No kyllä mua saa oikaista jos en jotain lausu oikein. Varsinkin kun tienny miten Guess oikeasti lausutaan. Tiedän miten kirjoitetaan mut lausuma tosiaan eri. 🙂
No mä oon englantia lukenut kylläkin kahdeksan vuotta, eikä meillä kyllä koulussa opeteltu lausumaan mitään. Et itte on saanu opetella sen, enkä ihmettele jos on tiedossa aukkoja. Meidän enkunope kun ei nähnyt asiaksi opettaa suullista englantia.
Kyllä niitä vierailuaikoja tulee noudattaa. Kun olin sairaalassa potilaana, niin kyllä se häiritsi jos muilla potilailla kävi muina kuin vierailuaikoina vieraita. Ja hoitajatkin kävivät siitä huomauttamassa, että pitävät kiinni niistä vierailuajoista. Silloin kun ei ole vierailuaika, niin potilaita hoidetaan, lääkäri käy kierroksellaan, ruokaillaan yms.
Tiesin, mutta tuolla missä äiti on nyt (ja missä oli viimeksi) niin siellä ei olla sen vierailun kanssa niin tarkkoja. Sen muistan ettei aamupäivällä saanut tulla, kun oli niitä lääkärikierroksia sun muita tutkimuksia. Mut puolenpäivän jälkeen sai mennä ihan vapaasti.
Videosta saa sen kuvan, että siellä vähän kaikuu 🙁 onko totta? Ootko tehnyt taputustestin? Vai ettekö ole ehtineet laittaa seinille tauluja/verhoja? Tai mattoa lattiaan? 🙂 Meillä ainakin lattialämmitys toimii vaikka on matto. Ja onnea muuten vanhan asuntonne myynnistä!
Olohuoneessa kaikuu jonkin verran, muissa huoneissa ei niinkään. Ei olla ehditty laittamaan vielä mitään seinille ja kuten oon monet kerrat sanonut, niin verhoja meille tuskin tulee. Kyllähän se lattialämmitys toimii vaikka matot on lattiassa mut mä en halua mitään 500eur sähkölaskua. Olen niin monelta kuullut jotka käyttää mattoja lattiassa, jossa on tuo lämmitys, niin sähkölaskut on ollut tähtitieteelliset. Asiaa voidaan tutkailla sitten kun ollaan ensin oltu muutama kuukausi ilman mattoja ja sit muutama kuukausi mattojen kans.
"En oo koskaan oikein kuunnellut vierailusääntöjä."
Huoh. Kuvittele, jos noin ajattelisi moni meistä! Viimeistään sitten, kun itse makaa kipeänä sairaalassa ja huonetovereilla käy jatkuvasti vieraita, ymmärtää, että vierailuajoilla on merkityksensä. Eikä se mene niin, että jos vieraalle ei huomauteta asiasta, niin se on jotenkin luvallisempaa. Se on sääntö, jota odotetaan ihmisten ymmärtävän noudattaa.
No näissä osastoilla missä äitini on ollut, niin ei ole varsinaisia vierailuaikoja. Ja tuo sääntöjen ei kuunteleminen on vähän monimutkainen juttu. Riippuu niin paljon osastosta jossa on. Esim. Tyksissä tää ei onnistunut vaan piti noudattaa sääntöjä.
Sun päällä oleva paita on kiva:) Itse vierastan jostain syystä eläinprinttejä itselleni, mutta kai alkais olla aika opetella:) Voimia sinulle tsempatessasi äitiäsi leikkauksesta toipumisessa. Olet aina niin positiivinen. Iloisia, aurinkoisia päiviä sinne päin.
Kiitti. Tuo on itseasiassa ihan kiva printti, et jos ois muissakin väreissä ni oisin ostanut. 🙂 Kantsii kokeilla, astua sieltä oman pikkualueensa ulkopuolellekin, eihän sitä muuten voi tietää tykkääkö vai eikö. 🙂 Äiti voi ihan hyvin, nyt vaan pelätään tulehdusta kun luvut on nousussa ja se ei ole hyvä asia.
Söpö tuo lompakko 🙂 Itsekkin pitkään etsin guessiltä laukkua, mutta päädyinkin ihan toiseen merkkiin. Mitä mieltä olet Friis & Companyn laukuista? itse juuri muutaman tilasin ja postauksenkin niistä tein 🙂
Kiitti. Oon mie joistain Friisin laukuista tykänny mutten kaikista. Sillä mun The laukulla ei oo mitään merkkipakkoa, eli ostan kun eteen tulee et TÄSSÄ ON THE LAUKKU. 🙂 Mietein mie Vuittoninkin laukkua mut totesin et on turhan pramee kyllä mulle eikä se ulkonäkö miellytä. :)Pitää kurkata tuo sun postaus. 🙂
No perkele! On tääki epäreilua et te netin salapoliisit saatte tietää tommosista, mitä mää en tienny. Mulle se välittäjä sano et tulee parin päivän kuluttua nettiin kun sitä kysyin ja sit oletin ettei se ollu laittanu sitä sinne kun asunto meni tosiaan niin nopeasti. Onko se vielä siellä, tai no tuskin nyt enää. Ois ollu kiva nähä se ilmoitus.
No hei, mie annan siulle vinkin. Kun mie en miksikään oo muuttuus ni ei kannata vastedes katella noita videoitani. 🙂 Ni ei tuu kauniiseen päähäsi niitä harmaita hiuksia mun käsien vatvomisesta ja ihmeäänestä.
Itse paljon sairaalassa maanneena totean, että mielipiteesi on erittäin typerä. En ikinä ikinä ikinä haluaisi olla potilaana sairaalassa, jossa käy tuollaisia vieraita, jotka on noin välinpitämättömiä ja ylimielisiä….
Kyllä minä ymmärsin, ihan selvästi sanoit, että välitä vierailuajoista, siinä ei jäänyt kahta käsitystä! Minä olisin lähettänyt sinut takaisin kotiin, jos tulisit osastolle, jossa minä makaan kipeänä – jos et vierailuaikojen puitteissa piipahda.
Koetahan nyt ymmärtää, tuolla osastolla jossa äitini on niin ei ole vierailuaikoja! Ja siellä on ihan äidilleni sanottu että sinne saa tulla klo 12.00 jälkeen vapaasti, kunhan ei mitään isoa lössiä kerrallaan.
Mutta pipsa hyvä, minä tarkoitin sitä tekstiä, mitä sinä ylimielisenä päästelit suustasi tuossa videolla, kuuntelepa se uudestaan, se oli kauheaa! Näissä kommenteissa selvästi yrität lieventää, mutta sanottu, mikä sanottu ja se loukkasi!
Kuuntelin, enkä nähnyt mitään mistä sinun pitäisi loukkaantua. Totta etten säännöista aina niin pidä mutta koetan silti kunnioittaa jokaisen rauhaa ja työntekijöiden työskentelyä. Ja kuten jo sanoin, niin nuo osastot jossa äiti on/on ollut, niin siellä ei ole vierailuaikoja. Ja olen nämäkin asiat kysynyt siellä paikanpäällä henkilökunnalta. Ja silloin kun olen kauemmin, niin me ollaan menty sinne muualle et muut potilaat saa rauhassa olla huoneissaan.
Paskanmyrskyy sä saat tekemättä mitään sen kummempaa. Oot niin mielipiteitä jakava ihminen. Toisista sun elämänilo on ihanaa aitoa ja sua on kiva seurata. Toisten mielestä se on tekopyhää ja ällöttävää. Kuulun vatitettavasti jälkinmäiseen ryhmään.
Oletkin useasti kehottanut laittamaan blogin pois jos ärsyttää. Joo se on hyvä vinkki ja vielä hienompi jos se toteutuisi käytännnössä, mutta ei. Olen kokenut sen ennemmin ilokseni tulla tänne katsomaan ja ihmettelemään sun käytöstä. Ilkeys on kuitenkin väärä suhtautuminen, saathan sinä olla noin jos koet että noin on tosi hyvä. Rohkenin kuitenkin kommentoimaan, sillä alko jo suorastaan vituttamaan.
Ohoh, kerrankin kiva kommentti tästä "toisesta mielipiteestä". 🙂 Niin no, oon sen huomannu et mitä vaan tekeekin niin paskamyrsky on valmis. Väärä sana, ilme, ele, teksti, mitä vaan – aina keksitään syy loukkaantua, pöyristyä ja mitä vain. Ja osittain kyllä ymmärrän sen, mä oon tietyissä asioissa melko ehdoton ja tiukka. Ja koska itse teen nämä tekstit ja videot niin spontaanisti, mitään esittämättä.
Mut kerro sie mulle tämä, että miksi sitten luet jos blogi ärsyttää? Siis kun ajattelen asiaa omalta kohdaltani et miten itse reagoin jos näen ärsyttävän blogin – itse en jatka lukemista, mutta moni teistä jotka ette tykkää, niin kuitenkin jatkatte. Toiset saa hupia, toiset naurua, toiset apua, toiset iloa…. Tuntuu olevan niin montaa eri asiaa.
Varmasti kaikki keitä tämä blogi ärsyttää, lukevat tätä siksi, että se ärsyttää. Itse ainakin tulen tänne hyvien naurujen vuoksi. Saan hyvät naurut kun katselen säälittävää räpiköintiäsi (joku voisi sitä elämäksi kutsua). Olen ilkeä ihminen, tiedän sen, mutta nautin siitä kun joku on oikeasti naurettava ja säälittävä, ja luulee olevansa ihan jotain muuta.
Voi, mä oon niin pahoillasi sun elämästäsi. Se ei voi olla kovin kivaa. 🙁 No mä toivon että säkin löydät elämääsi vielä sen valopilkun josta voit iloita ja olla onnellinen. 🙂 Ehkä silloin ymmärrät pienesti minua ja mun räpiköintiäni jota elämäksi tosiaan voi kutsua. 🙂
En ole kumpikaan edeltävistä anonyymeistä, mutta pakko kommentoida silti. Miksi oletetaan että ihminen joka nauttii siitä kun aikuinen ihminen tekee itsestään toistuvasti naurunalaisen, olisi jotenkin omassa elämässään epäonnistunut ja katkera? Kyllä, luen blogiasi koska se useimmiten tuottaa minulle iloa koska saan sinusta/puolustajistasi hyvät naurut. Olen siltikin erittäin tyytyväinen elämääni 😉
Haloo hei te kummatkin,te ette voi olla onnellisia,saatika tyytyväisiä elämäänne jos teidän ainoa huvitus tulee tälläsestä ihmisen blogin seuraamisesta.Te olette just sellasii pahimman luokan luusereita ja kyttääjii,joilla ei ole mitään omaa elämää eikä ihmisiä siinä elämässä.Teidänkaltaisten kannattas tarttuu kiinni hetkeen ja ilmottautuu siihen uuteen palveluun Eliittinetti….älykästä keskusteluseuraa…..:D
No no, ei alennuta itse tiukkasanaiseksi. Ymmärrän, että blogini aiheuttaa huvitusta ihmisissä mutta olen siitä toisaalta vain tyytyväinen koska mä oon tämmönen hömpänpömppä – paljon mieluummin kuin joku tosikko tiukkatäti. 🙂 Jokainen siis saa lukea blogia, olipa motiivit mitkä vain. Sanokoot mitä vain ,utta itse kyllä sanoisin ettei kaikki voi olla hyvin elämässä, jos saa iloa toisen kiusaamisesta.
En mie määrittelekkään, mutta oon kyllä utelias tietämään että jos jonkun elämä on ihan oikeasti hyvä, niin miksi sitten kiusata tämmöstä hölömöä bloggaajaa ja saada siitä vielä nautintoa? Itse tyytyväisenä ohittaisin vain.
Olet vaan yksinkertaisesti niin helppo pilkankohde ja sinun juttuja saa helposti käännettyä päälaelleen jos vaan tahtoo. Mä vaan oon jotenki jäänyt tähän koukkuun. Tavallaan mä joskus videoitakin katsellessa nauran ilosta ja oikeesti siitä että oot hauska, mut yleensä oon vaa ennemmin kummastunut kun oot niin outo 😀
Erityisesti mua naurattaa piirteet jotka sulla toistuu kuten
– Aina vaate-esittelyssä pyörähdys 😀 ja kuinka lapselliselta kuulostaa sitä on tultu kavereiden keskellä imitoitua
– Tänkin videon tervehdykset kuulostaa jotenkin aivan liian yli-innokkailta ja heh no vähä tyhmää sanoa näin mut ei tollanen käytös sovi 😀 Se korostuu liikaa ku puhe jatkuu sit sellasena möreänän monotorisena (nauruja lukuunottamatta)
– "Sanony" <- TODELLA ÄRSYTTÄVÄ
– sanojen toistelu
– Ja ylipäätänsä se, että vaikka nämä onkin epävirallisia postauksia niin olis oikeesti kiva että oisit suunnitellut postauksen vähän paremmin. Sul on puheessa liikaa sellasia taukoja mistä saa sellasen vaikutuksen kun sä et ois 10 s sit osannut kertoa mitä seuraavaks sanot. Liittyy myös tähän "Sanony" asiaan…
Niin pipsa, sun videoita kuunnellessa/katsellessa tulee oikeesti mieleen, että sää nautit esiintymisestä, mutta et vaan keksi mitään sanottavaa. siis mitään sanottavaa, fiksua sanottavaa siellä on tosi vähän. Mun ohje olisi (vaikket niitä haluakaan) että laita tukka hyvin, hame hyvin, kaulus hyvin, ennenkuin alat videoida. On tosi ikävää, kun ihan ensimmäiseksi teet nuo kaikki maneerit: laitat tukkaa, nypit ihoa, kaivat niskaa…aina. Eikä se ole se pelkkä sanony, vaan se ettet keksi mitä sanoisit, et keskity. Yhden kerran olen kuullut (se oli kiusaamisesta) sun puhuvat sujuvasti ja silloin olit innostunu asiasta ja keskityit siihen. Silloin se onnistuu.
No kieltämättä kyllä, jos mulla on yksi aihe josta puhun niin pystyn keskittymään mutta nuo höpinäpöpinävideot onkin sellaiset että niissä lähinnä puhun mitä mieleen tulee. 🙂
Voi hyvänen aika millaisia nettikiusaajia täällä pyörii. 🙁 Ihmeen leppoisasti heille vastaat, minusta ei varmaan siihen olisi. Mukavaa alkanutta vuotta Pipsa ja onnea uuteen kotiin.
No tokkopa kaikki ovat kiusaajia, mutta osa varmaan haluaa hyvää hyvyttään korjata tekemiäni virheitä (mutta ku mie tykkään mun virheistä, mä en ois mie ilman niitä)
Mun mielest nuo vikatanot ei oo mitään nettikiusaajia. Ihminen ei opi kuin negatiivisesta palautteesta oli asia mikä tahansa. Ja musta esim. toi ano 23:02 sanoi asian fiksusti ketään/mitään kiusaamatta. JOs tekee julkista blogia jossa on kommentointi mahdollisuus tottakai ihmiset kommentoi ja antaa palautetta näkemästään.
Vinkki: Ota pois kommentointi ja katso vaikka kahden viikon ajan mikä on kävisaldo tällä sivulla. Uskon että se romahtaa. Blogien tarkoituksena on KOMMUNIKONTI lukijan ja tekijän välillä.
Kuten sanoin, ei kaikki ole kiusaajia. Tuo negatiivinen palaute on vähän väärin, se toimii ehkä joillakin mutta itse ainakin saan parempaa porkkanaa positiivisesta palautteesta. 🙂 Ja kyllä, jotkut lukijat osaa sanoa asiat fiksustikin vaikka eri mieltä asioista olisivat tai jos haluavat oikoa joitain asioita. Tätähän mäkin olen koettanu toitottaa täällä, mutta kun kukaan ei kuuntele minua silloin – pitää anonyymin tulla sanomaan jotta se on fiksua. Asiat kun siis voi sanoa fiksusti vaikka on eri mieltä jne. Blogia saa kommentoida, mutta blogin ilmapiirin takia mä pidän jöötä eli kaikki missä asioita ei ole osattu sanoa fiksusti jää julkaisematta ja jos siitä ei tykkää, ni no, menkööt sitten foorumeille itkemään. Nii ja kantsii myös toisinaan katsoa sinne peiliin, koska suurin syyllinen löytyy välillä sieltä.
Mä tykkään kun on keskustelua, mutta se kun keskustelu muuttuu vittuiluksi, ni se on rajana. Kunpa vaan kaikki osaisivat sen fiksun kommentoinnin aina.
onko sulla live ystäviä/kavereita? Kun muutossakaan ei ollut ketään kavereita , etkä ikinä puhu mitään niistä.. ym ym..
Eikö olisi kivempi jutella ja esitellä näitä juttuja oikeille ystäville hyvän kahvin/teen seurassa esim.?
On mulla. Se, etten blogissa pamise ystävistäni, ei tarkoita etteikö niitä olisi. Blogista jää paljonkin juttuja pois, koska en koe että mun tarttee niitä tänne laittaa. Ystäväni olen jättänyt ihan tarkoituksella blogista pois, Anselmi toki nyt on spesiaalimpi tapaus. 🙂 Että kyllähän minä juttelen, esittelen ja kaikkea näille rakkaille ystävilleni ja useinmiten muuten kaakaon merkeissä. 🙂
On mielestäni outoa, ettet ikinä edes mainitse olleesi kenenkään ystäväsi kanssa missään. Eihän se sitä tarkoita, että heidät pitäisi täällä esitellä tms. mutta et ole kertaakaan maininnut edes ystäviesi käyneen katsomassa teidän uutta kotia, etkä mitään muutakaan.
Kommentoiko kukaan rakkaista ystävistäsi blogikirjoituksia koskaan?
Tuo yksinäisyysasia on käyty läpi jo aiemmin, en ole yksinäinen. Niinhän nuo mainitsemiset varmaan puuttuu koska en niitä kirjoita. Blogista puuttuu paljon asioita. Se on ihan tietoinen juttu kirjoittaa tänne vain tietyistä asioista.
Heti Kun tänne mainittiin että olet yksinäinen niin uusimassa postauksessa puhelin onkin soinut koko päivän… hmmm… yritätkö todistella lukijoillesi jotain?
Ja sie vastasit nyt ihan väärään postaukseenkin. No te nyt näette todisteluita milloin mistäkin. Ja puhelin piristi pitkin päivää, ei vain tuon yksinäisyystekstin jälkeen. Sori, että mulla nyt sattui tuo puhelin pirisemään eilen ahkeraan. Että nyt ei kannata etsiä salaliittoteorioita sieltä missä niitä ei todellakaan ole. 🙂 Höpsö!
67 kommenttia
hippi-ronda
Onnittelut asunnon myynnistä!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. 🙂
kati
Hyvää perjantaita sinnekin!
Anteeksi nillitys, mutta Guess lausutaan "ges". 😉
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kuin myöskin. No kiitti ku sanoit, mut enköhän mää aina sano Guess. 🙂 No ehkä pitää opetella sanomaan Ges. 🙂
Anonyymi
Sano vaan,niinku itte haluut…noita pilkunviilaajii on ihan liikaa
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllä mua saa oikaista jos en jotain lausu oikein. Varsinkin kun tienny miten Guess oikeasti lausutaan. Tiedän miten kirjoitetaan mut lausuma tosiaan eri. 🙂
Anonyymi
Etkö sä ole englannintunnilla 6 vuodessa oppinut lausumaan englanninkielisiä sanoja???
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mä oon englantia lukenut kylläkin kahdeksan vuotta, eikä meillä kyllä koulussa opeteltu lausumaan mitään. Et itte on saanu opetella sen, enkä ihmettele jos on tiedossa aukkoja. Meidän enkunope kun ei nähnyt asiaksi opettaa suullista englantia.
Arkeilija
Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että käytät aina sanaa ´asunto´. Milloin tuosta uudesta tulee sinulle ´koti´?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ai sanon vai? No ohoh, en oo ite ees kiinnittänyt huomioo… Kotihan tämä on. <3
Anonyymi
Kyllä niitä vierailuaikoja tulee noudattaa. Kun olin sairaalassa potilaana, niin kyllä se häiritsi jos muilla potilailla kävi muina kuin vierailuaikoina vieraita. Ja hoitajatkin kävivät siitä huomauttamassa, että pitävät kiinni niistä vierailuajoista. Silloin kun ei ole vierailuaika, niin potilaita hoidetaan, lääkäri käy kierroksellaan, ruokaillaan yms.
Anonyymi
No ette sitten oo saaneet aikaseksi ostaa kaupasta vaikka vähän isompaa käsipeiliä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Miksi käsipeiliä kun voitiin tilata suuri ja massiivinenkin? 🙂 Kyllä sillä pienellä nyt pärjäsi ja turhuuksia ei ostella.
Anonyymi
tiedäthän että sairaaloissa on vierailuajat ihan syystä? ei ne vaan siksi ole että kiusataan omaisia…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tiesin, mutta tuolla missä äiti on nyt (ja missä oli viimeksi) niin siellä ei olla sen vierailun kanssa niin tarkkoja. Sen muistan ettei aamupäivällä saanut tulla, kun oli niitä lääkärikierroksia sun muita tutkimuksia. Mut puolenpäivän jälkeen sai mennä ihan vapaasti.
Anonyymi
Videosta saa sen kuvan, että siellä vähän kaikuu 🙁 onko totta? Ootko tehnyt taputustestin? Vai ettekö ole ehtineet laittaa seinille tauluja/verhoja? Tai mattoa lattiaan? 🙂 Meillä ainakin lattialämmitys toimii vaikka on matto. Ja onnea muuten vanhan asuntonne myynnistä!
Anonyymi
Mattoja ei ole eikä tule, koska on lattialämmitys, mutta ehkä se flamingo-raanu vähentää vähän kaikua.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Olohuoneessa kaikuu jonkin verran, muissa huoneissa ei niinkään. Ei olla ehditty laittamaan vielä mitään seinille ja kuten oon monet kerrat sanonut, niin verhoja meille tuskin tulee. Kyllähän se lattialämmitys toimii vaikka matot on lattiassa mut mä en halua mitään 500eur sähkölaskua. Olen niin monelta kuullut jotka käyttää mattoja lattiassa, jossa on tuo lämmitys, niin sähkölaskut on ollut tähtitieteelliset. Asiaa voidaan tutkailla sitten kun ollaan ensin oltu muutama kuukausi ilman mattoja ja sit muutama kuukausi mattojen kans.
Ee
"En oo koskaan oikein kuunnellut vierailusääntöjä."
Huoh. Kuvittele, jos noin ajattelisi moni meistä! Viimeistään sitten, kun itse makaa kipeänä sairaalassa ja huonetovereilla käy jatkuvasti vieraita, ymmärtää, että vierailuajoilla on merkityksensä. Eikä se mene niin, että jos vieraalle ei huomauteta asiasta, niin se on jotenkin luvallisempaa. Se on sääntö, jota odotetaan ihmisten ymmärtävän noudattaa.
Onnea asunnon myynnistä!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No näissä osastoilla missä äitini on ollut, niin ei ole varsinaisia vierailuaikoja. Ja tuo sääntöjen ei kuunteleminen on vähän monimutkainen juttu. Riippuu niin paljon osastosta jossa on. Esim. Tyksissä tää ei onnistunut vaan piti noudattaa sääntöjä.
Anonyymi
Sun päällä oleva paita on kiva:) Itse vierastan jostain syystä eläinprinttejä itselleni, mutta kai alkais olla aika opetella:) Voimia sinulle tsempatessasi äitiäsi leikkauksesta toipumisessa. Olet aina niin positiivinen. Iloisia, aurinkoisia päiviä sinne päin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. Tuo on itseasiassa ihan kiva printti, et jos ois muissakin väreissä ni oisin ostanut. 🙂 Kantsii kokeilla, astua sieltä oman pikkualueensa ulkopuolellekin, eihän sitä muuten voi tietää tykkääkö vai eikö. 🙂 Äiti voi ihan hyvin, nyt vaan pelätään tulehdusta kun luvut on nousussa ja se ei ole hyvä asia.
Jessimu
Söpö tuo lompakko 🙂 Itsekkin pitkään etsin guessiltä laukkua, mutta päädyinkin ihan toiseen merkkiin. Mitä mieltä olet Friis & Companyn laukuista? itse juuri muutaman tilasin ja postauksenkin niistä tein 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. Oon mie joistain Friisin laukuista tykänny mutten kaikista. Sillä mun The laukulla ei oo mitään merkkipakkoa, eli ostan kun eteen tulee et TÄSSÄ ON THE LAUKKU. 🙂 Mietein mie Vuittoninkin laukkua mut totesin et on turhan pramee kyllä mulle eikä se ulkonäkö miellytä. :)Pitää kurkata tuo sun postaus. 🙂
Anonyymi
Miksi sanot ettei vanha asuntonne ehtinyt edes nettiin? Minä ainakin ehdin nähdä sen eräässä myyntipalvelussa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No perkele! On tääki epäreilua et te netin salapoliisit saatte tietää tommosista, mitä mää en tienny. Mulle se välittäjä sano et tulee parin päivän kuluttua nettiin kun sitä kysyin ja sit oletin ettei se ollu laittanu sitä sinne kun asunto meni tosiaan niin nopeasti. Onko se vielä siellä, tai no tuskin nyt enää. Ois ollu kiva nähä se ilmoitus.
Anonyymi
Teilläkö oli lasitettu parveke siinä vanhassa asunnossa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, oli lasitettu.
Anonyymi
Kauheeta katseltavaa tuo sinun käsien "vatkaaminen" jatkuvasti, sekä toi ku pitää tollee ihme äänillä puhua..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No hei, mie annan siulle vinkin. Kun mie en miksikään oo muuttuus ni ei kannata vastedes katella noita videoitani. 🙂 Ni ei tuu kauniiseen päähäsi niitä harmaita hiuksia mun käsien vatvomisesta ja ihmeäänestä.
Anonyymi
Kiva, kun saitte vanhan asunnon myytyä noin nopeasti!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On se kiva. 🙂
Kristiina
"Voitte aloittaa siitä paskamyrskyn jos haluatte" 😀 Ihan huippua Pipsa! 🙂 Piti oikeen kuunnella ja kattoa kaks kertaa se kohta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
hiohihihihi 🙂
Anonyymi
Vaikkei henkilökunta kommentoisikaan vääristä vierailuajoista, niin muita potilaita kohtaan erittäin epäkunnioittavaa käytöstä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Yritä nyt ymmärtää, tuolla osastolla ei ole vääriä vierailuaikoja jossa äitini majailee.
Anonyymi
Itse paljon sairaalassa maanneena totean, että mielipiteesi on erittäin typerä. En ikinä ikinä ikinä haluaisi olla potilaana sairaalassa, jossa käy tuollaisia vieraita, jotka on noin välinpitämättömiä ja ylimielisiä….
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Voi voi kun et sinäkään ole ymmärtänyt asiaa. Lukaiseppa vähän ylempiä kommentteja, nyt en mie jaksa itseäni toistaa.
Anonyymi
Kyllä minä ymmärsin, ihan selvästi sanoit, että välitä vierailuajoista, siinä ei jäänyt kahta käsitystä! Minä olisin lähettänyt sinut takaisin kotiin, jos tulisit osastolle, jossa minä makaan kipeänä – jos et vierailuaikojen puitteissa piipahda.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Koetahan nyt ymmärtää, tuolla osastolla jossa äitini on niin ei ole vierailuaikoja! Ja siellä on ihan äidilleni sanottu että sinne saa tulla klo 12.00 jälkeen vapaasti, kunhan ei mitään isoa lössiä kerrallaan.
Anonyymi
Mutta pipsa hyvä, minä tarkoitin sitä tekstiä, mitä sinä ylimielisenä päästelit suustasi tuossa videolla, kuuntelepa se uudestaan, se oli kauheaa! Näissä kommenteissa selvästi yrität lieventää, mutta sanottu, mikä sanottu ja se loukkasi!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kuuntelin, enkä nähnyt mitään mistä sinun pitäisi loukkaantua. Totta etten säännöista aina niin pidä mutta koetan silti kunnioittaa jokaisen rauhaa ja työntekijöiden työskentelyä. Ja kuten jo sanoin, niin nuo osastot jossa äiti on/on ollut, niin siellä ei ole vierailuaikoja. Ja olen nämäkin asiat kysynyt siellä paikanpäällä henkilökunnalta. Ja silloin kun olen kauemmin, niin me ollaan menty sinne muualle et muut potilaat saa rauhassa olla huoneissaan.
Anonyymi
Paskanmyrskyy sä saat tekemättä mitään sen kummempaa. Oot niin mielipiteitä jakava ihminen. Toisista sun elämänilo on ihanaa aitoa ja sua on kiva seurata. Toisten mielestä se on tekopyhää ja ällöttävää. Kuulun vatitettavasti jälkinmäiseen ryhmään.
Oletkin useasti kehottanut laittamaan blogin pois jos ärsyttää. Joo se on hyvä vinkki ja vielä hienompi jos se toteutuisi käytännnössä, mutta ei. Olen kokenut sen ennemmin ilokseni tulla tänne katsomaan ja ihmettelemään sun käytöstä. Ilkeys on kuitenkin väärä suhtautuminen, saathan sinä olla noin jos koet että noin on tosi hyvä. Rohkenin kuitenkin kommentoimaan, sillä alko jo suorastaan vituttamaan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ohoh, kerrankin kiva kommentti tästä "toisesta mielipiteestä". 🙂 Niin no, oon sen huomannu et mitä vaan tekeekin niin paskamyrsky on valmis. Väärä sana, ilme, ele, teksti, mitä vaan – aina keksitään syy loukkaantua, pöyristyä ja mitä vain. Ja osittain kyllä ymmärrän sen, mä oon tietyissä asioissa melko ehdoton ja tiukka. Ja koska itse teen nämä tekstit ja videot niin spontaanisti, mitään esittämättä.
Mut kerro sie mulle tämä, että miksi sitten luet jos blogi ärsyttää? Siis kun ajattelen asiaa omalta kohdaltani et miten itse reagoin jos näen ärsyttävän blogin – itse en jatka lukemista, mutta moni teistä jotka ette tykkää, niin kuitenkin jatkatte. Toiset saa hupia, toiset naurua, toiset apua, toiset iloa…. Tuntuu olevan niin montaa eri asiaa.
Anonyymi
Varmasti kaikki keitä tämä blogi ärsyttää, lukevat tätä siksi, että se ärsyttää. Itse ainakin tulen tänne hyvien naurujen vuoksi. Saan hyvät naurut kun katselen säälittävää räpiköintiäsi (joku voisi sitä elämäksi kutsua). Olen ilkeä ihminen, tiedän sen, mutta nautin siitä kun joku on oikeasti naurettava ja säälittävä, ja luulee olevansa ihan jotain muuta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Voi, mä oon niin pahoillasi sun elämästäsi. Se ei voi olla kovin kivaa. 🙁 No mä toivon että säkin löydät elämääsi vielä sen valopilkun josta voit iloita ja olla onnellinen. 🙂 Ehkä silloin ymmärrät pienesti minua ja mun räpiköintiäni jota elämäksi tosiaan voi kutsua. 🙂
Anonyymi
En ole kumpikaan edeltävistä anonyymeistä, mutta pakko kommentoida silti. Miksi oletetaan että ihminen joka nauttii siitä kun aikuinen ihminen tekee itsestään toistuvasti naurunalaisen, olisi jotenkin omassa elämässään epäonnistunut ja katkera? Kyllä, luen blogiasi koska se useimmiten tuottaa minulle iloa koska saan sinusta/puolustajistasi hyvät naurut. Olen siltikin erittäin tyytyväinen elämääni 😉
Anonyymi
Haloo hei te kummatkin,te ette voi olla onnellisia,saatika tyytyväisiä elämäänne jos teidän ainoa huvitus tulee tälläsestä ihmisen blogin seuraamisesta.Te olette just sellasii pahimman luokan luusereita ja kyttääjii,joilla ei ole mitään omaa elämää eikä ihmisiä siinä elämässä.Teidänkaltaisten kannattas tarttuu kiinni hetkeen ja ilmottautuu siihen uuteen palveluun Eliittinetti….älykästä keskusteluseuraa…..:D
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No no, ei alennuta itse tiukkasanaiseksi. Ymmärrän, että blogini aiheuttaa huvitusta ihmisissä mutta olen siitä toisaalta vain tyytyväinen koska mä oon tämmönen hömpänpömppä – paljon mieluummin kuin joku tosikko tiukkatäti. 🙂 Jokainen siis saa lukea blogia, olipa motiivit mitkä vain. Sanokoot mitä vain ,utta itse kyllä sanoisin ettei kaikki voi olla hyvin elämässä, jos saa iloa toisen kiusaamisesta.
Anonyymi
Miten sinä Pipsa voit määritellä kenen elämä on hyvä ja kenen ei? Tämä aina kummastuttaa minua.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En mie määrittelekkään, mutta oon kyllä utelias tietämään että jos jonkun elämä on ihan oikeasti hyvä, niin miksi sitten kiusata tämmöstä hölömöä bloggaajaa ja saada siitä vielä nautintoa? Itse tyytyväisenä ohittaisin vain.
Anonyymi
Menipä sekavaks, mut siis oon eka ano;
Olet vaan yksinkertaisesti niin helppo pilkankohde ja sinun juttuja saa helposti käännettyä päälaelleen jos vaan tahtoo. Mä vaan oon jotenki jäänyt tähän koukkuun. Tavallaan mä joskus videoitakin katsellessa nauran ilosta ja oikeesti siitä että oot hauska, mut yleensä oon vaa ennemmin kummastunut kun oot niin outo 😀
Erityisesti mua naurattaa piirteet jotka sulla toistuu kuten
– Aina vaate-esittelyssä pyörähdys 😀 ja kuinka lapselliselta kuulostaa sitä on tultu kavereiden keskellä imitoitua
– Tänkin videon tervehdykset kuulostaa jotenkin aivan liian yli-innokkailta ja heh no vähä tyhmää sanoa näin mut ei tollanen käytös sovi 😀 Se korostuu liikaa ku puhe jatkuu sit sellasena möreänän monotorisena (nauruja lukuunottamatta)
– "Sanony" <- TODELLA ÄRSYTTÄVÄ
– sanojen toistelu
– Ja ylipäätänsä se, että vaikka nämä onkin epävirallisia postauksia niin olis oikeesti kiva että oisit suunnitellut postauksen vähän paremmin. Sul on puheessa liikaa sellasia taukoja mistä saa sellasen vaikutuksen kun sä et ois 10 s sit osannut kertoa mitä seuraavaks sanot. Liittyy myös tähän "Sanony" asiaan…
ja juu aion yhä kyylätä sun blogia..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos tästä selvennyksestä. On se kiva silti tietää, että tuo iloa toisen elämään – vaikkakin se olisi tuolla tavalla. 🙂
– Pyörähdys on muuten siksi, että katsoja näkee miltä vaate näyttää myös takaa.
– Sanony on taas Porilainen juttu, ei sitä muut voi ymmärtääkkää 😉
Ja mie tykkään pitää asiat epävirallisena ja erittäin spontaaneina eli ei mitään suunnittelua. 🙂
Kiva kun aiot kyylätä blogia edelleen, oikein mukavaa alkanutta vuotta siulle! 🙂
Anonyymi
Tarkotin lähinnä toho sanony viitates et se on ihan yht turha täytesana ku vaik; niinku, niinkö, ja ihan sama ku oisit kokoaja "mikäs se nyt olikaan"
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, mutta kun noille ei voi mitään. 🙂
Anonyymi
Niin pipsa, sun videoita kuunnellessa/katsellessa tulee oikeesti mieleen, että sää nautit esiintymisestä, mutta et vaan keksi mitään sanottavaa. siis mitään sanottavaa, fiksua sanottavaa siellä on tosi vähän. Mun ohje olisi (vaikket niitä haluakaan) että laita tukka hyvin, hame hyvin, kaulus hyvin, ennenkuin alat videoida. On tosi ikävää, kun ihan ensimmäiseksi teet nuo kaikki maneerit: laitat tukkaa, nypit ihoa, kaivat niskaa…aina. Eikä se ole se pelkkä sanony, vaan se ettet keksi mitä sanoisit, et keskity. Yhden kerran olen kuullut (se oli kiusaamisesta) sun puhuvat sujuvasti ja silloin olit innostunu asiasta ja keskityit siihen. Silloin se onnistuu.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kieltämättä kyllä, jos mulla on yksi aihe josta puhun niin pystyn keskittymään mutta nuo höpinäpöpinävideot onkin sellaiset että niissä lähinnä puhun mitä mieleen tulee. 🙂
elllu
Voi hyvänen aika millaisia nettikiusaajia täällä pyörii. 🙁 Ihmeen leppoisasti heille vastaat, minusta ei varmaan siihen olisi. Mukavaa alkanutta vuotta Pipsa ja onnea uuteen kotiin.
T: Uudehko lukijasi Ellu
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tokkopa kaikki ovat kiusaajia, mutta osa varmaan haluaa hyvää hyvyttään korjata tekemiäni virheitä (mutta ku mie tykkään mun virheistä, mä en ois mie ilman niitä)
Hyvää alkanutta vuotta siullekin! 🙂
Anonyymi
Mun mielest nuo vikatanot ei oo mitään nettikiusaajia. Ihminen ei opi kuin negatiivisesta palautteesta oli asia mikä tahansa. Ja musta esim. toi ano 23:02 sanoi asian fiksusti ketään/mitään kiusaamatta. JOs tekee julkista blogia jossa on kommentointi mahdollisuus tottakai ihmiset kommentoi ja antaa palautetta näkemästään.
Vinkki: Ota pois kommentointi ja katso vaikka kahden viikon ajan mikä on kävisaldo tällä sivulla. Uskon että se romahtaa. Blogien tarkoituksena on KOMMUNIKONTI lukijan ja tekijän välillä.
-uusi ano
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kuten sanoin, ei kaikki ole kiusaajia. Tuo negatiivinen palaute on vähän väärin, se toimii ehkä joillakin mutta itse ainakin saan parempaa porkkanaa positiivisesta palautteesta. 🙂 Ja kyllä, jotkut lukijat osaa sanoa asiat fiksustikin vaikka eri mieltä asioista olisivat tai jos haluavat oikoa joitain asioita. Tätähän mäkin olen koettanu toitottaa täällä, mutta kun kukaan ei kuuntele minua silloin – pitää anonyymin tulla sanomaan jotta se on fiksua. Asiat kun siis voi sanoa fiksusti vaikka on eri mieltä jne. Blogia saa kommentoida, mutta blogin ilmapiirin takia mä pidän jöötä eli kaikki missä asioita ei ole osattu sanoa fiksusti jää julkaisematta ja jos siitä ei tykkää, ni no, menkööt sitten foorumeille itkemään. Nii ja kantsii myös toisinaan katsoa sinne peiliin, koska suurin syyllinen löytyy välillä sieltä.
Mä tykkään kun on keskustelua, mutta se kun keskustelu muuttuu vittuiluksi, ni se on rajana. Kunpa vaan kaikki osaisivat sen fiksun kommentoinnin aina.
Anonyymi
onko sulla live ystäviä/kavereita? Kun muutossakaan ei ollut ketään kavereita , etkä ikinä puhu mitään niistä.. ym ym..
Eikö olisi kivempi jutella ja esitellä näitä juttuja oikeille ystäville hyvän kahvin/teen seurassa esim.?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On mulla. Se, etten blogissa pamise ystävistäni, ei tarkoita etteikö niitä olisi. Blogista jää paljonkin juttuja pois, koska en koe että mun tarttee niitä tänne laittaa. Ystäväni olen jättänyt ihan tarkoituksella blogista pois, Anselmi toki nyt on spesiaalimpi tapaus. 🙂 Että kyllähän minä juttelen, esittelen ja kaikkea näille rakkaille ystävilleni ja useinmiten muuten kaakaon merkeissä. 🙂
Anonyymi
On mielestäni outoa, ettet ikinä edes mainitse olleesi kenenkään ystäväsi kanssa missään. Eihän se sitä tarkoita, että heidät pitäisi täällä esitellä tms. mutta et ole kertaakaan maininnut edes ystäviesi käyneen katsomassa teidän uutta kotia, etkä mitään muutakaan.
Kommentoiko kukaan rakkaista ystävistäsi blogikirjoituksia koskaan?
Tunnut todella yksinäiseltä.