"Näkymätön siivooja." Hyvä, että kerroit tarinasi. Työpaikoissa voi tapahtua kaikenlaista. Kyllä minäkin olisin varmasti ottanut hatkat siitä firmasta, jos minua olisi valehtelijaksi haukuttu. Sellaista ei tosiaan tarvitse sietää. Hienoa, että pidit puolesi.
Hyvä video! (Vaikka ottikin päähän sun puolesta tuo kohtelu mitä jouduit kestämään. On äärimmäisen turhauttavaa kun itse tekee kaiken niinkuin pitikin ja silti saa syyt niskoilleen. Sitten vielä semmonen toive, että pliis tee lisää storytimejä! Näitä kuuntelee niin mielellään. 🙂
Joo, varmasti on monella kaikenlaisia kokemuksia. Itse olin tuolloin vielä niin alottelija etten tiennyt miten tommosessa olisi oikeaoppisesti kuulunut tehdä, mut sen tiesin etten kyllä hommiani jatkanu kun kerran puhuttiin ettei palkkaa makseta.
Jouduin kerran lopettamaan työharjoittelun kiusaamisen takia ja kiusaaja oli työpaikkaohjaajani :(. Oletti kai että opiskelija osaa jo kaiken ja häneltä ei olisi saanut kysyä mitään.
Todella ikävää. Oon kuullut tästä itseasiassa sosiaalialan puolella, että tällaisia oletetaan että lähihoitajaopiskelijat tietävät jo kaiken. Olitko kenties lähihoitajaksi opiskelemassa?
Epäoikeudenmukaisuudet on musta kaikkein vaikeimmat kestää toisilta ihmisiltä. Et sun väitetään tehneen jotain (tai sun tapauksessa väitettiin, ettet ole tehnyt), etkä saa sitä tahoa vakuuttuneeksi, ettei se asia ole niin. Se on niin turhauttavaa! Ymmärrän, ettei paljon kiinnostanut olla töissä siellä enää. Se vanhempi työkaveri olisi voinut myös vähän miettiä, mitä pistää liikkeelle…
Se on todella turhauttavaa, eikä mulla tietenkään siitä ollut mitään todistetta, koska ei ollut tullut mieleenkään että pitäisi vaikkapa kuvata itsensä jossain tai vastaavaa. No nykysin taitaa olla kaikenlaisia jutskia millä kirjaat itsesi kohteeseen, niin sillä tavalla työnantaja näkee että oot töissä ja samalla myös itse pystyt näyttämään olleesi töissä. Ellei sitten tuu joku oikosulku siihen laitteseen. Mut sillon ei ollut mitään tuollaisia.
Kurjaa kun sulla on tollanen ikävä muisto, ja olen samaa mieltä itsekin entisenä esimiehenä, että kyllä pomon pitää kuunnella kaikkia osapuolia. Ja muutenkin on ihan velvollisuus puuttua asioihin jos toinen työntekijä uhkailee lopputilillä tai palkan pidättämisellä tms. seurauksilla, sillasia oikeuksia ei ole kuin työnantajalla eikä aina edes esimiehellä!
Eikä muuten sitäkään päätöstä ihan noin vaan voi tehdä, kuulopuheiden perusteella! Joku kiukkusempi tyyppi ois voinut vaikka pyytää liitonedustajaa avuksi ja pitää kovempaakin ääntä!
Tosi monella on samantyyppisiä kokemuksia työelämästä (mullakin), varsinkin kun on ollut nuori. Siinä olisi monella vanhemmalla työntekijällä miettimistä, että millaisen esimerkin antaa nuorelle. Pomonkin pitäisi kehoittaa muita ottamaan huomioon, että nuori on vasta työuransa alussa eikä tiedä vielä kaikkea, joten olkaa kannustavia ja ystävällisiä, ikävänkin palautteen voi sanoa nätisti!
Vaikka oli vakava aihe, kiitos kun kerroit! Puhuin heti mun nuorille, että eivät niele kaikkea ikävää työpaikoillakaan, vaan pitää kertoa jollekin jos joku asia tuntuu menevän väärin. Kiva video!
Mullakin nousi verisuonet otsassa (varmaan oikein näkyviin) tuossa vaiheessa kun kerroit että sua ei uskottu ja väitettiin valehtelijaksi. Niin epäreilu tilanne kaikinpuolin. Mrrrr….
No oli! Ja sitten kun vielä oli etteivät maksa palkkaa. Siinä vaiheessa mulla meni yli ja myös tämä henkilöstöpalvelun nainen suositteli, etten jatkaisi työtäni kohteessa. Sain kyllä lopulta palkan, mutta en tiedä maksoiko se siivousfirma sitä vai tämä henkilöstöfirma. Siellä ainakin oltiin mun puolella.
18 kommenttia
Anonyymi

PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Oli hyvä kertoa ja siivousala on valitettavasti täynnä kaikenlaisia. Mutta myös hyvääkin. 🙂
Anonyymi
Hyvä video! (Vaikka ottikin päähän sun puolesta tuo kohtelu mitä jouduit kestämään. On äärimmäisen turhauttavaa kun itse tekee kaiken niinkuin pitikin ja silti saa syyt niskoilleen. Sitten vielä semmonen toive, että pliis tee lisää storytimejä! Näitä kuuntelee niin mielellään. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva että pidit. Pitää katsella mitkä jutut ovat sellaisia mitä voisi kertoa. 🙂
Anonyymi
Miksi laitat joulukortit kalliimmalla postimerkillä matkaan?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Että ne menee ajoissa perille. 🙂 Eikä niitä ole kuin muutama kortti mitä laitoin menemään. 🙂
Anonyymi
Kiva kun kerroit tämän tarinan. On niitä itselläkin vaikka mitä kokemusta työelämästä Suomesta ja ulkomailta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, varmasti on monella kaikenlaisia kokemuksia. Itse olin tuolloin vielä niin alottelija etten tiennyt miten tommosessa olisi oikeaoppisesti kuulunut tehdä, mut sen tiesin etten kyllä hommiani jatkanu kun kerran puhuttiin ettei palkkaa makseta.
Anonyymi
Jouduin kerran lopettamaan työharjoittelun kiusaamisen takia ja kiusaaja oli työpaikkaohjaajani :(. Oletti kai että opiskelija osaa jo kaiken ja häneltä ei olisi saanut kysyä mitään.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Todella ikävää. Oon kuullut tästä itseasiassa sosiaalialan puolella, että tällaisia oletetaan että lähihoitajaopiskelijat tietävät jo kaiken. Olitko kenties lähihoitajaksi opiskelemassa?
Anonyymi
Epäoikeudenmukaisuudet on musta kaikkein vaikeimmat kestää toisilta ihmisiltä. Et sun väitetään tehneen jotain (tai sun tapauksessa väitettiin, ettet ole tehnyt), etkä saa sitä tahoa vakuuttuneeksi, ettei se asia ole niin. Se on niin turhauttavaa! Ymmärrän, ettei paljon kiinnostanut olla töissä siellä enää. Se vanhempi työkaveri olisi voinut myös vähän miettiä, mitä pistää liikkeelle…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se on todella turhauttavaa, eikä mulla tietenkään siitä ollut mitään todistetta, koska ei ollut tullut mieleenkään että pitäisi vaikkapa kuvata itsensä jossain tai vastaavaa. No nykysin taitaa olla kaikenlaisia jutskia millä kirjaat itsesi kohteeseen, niin sillä tavalla työnantaja näkee että oot töissä ja samalla myös itse pystyt näyttämään olleesi töissä. Ellei sitten tuu joku oikosulku siihen laitteseen. Mut sillon ei ollut mitään tuollaisia.
Anonyymi
Kurjaa kun sulla on tollanen ikävä muisto, ja olen samaa mieltä itsekin entisenä esimiehenä, että kyllä pomon pitää kuunnella kaikkia osapuolia. Ja muutenkin on ihan velvollisuus puuttua asioihin jos toinen työntekijä uhkailee lopputilillä tai palkan pidättämisellä tms. seurauksilla, sillasia oikeuksia ei ole kuin työnantajalla eikä aina edes esimiehellä!
Eikä muuten sitäkään päätöstä ihan noin vaan voi tehdä, kuulopuheiden perusteella! Joku kiukkusempi tyyppi ois voinut vaikka pyytää liitonedustajaa avuksi ja pitää kovempaakin ääntä!
Tosi monella on samantyyppisiä kokemuksia työelämästä (mullakin), varsinkin kun on ollut nuori. Siinä olisi monella vanhemmalla työntekijällä miettimistä, että millaisen esimerkin antaa nuorelle. Pomonkin pitäisi kehoittaa muita ottamaan huomioon, että nuori on vasta työuransa alussa eikä tiedä vielä kaikkea, joten olkaa kannustavia ja ystävällisiä, ikävänkin palautteen voi sanoa nätisti!
Vaikka oli vakava aihe, kiitos kun kerroit! Puhuin heti mun nuorille, että eivät niele kaikkea ikävää työpaikoillakaan, vaan pitää kertoa jollekin jos joku asia tuntuu menevän väärin. Kiva video!
-Leila
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, näinhän sen pitäisi mennä ja muutenkin toimia vähän eri tavoin, eikä missään nimessä sanoa ettei palkkaa makseta.
Unknown
Mullakin nousi verisuonet otsassa (varmaan oikein näkyviin) tuossa vaiheessa kun kerroit että sua ei uskottu ja väitettiin valehtelijaksi. Niin epäreilu tilanne kaikinpuolin. Mrrrr….
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No oli! Ja sitten kun vielä oli etteivät maksa palkkaa. Siinä vaiheessa mulla meni yli ja myös tämä henkilöstöpalvelun nainen suositteli, etten jatkaisi työtäni kohteessa. Sain kyllä lopulta palkan, mutta en tiedä maksoiko se siivousfirma sitä vai tämä henkilöstöfirma. Siellä ainakin oltiin mun puolella.
Anonyymi
Se on kyllä kurjaa jos saa valehtelijan leiman otsaan ihan ilman syytä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Todellakin!