Kohtalon oikkumme
(SatuMainen Kohtalon Oikku)
s. 23.1.2013
Siitä on kaksi vuotta kun tämän ”pieni” kohtalon oikkumme saapui elämäämme piristämään. Se oli tarkalleen 19.5.2013 kun Siiri tuli meille pikkuisena mustana energiapallerona. Olenkin iloinen että tulin kuvanneeksi Siirin alkuaikoja meillä, nyt kun niitä katsoo, näen miten valtavasti Siiri on muuttunut. Kun kävimme Siiriä aikoinaan kasvattajansa luona katsomassa niin silloin jo naureskelin tuota rekisterinimeä sillä se oli niin sopiva. Minusta se oli kuin kohtalon oikkua että saimme juuri Siirin, koska olihan meillä mahdollisuus hankkia kissa ihan milloin vain, mutta haimmekin juuri tuona hetkenä. Olimme katselleet muitakin kissarotuja mutta kaikkien kiinnostavien pentueet olivat silloin myyty loppuun, vain Siiri oli jäljellä ja itse pidin sitä kohtalon oikkuna, enemmän kuin pelkkänä sattumana. Kyllähän me mieteimme joskos odottaisimme että seuraava pentue tulisi ja ostaisimme siitä, mutta kun Siiri oli tehnyt meihin jo vaikutuksen niin yön yli nukuttuamme taisimme olla päätöksen tehneet. Siiri se olisi.
Vaikka meillä on kolme kissaa, on Siiri kuitenkin se kenen kanssa meillä on läheisimmät välit. Olenkin aina nauranut Siirin olevan meidän oma spesiaalikissamme. Hänen kanssaan osataan jopa ”puhua” vaikka emme kyllä aina täysin tiedäkään mitä hän sanoo. Suurimmalta osin ymmärrämme mitä kukin kurnaisu tarkoittaa.
Siirin on aina oltava kaikessa mukana, en tiedä hommaa jossa en olisi saanut Siiriä seurakseni. Imuroinnissakin se on mukana mutta pitää muutaman metrin turvaetäisyyden tuohon äänekkääseen vekottimeen. Saunaan emme pääse ilman Siiriä, tosin hän ei kauaa siellä viihdy kun tulee kuuma. Siiri tykkää siivouksesta, hän tulee aina mopin perässä. Kokatessammekin on Siiri taustalla katsomassa. Jopa 160cm sänkymme tuntuu ahtaalta kun Siiri tykkää nukkua yöt välissämme ja se rakastaa vinossa nukkumista. Onpa hän joskus änkeytynyt tyynyjemme väliin ja muistankin sen ekan kerran kun heräsin Siirin kehräykseen ja kun avasin silmät oli musta nenänpää vastassa. Nykyään Siiri on alkanut ajamaan mua aamuisin sängystä pois, että pääsee jatkamaan kauneusuniaan juuri siihen mun lämmittämään kohtaan – mikään muu kohta ei kelpaa.
Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut kahdessa vuodessa mutta olen kyllä niin kiitollinen noille kissoille kun tuovat elämäämme tuota menoa. Mä rakastan meidän karvakorvia! Mä oon aina luullut olevani koiraihminen mutta nyt kun tää kolmikko on meillä ja oon nähnyt niiden touhuja ja rakkautta, niin on pakko myöntää että kissaihminenhän minä olen. Tai molempia.
10 kommenttia
Anonyymi
Oletpa saanut otettua Siiristä kauniin kuvan. Miten saat otettua kissoistasi noin hyviä kuvia? Omani ovat aina piloilla kun kissa ehtii liikahtamaan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. No Siiristä sain otettua hyvän kuvan koska valoa oli riittävästi ja Siiri makoili sängyssä. Kyllä mullekki niitä tärähtäneitä tulee. 🙂
Anonyymi
Ihana kuva. Niin kaunis neiti siinä. Mä en saa myöskään koskaan kunnon kuvia meidän kissasta. Suurimmassa osassa näkyy poistuva selkä tai hännän heilahdus vaan 😉
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kissoja kuvattaessa kantsii olla hyvä valaistus ja sarjakuvaus. Tosin Siiristä nyt sain hyvän kuvan koska valaistusta oli riittävästi ja Siiri makoili sängyllä. 🙂
Anonyymi
Miksi ihmeessä annatte kissan nukkua välissänne?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Siks koska se on Siiri. 🙂
Anonyymi
Ja koska kissat on perheenjäseniä! Lisäksi sisäkissat on siistejä ja puhtaita joten miksei? Nukkuuhan jonkun räkanokka lapsetkin sängyssä joten miksei meidän kissaperheiden kissat saisi olla sängyssä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nimenomaan, perheenjäseniä ne on siinä missä muutkin joten miksi ei. Tosin meillä vain Siiri nukkuu sängyllä – ajaa muut pois paitsi päivisin. 🙂
Mimulus
Pystyn samaistumaan tähän täysin! Kissat tuo kotiin elämää ja on niin ihanan omituisia. <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
I agree! 🙂