Kollaasi1.jpeg
Blogi

Viikko instakuvina

Viikon blogiloma on pidetty ja aika palata sorvin ääreen, jos niin voi edes sanoa mutta sitä ennen palataan pikaisesti mun lomatunnelmiin tuon viikon ajalta kun niitä ahkerasti laitoin instagramiin ja FB-sivuille. Moni teistä on varmasti jo kuvat nähnyt mutta uskoisin että siellä ruudun toisella puolella on myös teitä, jotka ei niitä ole nähneet.

– Sillan oli pakko ängetä kuvaan mukaan kun kuvailin tuota Louis Vuitton Mott laukkuani myyntiä varten. Silla on aina tommonen linssilude.

– Aloitin Tiikeriäidin taistelulaulu kirjan lukemisen, jonka sain valmiiksi la-su välisenä yönä.

– Minä hivenen laitettuna (CC-voidetta ja huulipunaa) sekä instagramin joku valofiltteri. Oli pakko kokeilla miltä näyttäsin hyvin siloposkisena.

– Aamuinen Porin tori ja minä siellä ostamassa marjoja, mansikkaa muistaakseni.

– Oltiin menty jo nukkumaan kun Sevi tuli tuon kilinälinnun kanssa innostamaan Sillaa leikkimään. Harmi ettei Sillaa innostanut vaan halusi nukkua. Tuossa kohtaa Sillaa nukkuu aina öisin, lattialla mutta kuitenkin mun viekussa. 

– Kävin KenkäPorissa vihdoin ja viimein, mut ei ois saanu käydä kun ihastuin siellä yksiin kenkiin. Tarkoitus oli siis ihan puhtaasti vain käydä katsomassa. Mitään uusia kenkiä en kyllä tarvitsisi.

– Vihdoinkin mustikkaa suht kivalla hinnalla, 5kg/30€. Suoraan pakkaseen!

– Tässä ne kengät joihin rakastuin mutta joita en samantien kuitenkaan ostanut.

– Muutaman päivän ja yön pohdinnan jälkeen suuntasin perjantaina nokkani kohti KenkäPoria ja kävin nappaamassa ne kengät.

– Aikas täysinäisen oloinen pussi, mutta eipä se ihme kun siellä onkin kaksi kenkäparia, eikä suinkaan yhtä. Tuli ihastuttua yksiin sandaaleihin niin rajusti, että pakko ne oli mukaan ottaa kun eivät olleet edes hinnalla pilattu.

– No siinä ne kengät. Ylemmät siis piti hakea mutta alemmat tarttu kans mukaan. Mulla kävi tuuri kun sieltä alehyllystä löytyi mun kokoa olevat kengät, vaikka en mä normaalisti 36 koon kenkiä käytä mut nuo oli ihan täydelliset.

– Joku lukija joskus pyysi blogissa että ottaisin kuvan itsestäni ilman silmälaseja ja siinä mä nyt oon! Oon ihan oudon näkönen ja jopa vanhemman näkönen. Iiik! Silmälasit takas! Hyvin näkyy myös oma tukkaväri. Ps. Oon vihdoin tullut sinuks sen kanssa että haluan tuota samaa vaaleaa väriä hiuksiin ens kerrallakin. 🙂

– Sain otettua Siiristä söpön kuvan, se kun ei rakasta kameraa niin näin täydelliset kuvat on harvinaisia. Melkein tekis mieli kehystää.

– Avaimen sai vihdoin oman pussukan ja nyt pysyy kaikki muut laukussa olevat ilman naarmuja. Jeij!

– Tuli myös hommattua käytettynä Furlan meikkipussi, tosin ei mun meikeille vaan huulipunille ja -kiilloille. Mut menisihän sinne ne voiteet ja muutkin.

– Lauantaipäivän asua. Uudet sandaalit toimii aivan loistavasti!

– Käytiin kalassa kaveriporukalla.

– Karkkipäivän herkuksi valikoitui Fazerin Sininen, 100g levy mutta siinä kävi niin ettei kaikkea innostanut syödä joten jätin osan miehelleni. Ens kerralla jos otan suklaata niin taidan tyytyä sellaiseen 39g pikkupatukkaan.

– Kissatkin sai paketin joka sisälsi kaikenlaista kivaa herkkua. Kissoille tarkoitettu happy herbs kissanminttu oli ihan paras! Siirin oli myös pakko omia laatikko itselleen.

– Sunnuntaina aloitin uuden kirjan, Silmänräpäys. Sitä oli kiva lueskella samalla kun otti arskaa – kun jotain noinkin harvinaista oli tarjolla kuin lämmintä ja aurinkoa.

– Menin sitten minäkin ostamaan aikuisten värityskirjan sekä puuvärit (nuo toiset mulla oli jo omasta takaa) mutta en ole vieläkään ehtinyt värittämään. Onneks on kolme viikkoa aikaa.

– Vaihdettiin ihkauudet lakanat (siis suoraan paketista) niin ei mennyt kuin 5min kun nämä kaks valtas sängyn. Sisko ja sen sisko.

64 kommenttia

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä mutta eipä se sitten ollutkaan mun laukkuni, joten myin sen eteenpäin. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    aika hassua, että nyt oot sitten jo myymässä tuota laukkua eteenpäin 😀 mutta hyvä, että myyt tollasen kaunokaisen eteenpäin, etkä jätä käyttämättömäks jonnekkin nurkkiin pyörimään 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Onhan se mutta parempi se oli myydä kuin jättää kaappiin.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kyllä mun on sanottava, että tuo ostelu hieman jo ihmetyttää ja pistää silmään. Siis kalliin brändin meikkipussi, vaikka omien sanojesi mukaan et edes meikkaa kuin hyvin harvoin..? Ja nyt jo myyt laukun, jonka juuri ostit. Eikö kannattaisi hieman hiljentää tahtia, ja alkaa harkitsemaan oikeasti, tarvitseeko jotain ostosta vaiko ei. Tykkään lukea blogiasi, mutta tämä ostosvimma on kyllä alkanut hieman kummastuttaa.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Samaa olen pohtinut! Tykkään blogista ja tykkään shoppailla ! Kuitenkin Tämä ostosvimma todellakin kummastuttaa 🙁

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ymmärrän ihmettelynne mutta kysytään nyt näin päin, että miksi en saisi ostaa?

    • Katja

      Katja

      Toki sinä saat ostaa omillasi ja miehesi rahoilla ihan mitä haluat, mutta älä koko aikaa hoe, että "nyt en kyllä osta mitään vähään aikaan" tai selittele, että ostit merkkilaukkuja koska TARVITSIT ne. Ei kukaan tarvitse jotain avainpussukkaa tai laukkukorua tai edes merkkilaukkua. Ei siinä ole mitään pahaa, että haluaa tavaroita, nykyajan ihmiset ovat sellaisia, mutta tuo jatkuva lässytys, jota on jokaisessa shoppailupostauksessasi, on ärsyttävää, typerää ja lukijoita halventavaa.

      Sinun pitäisi nyt vihdoin ymmärtää, ettei ihmisiä ärsytä ostoksesi, eikä varmasti kukaan maailmassa kadehdi ylipainoista siivoojaa, vaan ihmisiä ärsyttää se, MITEN sinä puhut niistä ostoksistasi. Mutta siitä sinulle on huomautettu lukuisia kertoja tämän kuukausia kestäneen shoppailuvimman aikana, eikä se ole mennyt perille, joten tuskin menee nytkään.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jos en voi omaan blogiini kirjoittaa asioista (ostokset, vaatteet, yms yms.) niin minne sitten? Joidenkin mielestä en saisi ostaa itselleni mitään kivaa, eipäs kun saanhan, mutta en saa kertoa niistä tänne ettei joku pahoita mieltään. Jos jotakin ärsyttää kirjotukseni, tai pahoittaa mielensä niistä, niin eipä näitä ole pakko lukea. Valinta on teidän.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ei ole kyse siitä, ettetkö saisi ostaa, ei se toki lukijoille kuulu millään tavalla. Jatkan siis (ano klo 21.56) Minua vaan on kovasti kummastuttanut, ja mietityttänyt, että mikä tämän osteluhalun takana on. Itsehän huomaan ostelevani enemmän silloin, kun elämässäni on jonkinlainen "tyhjiö", jotain suurempaa, mitä ei voi ostamalla tai mammonalla saavuttaa, ja se pistää taas pohtimaan, mahtaako sinullakin olla jotakin vastaavaa, vaikket sitä myönnä ehkä itsellesikään. Ja siis jos kyse olisikin vaatteista, kun niitähän nyt kuitenkin ihminen tarvitsee ihan käytännön syistäkin, en ihmettelisi niinkään, mutta että laukkuja ja sormuksia. Varsinkin laukkuja. Ostit monta ihan upouutta merkkilaukkua, joka koossa, jotta on joka käyttöön – ok, sen ymmärtää, käytännöllistä olla joka menoon omansa. Mutta että nyt vielä käytettynä todella arvokkaita laukkuja, jotka eivät ilmeisesti ole osoittautuneet edes kovinkaan käyttökelpoisiksi, kun ne on menossa vaihtoon/myyntiin. I mean, whats the point? Miksei kauniit furlat riittäneet? Miksi näin julmetun monta laukkua? Mutta siis tämähän nyt on ihan tyhjänpäiväistä lätinää. Monesti vaan kun ostetaan talo, niin rahanmenoa riittää yllin kyllin, eletään ehkä hieman suu säkkiä myöten, vaan teikämimmi pistääkin ihan ranttaliksi! 😀 Mutta se kai se on sitä värikästä elämää, jos se tekee sut onnelliseksi oikeasti, mikäpä kukaan on siihen sekaantumaan.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      ^ Mietin sitä aikaa, kun me ostettiin omakotitalo ja kaikessa piti säästää. Iso asuntolaina ja pienet tulot. Pakollisten menojen lisäksi ei palkoista juuri jäänyt mitään käteen.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Sinä aloit shoppailla ihan hulluna, kun et voinut enää syödä herkkuja. Minä tein aikanaan täsmälleen saman. Jonka huomasin vasta useamman vuoden jälkeen, kun aloin ihmetellä tavaroita pursuvia kaappeja. Sinä korvaat nyt yhden addiktion/nautinnon lähteen toisella ja se ei ole hyvä asia, vaikka kuinka selittelisit sitä itsellesi. Mutta, itsepäisyytesi tietäen tästä on varmaan aika turha sanoa sinulle mitään. Huomaat sen kyllä itsekin sitten aikanaan.

      Blogi ehkä antaa yksipuolisen kuvan ihmisestä, mutta sinä olet muuttunut ihan hirveästi laihduttamisen aloituksen jälkeen ja muutos on ollut ulkoisesti hyvä, mutta sisäisesti ei. Eikö olisi hyvä ottaa jokin psykologi tai vastaava avuksi laihduttamisen tueksi, koska ensinnäkin sinulla on ihan valtavan paljon laihdutettavaa ja jos(kun!) onnistut, muutos tulee olemaan suuri ja erityisesti siksi, että olet jo nyt muuttunut luonteeltasi ikävään suuntaan, puhumattakaan tuosta shoppailuvimmastasi? Eikä siitä muutenkaan haittaa olisi varmaan kenellekään! Sinä kuitenkin maksat paljon pt:lle, saman rahan voisit käyttää psykologilla käyntiin!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hyvä anonyymi klo 22.19,
      Kiitoksia huolenpidosta, mutta se on nyt ihan aiheeton. Se että sulla on ollut tällainen tilanne, ei automaattisesti tarkoita että minulla olisi. Sitä paitsi mun kaapit ei kyllä pursua, olet ihan tervetullut tarkistamaan tämän asian. Kiitoksia kuitenkin. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Sulla meni nyt Pipsa pointti ihan ohi tuosta ylemmästä kommentista, ehkä loukkaannuit hieman, kun asia sanottiin noin suoraan? (Edelleen ano 21.56) Tuota samaa minäkin yritin ikäänkuin hienovaraisesti sanoa, kuin sitten alempi kommentoija. Ei toki voi sanoa sua blogin "läpi" seuraavana, että asiat on nyt niin ja näin, mutta melko paljon tänne kirjoittelet kuitenkin asioistasi, moni lukija on huomannut muutosta ostoskäyttäytymisessäsi. Se, että kaapit ei pursua, ei kerro asiasta mitään, koska myyt hutiostokset saman tien pois. Jopa niin nopeasti, että myyt vahingossa käyttökelpoisiakin asioita, ja ostat saman tien vastaavia tilalle uudestaan, ja se tässä juuri silmäön pistääkin. Etsimällä etsit ostettavaa, jotta pääsisit ostamaan. Sinä vaan jankutat, että saan minä ostaa, se ei kuulu teille, samaan aikaan kun kirjoitat koko ajan, että ostat ja ostat, taas on paketti postissa, jo avatun paketin uudelleen avaaminen videoituna, ostelu tuntuu olevan todella isossa osassa sun elämää tällä hetkellä. Ostelithan sinä aiemminkin, mutta se ei ollut silloin tuollaista pakonomaiselta vaikuttavaa mammonan haalimista, kuin nyt. sen takia se vaikuttaakin jo siltä, että täytät jotakin sillä ostelulla. Eihän asia välttämättä ole niin, mutta toivottavasti silti mietit näitä kommentteja (hitaasti lämpeävänä ehkä myöhemmin) ja punnitset, voisiko niissä sittenkin olla joku hitunen tottakin? Saattaahan olla että vuoden tai kahden päästä kirjoitat postauksen siitä, että hoikistuninen oli aika järjettömän iso prosessi henkisesti. Vastaavanlaisen prosessin läpikäytyäni kirjoittaisin nyt itse niin, jos mulla olisi blogi. Tsemppiä Pipsa, en mä halua ainakaan sua näillä kirjoituksilla loukata, on tullut vaan koettua monenlaista, ja näin jälkeenpäin ymmärtää tiettyjen asioitten menneen siinä muutoksen tuivertaessa enemmän ja vähemmän ylikin..

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvännäköiset pussilakanat! Taitaa olla Finlaysonin. Tuskin kuitenkaan suoraan paketista laitoitte sänkyyn, toki pesitte ensin?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, siis pestiinhän ne ensin. Tarkoitin tuolla vain sitä että ovat siis täysin uudet, paketista otetut.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Sain joskus aivan järkyn ihottuman ku paiskasin lakanat suoraan paketista sänkyyn ja taisin olla raskaanakin. Olen sen jälkeen pessyt uudet aina. Noi mustat kengät ovat vaan niin ihanat. Niil on kiva kopotella syksyyn.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kengät on kyllä ihanat. Vielä en oo niitä käyttänyt kun tykästyin noista sandaaleista. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kuule, kun siinä yhdessä 39 g patukassakin on yli 200 kcal, niin olisiko sinun hyvä tyytyä vain yhteen palaseen?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Eikös uudet lakanat pitäisi ensin aina pestä ennen ensimmäistä käyttö kertaa kun niissä käytetään kaikkia käsittely aineita ?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, ja nämä on pestyt. Tarkoitin tuolla pakettiuutuudella että ovat täysin uudet, paketista otettu. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mun mielestä on vähän ihmeellistä että avaimille tarvitaan erikseen pussukka sillä verukkeella ettei tule naarmuja muihin esineisiin laukussa 😀 Itsellä on kulkenut vuosia avaimet ja puhelin samassa taskussa laukussa ihan ilman mitään pussukoita eikä ole naarmun naarmua tullut 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä varmaan noin, mutta eiköhän me jokainen silti itse tiedetä mitä tarvitaan ja ei. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Miksi sun täytyy aina piikitellä ja "alistaa" lukijoitas jotka ei oo sun kanssa samaa mieltä jokaisesta asiasta?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä minä niin mieleni pahoitin..

      Anteeksi, mutta oli ihan pakko.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kyllähän avaimille olisi hyvä olla oma pussukka. Esim. jos on näitä Flexim-avaimia ja muita, ne vaikuttavat mm. pankkikortteihin, matkakortteihin ja muihin, joissa on jotakin tekniikkaa sisällä. Oma (Helsingin) matkakorttini muuttui toimintakyvyttömäksi kun oli irrallaan laukussa avainnipun kanssa. Ja tuleehan niitä naarmuja. Yllättävän pahaa jälkeä myös kirjojen kansiin jos ei satu olemaan laukuissa sisätaskuja avaimille. Nää on näitä asioita, joista voi vääntää ikuisuuksia. Jos tarvepohjalta lähdetään liikkeelle, niin meillä kaikilla on 70% kotona tavaroita, joita ilman pärjäisimme varsin hyvin. Toisilla on enemmän kuin toisilla. Se ei aina ole valintakysymys, mutta katkeruus ja ilkeys toisten omistamia asioita kohtaan ei johda mihinkään järkevään. Ulkona on kesä, nautitaan siitä mieluummin kuin ilkeilystä ja kuittailuista!

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mutta se, että sinä ilkeilet ja kuittailet minun mielipiteestäni on sun mielestä ihan ok anonyymi 8.44? Harmi että ajatuksesi toimii vain yhteen suuntaan, sinun mielipiteesi ei ole ainoa oikea 😉

    • Noora - Teoriaa ja kädentaitoja

      Noora - Teoriaa ja kädentaitoja

      Ei flexim vaikuta pankkikorttiin. On ollu 13 vuotta yhdessä laukun sivutaskussa ja kortit toimineet aina 🙂 Kännykkää avaimat kyllä naarmuttaa, oon huomannu

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No, jokainen tekee tyylillään. 🙂 En mä ole kaulimen kanssa huutamassa että kaikilla pitää olla avainpussukka. Ite oon vaan huomannut että avaimet tekee kännykän näyttöön naarmuja (onneks on suojakuori) ni katsoin järkevämmäks suojata kaikki muut tavarat siellä laukussa. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Anonyymi(t): Ilkeilen? Onkohan ilmassa nyt ylitulkinnan aineksia? 🙂 Sitä paitsi kommenttini ei ollut tarkoitettu edes suoraan sinulle (jompi kumpi anonyymeistä, joka tämän henkilökohtaisesti otti), vaan ahnaille kommentinlukijoille ylipäätään, jotka jaksavat olla huolissaan Pipsan rahankäytöstä ja hankinnoista. 🙂 Kyllä, mielipiteeni ei ole ainoa oikea, mutta suosittelen silti olemaan varovainen mm. sellaisten sanavalintojen ja tulkintojen kanssa kuten "alistaminen" ja "piikittely". Oma tulkinta on oma mielipide, muttei silti oikeutus minkälaiselle toiminnalle tahansa. Nooralle: Flexim ei ilmeisesti pankkikorttiin vaikuta, mutta matkahuoltovirkailijan mukaan kyllä bussikorttiin. Tiedä näitä sitten.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Todella naurettavaa pelleilyä korostaa aina kuinka vähän syöt herkkuja, eiköhän kuule jokainen näe sinun kropastasi, että niitä herkkuja on tullut jonkin verran syötyä! Vai oletko vedellä ja leivällä vetänyt itsesi tuollaiseen kuntoon?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Miks olla noin tyly? Jos olisit lukenut blogia kunnolla tietäisit että laihdutan tällä hetkellä ja tässä on herkuttelukin sallittu – kerran viikossa, tietyn kalorimäärän verran. Eli esitän juuri sitä mitä teenkin. Tottahan toki sitä on aikaisemmin tullut syötyä herkkuja vähän liikaa ja tässä sitä ollaan, mutta se oli silloin ja nyt on nyt. 🙂 Painoakin olen saanut todella kivasti pois, ja ajatteles, oon samaan aikaan vielä herkutellutkin – sen kerran viikossa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Moi Pipsa! 🙂 Oon parikymppinen nainen, luen blogeja laidasta laitaan. Sun blogissasi ennenkaikkea on parasta aito iloisuus, se että olet rohkeasti omanlaisesi, teet hyviä ostoksia (laukkusi ovat upeita!) ja olet sinut itsesi kanssa. Olet kyllä huomattavasti hoikistunut, ainakin minun mielestä. En käsitä miten tänne joku edes jaksaa vaivautua kirjoittelemaan niin paljon ilkeitä ja aivottomia kommentteja. Mutta niin, kateuttahan se useimmiten on. Toivottavasti nautit lomastasi täysillä- ihania kesäisiä päiviä sinulle! 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia. 🙂 Kiva että olet tykännyt. 🙂
      No, blogi herättää tunteita – sitä ei voi kieltää mutta mä en kyllä ymmärrä heitä jotka tätä väkisin lukevat ja kiukustuvat. Kyllä mä lomastani nautin täysillä. 🙂 Mukavia kesäisiä päiviä sinnekin suunnille. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      En tosiaankaan ole kateellinen Pipsalle mistään. Olen itse hoikka, hauskannäköinen, hyväpalkkaisessa työssä oleva nuorehko nainen. Mutta jos minun mielestäni Pipsa ei näytä laihtuneen yli 20 kiloa, en ala hehkuttamaan "oletpa hoikistunut" tms. Tuollaisen painonpudotuksen tulisi näkyä selvemmin jo vaatteista! Entiset vaatteet näyttävät Pipsan päällä ihan sopivilta, joten jokuhan voi saada käsityksen, ettei kannata laihduttaa kun yli 20 kiloakaan ei näy missään 🙁

  • Marjukka

    Marjukka

    Eik sulla ollut jo Damier Ebene Key Pouch?
    No avainpussukat on hyvät varsinkin miehille, jotka kantaa avaimia taskussaan – ei mene taskun pohja niin helposti rikki.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu olihan mulla mut myin sen kun sain tuon lompakon enkä silloin keksinyt sille käyttöä. Näin jälkikäteen harmittaa kun myin niin hätäseen.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Oletko huomannut että ilkeät kommentit taas nostavat päätään kun olet aloittanut tämän kalliiden tavaroiden hehkutuksen? Näetkö yhteyttä?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hmmm… en ole analysoinut tuota sen ihmeemmin, joten en näe yhteyttä mutta sulla ilmeisesti on jokin teoria olemassa?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Iloisella mielellä pääsee pitkälle näissä tilanteissa 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Pipsa susta on tullut koppava,et julkaise tätä,mutta kommentoin kuitenkin.Hienoa,että elämäntaparemonttisi on onnistunut,mutta relaa vähän ja etsi joku muu rentoutumiskeino kuin ostelu

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Samaa mieltä! En ole aiemmin kommentoinut, mutta pidempiaikaisena lukijana olen kiinnittänyt samaan huomiota, sinusta on tullut koppava ja ylimielinen. En pidä nenäkkäästä tavastasi vastata lukijoille… Elämäntapamuutoksesi onnistuu hienosti, sitä ilo seurata! Mutta vaikuttaisi tekevän ennen niin iloisesta, helposti lähestyttävästä ja hieman epävarman oloisestakin Pipsasta ylpeän… Ruman ihmisen sisältä. Ota tämä rakentavana palautteena, julkaisit kommentin tai et! Eivät kalliit tavarat luo kotikutoisesta blogista (johon useiden ollut helppo samaistua ja siksi osittain myös suositusta) hienoa, ns. tyylikkäämpää. Lähinnä ihmetyttää ostosvimma ja aikuisen ihmisen lelujen (rahojen) esittely. Toivottavasti palautat jalat maan pinnalle, jotta olisi ilo taas seurata blogiasi ja tavallisen värikästä elämääsi! Kritiikistä huolimatta kaikkea hyvää jatkoon. 🙂 Erityisesti hyvin alkaneeseen elämäntaparemonttiisi!

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Olisi mielenkiintoista saada konkreettista faktaa siitä, missä lauseessa ja missä postauksessa Pipsan koppavuus ja ylimielisyys näkyy. Täällä viljellään kovasti tulkintoja Pipsan elämästä, mutta loppujen lopuksi taitaa olla koppavuus ja ylimielisyys sun muut Pipsasta löydetyt "viat" ihan lukijoiden korvien välissä. Nenäkkyyttä kyllä on, mutta nenäkkäisiin anynyymikommentteihin tuleekin vastata samalla mitalla takaisin. (Pidä lippu korkealla Pipsa!) Osalla kun ei tunnu oleman sellaista kykyä ilmaista itseään kauniisti. Ja jos oikeasti pari LV:n laukkua ja runsaat ostokset ovat jonkun tulkinnan mukaan ylimielisyyttä, suosittelen heräämään pula-ajan Suomesta tämän päivän kulutusyhteiskuntaan. Eräs anonyymi teki myös Pipsasta tulkinnan "sisäisesti rumana" ihmisenä. Minä en tunne/ ole tavannut Pipsaa enkä usko, että ihmisestä voi yhden blogin, instagramin ja parin vastauskommentin perusteella tehdä luonne-analyysia. 🙂 Mutta ilmeisesti joillekin ihmisille Internet = ehdoton, ainoa oikea, erehtymätön, tulkinallisuuden suhteen varaukseton todellisuus.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei! Kiitos kivasta blogista ja varsinkin videoista joita oot rohkeasti tehnyt omannäköisesti! Minua kiinnoistais nähdä videolla värityskirjasi esittelyä jo ilman väritystäkin ,ja sitten kuvia pikkuhiljaa joita oot värittänyt, onnistusko tällänen 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva että oot tykännyt. Kyllähän tämä onnistuu, varmaan johonkin Porinaa voisin kuvata. 🙂 Ellen sitten tee omaa postausta tuolle. Katsotaan, katsotaan. 🙂

  • Noora - Teoriaa ja kädentaitoja

    Noora - Teoriaa ja kädentaitoja

    Noi sandaalit on tosi nätit. Pitäsköhän käydä itekki kattoos Kenkäporissa…tosin en tarvi kyllä yhtiäkään kenkiä, ne on mun heikkous 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ne on kyl ihanat. Kenkäporissa ei tainnu olla noita myynnis kovin montaa. Siis muistaakseni 38,39,40 ja 41 kokoa näkyi muutama kappale.

    • Noora - Teoriaa ja kädentaitoja

      Noora - Teoriaa ja kädentaitoja

      kävelinkin eilen Kookengän ohi ja hairahduin ostaan sieltä yhdet kengät, kun oli vaan niiiiin kivan näköset. Kenkiä ei voi olla ikinä liikaa (vaikka mieheni on toista mieltä) 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, ei niitä voi olla. 😉 Liikaa kenkiä siis! Katsoitko noita mun kenkiä vai oliko jo menny?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Käyn aina välillä(kuukauden välein noin) vilkaisemassa miten laihdutusprojektisi etenee, ihan mielenkiinnosta ja miten se alkaa näkyä sinussa. Joka kerta on ilahduttavaa huomata ettet ole antanut periksi ja kyllä pienen eron huomaakin jo. Toivon että jaksat "loppuun" asti ja siitä eteenpäin, tsemppiä sulle:) (toivottavasti tämä viesti toimii heikkona hetkenä myös kannustimena jatkaa)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu ei tässä olla periksi antamassa. 7kk mennyt ja vielä jatkuu. 🙂

  • Mary

    Mary

    Oman blogin myötä haastoin itseni jättämään puumerkkini kerrankin suosikkiblogeihini ja tämä on yksi niistä! Vaikka itse kirjoitan aika erilaisista asioista (lapsiperhe-elämä) olen jo pitkään seurannut ihanan iloisia ja pipsamaisia postauksia, joita edes älyttömät läyhääjät eivät saa muuttumaan! Kiitos päiväni piristyksistä 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva että jätit puumerkin. Tuo on muuten hyvä haaste. 🙂 Pitäisi itsekin tehdä!

  • Marja

    Marja

    Heippsanit iloiseen ja värikkääseen blogiin! Kyllä mä hattua nostan että jaksat hienosti vastata kaikenmoisiin viesteihin ja kommentteihin. Kiva blogi ja ihanat kuvat, go for it Girl!! <3

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *