Kukkia2.jpeg
Blogi

Vastauksia kysymyksiinne – Osa 1


1. Kiinnostaisi sun mitat. Rinannympärys, vyötärö ja lantio sekä pituus.

– Valitettavasti nämä ovat sellaisia tietoja mitä en kerro tänne blogiin. Samoin kuin painoani en tule kertomaan. Ainakaan tällä hetkellä. 

2. Kun olette ollut siipan kanssa kauan yhdessä, niin mikä on ollut teillä
pahin riita / kriisi suhteessa? Kun oot laihtunu hirmusesti niin näkeekö
mies sut ns. uudessa valossa? Mitä mieltä mies on kissoista, olisiko
hänelle riittänyt yksi vai onko mielissään koko konkkaronkasta? Oliko
blogin alusta asti selvää, että mies ei näissä esiinny tai häntä ei
kauheasti mainita?

– Kyllähän meillä riitojakin on ollut, missäs parisuhteessa ei ois, mutta aika vähän mitään pahoja riitoja ei ole varmaankaan koskaan ollut. Mies näkee mut ihan sellaisena kuin olen aina ollut, eli ei missään uudessa valossa tms. No meillähän oli alunperin ajatus että yksi riittää mutta coonit on niin ihania ettei niitä voi vaan omistaa yhtä ja ajateltiin myös että kaipaisivat toisista kissoista seuraa kun me olisimme muualla. Kyllä me molemmat tykätään koko konkkaronkasta, yhteisesti ne on hankittukin. Kyllä, alusta asti oli ihan selvää että mies ei esiinny blogissa tai muutenkaan – tätä olen kunnioittanut ja toivon että muutkin näin tekisi.

3. Mitkä ovat tärkeimmät arvosi elämässä? Miikä on tärkein saavutuksesi? Mihin tavoitteisiin tällä hetkellä pyrit? Millaista elämää haluaisit elää 10v päästä? Onko jokin asia, mikä motivoi Sinua erityisesti?

– No varmaan tärkeimmät arvot on perhe, ystävät ja terveys. Tärkein saavutukseni on varmaan tämä elämäntaparemontti, siinä se sisukkuus, etten oo antanut periksi kun on mennyt huonommin. No tällä hetkellä mun ainoa tavoite on olla terveempi ja voida paremmin, mitä olenkin jo aika hyvin saavuttanut. En mä tiedä mimmosta elämää haluaisin elää 10v. päästä, varmaan aika samanlaista mutta terveempää ja vähemmän painavampaa? Varmaan tuo terveys motivoi, ettei vanhempana ole kaikenlaisia sairauksia tai muita terveysongelmia.

4. Jos maksan niin meetkö meikattavaks jonnekin kosmetologille?

– No mutta tottakai, koska mennään?

5. Onko teillä paljon asuntolainaa? Jos saisit ison määrän extrarahaa ja
saisit ostaa sillä mitä tahansa muuta kuin vaatteita ja kenkiä, mitä
ostaisit?

– No meidän asuntolainan määrät eivät valitettavasti kuulu tänne blogiin. Jos saisin ison määrän extrarahaa niin ostaisin varmaan kunnon videokameran, tehokkaamman tietokoneen ja jos vielä jäis rahaa ni matkustasin johonkin. Niin, sekä lahjoittaisin osan niistä rahoista kodittomille eläimille.

6. Puhuit jossain vaiheessa jotain opiskeluista. Mihin olet menossa opiskelemaan ja mitä alaa?

– Siis se oli pohdintaa että voisin lähteä opiskelemaan jos löytyisi mielenkiintoinen ala mitä lähteä opiskelemaan. En siis ole tällä hetkellä menossa yhtikäs minnekään.

7. Mistä haaveilet?

– No tällä hetkellä haaveilen paluusta Norjaan. Sinne on päästävä vielä käymään.

8. Haluatko vielä opiskella? Korvien
välin kehittäminen ajaa aina painojuttujen ohi? Haluatko olla
lopuelämäsi siivooja vai onko unelmia?

– Joo, mikä ettei jos tarpeeksi mielenkiintoinen ala tulee vastaan koska mun mielestä on turha lähteä opiskelemaan alaa joka ei tippaakaan kiinnosta. Alan pitää olla tarpeeks mielenkiintoinen että sitä jaksaa opiskella + myös työllistymismahdollisuudet pitäisi ottaa huomioon. Yrittäjyyskään ei ole poissuljettu jos vain olisi idea mistä alkaa yrittäjäksi. Varmaan joku muotiliikkeen pitäjä voisi olla aika mahtava. Ei mulla ole mitään ongelmaa olla siivooja, koska siitä saa kuitenkin elannon ja mä loppujenlopuksi pidän siivouksesta. Siivous on rankkuuteensa nähden ala-arvostettu homma mut paskaanhan ne paikat hukkuis jos meitä siivoojia ei olisi. En halua mitään kruunua pääni päälle tehdystä työstä mutta vähän inhimillisempää kohtelua, kiitos.

9. Paljonko haluaisit vielä laihtua? Jos pääset tavoitepainoosi niin voisitko harkita blogissa aloituspainosi kertomista? 

– Mulla ei ole mitään painomäärää tuohon, paino saa mennä sitä mukaa kuin menee, enkä ota stressiä. Saa mennä hitaasti tai nopeasti, kroppa sen saa päättää. Eli ei mulla ole mitään että ”Haluan laihtua vielä X määrän verran”. No tällä hetkellä mulla on ajatus etten koskaan kertoisi noita mittojani tai painolukemia, mut eihän sitä koskaan tiedä vaikka muuttaisin mieleni.

10. Olen huomannut, että syöt todella paljon lihaa. Mietitkö ikinä ruokasi
eettisyyttä tai eläinten tehotuotantoon liittyviä asioita?

– Tätä on kysytty blogissakin monet kerrat ja olen näihin aina vastannut etten ota julkisesti kantaa näihin asioihin, mutta voin nyt sanoa tämän verran että kyllähän noita asioita tulee joskus mietittyä. Lähinnä sen kannalta että mielestäni tehotuotannon saisi lopettaa, tai jos on sellaista pakko tehdä niin eläimille riittävästi tilaa ja näinollen paremmat oltavat. Myös kunniakkaampi lopetus eläimelle olisi parempi, mitä nyt olen nähnyt näistä lehmistä tulleen dokumentin.

11. Harkitsitko koskaan kissojen sijaan koiraa lemmikiksi? Jos, niin mikä rotu oli mielessä?

– Joo, kyllähän sitä tuli harkittua mutta ei mitenkään vakavasti koska mies on koiralle allerginen. Jos saisin itse valita, olisi se rotu Chihuahua. Nyt toki hyväksyisin myös jonkun isommankin koiran.

12. Kiinnostaisiko sinua lähteä opiskelemaan uutta ammattia itsellesi? Oletko jopa harkinnut jotain alaa?

– Kuten jo ylempänä kerroin, niin voisin lähteä jos tarpeeksi mielenkiintoinen ala tulisi vastaan.

13. Onko laihtuminen vaikuttanut hiuksiin? Ootko huomannut hiustenlähtöö? Entäpä sormukset – ovatko sormet kaventuneet ja tipahtelevatko sormukset? Mitkä liikuntalajit pyöräilyn ja kuntosalin lisäksi kiinnostavat sinua?

– Kyllä se varmasti on niihin vaikuttanut, ainakin lääkärin mielestä mutta eivät ole kuitenkaan vitamiinilisistä huolimatta alkaneet elpymään. Kilpirauhasen vajaatoimintaakaan ei ole. En ole huomannut varsinaista hiustenlähtöä, ei lähde mitään tuppoja – ne on vaan ohentuneet. Kenties se lakkaa kun painonpudotuskin lakkaa. Kyllä mulla on sormet kaventuneet, muutaman sormuksen olen myynytkin pois kun en ole viitsinyt alkaa pienentämään. Aiemmin sormi mihin on mennyt 20mm sormus, onkin tällä hetkellä 18,5-19mm. Yks sormus tipahti mutta muut eivät koska huomasn asian ennenkuin mitään tipahtelua ehti tapahtumaan. No noiden lisäksi uinti ja kotitreeni ovat lähellä sydäntä.  

14. Miten sinulla on rahaa ostaa niin kauheasti vaatteita, vaikka et paljon
töitä tunnu tekevän? Maksaako mies kaikki asumis- ja elämiskulut teillä?
Vai saatko vaatteet ilmaiseksi mainostaessasi niitä?

– No ihan siten että mä käyn töissä, joten on varaa ostella. En edes ymmärrä mistä tuo vähäiset työt kuvitelma on lähtöisin, vaikka enhän mä tänne töistäni juurikaan mitään puhu mutta siltikään en ymmärrä. Käyn siis töissä joten mulla on varaa ostaa vaatteita. Kannattaa ottaa huomioon että mulla ei mene rahaa esimerkiksi lapsiin, ulkomaanmatkoihin, tupakkaan ja alkoholiin. Ja nyt rempan takia herkuttelutkin on aika minimaalisia, joten luonnollisesti mulla jää rahaa sitten vaatteisiin ja muihin. Toisilla ne menee lapsiin, toisilla matkoihin ja toisilla muihin hurvitteluihin. Mulla ne menee vaatteisiin. Jotkut vaatteet saan ilmaiseksi mutta niistä on sitten merkinnät blogissa. Kyllä meillä maksetaan puoliksi kaikki kulut.

15. Osaatko arvioida edes suurin piirtein, paljonko kulutat vuodessa vaatteisiin?

– En kyllä osaa sanoa kuinka paljon voisi mennä, enkä tiedä onko tämä arviokaan täysin oikein mutta luultavasti puhutaan 1000€ summasta, puolin sun toisin. Kannattaa silti myös huomioida että pistän yleensä vanhoja vaatteita pois ennenkuin ostelen uutta tilalle.

16. Oletteko miehesi kanssa olleet erossa pidempiä aikoja?

– Eipä juurikaan. Viikko taitaa olla pisin aika mitä ollaan oltu erossa.

17. Onko sinulla matkustushaaveita? Oletko käynyt muualla kuin Pohjoismaissa?

– No sinne Norjaan haluaisin mutta ei mulla muuten ole mitään sen ihmeempiä haaveita sen puoleen. Oon mä kuulemma Saksassa käynyt isän kanssa joskus lapsena mutta siitä mulla ei ole mitään muistikuvaa enkä siinä mielessä oikein edes laske sitä käymiseksi. Niistä mistä on muistikuva, niin ihan vaan Pohjoismaissa käynyt.

18. Kuinka paljon painat?

– Valitan, en kerro asiaa tänne blogiin. Enkä halua olla ilkeä ja heittää edes jotain haitaria tai XX1,7kg tyylisesti.

19. Voisitko koskaan harkita kasvis -tai vegaaniruokavaliota?

– Joo, siinä tapauksessa jos mulla olisi oma henk.kohtainen kokki tekemässä ne ruuat. *nauraa* Ei mutta ihan tosi, vain jos joku osaava tekee ne mulle, niin voin syödä. Omiin taitoihini en luota.

20. