Laihdutuskuva3.jpeg
Blogi

Matkalla kohti kevyempää ja terveellisempää oloa – Neljäs kuukausi


Heipä hei taas! Se on taas se aika kuukaudesta eli elämäntaparemontin raportointi. Joka muuten yllättäen on suosituimpia postauksiani enkä yhtään ihmettele. Kuukausi menee kyllä todella nopeasti. Teen pienen paljastuksen ja kerron miten just näihin postauksiin on vaikea ottaa kuvia kun niiden pitäisi olla kuitenkin aiheeseen sopivaa. Onneksi ideoita alkaa pulpahtaa päähän sitä mukaan kun alkaa toimimaan.

Kuukausi on mennyt taas oikein loistavasti, mitä nyt pari tiukkaa paikkaa oli kun nokkani eteen tuotiin oikein tarjottimella herkkuleivonnaisia. Selvisin niistä voittajana eli en repsahtanut eivätkä ne isommin jääneet edes mieleen kummittelemaan. On mulle tullut mielihalujakin mutta yllättäen ei kuitenkaan mistään herkuista vaan niinkin mitättömästä asiasta kuin kauraleipä. Silloin käännyin Ringan puoleen, että mitä teen kun tekee niin kamalasti mieli, niin Ringa neuvoi ottamaan muutaman viipaleen että saisin mielihalulle stopin ja näin todellakin kävi. Silloinkin vaihdoin kauraleivän ruisleivän tilalle,  ja sekin oli vain yhtenä päivänä ja se oli siinä. Olenkin miettinyt noita mielihaluja, että olisivatko yhtä yksinkertaisia esimerkiksi herkkujen kanssa. Lähtisikö mielihalu kun olisit saanut otettua vaikka yhden suklaapalarivistön? En ole tätä päässyt kokeilemaan omalta osaltani, koska en ole vielä noista herkuista mitään mielihaluja saanut ja toisaalta toivonkin etten niitä saisikaan. Sen olen kyllä huomannut, että jos joku ateria jää välistä, niin se kostautuu koska silloin alkaa tekemään mieli ruokaa ja jos se ateriaväli pääsee kovinkin isoksi, tulisi sieltä varmasti se mielihalu herkkuja kohtaan.

Kuukauden aikana tuli myös huomattua miten tärkeää on syödä säännöllisesti sekä juoda se riittävä määrä nesteitä. Yhtenä viikkona kun en tätä tehnyt, niin painossa ei tapahtunut mitään mutta heti kun tuon korjasi, niin alkoi tuloksiakin tulemaan. On tietenkin olemassa näitä jumihetkiä jolloin ei ole mitään järkevää syytä, miksi paino ei laskenut mutta jos vain syö ja juo oikein, niin sen ei pitäisi kauaa kestää. Jotenkin naurattaa miten helppoa tämä laihduttaminen on nyt ollut kun miettii aikaisempia yrityksiäni laihduttaa – olen ollut kuurilla jossa olen syönyt vähemmän kaloreita kuin nyt ja silläkin toki laihduin mutta sitä iloa ei yleensä kauaa kestänyt, kun alkoi jumivaihe joka ei lähtenyt pois vaikka kuinka laskit kalorit ja söi oikein. Sitten kun olit tuota jumivaihetta katsonut monta kuukautta, niin siinä kävi niin perinteisesti että sitä vain antoi periksi. Ei jaksanut vastustaa herkkujen kutsua. Ringa on mulle selventänyt tuota tilannetta, että kun syö liian vähän, alkaakin se hidastamaan aineenvaihduntaa ja keho alkaa toimimaan päinvastoin. Ja kun on kyse näinkin isokokoisesta kuin minä, niin en voi yksinkertaisesti laihduttaa pienillä kaloreilla – en ainakaan pitkällä aikavälillä. Mistä mä sitten ottaisin kaloreita pois kun paino lähtee? Mulle kyllä yritettiin jo aikoinaan takoa päähän, että pitäisi syödä enemmän mutta ajattelin vain että miten niin enemmän, kun vähemmänhän sen pitäisi olla että laihtuisin.

