-
REVONTULET PORISSA
Täällä on ollut parina iltana melkoiset revontuliesitykset josta on saanut nauttia koko Suomi ellei pilvisyys ollut esteenä. Itselläni meni ensimmäinen ilta mönkään juurikin pilvisyyden takia, mutta onneksi toisena iltana pilvet siirtyivät juuri sopivasti sivuummalle, niin pääsin todistamaan tuota ihanaa valoesitystä.
Ensin vain vaikutti siltä ettei mitään tapahtuisi ja taivaalla näkyi … -
KUVAUSPROJEKTIN PALJASTUS
Viime vuoden lopulla pääsin tekemään mielenkiintoista projektia mistä olin erittäin innoissani ja nyt kun mulla on projektin lopputulos (kirjaimellisesti) käsissä, niin pystyn kertomaan asiasta tännekin.
ShinyKnotin Jessika kyseli valokuvaajaa tulevalle kirjalleen ja valitsi lopulta minut. Siitä alkoikin aika intensiiviset pari päivää kun Jessikan kanssa kuvasimme monen makrameohjeen kuvat. Tästä kirjasta …
-
UPEAT MAISEMAKORTIT NYT MYYNNISSÄ
Olin pyöritellyt mielessä jo pitemmän aikaa postikorttien teettämistä omista maisemakuvista ja kun niitä aina silloin tällöin multa kyseltiinkin, ”onko sun kuvista saatavissa postikortteja?” ja aina piti vastata kieltävästi. No, nyt ei enää tarvitse!
Valitsin postikortteihin tykätyimmät maisemat ja mistä on aiemmin kyseltykin. Suurinosa kuvista otettu Yyteri/Reposaari suunnalla 2019-2022 välillä.5kpl …
-
SYNTTÄRIKUVAUS YYTERISSÄ
Essi vietti synttäreitään joten ideoitiin yhdessä, että käydään ottamassa viralliset synttärikuvat Yyterissä. Kuvauspaikkana Yyteri on tosi hyvä, sillä se on täynnä mahdollisia paikkoja missä ottaa kuvia. Ainoaksi haasteeksi ajattelin tuulta, koska meren rannalla tuulee yleensä aina. Onneksi meillä oli tuuria matkassa ja tuuli alkoi voimistumaan vasta kuvausten loppupuolella.
Tällaisissa kuvauksissa … -
KUVAUSREISSU METSÄN SIIMEKSEEN
O D O T U S
Valokuvaajana rakastan kuvata miljöössä eli ulkona, luonnossa tai vaikka keskellä kaupunkia. Kuvauspaikkoina mua kiehtoo eniten metsät, kalliot, meri. Sen takia suuntasin tälläkin kertaa mallin ja rekvisiittojen kanssa Yyterin suunnille, jossa kuvasimme kahdessa eri paikassa.
Alunperin meidän piti mennä Yyterin lietteille ja kuvata siellä, mutta …