
Eikun parsinneula kauniiseen käteen
Voi mälsä tuota ilmaa. Minäkin aamusti heitin kesäkelivaatteet päälle ja vasta puolessa välissä (kun heräsin ihan kunnolla) tajusin että ei perk* täällähän sataa. No onneksi onni oli puolellani enkä kastunut pahasti töihin päin menossa – vasta kotiinpäin tullessani olin kuin uitettu rotta mutta onneksi vaatteet sai kuivumaan ja itsekin sain lämmiteltyä lämpimän suihkun alla.
Meillä onkin vielä edessä terassien öljyäminen. Odotan sitä mielenkiinnolla koska en ole aiemmin tuollaista joutunut tekemään. Pohdin vain sitä että onkohan pelkkä maalisuti siihen hommaan kovin järkevä – voisiko tuollaisessa käyttää varrellista maalitelaa? Oli miten oli – kiva päästä maalaamaan. Tänään tosin jatketaan koivuklapien lisäystä varastoomme – tilasimme neljä heittomotillista lisää ja tänään siitä tuli puolet joita ihan justiinsa menemme laittamaan siististi paikoilleen. Sitten kun kaikki neljä on varastossa niin katsotaan voisiko sinne ottaa vielä lisääkin. Niin paljon otetaan kun varasto antaa myöden sillä ens talvena täällä lämmitetään puilla – aamuin illoin. Myönnettäköön myös että olen tykännyt kun sähkölaskut ovat olleet pieniä.
Pääsin töissä maistamaan aitoa kiinalaista vihreätä teetä ja voi että miten hyvältä se maistuikaan. Oon maistanut kiinalaista vihreätä teetä aiemminkin – monia vuosia sitten toisessa työpaikassa. Samalla kuulin että vihreää teetä tulisi juoda kesäisin ja mustaa teetä talvisin – tosin mulle ei valjennut se asia että miksi näin. Tosin vihreän teen pitäisi parantaa vastustuskykyä ja alentaa kolesterolia sekä verenpainetta. Vihreässä teessä on myös paljon antioksidantteja – jopa kahdessa kupillisessa teetä on niitä yhtäpaljon kuin viidessä annoksessa hedelmiä. Lisää teen terveysvaikutuksista Teekaupan sivuilta (linkki).
Ps. bongatkaa muuten Siirin hienoinen vihjaus että hän haluaa ulos – pistinkin kuvanoton jälkeen valjaat ja neiti syöksyikin ulos mutta kun tajusi että täällähän sataa niin teki U-käännöksen ja pujahti takaisin sisälle. Ja kaikki tapahtui viidessä sekunnissa.
Meidän hupsuakin hupsumpi Silla on osoittanut olevansa muutakin kuin kissa. Sehän on nimittäin ilmiselvä pupu-kissan risteytys. Saatiin kavereilta tuoretta salaattia joka on ihan itte kasvatettua ja noita kuvatessa Silla pyrki lähelle. Sain jopa napsastua kuvan tuosta kun tuli kokoajan liki ja yhtäkkiä vaan nappasi siitä yhden lehden ja paineli mutustelemaan sitä. Ja kyllä, se söi koko lehden. Vaikka muutkin kissat koetti tulla jakamaan saalista mutta kun huomas että kyseessä onkin vihreä saalis niin luovuttivat. Hehän eivät ole mitään pupuja. Silla on tätä tehnyt aiemminkin ja ollaan annettu sen mutustaa kun niin selvästi tykkää.
Mulla tuli housuihin iso reikä (okei, noihin kuvan housuihin ne tuli jo aika päivää sitten kun äiti vähän turhan voimakkaasti repäisi mutta päätin vihdoinkin parsia nekin umpeen – taas mulla on kahdet ehjät housut) joten pääsin käyttämään omaa ompelutarvikepakettiani ekaa kertaan. Ostin sen Lidlistä kun huomasin eikä meillä sitä ennen ollut kuin mustaa lankaa ja neula – nyt on vähän enemmän! Pientä ongelmaa vain tuli langan kanssa kun Seviä kovin kiinnosti tuo liikkuva lanka. Siihenkin oli ratkaisu – linnottauduin työhuoneeseen tekemään, niin sain olla rauhassa.


67 kommenttia
Anonyymi
Anteeksi, mutta ei jaksa. Taas niin kovin pitkiä mainostekstejä. Blogit alkavat olla niitä jo täysi, joten minusta alkuperäinen blogi-idea häviää.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva kun jaksoit näinkin kauan. 🙂 Tosin en ymmärrä miksi mainokset blogeissa on iso punainen vaate? Ymmärtäisin jos jokainen postaus on mainospostaus eikä kunnollista tekstiä enää. Ja jos kaikki palkit ois täynnä mainoksia. Musta on kiva kun bloggaaja voi tienata blogillaan, kunhan myös mainitsee mainonnasta eikä piilota sitä. Itselläni nuo mainokset on kokeilua ja luultavasti vähenevät sitä mukaan kun itse pääsen päätökseen mitkä niistä on sopivampia blogiini. Mutta pois ne ei kokonaan lähde. 🙂
Anonyymi
Vähän tehokkaammin voisi mainita että ovat mainoslinkkejä, ei tuota harmaata tekstiä meinaa edes huomata.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mä pistin mustalla että varmasti erottuu. 🙂
Anonyymi
Me olemme käyttäneet terassin öljyämiseen pensseliä, reilun kokoiseen pensseliin saa ostettua sellaisen jatkovarren, ei tarvitse kyykkiä vaan voi sutia seisaallaan. Kokeilin joskus öljyämistä telalla, mutta silloin öljy jäi jotenkin lautojen päälle seilaamaan, eikä sitä saanut imeytymään yhtä hyvin, toki oli paljon nopeampaa ja mistä sitä tietää, oliko syy telassa vai telaajassa :). Rautakaupassa varmaan osaavat neuvoa.
-hss
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ai on sellainen pensseli olemassa mihin saa tuon varren? No hyvä hyvä, pitää sit semmonen hommata. 🙂 Kyl se seisaalta touhuaminen on kivointa. Ja nopeintakin varmasti. Ai olisiko tuossa telassa tuollainen, se voi kyllä olla syy ettei sovi tuohon hommaan. Mut tuo penssi varrella kuulostaa hyvältä. 🙂
Marjukka
Itseänikin harmittaa liiallinen mainoslinkkien määrä – vaikka toisaalta ymmärränkin bloggaajien halun ansaita. Mutta nyt tuli sinulta kaksi mainoslinkkipostausta peräkkäin, juuri tällainen ärsyttää. Kun keksitään aihetta ihan vaan sen mainoslinkin ympärille.
Ikinä ennen et ole Halensista yhtään mitään puhunut, nyt yhtäkkiä mainospostaus.
Samoin nuo kasvonaamiot, olen ymmärtänyt ettet juurikaan ole ollut ihonhoidosta edes kiinnostunut.
Olisi hyvä, jos kaikkien bloggaajien täytyisi heti otsikon yhteydessä ilmoittaa, että postaus sisältää mainostusta. Näin ne, jotka eivät mainoksia halua lukea, voisivat jättää ko. postaukset kokonaan avaamatta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nyt oikaisen sun juttujasi, se eilinen Halensin juttu oli selkeä mainospostaus – tämän päiväisessä käytin paria mainoslinkkiä kun mun mielestä sopivat hyvin tuohon teejuttuun. Ja kyllä mulla on noita kasvonaamioita ollut ja on ne blogissakin esitetty. 🙂 Ja nimenomaan noita mitkä mainoslinkitin. Ja Halensista en ole puhunut koska en ollut aiemmin käynyt siellä katsomassa vaikka sähköpostiini uutiskirjeen saankin. Joten olin positiivisesti yllättynyt kun huomasin että siellähän on plussamallisto muuttunut hyvään suuntaan. 🙂 Eli enköhän Halensista tule uudelleenkin höpisemään. 🙂
Mä katsoin monesta blogista tuota miten mainoslinkit ilmoitetaan ja monissa ne oli nimenomaan postauksen lopussa. Joten sinne minäkin ne laitoin. Enkä löytänyt muuta ohjeistustakaan tälle kuin sen että kunhan mainoslinkeistä on ilmoitettu, niin riittää.
Anonyymi
Tiesithän, ettei teepuuöljyllä ole mitään tekemistä teen kanssa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tiesin kyllä 🙂
Anonyymi
No miksi sitten kirjoitit teestä tuon öljyn yhteydessä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Emt. Tuntui sopivalta.
Tirli
Itse taas harmittelen sitä kun sadepäivät alkaa loppumaan ja melkeinpä helteiset ilmat palaavat 🙁 Vaikka, joo ei se ole kivaa olla märkänä kuin uitettu koira mutta kuumuus on liian tukahduttavaa.
Itsekin joudun aika usein omia housuja paikkailemaan, reidet kun hankaa yhteen niin reikiä syntyy vähän liiankin helposti. Ja kun yhden saa ommeltua kiinni, niin jo on seuraava reikä vieressä odottamassa. Oliskin helppoa jos voisi ostella aina vaan uudet housut ja lopettaa tuo reikien paikkailun 😀 Siis silloin kun reikiä enemmän kuin se yksi.
Näyttääpä hyvältä tuo salaatti, ei ihme että Silla sitä tahtoi 😀 Siiri on hulluna jäätelöön, Silla tykkää salaatista, mistä se Sevi sitten pitää? 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä taas odotan helteitä että pääsen taas ruskettelemaan itseäni. Vielä kun saataisiin tuonne terassille uudet fatboyt. 🙂 Saa sellaisen sitten raahat nurtsille ja ottaa hyvän asennon kirjan kanssa. 🙂
Mä en onneks kovin usein joudu paikkaamaan. Et menevät sitten yhdellä kertaa niin pahasti ettei kannata paikata. 🙂 Nytkin näihin legginsseihin tuli reikä kun oli tarttunut terävään kulmaan kiinni. Ja nuo kuvan reikähousut taas tuli äidin liian voimakkaasta repimisestä. 🙁
Joo, hyvää salaatti onkin ollut. Mä suunnittelin et tekisin siitä vihersalaatin mutta onkin tehnyt kauppansa leipien päällä. 🙂 Sevin pitämisistä en vielä tiedä, eipäs kun tiedänhän minä – Sevi tykkää juustosta (kuten myös Siirikin)
Anonyymi
Siis mitens sun äiti niit repi 😮 ?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nostaa takaa niin voimakkaasti että repee haaruksista. 🙂
Anonyymi
:/ sama täällä! Ei pahalla, mutta mainokset ärrrsyttää ja tekstien sisältö tuntuu väkisin väännetyltä.. ideat ja innostus loppu? Tuntuu, että blogin tarkoituksena on nykyään nimenomaan tienata, eikä muuta.. Valitettavasti 🙁
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mulla ei ole blogin päätarkoitus että sillä tienaisin, että ei mun blogini tekstisisältö tule muuttumaan pelkäksi mainokseksi – sellaisiakin blogeja valitettavasti on että vain mainostetaan mutta ei tuoteta varsinaista sisältöä eli tekstiä. 🙁 Multa tää tekstien tuottaminen ei lopu mutta voin mainoslinkkejä joskus laittaa jos ne sopii tekstiin mutta niistäkin on maininta. 🙂 Ja kyllä nuo mainokset tuosta vähenee kunhan pääsen itseni kanssa sopuun että mitkä sopii tänne paremmin. 🙂
Anonyymi
Luulen, että lopulta käy niin, että mainonta tappaa muoti-, kauneus- etc. blogit. Ihmiset saa tuputuksesta yhtä tarpeekseen kuin puhelinmyynnistä on jo saatu.
Huvitti erään plussamuotibloggaajan kommentti, kuinka "blogeissa on aina ollut mainontaa" tms. Kyllä varmaan joo. Ensimmäisenä bloggaajana voinee pitää webin luojaa. Koko idea oli levittää tietoa ja käydä keskustelua, eikä kummallakaan ollut tarkoitus tehdä rahaa.
Minusta on ihan ok, jos Pipsa mainostaa siinä missä muutkin vaatebloggarit. Vähän ristiriitaista, ettei niiden übermainostajien blogeissa valiteta mainonnasta. Pitäisikö Pipsan olla "parempi", eikä sortua "alhaiseen mainontaan", vai mikä jutun ydin on?
Anonyymi
Siinä on varmaan se, että tässä blogissa ei ole aiemmin ollut mainostajia. Minä ainakin olen lopettanut näiden "übermainostajien" blogien lukemisen.
Anonyymi
Valitetaan niissä muissakin blogeissa. Tai jos ei blogeissa mainosvalituksia näy (esim. sensuurin vuoksi), valitetaan netin keskustelupalstoilla.
Anonyymi
Minä olen jo lopettanut niiden blogien lukemisen, joista heti postauksen avattuani hyppää mainos silmille. Todella ärsyttävää, kun mainoksia on ihan joka puolella. Kaikki television ruoka-, sisustus-, muoti- ym. ohjelmat täynnä ns. piilomainontaa niiden mainoskatkojen lisäksi. Pipsan blogista olen jaksanut lukea jutut loppuun asti mainoksista huolimatta. Mutta nyt alkoi ihan ärsyttää tuo teemainos. Kuka jaksaa jotain teetä noin paljon hehkuttaa, menee pohja pois koko asialta. Ja, Pipsa, olet oikeassa, minunhan ei ole pakko blogiasi lukea. Otinpahan nyt vain kantaa asiaan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mut jos mainokset ärsytttää niin saahan ne ohjelmilla blokattua poiskin. Ettei niitä näe. Tosin tässä nyt vasta yritän luovia sopivaa asetelmaa tänne blogiin, että rauhoittukaahan toki. 🙂 Ja kysytään nyt mielipidettä kun teillä selvästi sellainen on. Olisiko siis parempi että mainospostaukset olisi omana itsenään vaikka olisivatkin pieniä mainintoja? Vai sopiiko ne postauksen tekstin joukkoon jos se aiheeltaan sinne sopisi? Itse alan olemaan tuon kannalla että tekisin ihan erillisen mainospostauksen ja näin sen saisi vielä paremminkin ilmoitettua että "tässä on kyseessä mainos, mainos, mainos" 🙂
Marjukka
Nyt en tiedä lähtikö mun kommenttini vai ei, kun sohlasin…
Mutta siis:
Mun mielestäni olis parempi, jos mainokset olisi omina postauksinaan. Lukee sitten ne ketä kiinnostaa. Ja joskushan voi oikeesti olla sellainen aihe, joka itseä kiinnostaa.
Tulee vähän "huijattu" olo, kun lukee normaalia blogitekstiä, ja sitten ykskaks törmää mainokseen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hmmm tuota itsekin mietein. No ehkä mä muokkaan tätä ja laitan mainospostaukseen nuo mainokset. Onpahan selkeempi näin.
Anonyymi
Pensseli käteen ja kontalleen niin tulee väleihinkin hyvin kyllästeet! Meillä korkea 50neliöinen terassi odottaa ensikesänä kyllästystä:) kiva blogi sinulla!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No siihen mennään jos ei tuollaisen varren kanssa saa tehtyä. 🙂 Mä ootan tänä kesänä kyllästämistä. Pitäisikin kysyä että tekisimmekö sen nyt viikonloppuna kun luvataan hyvää ilmaa. 🙂
Anonyymi
Silitettävä paikka helposti kuluviin kohtiin on kätevä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Sopii varmaan farkkuihin, housuihinkin ehkäpä mutta legginssit?
Anonyymi
Niitä on erilaisia materiaaleja, varmaan legginseihinkin löytyy sopiva. Alunperín voi laittaa vaatteen sisäpuolelle siihen mistä tietää kuluvan. Ei sitä huomaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ai saa vai? No kertokaa ihmeessä sellaisia mitkä on legginsseille!!! Haluan! Jos se helpottaisi tuota kulumista. 🙂
Unknown
Meillä meidän kissa oli hulluna kurkkuun! Kun se haistoi tai näki että kurkku otettiin jääkaapista, niin juoksi heti paikalle ja nappas koko kurkun ja mussutti sitä tyytyväisenä 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Oi ei. Ihana varaskissa. 🙂 Meillä samaa tehtäs juuston kans.
Anonyymi
Mikä niis mainoksis niin kauheasti ärsyttää kaikkia? Mun mielestä vinkit blogeissa on ainaki ihan tervetulleita niin kauan ku tän tyylisis postauksis puhutaan ihan asiaa eikä vaan mainosteta jollai paskapuheella. Ja mitä nämä mainokset ny muka on keneltäkää pois?
Toi teekauppa oli mulle muuten ihan uus juttu, kiva ku mainostit! 😀
Mun pitäiski nopeasti löytää joku väliaikainen kosteuttava naamio ku Oriflamella jota yleensä käytän on uudistusvimma ja tällä hetkellä ei oo kosteuttavaa naamiota myynnis ja vanha loppuu pian. 🙁 Taidanki tästä seuraavaks selata ton body shopin.
T. Virpi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin eihän nuo mainokset ole keneltäkään pois. 🙂 Ja jos ei tykkää klikata niin ei klikkaa. 🙂
Teekauppa on mulle kyl tuttu, siis en ole itse vielä tilannut mutta teen tilauksen heti ens viikolla. Haluan sieltä nuo yllämainitut AINAKIN. 🙂 Mun on pitänyt tuolta tehdä tilaus jo vaikka kuinka kauan mut en oo vaa saanu aikaseks. 🙂 Selaa ihmeessä oisko BS:ssa jotain sopivaa. Ite oon tykännyt tuosta teepuuöljynaamiosta, mutta se ei taida olla kostetutava. Kävin itsekin nopsaan katsomassa niin tää lähtis mulle kyl ostoskoriin: http://www.thebodyshop.fi/fi/vitamin-e-sink-in-moisture-mask/84430/dp?openGroup=366 Sopiski mun iholle kun on kuiva. Hmm… pitäsköhän totakin ostaa. 🙂 Pidätkö sä yleensä noita kosteuttavia yön ylitse? Luin vielä lisää tosta ja kyllä toi muuten lähtee mulle kosteuttavaks naamioks. Jeeeij! 🙂
Anonyymi
Tuola bodyshopis oli monta hyvää vaihtoehtoa, kuten toi sunkin linkittämä. Mä tarvin paljo kosteutusta ku mulla on tosi kuiva ihotyyppi. En mä naamioita pidä yön yli muuta ku jalkanaamioita joskus mut pidän kyllä aina vähä suositusta kauemman. Teen kuonnon kasvohoidon pari-kolme kertaa viikos.
Joku ihonhoito postaus olis muuten sulta kiva, etenki jos sullakin on kuiva iho. 😀
T. Virpi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Sama täällä, kun on kuiva atooppinen iho. 🙂 Mut harvoin sitä muistaa tehdä. 🙁 Mä teen kasvohoidon kerran viikossa, saunapäivänä. Pitää tota ihonhoitopostausta miettiä.
Anonyymi
Ei tuota tea tree-kasvonaamiota kannata ainakaan noin usein tehdä, kun sehän on tarkoitettu rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle – jos sulla kerran on kuiva ja atooppinen iho.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllä sitä mulle suositeltiin että voin tehdä kerran viikossa.
Anonyymi
Onpa kiva tuo ompeluboxi. Harmi kun en ole itse sitä bongannut ikinä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kantsii katsella Lidlin mainoksia, sieltä mäkin sen bongasn ja halusin. 🙂
Anonyymi
Vihreä tee on terveellistä ja hyvää. Kiinalaisissa teelaaduissa ja muissa elintarvikkeissa on usein myrkkyjäämiä saastuneen maaperän vuoksi, joten suositan muita teentuottajia ku tuota Kiinaa..
Ois yks kysymys, oon tulossa ekaa kertaa Poriin Jazzeille tänä vuonna ja kyselisin sulta vinkkejä hyvistä ruokapaikoista. Tykkään syödä terveellisesti ja oon kala-kasvissyöjä. Kiitos kovasti jos osaat jotain mulle vinkata 🙂 ja mukavaa kesää sinulle!
– Kirsi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jaa, hyvä tietää. Ehkä pitää valita japanilaista teetä? Voi apua, en mä kyllä osaa sanoa yhtikäs mitään mikä ois hyvä ruokapaikka, mutta toivottavasti lukijat vinkkaisevat sinulle. 🙂
Salla
Steiner Isokarhussa on ainakin hyvä, salaatit on ihania 😉
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, Steineriltä mullekin ääni. Eli Cafe Steiner ja sijaitsee Isossakarhussa, Yrjönkatu 14. Salaatteja oon maistanut mut myös Smoothieita ja niitä täytettyjä sämpylöitä… Ciabattoja! 🙂
Anonyymi
http://eat.fi/pori
Anonyymi
Noilla Tea Tree -tuotteilla ei ole mitään tekemistä teen kanssa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tiedetään 🙂
Susanna
Varmaan jonkun aikaa kestää Pipsa, ennenkuin löydät kultaisen keskitien mainostamisen osalta. Mua nämä mainokset eivät niin hirvittävän paljon häiritse kunhan koko blogi ei muutu yhdeksi mainokseksi, eikä ne mainostajatkaan sitä halua vaan haluavat että pidät lukijat omalla tyylilläsi ja esittelet mainoshetket sopiviin väleihin.
Oiskohan teidän kisulla karvapalloja masussa kun näykkii salaattia? Tai joku vitamiinipuutos:) Mun kissa joskus ammoisina aikoina tuli nakertelemaan salaatinlehtiä kun ei ollut kissanruohoa muistettu hankkia, tai sitten se söi mielenosoituksellisesti pihalla ruohoa ja tuli sisälle nenän eteen oksentamaan sen. Muuten se oli kyllä kiva kissa, iso punatabby nimeltään Kurpitsa:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Näinhän se on. Mä vasta opettelen ja totuttelen. Ja oon innoissani noista mainoksista. 🙂 Eikä tää blogi muutu yhdeksi mainokseksi. Mut vielä mietin et mimmonen mainostus olisi hyvä, että ehkä tuollaiset blogipostaukseen laitetut mainoslinkit jää pois ja ovat sitten kokonaan omana mainospostauksena. 🙂
Ei pitäs olla karvapalloja vaikka ei nuo ole kyllä koskaan niitä oksentaneet. Ruohoa saavat ulkoa. Ja vitamiinitabletteja saavat päivittäin. En siis tiedä, tuota itsekin ajattelin että oisko karvapalloihin liittyvää mutta… onhan se ruohoakin syönyt eikä mitään oksentanut. 🙂 Vai että Kurpitsa. 🙂 Ihana nimi, sopiva punatabbylle. 🙂
Anonyymi
Kissa puhdistaa ihan suolistoaan syömässä ruohoa, salaattia jne. Hyvin monet eläimet tekevät niin, normaali tapa – esim. koiratkin tekevät samaa hommaa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No juu, mutta yleensä se ruoho riittää siihen – että miksi nyt salaattien kimppuun pitää käydä 😉 Varsinkin kun muut kisut ei sitä tee. 🙂 No Silla onkin hupsu kissa. 😉
Anonyymi
Kyllähän Pipsa sen varmasti tiesikin!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jaa minkähän?
Anonyymi
Se oli kommentti siihen tea tree -asiaan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Aaaa 🙂 Ok.
Anonyymi
Oi Pipsa sä oot ihana ♡ Oot mun suuri idoli ja haluisin olla joskus yhtä sulonen ku sä ! En omista blogger tiliä niin en voi liittyy lukijaks mutta oon koko kevään lukenu aktiivisesti tätä! Rakastan sun juttuja ja nää on paljon kivempii ku mun oman ikästen (oon 13) blogit ! Ihanaa kesää t. Sofia♥
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Voi kiitos ♥
Anonyymi
Mun mielestä mainostaminen blogeissa on yleisesti ottaen ok, en ymmärrä sitä nillitystä. Mielestäni tässä kyseisessä postauksessa se vain hoidettiin todella kömpelösti. Et varsinaisesti ole mikään superlahjakas kirjoittaja (ei tarvitse ollakaan), niin helposti sortuu virheisiin. Olisi ollut kivempaa, jos olisit ensinnäkin maininnut postauksen alussa mainoslinkeistä. Toisakseen, on jotenkin harhaanjohtavaa sanoa, että "käytän tätä naamiota" ja laittaa linkki tekstiin piiloon. Olisi selkeämpää kirjoittaa esimerkiksi "viime aikoina olen kokeillut tätä The Body Shopin Tea Tree -naamiota (linkki)".
Se, että toiset bloggaajat tekevät mainostamisen huonosti, ei ole mikään syy.
Tästä tuli nyt tällainen neganillitys, vaikka tarkoitukseni oli antaa ihan rakentavaa palautetta. Blogisi on kuitenkin tosi kiva! Toivoisin, ettet jatkaisi tuolla "suurten" bloggaajien matkimisella, se on nimittäin noloa ja teennäistä 🙂 Olet itsenäsi tosi hyvä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, itse olen tosi aloittelija tässä mainostamisessa ja myönnän – katsoin isoimmiltani eli suosituimmilta bloggaajilta että miten he ovat ne tehneet. 🙂 Mutta otin nyt nuo mainoslinkit tästä pois ja pistän viikonloppuna tänne blogiin omana postauksena jossa on selkeästi ilmoitettu mainoksista. 🙂 Kiitoksia muuten noista neuvoista, ne on kyllä kullanarvoisia. 🙂
Anonyymi
Suosittelen todellakin jatkovartta pensseliin. Kerran tein sen virheen että öljysin terassin kontillani, ja seurauksena aivan järkyttävä päänsärky. Haisee nimittäin aika voimakkaalle nuo öljyt.
Minkälaisessa varastossa säilytätte puita rivarissa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu meillä on jatkovarsi pensseliin ja mies tuolla jo aloitteli öljyämistä että mä sain tehdä Porinat kaikessa rauhassa. 🙂 Ja tommosessa erillisessä varastossa me noita puita säilytetään.
Anonyymi
Minkävärinen terassista tulee?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ruskea.
Elena / Kauniimpi maailma
Minullakin on blogissa mainoksia ja ainakaan viime aikoina niistä ei ole mitään negatiivista kommenttia tullut. Teen mainospostauksia eräänlaisina "täytepostauksina" enimmäkseen, eli pyrin siihen, että jos teen mainospostauksen, teen myös "oikean" postauksen. Pelkän mainospostauksen lukemisesta kun voisi lukijalle helposti tulla vähän huijattu olo. Lisäksi en linkitä mainospostauksia (jos ne ovat pelkästään sitä) yleensä esimerkiksi Facebookiin, ne näkee sitten itse blogia selailemalla tai tietysti silloin myös, jos tulee blogiin suoraan osoiterivin tai selaimen suosikin/kirjanmerkin kautta.
Luontevinta on mainostaa asioita, joista aidosti pitää ja joita käyttää. Minullakin oli jossain vaiheessa Nellynkin mainoksia, mutta harmistuin, kun eivät enää myyneetkään lastenvaatteita ja sen jälkeen en ole enää Nellyn mainoksia laittanut. Itsekään kun en sieltä vaatepuolelta mitään löydä, koska kaikki on liian pientä. Tietysti kenkiä tai laukkuja, mutta niitä tulee harvoin erikseen tilailtuakaan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mäkin vaihdoin tuon Nellyn mainoksen Cellbesin mainokseen. Ite oon Nellyltä kuolannut kenkiä, laukkuja ja koruja. Mäkin teen mainospostaukset ns. täytepostauksina – paitsi jos mainos sopii yhteen itse postauksen kanssa. Toki tuolla tavalla saisi kaksi postausta tehtyä mutta joten tykkään tuosta, että asiayhteydessä voi mainostaa. 🙂
Unknown
suomalaiset on niin kateellista porukkaa! Pipsa Älä välitä jatka samaan malliin!