Mitä se kuukausi onkaan tuonut tullessaan tällä laihdutuksen saralla. No ainakaan tässä kuussa ei mitään isoa tiputusta tullut mutta olin osannut odottaa sitä, joten pettymys ei ollut valtaisa. Varsinkin kun alaspäin on kuitenkin matka. Eli pienempi tiputus mitä viime kuussa mutta isompi senttien sulatuskuukausi. Ei voi olla loppujenlopuksi kuin vain tyytyväinen.

Kokonaistiputus on siis yhteensä 16,7kg josta kuukauden aikana sulatettua rasvaa -1,7kg verran. Tämän lisäksi vyötäröltä on kuukauden aikana kadonnut yhteensä -4cm joka tarkoittaa yhteensä -20 vyötärösentin kadotusta. Oooh!

Olen muuten kiinnittänyt huomiota että kun paino laskee hitaammin, niin silloin lähtee noita senttejä. Molempia siis kannattaa seurata: mittanauhan että vaa’an antamia lukemia. Vaa’alla käyn siis joka maanantai ja mittanauhan kanssa katselen aina kerran kuussa – tämän raportinteon yhteydessä.

Nyt kun on jo 4kk takana tätä ihan mahtavaa elämäntaparemonttia eli laihdutusta, niin on aika lätkästä pöytään pieniä vertailukuvia kun koneeni uumenista löysin sopivat kuvat vaikka tuo mekko ei ole kovin hyvä tähän hommaan mutta tällä mennään nyt nämä ekat vertailukuvat. Olen tänään ottanut uudella ja paremmalla mekolla sivuprofiilistani kuvan joista katsellaan seuraavat vertailukuvat 4kk kuluttua eli syyskuussa. Parhaitenhan muutoksen näkee kun kuvassa olisi vain rintaliivit ja pikkarit päällä, mutta en mä halua teille mitään silmävaivoja. Hih.

Parasta on kyllä ollut seurata näiden kuvien avulla tätä muutosta. Ja kun sitä alkaa vihdoin itsekin huomaamaan! Se on ihan parhautta!

Monesta kohtaa on kavennusta ja kiinteytymistä tapahtunut, kun näitä kuvia katselen. Jeeeij! Vyötärö on kapeampi ja jos katsotte oikean rinnan alla olevaa sivua, ei se enää pullota samalla tavalla. Kaksoisleukakin on alkanut kiinteytymään vaan ei se vielä täysin poissa ole mutta kohta, kohta sekin on. Nilkkapalluratkin ovat kaventuneet, niitä ei oikeastaan kuvista näe kunnolla – mutta näen sen itse kuitenkin. Selkämaggarat ovat tasoittuneet, rinnat pienentyneet – eikä tässäkään voi syyttää rintaliivejä kun molempina kertoina on ollut samat liivit ja käsivarretkin kiinteytyneet – esimerkiksi ranteeni on kapoisampi. Jos minä huomaan vaikka ja mitä, niin mitä sinä huomaat?

94 kommenttia

  • Unknown

    Unknown

    Upeeta Pipsa! <3 Kyllä oot huikeen työn tehtyt ja huomaa kyllä kuinka oot kaventunut!! 🙂 Jess.. hyvä sinä! Vaikkakin hyvältä näytät aina! <3 Tsemppiä! 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Siis oonko mä huono tässä vai…. must sulla on vaan snadisti paremmat liivit tai ehkä tissit pienentyneet hiukan. Mitään muita eroja en huomaa. Ehkä nuo kuvat eivät näytä oikeita muutoksia niin hyvin mun vieraaseen silmään kuin sun omaan. Jos kohta kuitenkin alkaa sulla ähestyä tuo 20 kg:n painonpudotus niin kyllä sen pitäis alkaa näkyä kaikille MUTTA mun likkakaverini ei nähnyt vanhempiaan useaan kuukauteen joiden aikana oli laihtunut 15 kg eikä sen äiti ja isä sitten tavatessa huomanneet mitään. Ehkä se on jokin ruumiinrakenteellinen juttu. Itse laihduin aikanaan 13 kg (siit on aikaa) ja kaikki huudahtelivat että siunaa ku oot laihtunut! We want more! Go Pipsa go! Niin, että tsemppiä edelleen. Hyvä kun on toi valmentaja niin et pääse huijaamaan itseäsi 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Se on varmaan aika yksilöllistä. Minulla ehti tulla kaiken kaikkiaan melkein 40 kiloa täyteen ennen kuin kukaan huomasi. Jossain 20 kilon kohdalla minulta jopa kysyttiin, että olenko lihonut?! 😀

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Jos ihan rehellinen olen, niin en minäkään huomaa muutosta missään 🙁 Mutta eihän Pipsan laihdutusprojekti minun silmiäni varten olekaan, vaan hänen oma tiensä kohti terveellisempää elämää 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      mä huomaan eron ainoastaan ryhdissä.. niihin käsiinkin voi vaikuttaa tuo kämmenen asento ja jännitysaste, ekassa kuvassa käsi rentona ja toisessa jännitettynä… 😉

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Heh, täysin samat rintaliivit on päällä ja mut varmaan on rinnoistakin jotain lähtenyt vaikka en kyllä oo rintaliivien käytössä sitä huomannut. Niin, ei kaikki välttämättä huomaa laihdutuksia, varsinkaan jos ei osaa edes katsoa. 🙂 Mulla on kaikki huomanneet laihtumiseni paitsi tuo äiti, mut ei sitä voi laskea. 🙂 Mut kyllähän sitä itse huomaan että muutoksia on tullut ja se on kivaa katsottavaa. 🙂 Tosin ei tuo mekko ole kaikista paras, et itehän siis näen sen muutoksen katsomalla just tommosia kuvia mis on vaan rintsikat ja pikkarit päällä. 🙂

      Eikä tuo käteni ole millään tavalla jännityksessä, että ihan rennosti se tuossa on asennosta huolimatta. 🙂 Mut juu, se on vähän mitä kukin haluaa nähdä. Jos ei halua nähdä toisen laihtumista, niin kyllä sekin onnistuu. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kyllä käsi on jännityksessä, kaikki sen näkee! Ihan hienoa työtä olet tehnyt, mutta asenteessasi ottaa palautetta vastaan on toivomisen varaa. Jos joku on vähänkään eri mieltä ihan aidosti niin sinä suutahdat…

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No kuvassa se voi siltä näyttää mutta kuten sanoin niin ei ole. Mä vain halusin oikasta tuon kun itse tiedän miten se kuvausvaiheessa on ollut mut ehkä on parempi olla hiljaa kun se nähtävästi luokitellaan suuttumiseksi jos muuta sanoo 🙂 Kyllähän sitä saa eri mieltäkin olla mutta saan minäkin ihmettellä että miten ette muka huomaa noita muutoksia eikä sekään vielä tee minusta suuttunutta. Mut tässä sitä huomaa miten netissä voidaan ymmärtää väärin.

      Mutta niin olette oikeutettuja mielipiteeseenne ja kiitänkin niistä. Eikä ne eri mieltä olevat jää mua harmittamaan jos nyt joku ei jotain näe ja on eri mieltä kun itse kuitenkin näen ja tää on mahtavaa!!! 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Oikean puoleisessa kuvassa jalat näyttävät paksummilta. Vai onko sulla siinä paksummat sukkikset/leggarit?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ovat ihan samat legginssit, mutta voiskohan se olla tuo että toisessa jalat on erillään ja toisessa kiinnempänä.

  • Möllikkä

    Möllikkä

    Hyvältä näyttää, on tosiaan tuossa sivukuvassa etenkin näkyvissä muutosta juurikin vyötärössä, rinnoissa ja vatsan alueella. Ja kyllä se käsivarsikin on kaventunut 😀 Itseä harmittaa, etten ottanut mitään ennen/jälken kuvia heti laihdutuksen alkumetreillä. Nyt kun on itsellä jo 40 kg tippunut niin olisi hauska katsella noita kuvia, etenkin silloin kun iskee peilin edessä edelleen se "kauhee kun olen lihava" fiilis 😀

    Ja niistä repsahduksista sen verran, että nekin kuuluu siihen elämäntaparemonttiin, että välillä repsahtaa, toiset useammin ja toiset harvemmin. Sitten vain takaisin taas niskan päälle ja herkut sivuun. Itse en pysty olemaan ilman herkuttelua ja jos otan pari palaa suklaata, niin sitten menee kyllä isompikin määrä. Ei onnistu himon taltuttaminen vain maistelulla. Saan siis herkutella silloin tällöin kunhan normi päivä menee kalorien puitteissa 🙂 Mutta toki se mikä sopii minulle ei sovi välttämättä kaikille.

    Kovasti tsemppiä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, on sitä mennyt vähän sieltä ja täältä vaikka tuo mekko ei nyt kovin paras tuohon olekaan kun kangas on vähän tuollaista. Mut onneks seuraavia varten mulla on paremmin muodot näyttävä mekko. 🙂 Harmi ettet ottanut kuvia, ois se kiva nyt katsella. 🙂

      Juu, repsahdukset kuuluu elämäntaparemonttiin eikä niistä kuulu isoa stressiä ottaa. Jos repsahtaa, ni repsahtaa mut seuraavana päivänä ruotuun! Eikä se repsahdus tarkoita että kuyn repsahdat niin annat sit täysin mennä.

      Juu, on niitäkin joille se pieni makean maistelu ei vain toimi, et sit menee se koko suklaalevy. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ja ei sekään ole mikään katastrofi, vaikka kerralla menee koko suklaalevy. Tarkoitus olisi kuitenkin elää normaalisti eikä millaan jatkuvalla dieetillä loppuelämäänsä. Kun ei kiellä itseltään mitään, ei välttämättä tule edes mielitekoja.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, se on totta että jos ei kiellä mitään, niin ei tule mielitekoja – olen tämän jopa huomannut. Eikä se kokonainen periaatteessa katastrofi ole mutta en siltikään söisi sellaista ihan kokonaan, koska sehän tekee yli 1000kcal. Ja se on paljon.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Juuri eilen söin suklaalevyn ja oli vain sadan gramman levy eli kaloreita vain viidensadan paikkeilla.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Vähänkö näytät hyvältä! Ja kiva kun vaikka varsinainen kamppis loppuikin niin laitat edelleen näitä päivityksiä – ne on mulle itellekin ihan hirveä inspiraation lähde! Ja toi on kyllä niin totta, että pitää syödä tarpeeksi. Kyllä sellaisella kituutuskuurilla ehkä saa tuloksia nopeasti, mutta ei niitä kyllä mitenkään voi ylläpitää. Innolla odotan esim. jo tuota syyskuun postausta, oon niin varma, että sulla pysyy into päällä. Niin hienosti oot jo pärjännyt. Vau! Ja kiitos inspiraatiosta. 🙂 -Taru

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia ja olokin tuntuu hyvältä. 🙂 Ja tottakai mä tätä jatkoin, ei tämän ollutkaan tarkoitus loppua silloin. 🙂 Mut katsoin paremmaksi tehdä näitä aihepostauksia kerran kuussa koska ei kerran viikossa jutut oikein innosta. 🙂 Vaikka tuloksiahan silloinkin tulee. 🙂 Kitudieetillä saa nopeita tuloksia mut onko ne tulokset sitten kuinka pysyviä, no joillakin varmaan mut ei kaikilla.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tottakai se paino lähtee nopsaan kun sitä pudotettavaakin on…. :DDD Mutta varmaan mieluummin miinus seitsämän kiloa kuin plus 😉

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No aika hyvin tää putoaminen on tasoittunut, ettei enää niitä pelkkiä nesteitä lähde. Ja mieluusti miinusta kuin plussaa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minä taas huomasin kaventumisesi erityisesti käsistäsi ja ranteesta. Joten hienoa Pipsa! Ja hitaalla pudotuksella ne kilot yleensä pysyvät paremmin poissakin kuin kitudieetillä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Todellakin huomaa selvän muutoksen, kaventumisen ja laihtumisen! Upeaa! Jos olet selvinnyt jo 20kg ni mikset selviäisi yhtä helposti toisesta mokomasta!

    Jatka samaan malliin! 🙂

    T. Nipa

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis eihän mulla vielä ole 20kg mennyt, mutta sinne ollaan nyt eteämässä. Varmaan ens kuussa ollaan joko siinä määrässä tai ainakin hyvin lähellä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mites paljon kotijumppa on vaikuttanut tuohon sun alamaharöllykkään. Omko siinä tapahtunu pienenemistä?
    Mun pitäis sellanen kunnon vatsalihastreeni vetää vielä ennen kesää..saas kattoo kuinka käy!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No en mä sitä kotijumppaa niin usein tee, että se ois vaikuttanut röllykkään millään tavalla isosti. Mut on sekin pienentynyt mut vain vähän – perseestä menee kaikista viimeisimmäksi se rasva. 🙁

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Varsinkin vyötäröstä huomaa. Mutta ehkä toisiksi eniten ryhdikkäämmästä olemuksesta! Hienon työn olet tehnyt.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hienoa Pipsa! 🙂
    Mitä vlogeja seuraat?
    voisiko joku vinkata inspiroivia ja hyviä laihdutus blogeja.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miksi et kokeilisi kuntosalia tuon pudottamisen tueksi? Vaikka ajatuksen tasolla et siitä tykkäisikään niin liikunta ei ole koskaan pahasta ja kilot karisis nopeemmin.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Myös minun mielestä elämäntaparemonttiin kuuluu liikunnan harjoittaminen. Mun liikunnoilla tulee 1500kcal vaje viikossa. Kuukaudessa 6000kcal. Liikun 3x viikossa. Aineenvaihdunta pysyy vilkkaana. Normaali painoinen olen ja syön melko paljon herkkuja. Liikunnalla sun tän kuun saldo olisi tuplaten enemmän. Tsemppiä 'laihdutukseen'!!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia vinkistä mutta olen tyytyväinen tähän ruokavaliolla laihduttamiseen. Hiljaa hyvää tulee. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No en nyt saisi että harrastan, mutta kyllä mä liikun. 🙂 Mä en vain harrasta sitä kaikkien suosittelemaan salitreenailua. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      No joo salisali ja höpölöpö….Itse laihdutin juurikin ruokavaliolla ja hyötyliikkumisella 20kg. Ja kyllä, kiinteydyin ihan loistavasti. Mielestäni salille kannattaa suunnata jos todella haluaa kasvattaa lihasmassaa, tai mikäli ei todellakaan saa liikuttua yhtään ilman sitä motivaattorina. Noin muutoin mielestäni se että vaihtaa bussin jalkoihin tai fillariin riittää ihan hyvin ruokavalion kaveriksi. laihtuminen ei ole riippuvainen treenaamisesta!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tää on kyl totta. Ja salille mua ei tuu saamaan koska mun mielestä mun on turha yrittää väkipakolla tehdä liikuntaa jota en rakasta. Mieluummin sit etsin semmosen mitä rakastan ja teen sitä. 🙂 Ja musta se on pääasia että jotain liikuntaa touhuu. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Muutoksesi todella alkaa näkyä! Kiitos mielettömän paljon Pipsa, saan sinun projektistasi valtavasti tsemppiä omaani, joka ei ole lähtenyt tosin niin hyvin käyntiin kuin tämä sinun!

    Olen itse yrittänyt jumpata kotona ja käydä salilla välillä, mutta näistä en jaksa innostua. Koiran kanssa tulee käveltyä, mutta ei ehkä riittävästi ja siitähän se on kiinni mitä suuhunsa laittaa. 🙂

    Nyt olen kuitenkin löytänyt joogan. Älypuhelimeen saa hyviä jooga-appeja, joiden avulla olen innostunut. Olen viikon ajan tehnyt itsekseni oman kunnon (ja painoni) rajoissa joka päivä 30min joogan aamulla, voin vain suositella! En olisi uskonut saavani liikunnasta hyvää oloa, mutta tästä saan. Joku voi nyt tietysti tulla tänne aukomaan päätä ettei jooga ole liikuntaa, etenkin kun itse tekee kotona hiljakseen ja syke ei juuri nouse ja plaaplaa, mutta minulle, joka ei liiku (koska ei pysty, terveydellisiä syitä, mutta ei myöskään kilojen puolesta jaksa esim lenkkeillä) kotijoogan aloittaminen on ollut iso askel. Riskiä liikkeiden väärintekemisestä ei mielestäni ole kun kuuntelee omaa kroppaa, eikä tee mitään mikä tuntuu epämukavalta. Ehkä ensi syksynä uskaltaudun jo oikeille tunneillekin, kun ensin on lähtenyt se 15kg….

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva, että tästä on tsemppiä omaan projektiisi ja hei, sitkeesti vaan jatkat niin kyllä se siitä. 🙂 Kannattaa katsoa sitä mitä suuhunsa laittaa, liikunta tulee kivana pikkulisänä siinä sitten. 🙂 Joogaa on mullekin suositeltu ja oon nyt yhden kerran kokeillut, mut en osaa viel sanoo et tykkäsinkö vai en. 🙂 Ootko kokeillut Yoogaiaa, voisit tykätä. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      No ei voi olla tuon verran..taitaa olla vaaka alkuasetuksissa 00 lukemalla. Hyvin olet Pipsa painoa saanut pois ja eron kyllä huomaa, mutta uskon että kaksinumeroiseen lukuun on vielä pitkästi matkaa. Tsemppiä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Heh, kyllä siinä joku lukema näkyy kun vaaka on päällä. Mähän siis seison vaa'alla ja se on aina silloin päällä kun siinä seisoo. Muuten se ois ihan pimeänä. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvältä näyttää ja hienoa työtä olet tehnyt. Nuo jalat vaan näyttää jotenkin hassun paksuuntuneilta uudemmassa kuvassa. Varmaan joku kuvakulmajuttu 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se on varmaankin tuo että kun toisessa kuvassa ne on erillään ja toisessa ihan kiinni. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei! En ole vähään aikaan käynyt katsomassa sun blogia ja huomasin heti, et sun kasvoista ja ja rinnoista on lähtenyt. Niistähän ne ensimmäisenä lähtee. Muista juoda paljon ei aina vettä vaan laita siihen sitruunamehua joukkoon. Älä yritä vielä yritä liikkua liikaa ettei tule ongelmia polvien kanssa. Pudottele rauhassa painoa ja sitten, kun olet valmis liikkumaan ulkona niin sitten vasta. Terveisin Marja-Liisa

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, niistähän ne yleensä on ensin mennyt – ainakin mulla ja varmaan monella muullakin. 🙂 No mä oon nyt juonut teetä ja vettä/kivennäisvettä. 🙂 Kiitos vinkistä, tuon sitruunamehun kanssa mutta itse en vain voi sietää sitä – voisiko tuohon kokeilla jotain muuta kuin sitruunaa? Siis kyllä mä liikun, mutta missään salilla en käy. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mäkään en kyllä huomaa juurikaan eroa, muussa kuin ryhdissä. Ehkä vyötärö on vähän normalisoitunut. Reilu 7 kiloa ei kyllä ole paljoa, kun lähtöpainokin on niin hurjan iso. Itse laihduin muutama vuosi sitten parikymmentä kiloa alle puolessa vuodessa, tosin lopputuloksena oli sairaala ja hengenvaarallinen alipaino. Pointti ei nyt ollutkaan se, vaan enemmänkin se, että voisihan tuo sinulla reippaamminkin tippua. Sellainen hissukseen tehtävä elämäntapamuutos sopii ehkä silloin, jos ylipainoa on vähän, mutta sinulla kun polvetkin on päivittäin kovilla ja muutkin terveysasiat uhkaa. Ehkä voisit kyllä lisätä liikuntaa, vaikka se ei niin innostaisikaan. Tehostuisi laihdutus ja kiinteytymistäkin saisit pikkuhiljaa. Uinti tai vesijuoksu ei ainakaan rasita niveliä, joten se olisi turvallinen tapa aloittaa. Ja jos mietit ettet kehtaa mennä uimaan, niin ei siellä muutkaan täydellisiä ole ! Edes se puoli tuntia päivässä jotain kevyttä!
    Tsemppiä!!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No, kaikki eivät sitten vain näe eroa – eipä siinä mitään. 🙂 Hassua silti vaan, kun nyt oon itekki huomannut. 🙂 Mut toki mä nyt pystynkin näkemään kun on enemmän kuvia vertailtavana. 🙂 Hui tuo vaarallisen laihdutuksen. 🙁 Tottakai paino voisi nopeamminkin tippua, ja välillä se tippuu – joinakin viikkoina voi mennä isompikin määrä ja toisena pienempi, vaihtelee siis, mutta mä olen tyytyväinen tähän pienempäänkin. Pysyypähän pää paremmin perässä 😉 Ja kyllähän täällä liikutaan, mutta ei mitään suuria salitreenejä. Ja varsinkin kun tämä laihdutus on nyt katsottu ihan Personal trainerin kanssa tällaiseksi ruokavaliopainotteiseksi. Jos mä liikkuisin vielä enemmän, niin myös ruokavalio muuttuisi isommaksi. JOo, eikä mulla oo ollu enää vuosikausiin mitään ongelmaa uimisen kanssa, siis että en kehtaisi sinne mennä. 🙂 Ja kyllähän mä uimassakin käyn. 🙂 Kiitoksia siis neuvoista, mutta menen tässä tapauksessa ihan PT:n neuvojen mukaan. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Olet todella nätti uusimmassa kuvassa.
    On se ihme, kun tätä läskiä voi ihmiseen kertyä epätasaisesti. Mulla kaikki tulee mahaan ja takapuoli pysyy littanana, ennemmin läskiä tulee selkään kuin peppuun!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kaikista parhaan tuloksen saa hitaalla painonpudotuksella ja ruokavaliomuutoksella. Liian nopea painonpudotus tuo yleensä ne kilot takaisin hyvin pian ja kaksinkertaisina. Järkevä ruokailu ja arkiliikunta on kaikista terveellisintä painonpudotusta,

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Näin se nimenomaan on, ja kun mullakin on tuo PT apuna, niin menen hänen neuvojensa mukaan. Eli ei millään pahalla teidän kaikkien neuvojien kanssa mutta nyt kuuntelen vain yhtä ääntä. 🙂

  • Suffeli

    Suffeli

    Tosi suuri ero! Jopa mun mies joka on näissä jutuissa ihan täysin puusilmä sanoi että vau, onpa suuri muutos kun näytin kuvia. Hänenkin mielestä sääret pohkeista ylöspäin näytti jotenkin isommilta mutta sullahan on kaikki turvotus hävinnyt nilkoista ja pohkeen alaosasta jonka takia sääri siitä ylöspäin näyttää pulleammalta!!! Siis todella upea juttu! Kasvotkin ovat kaventuneet. Mä näen näissä kuvissa kyllä tosi suuren eron.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis ei mulla nilkoista kaikki turvotus ole hävinnyt, mutta on se vähentynyt. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hienosti sun projekti etenee, jatka samaan malliin! Ihmeellistä, miten jotkut ei näe eroa!? Niin selkeästi olet kaventunut! Hyvää kesän odotusta 🙂
    -Maria-

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, todellakin jatketaan! No ei se mua haittaa jos joku ei näe eroa mut toivottavasti hekin näkevät kunhan tässä tulee lisää tiputettuja kiloja ja senttejä. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hienoa työtä! Itselläni ei ole ylipainoa, mutta pari vuotta sitten lihoin, painoa tuli 5-6 kg lisää. Päätin, laihduttaa sen pois ja onnistuinkin. Koska ei ylipainoa varsinaisesti ollut, niin sitkaassa olivat kilot. Minulla läski kertyi reisiin ja lantiolle sekä alleihin.
    Huomasin, että viimeiseksi läski lähtee yllätys yllätys ALLEISTA. Siis jopa lantiolta lähti ensin. Kiva nähdä miten sinulla käy.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mulla menee kaikkialta muualta paitsi ei lanteilta. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kuinka paljon sulla on tarkoitus painoa pudottaa? Ihan normaaliin painoindeksiin astiko? Tai mihin painoon olet itse tyytyväinen ja ns. lopetat painon pudottamisen?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Wau, ihan mahtavaa! 16 kiloahan on todella paljon! Ja kyllä todellakin näkyy, että olet laihtunut. Sulla on kivasti sen mallinen kroppa, että aiemminkin ollut vyötärö, mutta nyt se näkyy koko ajan paremmin. Voi että, mie niin kunnioitan sun elämäntaparemppaa ja sen huikeaa edistymistä. Saat olla ylpeä itsestäsi 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se on oikein loistava määrä. 🙂 Kyllähän tässä ylpeitä ollaankin. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minä ainakin huomaan kyllä eron! Toivon että motivaatiosi on horjumaton, ja että tämä laihtuminen ja nuo kilot ovat sinulle vain alkuaskelia uudenlaiseen, kevyeen elämään! : )
    Olet niin pirteä ja toimelias ihminen että uskon että voisit innostua liikkumaankin ihan omaksi iloksi kun olet saanut lisää painoa pudotettua. Esim. jo mainittu jooga on ihana laji. Kaikkea hyvää!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ainakin tämä 4kk on mennyt horjumattomasti joten miksei jatkokin? Siis kyllähän minä liikun, en vai käy salilla. 🙂 Ja olen tuota Joogaakin muutaman kerran kokeillut. 🙂

  • gunagolu

    gunagolu

    Ihan selvästi kuvista näkee, varsinkin vatsan kohdalta, että siitä on lähtenyt senttejä pois 🙂 Hieno tulos kyllä ja suunta on oikea! Ja mieluummin tasaisesti pari kiloa kuukaudessa kuin hurjia kilomääriä pois pikavauhdilla ja sitten jossakin vaiheessa kaikki tulee takaisin, kun ei jaksa ylläpitää tiukkaa ruokavaliota ja treeniohjelmaa. Ja tämähän on kuitenkin sulle elämäntapamuutos, joten sulla on aikaa koko loppuelämä pudottaa painoa eli jossakin vaiheessa olet todennäköisesti tavoitepainossasi jos jatkat samaan malliin 🙂 Matka on vähintään yhtä tärkeä kuin määränpää 😉

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Suunta on oikea ja miksei tässä jatketa, kun näin hyvin on tämä alkukin mennyt. Ei oo tehnyt ees tiukkaa. 🙂 Ringa on niin oikea PT mulle. 🙂 Ja mikä sitä tietää vaikka joskus menisinkin salille kokeilemaan Ringan kanssa. 🙂 Ja juu, ei tässä oo mikään kiire saada painoa pois kun ei ne nopeasti oo tullutkaan. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Painonpudotuksen nopeus ei ole yhteydessä tuloksen pysyvyyteen, jos laihduttaa maltillisesti. Eli vaikka n. kilon viikossa. Lopputuloksen pysyvyyden kannalta on sama, laihtuuko 4 kiloa vai kilon kuukaudessa.

    Minusta paras tapa laihtua on se, että valitsee ensin tavoitepainonsa ja sen jälkeen alkaa syödä ja liikkua siihen tapaan, jolla saa tavoitepainoisena painonsa pidettyä samana. Eli joka päivä syö ja liikkuu siten kuin olisi valmis syömään loppuelämänsä.

  • Miia

    Miia

    Kuvista huomaa selvän eron 🙂 ja surukseni tuli kyllä huomattua, kuinka ihmiset hieman negatiiviseen sävyyn arvostelevat sinun elämäntapamuutostasi ja sen rakennetta. Eiköhän jokainen tee asiat juuri niinkuin itse parhaakseen kokee. Kaikille ei sovi yksinkertaisesti samanlaiset treenit tai ruokavaliot. Pääasia on se, että itse koet uuden elämäntapasi hyväksi. Jatka samaan malliin, syksyllä varmaan onkin aikalailla erinnäköinen nainen kuvassa 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis jokaisellehan on olemassa omanlaisensa ruokavalio ja treeni joka sopii. 🙂 Pääasia on tosiaan et itte tykkää ja kestää mennä eteenpäin sillä uudella elämäntavalla. 🙂 No enpä tiedä oonko ihan viel syksynä eri näkönen mut ehkä ens kesänä?

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *