Kesäinen marjakakku
Päätettiin tossa miehen kanssa et mehän tehdään mansikkakakku – joka
piti tehdä itseasiassa miehen nimppareiksi mutta se vähän venähti.
Ihan
ekana kävi niin että kun vihdoin kaupassa ”muistimme” taas tuon
kakunteon niin ostettiin lähes kaikki tykötarpeet – marjat vain jäi
puuttumaan kun yhdenkään marketin pihassa ei myyty mansikkaa, vain
hernettä!
Asiaa ei jätetty niikseen vaan heti seuraavana päivänä kun itse menin keskustaan, niin pistin mieheni hakemaan minut torilta josta marjat vihdoin saatiin! Vadelmaa, mansikkaa ja mustikkaa.
Sitten kun mies tuli takaisin töistä niin samantien alettiin tekemään kakkua! Ja tässä tilanteessa se tabletin omistaminen tuli tärkeäksi kun sai ohjeistuksen katsoa siitä eikä tarvinnut hyppiä montaa kertaa työhuoneessa. Ja kyllähän siinä sitten tuli muutamaan otteeseen noiduttuakin kun piti montaa asiaa tehdä samanaikaisesti ja mies huuteli tekemään kolmea uutta hommaa. Onneksi tuolle asialle osattiin hetken kuluttua jo nauraa.
Mutta kaikenkaikkiaan kaikki meni hyvin. Tuollainen pieni kakku siitä
tuli. Kuuden hengen. Ei ehkäpä mikään kaunis mesteriteos mutta sen minkä
tuo kakku hävisi ulkonäössä, voitti kuitenkin maussa 100-0! Katsotaan mikä kakku seuraavaksi tehdään! Ja tällä kertaa jopa allekirjoittanutkin pystyi syömään reippaan palan! NAMS!
Käytimme tätä Myllyn Paras ohjetta. Nii ja Siiri ei koskenutkaan kakkuun vaikka se sen viereen kyllä tuli poseeraamaan.
34 kommenttia
Anonyymi
Seuraavaksi vaan hommaamaan vielä joku nätti tarjoiluvati kun noin hyvin kakku onnistui. Hyvin olisitte voineet sinunkin synttärikakun itse leipasta, parempi olisi tullut itse tekemänä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, tarttee hommata semmonen vati – tuli sekin huomattua et tarvitaan. 🙂 Ja joo, hyvin oltas voitu mutku mä aattelin et se on niiiiiin vaikeeta se teko. 🙂
Anonyymi
Ei ole vaikeaa, hyvältä näyttää tuokin kakku!
Tosin, ei kaikkea ole pakko aina itse tehdä. Hyvin voi välillä turvautua ostokakkuun, jos siltä tuntuu.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei tosiaan oo vaikeaa, en ees tajua miks oon aatellu et VAIKEAAA… 😉 Ja nyt kun oon omatekeleen makuun päässy ni kyl sen täytyy aina sit olla omatekele! 🙂
Anonyymi
Niin ja tarjottimelle voisi kakun myös laittaa, jos laittaa siihen ensin vaikka voipaperin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, ens kerralla sitten. Oltii niin enskertalaisia ettei oikein tiedetty miten päin olla. 😉 Mut oppia ikä kaikki, eiks je?
Anonyymi
Jotenkin sympaattisen oloinen ja näköinen kakku. 🙂
Ja tietysti tuli heti mieliteko…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vai semmosen näköinen kakku 😉 No sympaattinen maistui hyvältä. 🙂
Möllikkä
Aah herkullisen näköinen kakku 😛 Alkoi heti tehdä itselläkin mieli kunnon kermakakkua. Olenpa altis vaikutuksille (Ehkä pitää viikonloppuna itsekin moinen pyöräyttää…) 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tekaskaa vaa, tommosen pikkusen ku tekee ni ei kovin monist kaloreist ees tartte murehtia. 🙂 Meilläki ku tuo kuorrute oli kerma-rahkasekotetta eli puolet oli terveellistä. 🙂
Anonyymi
miksi sun pitää aina korostaa tuota syötkö isoja vai pieniä paloja? eihän se muille luulis kuuluvan.
Anonyymi
Kuule, musta tuntuu, että olet tivannut samaa asiaa jo monta kertaa täällä. Vähän hienotunteisuutta, pyydän. Tuntuisko susta hyvältä kuulla "totuus". Tiedätkö millaisia kommentteja esim. lapset saa kuulla annoskoosta, jos sattuu syömään enemmän. Sellaiset jättää jäljet. Moni ylipainoinen häpeää syömistään ja se on kipeä asia. Ja sinä olet todella nolo tyyppi. Häpeäisit edes. T. Normaalipainoinen ylipainoisen sisko
Anonyymi
Mäkin olen sitä kummastellut, joten kuulepas, mä luulen että aika moni ihmettelee sitä asiaa ei vain tuo yksi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No jos totta puhutaan niin jos en mainitsisi asiaa – pieni vai iso pala, niin joku teistä ihan taatusti kysyisi asiasta. 🙂 Mut kerrotaampa kunnon taustatiedot jälleen kerran: Tässä tapauksessa olin vain iloinen että sain nauttia tästä kakusta kunnolla, koska kuten oon monisti sanonut, en pysty yleensä täytekakkuja syömään, siis mitään isoja palasia koska ne ovat niin ällöttävän makeita ja mä en vieläkään ole makean ystävä vaikka nyt lihava satunkin olemaan. Mut nyt pystyin nauttimaan normaalikokoisesta palasta joka siis minulle oli iso pala. 🙂 Enkä ihan oikeasti tiedä mikä tuossa pienen ja ison mainitsemisessa on niin iso asia, että siitä pitää ihmetellä.
Anonyymi
Etkö ole koskaan ennen tehnyt täytekakkua?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En. 🙂
Anonyymi
Eikö teillä tosiaan ole minkäänlaista tarjoiluvatia? Oletteko jo ostaneet vispauskulhon vai teittekö kattilassa? Minusta on outoa että oot 30v etkä ennen ole tehnyt kakkua…
Unknown
Mä oon kans ihan kohta 30, enkä ole koskaan tehnyt kakkua. En tee ruokaakaan, käyn harvoin edes ruokakaupassa. En siltikkään koe olevani outo, ainenkaan edellä mainittujen asioiden takia. Hyvin on pärjätty ja maha usein täynnä 😉
Anonyymi
Kyllä se minustakin on ihmeellistä, mutta mikäs siinä, on varmaan asioita joita minäkään en ole koskaan tehnyt. Tykkään kauniista astioista ja kattauksesta, mulla on ollut nuoresta saakka paljon keittiötarvikkeita. Vanhin tyttäreni on muuttamassa omaan yksiöön ja hänkin on jo ostanut ja saanut lahjaksi paljon astioita. Ruuanlaitosta ja leivonnasta emme tykkää kumpikaan, mutta ruokaa teen silti joka päivä. Muovikulhojahan tarvitsee vaikka mihin muuhunkin kuin leivontaan ja ne ei tosiaankaan ole mikään kallis investointi. Pipsa syöttekö te yleensä valmisruokaa? Kun tuntuu siltä että aina kun teet jonkun ruuan, teet sen ensimmäistä kertaa ja esittelet blogissa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eipä oo tullu tarvittua tarjoiluvatia. 🙂 Kyllä meillä ihan kulho tuoho vispaukseen oli mutta olisi varmasti vääränlainen 😉 Todella isot satsin tehdään edelleen kattilassa – samakos se millä sen tekee, kunhan tekee. 🙂 Ja voi iiik jos mä nyt oon niin outo. 😉
Ei, emme syö valmisruokaa vaan teemme ruoan aina itse. 🙂 Mikähän on mahtanut olla sellainen jota teen ekaa kertaa ja esittelen blogissa? Täytekakku nimittäin tulee ainoana mieleen noista ruuista, mitä tein ekaa kertaa. Kaikkea muuta mitä blogissa on näkynyt: Pannukakut, letut, keitot, kiusaukset, laatikot, niin ihan useasti on tullu tehtyä mutta ekoja kertoja blogissa niistä mainitsen ja no joo, muutaman kans on nyt kun kunnolla ruuantekoon perehtynyt, niin olleet ekaa kertaa ältsinhyviä. 🙂
Kristiina
Täällä 28-vuotias joka teki täytekakun kans ekaa kertaa viime viikolla (ja itse asiassa oli samannäkönen marjakakku). Kaikenlaista muuta oon leiponut, enkä pitänyt tätä korkeaa ikää / kakuttomuutta hirveän ihmeellisenä 🙂
Anonyymi
Missä kohtaa on muka korostettu, että on syöty vain pieni pala? Ihanan raikkaan näköinen kakku 🙂 -Micaela
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eipä sitä oo taidettu kirjottaa mihinkään, mut kyl mä ensin maistoin pienen palan koska en voinut varmaksi tietää kuinka makea kakku olisi. Ja kun se oli ihan OK makea, niin uskalsin ottaa isomman palan ja nautin sen oikein antaamuksella eli kesti kauan että sain syötyä. Vaikka oonkin lihavana ni en mä kaksin käsin ruokia ja herkkuja syö, vaan osaan nimenomaan nauttia. 🙂 Kakku oli yllättävän hyvä!
Anonyymi
Pipsan taustasta en tiedä, mutta luulen, että ymmärrän tuon "maistelun" (josta oli jossain aiemmassa ketjussa) ja pienistä määristä nauttimisen, josta Pipsa kertoo.
Olen toipunut ahmimishäiriöstä pitkän opettelun jälkeen, ja on ihan oikeasti valtava saavutus, kun makeannälkä lähteekin vaikka yhdellä keksillä. Ja on aivan suunnaton saavutus, kun ei olekaan enää pakkomiellettä syödä heti sitä paketillista keksiä, koska se keksipaketti kummittelee ja houkuttelee kaapissa, vaan se säilyy siellä parikin viikkoa ja pystyy syömään vain keksin kerrallaan.
Tämä tuli mieleen lähinnä näistä kommenteista.
Anonyymi
Ihanan positiivinen kommentti! Kirjoitin omani ihan yleistasolla, mitä toisten syömisten vahtaaminen voi tehdä (kommenteissa tivaaminen on myös vahtaamista!). En siis väitä tietäväni Pipsan taustaa ja hänhän on ollut hoikka lapsi.
T."Sisko"
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No olet osittain oikeassa, tosin itse luokittelisin itseni tunnesyöjäksi mutta kyllä siinä varmaan jotain ahmimishäiriötäkin oli. Meillä kun opetettiin että kaikki ruoka mitä lautaselle laitettiin, oli pakko syödä vaikka olisi jo puolesta tullut täyteen. Aikaisemmin saatoin syödä vaikka twix-patukan melko nopeasti mutta nykyisin jos sellaisen söisin niin se kestäisi pitempään. Jaottelisin nimittäin sen yhden palasen viiteen osaan ja nauttisin mausta. Tällä rauhallisella syömisellä, maistelulla, oon alkanu nauttimaan mausta. Ja vaikkei mulla ole keksipakettia kaapissa, koska en ole makuri mutta sipsipussi säilyy mulla kolmen viikon ajan – toki välillä löysennän otetta ja saatan syödä enemmänkin. Mutta edelleen nauttien ja sillä tavalla se pussi säilyykin. Kun pieni määrä jo riittää.
Kohtuuden opettelussa on mennyt vuosia aikaa, muistaakseni kaksi ekaa vuotta oli tiukemmat. Sitten alkoi onnistumaan.
Elena / Kauniimpi maailma
Onpa ihanan näköinen kakku. 🙂 Kyllä se vaan kuuluu kesään 🙂
Kauniimpi maailma – Becoming me
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyl kyl!
Anonyymi
Miksi annat kissan olla tuossa samalla pöydällä kakun kanssa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Miksi en antaisi olla? Ei meitä haittaa, kun Siiri ei kuitenkaan kakkuun koskenut.
Anonyymi
Kissasta lähtee aina karvoja ja en minä ainakaan haluaisi syödä täytekakkua, jossa on kissan karvoja.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei Siiristä kyllä mitään karvaa isoissa määrissä lähde ja kuten sanoin, ei se tuon lähempänä ollu kakkua joten ei ainakaan mitään isoa karvatulloa sinne joutunu, yks kaks karvaa ihan sama.
Tanja
Anonyymille: Sen verran voin kesäkuussa edesmenneen kissan omistajana sanoa, että oli se kissa sitten pöydällä tai ei, niin meillä oli aina varulta kaikissa ruoissa karvatakuu.
Jos Pipsa olisi sinut kutsunut syömään kakkua, niin olisit saanut jäädä ilman, omilla eväillä olisit saanut tulla juhliin.
mirkkuli
Sehän on teidän kissa ja perheenjäsen, joten saa vaikka istua kakun päällä jos niin päätätte 😀 Ja ihana kisu onkin <3