35 kommenttia

  • Ann

    Ann

    Kyllähän se niin varmasti on, että teitpä sinä Pipsa mitä tahansa (ostat halvan mekon tai kalliin kotimaisen tunikan) niin aina joku siitä mielensä pahoittaa. Siksi sinun ei kauheasti kannata miettiä sitä mitä lukijat ajattelevat ja sen perusteella tehdä valintoja, teet vaan niin kuin itse haluat ja hyvältä tuntuu ja joka on sinun omien arvojen mukaista toimintaa.
    Tuleva joulun aika mietityttää herkkujen suhteen myös itseäni. Pudotin vuosia sitten painoa yli 60 kiloa, ja nyt olen huomannut että kun elämätilanne on raskas, vanhat ruokailutottumuksetkin alkavat nostaa päätä ja paino on hiipinyt ylöspäin. Ei se elämänmuutos välttämättä parissakaan vuodessa muutu ns automaattiseksi vaan sieltä ne vanhat elämänmittaiset tavat kurkkivat olan takaa jos ei ole skarppina. Ehkä mäkin teen jonkun tehostartin tammikuussa! Tai ehkä käynnistelen jo nyt ja joulun ajan ”herkuttelen” kohtuudella.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, näin siinä valitettavasti taitaa olla että kun toiselle kumartaa, niin toiselle myllistää. Ei sitä voi kaikkia miellyttää, enkä sellaista teekkään. Mut jos näkisitte noita kommentteja joskus, niin ymmärtäisitte miksi näitä ihmettelen. En siis silleen, että se nyt varsinaisesti vaivaisi, mutta ihmetyttää kun aina jokainen tekeminen on väärin tehty.

      Otetaan esimerkiksi nyt tämäkin luukku. Multa on nimenomaan pyydetty, että kokeilisin joskus tällaista ja nyt sen nyt tein, niin olisi pitänyt tehdä toisella tavalla tai jättää kokonaan tekemättä. Mut tosiaan, kaikki ei tykkää kaikesta.

      Itse kans mietin tuota joulua, kun aikaisempinakin vuosina on tullut kiloja takaisin. Toisena enemmän, toisena vähemmän. Mut nopeasti ne on kyl tasottuneetkin, etteivät varmaankaan mitään "rasvaa" varsinaisesti olleet. Mut aatelin etten stressaa vaan herkuttelen ihan kohtuudella ja jos tulee kiloja, ni ne pudotetaan sitten pois kuten ennenkin. Joulu on kuitenkin kerran vuodessa. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Miksi pitäisi luopua?

      Tuputtaminen on minusta vaan ja ainoastaan ärsyttävää.
      Mullakin on monta kasvisruokaa jotka ovat yksiä lemppareita, mutta en luopuisi juustoista, kanasta tai possunlihasta koska ne kuuluvat toisiin lempiresepteihini, enkä esimerkiksi voi sietää tofua, seitania tai näitä kaurajuttuja…

      Laitankin tähän yhden hyvän reseptin jos Pipsa haluaa kokeilla:
      https://chocochili.net/2009/03/helppo-linssikeitto/

      Oikein hyvä ja helppo pakkaspäivän keitto. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No se vaan on hyvää.

      Ymmärrän toki, että jotkut ei lihasta pidä ja ajattelee niitä asioita siinä, mutta pyytäisin silti ettette tuomitsisi ihmisiä ketkä syö lihaa. Samoin kuin hekään eivät -ainakin toivon mukaan- tuomitse sinun valintojasi.

      Syyllistämisellä ja tuputtamisella ei tulla saamaan toivottuja muutoksia.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tosi kiva, kun kokeilit uutta juttua ja vielä kasvisruokaa! Huomasin kun sanoit salaatin syönnin vaikeudesta hampaan takia ja suosittelenkin kokeilemaan vihersmoothieta. Me laitetaan siihen jotain salaattia, baby pinaattia, kurkkua, jokin hedelmä makeuttamaan (banaani, kiivi, päärynä tjn). Periaatteessa mitä tahansa. Ja vaikka itse kuvittelin vihersmoothien maistuvan aikas kauhealta, mutta kiitos kaverin kuka suositteli, olen nyt aivan hullaantunut niihin!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, oli sitä mukava kokeilla eikä se huonoa ollut noinkaan. 🙂 Onko sulla antaa tuohon vihersmoothieen tarkat määrät? Oon joskus kokeillut mielestäni jotain samankaltaista, mutta se oli ilman hedelmää, joten olisiko sen takia sitten maistunut aika ikävältä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Oli oikein kiva video, kiitos!

    Voitko suositella jotain salsakastiketta, en ole tehnyt tuollaista ruokaa ennen. Eli sitä salsakastiketta ei lämmitetä ollenkaan, sekoitetaan vain muruihin? Näyttää kyllä oikein maistuvalta.

    Mä tykkään niin noista "kissojen kommenteista", kerran näin jo samaa, että kissalla on ikäänkuin puhekupla missä sanoo jotain. Tykkään tosi paljon ja naureskelen niille kommenteille täällä ruudun takana 🙂 Lisää pliis!

    Ihana kun suloinen katti tuli siihen tuijottamaan ruokahetkeä!

    Älä välitä niistä jotka valittaa että vaate oli liian halpa tai liian kallis tms. Valitse sellaisia mistä sä tykkäät, ihan sama mistä ne on ostettu. Tuo sininen t-paita sopii sulle tosi hyvin. Kaunis värikin.

    Hei muuten oletko kokeillut joskus kammata hiukset ihan taaksepäin tuosta päälaelta niin että ei jää luonnonjakausta? Että kampaisit jakauksen pois ja laittaisit ponnarin tavalliseen tapaan. Luulen, että se voisi sopia sulle kanssa.

    Sun joulukalenteri on kyllä niin kiva, kiitos kun teet tälläisen!

    Niin ja jos ruokaa saa ehdottaa niin miten olisi jos tekisit tuon saman salsajauhiskastikkeen ja sitten ottaisit täysjyväwrapin/tortillan, tiedätkö ne pyöreät litteät leivät. Levittäisit sen kastikkeen tortillan päälle. Siihen silppuaisit vielä kurkkua, tomaattia, salaattia päälle, juustoraastetta kanssa ja rullaisit sen kiinni ja söisit. Uskon että on hyvää myös tuolla jauhiksella.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ole hyvä 🙂

      Joo, siis tuo on Lidlin salsakastiketta ja se laitetaan sinne sekaan sellaisenaan.

      Vai oli kissojen kommentit kivat. Pitää kattoo jos joskus sattuvat taas esille kun kuvailen, kun eivät aina oo siinä silleen kun kuvaan. Aika harvinaista herkkua. Sulo oli kyllä ihana kun tuli laskemaan suupaloja. 😀

      Joo, kyllä mä valitsen sellaiisa mistä itse tykkään, mutta huvittaa vain kun ei oo hyvä jos on edukasta, eikä oo hyvä jos on sitä toivottua suomalaista.

      On mulle tuota ehdotettu ennekin että kampaisin hiukset suoraan taaksepäin, mut tää menee tälleen jo niin luonnostaan ettei tuu itse mietittyy sen enempi asiaa. Voin joskus kokeilal, jos muistan: 🙂

      Mä oon itseasiassa täysjyvätortillan kans tehnyt just noin kuin sanoit, paitsi etten laittanut juustoraastetta.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Meilläkin on kissatalous ja nostan kissat heti pöydiltä alas jos ne menevät sinne mutta syy ei ole karvat. Niitähän on ilmassakin kuten sanoit, ei voi estää että ilman mukana laskeutuisi karvoja tasoille tai jopa ruokiin. Mutta… Niiden jalkapohjat onkin puhtaat, söpöt polkuanturanappulat mutta minua inhottaa ajatus, että kissa istuu peppukolollaan pöydällä. Sorry xD Tuo on se asia minkä takia minä en anna niiden olla keittiön tasoilla tai ruokapöydällä. Jos ne makaisi vain niin ei haittaisi mutta se istuminen haittaa. Tiedän… Voi ne istua sohvallakin…Ja lattialla… Mutta kaikkea ei voi estää joten minä olen kieltänyt meillä ne pöytätasot 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      ÄÄÄK, mein likka/kissa on sellanen suhru eikä niin tarkka putaudesta (vaikka on kokoaja parantanut tapojaan) että joskus jää kakkakikkare pyllyn! Siitä täytyy tiukasti huomauttaa, onneksi ymmärtää heti mennä siistimään itsesnsä! Mutta ymmärrän sua! ÄÄÄK!
      -Leila

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, jokainen saa omassa taloudessaan määrät säännöt. Tosin kyllä ne kissat siellä käy, kun silmä välttää. 😀 Siksi en ite oon lähtenyt kieltää, että siivoan vaan tasot kun jotain ruokaa teen tai syön.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minä olen käyttänyt nyhtökauraa tortilloissa ja toimii oikein kivasti, joten se voisi olla yksi vaihtoehto sinullekin testattavaksi, jos pidät tortilloista. 🙂 Jos simppelisti laittaisi vaan esim. tuota salsamaustettua Elovena Murua sekä kasviksia ja kastikkeita/dippejä oman maun mukaan. Itselläni on tuo Elovena Muru vielä testaamatta, täytyykin kokeilla joskus.
    -Pauliina

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Eihän jouluna tule grammaakaan painoa lisää. Etkö voi yhtään hillitä syömisiäsi? Itsehän sinä vaikutat siihen jo kaupassa millaista ruokaa syöt. Ja jos syöt muualla kuin kotyona niin syö vähemmän jos ruoka on kaloripitoisempaa. Ihan yksinkertaista!

    Hyvä jos otat kovan startin tammikuussa, se kannattaa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä sitä on aina tullut, vakka kuinka hillitsisi ja katsoisi. En aio silti ottaa siitä stressiä sen enempää, koska se on van kerran vuodessa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minä satuin muutama vuosi sitten lukemaan kirjan "Syötäväksi kasvatetut". Sen jälkeen olen vähentänyt lihan syöntiä. En terveyssyistä vaan koska olen huolissani tuotantoeläinten hyvinvoinnista. Syön hyvällä omalla tunnolla lihaa, jonka alkuperästä ja eläinten oloista minulla on joku käsitys. Toki on monesti paljonkin kalliimpaa, mutta olen siitä onnekkaassa tilanteessa, että voin valita kalliinmankin vaihtoehdon. Jos haluat suosia suomalaisia ja eläinten hyvinvointia suosivia tuottajia, on esimerkiksi eggspress.fi vaihtoehto.

    Olen joskus kokeillut härkistä ja vastaavia, mutta en oikein ole lämmennyt niille. Mieluummin sitten papuja tai linssejä. Mutta tuota testaamaasi voisi kokeilla.

    Mukavaa joulunaikaa!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se on kyllä totta, että olisi hyvä suosia lähituottajien lähiruokaa. Eli vaikkapa lihaa. Olenkin niitä katsellut mutta en ole vielä ostanut. Kenties joskus 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Eikö ruokasi jo ollut lopuksi aivan jäähtynyttä tuossa 40 minuuttia kestäneen ruokailun aikana?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Olihan se jonkin verran, mutta kerrankos sitä syödään haalistunutta ruokaa. Kokeen vuoksi!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minä vinkkasin sinulle tuon kirjan. Olet osittain oivaltanut sen, minkä vuoksi ajattelin sinun kirjasta hyötyvän.
    Mutta… Petitehän ei kirjan loppupuolella enää oikein tiennyt onko hän se henkilö, jollaisena itsensä kokee, vai onko se henkilö, jollaisena blogin lukijat hänet näkevät.
    Hän ei tiennyt tekeekö valintoja blogin muokkaaman kuvan vuoksi vaiko oman itsensä vuoksi.
    Hän törmäsi samaan asiaan kuin sinä eli siihen, että blogin lukijat luulevat tuntevansa hänet, vaikka hän ei todellakaan kaikkea elämästään blogissa kertonut.
    Näin ollen sinäkään et voi olettaa, että tottakai lukijat tietävät että et kerro kaikkea elämästäsi blogiin.
    Lukijat tekevät johtopäätöksiään ja muodostavat käsityksiään sen perusteella, mitä itse blogissa kerrot ja mitä blogista lukevat ja näkevät.

    Kiva juttu kun tartuit kirjavinkkiini!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia kirjavinkistä, se oli ihan mukavaa luettavaa vaikka aluksi se oli jotenkin puuduttavaa. No sehän siinä onkin, että se mitä lukijat näkevät ja kokevat, ei ole kokonaan se henkilö, koska blogeihin kirjoitetaan vain tietyistä jutuista ja noin. Mutkin tuntee aidosti vasta, kun mun kanssa on istunut kahvilla ja jutellut, eikä sitäkään siis heti. Mä sentään en tee valintoja blogin muokkaaman kuvan vuoksi, vaan itseni. Luulisi hänenkin sen tietävän.

      Itseasiassa mä oletan että jokainen joka blogeja tai näitä somejuttuja seuraa, tiedostaa, ettei kukaan kerro kaikkea elämästään. Eli näinollen ei voi sanoa tuntevansa kyseisen henkilön. Paitsi ehkä pintapuolisesti. Ja se, mitä johtopäätöksiä kukin tekeekin, niin pitää myös tiedostaa, ettei se asia silti välttämättä ole niin kuin kuvittelee. Toki niitä voi itsekseen miettiä, mutta ei kannata esimerkiksi lähteä levittämään jotain luulemaansa asiaa totena.

  • Oili-Maria

    Oili-Maria

    Jos tykkäät makaronilaatikosta, niin testaa joku kerta siihen tummaa soijarouhetta jauhelihan sijaan. Tein ite joku aika sitten ja vaikka maustoin turhan vähän, niin ihan hyvää siitä tuli, teen kyllä toistekin 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Pitää hei joskus kokeilla, kun kuulin että oon kokeillut vuosia sitten soijarouhetta ihan väärin: 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Olen myös kokeillut nyhtökauraa ja jotain muutakin, oisko ollut soijaa, mutta minä en tykännyt kummastakaan, en ole mikään mestarikokkikaan, joten joku muu ois varmaan saanut niistä aikaan jotain hyvää? Mutta en tunne huonoa omatuntoa lihansyömisestä, koska syön sitä vain pari kertaa viikossa, ha jokainen saa syödä mitä haluaa mun puolesta.

    Meillä on aina kissat saanut olla missä haluavat, niin ulko- kuin sisäkissatkin. Sama meillä, pestään työ- ja pöytätasoja säännöllisesti. Sitä paitsi minusta on tosi kivaa kun kissat on mukana kaikessa! <3

    Ai niin ja kissankarvoista tuli mieleen, nauroimme joskus perheen kanssa että jos näemme kissankarvan lautasella, emme reagoi, menee siinä muun ruuan ohessa! 😀 Mutta pitkäkarvaista kissaa ei meillä ole koskaan ollut, en sitten tiedä oisko simmonen tuntunut suussa…?

    Elä sinä Pipsa vaan omaa arkeasi ja juhlaa niin kuin haluat, ei kannata kuunnella muiden arvostelua!

    Kiva video! <3

    Voisko niitä kasvismuruja käyttää lasagnessa? 😀

    -Leila

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mäkin oon vuosia sitten kokeillut soijarouhetta, mutta sain just vinkin että sitä pitää maustaa aikalailla että se maku tulee edukseen. Ajattelin kokeilla tuota joskus uudelleen, silleen että maustan sen ja liotan vai turvotan ne ensin. Pitää kysyä kumpi se oli. 😀

      Joo, kyllä meilläkin kissat saa olla missä haluavat. Pinnat saa aina puhtaaksi. Ja harvemmin mun kissat edes mitään istuu, vaan makoilevat. 😀 Laiskoja kun ovat.

      Joo, kyllähän noita muruja vois käyttää lasagnessa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tässä yksi herkullinen kasvisresepti. 4 porkkanaa, 4 perunaa ja voimakasta sulatejuustoa. Kuori ja pilko kasvikset melko pieniksi, laita kattilaan. Kaada sen verran vettä että ne peittyy. Keitä kunnes ne tuntuu pehmeältä haarukalla tökkiessä. Tuon odotteluajan, noin 20-25 min riippuen palojen koosta, voit vaikka tehdä jotain muuta, laita ajastin soimaan. Sitten kun ne kasvikset on pehmeitä heitä sulatejuustoa kattilaan maun mukaan. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Soseuta sauvasekoittimella soseeksi.
    Ei mene oikeasti kauan ja se on tosi hyvää, täyttävää ja niin helppo syödä vaikka olisi hammasvaivoja.

  • Anja

    Anja

    Kyllä salaatin voi surauttaa juotavaan muotoon (vettä vähän joukkoon) ja nauttia (tai kulauttaa alas, miten vaan), oon testannut ja se on ihanan raikkaan makuista. Tietysti riippuu mitä siihen laittaa, mutta voi pistää hedelmääkin mukaan esim omppua, päärynää, mitä nyt sattuu olemaan. Ei aina tule ihanaa mutta ei haittaa 🙂. Joskus kun tekee mieli kevyempää ruokaa, pilkon pannulle (öljyyn/oliiviöljyyn) kasviksia, esim porkkanaa, kesäkurpitsaa, paprikoit, hieman suolaa ja ripaus esim. sitruunapippuria. Uunivuokaan, ehkä vielä tomasttia joukkoon + esim. Juustoa, kypsää kanaa/jauhelihaa tms. Uunissa puolisen tuntia. Tää on hyvää! Harmi vain kun meillä isäntä on kovin lihansyöjä, tämä on minun oma herkkuruoka (ja saanpahan loput työevääksi seur pvänä).

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mäkin oon kokeillut mutta mun mielestä se syötävä muoto salaatista on parempi kuin juotava. 😀 Mä oon pariinkin otteeseen kokeillut noita vihersmoothieita mut en oo saanut niistä hyviä, että voisin tehdä uudelleen. Toki nyt tuo poistokuoppa on jo parantunut, niin oon pikkuhiljaa alkanut syödä taas salaattia. Kuulostaapa hyvältä tuo sun kevyt ruokaresepti. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Teetkö itse salsakastikkeen vai onko valmista? Olen salsan ystävä mutten ole älynnyt siitä kastiketta tehdä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Täällä toinen salsan ystävä. Juu, ei tosiaan ole se yleisin tapa käyttää salsaa tällä tavalla.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se on ihan Lidlistä ostettavaa valmista salsakastiketta. Olisi kyllä kiva itsekin tehdä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miksi annat kissojen kiusata toisiaan videolla? Itse koirien omistajan menisin väliin. Hirveää tuollainen eläinten kohtelu. Mielestäni tuosta voisi tehdä eläintensuojeluilmoituksen.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jos olet sitä mieltä, että kissojen painileikit on eläintensuojeluilmotuksen arvoinen, niin siitä vain. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *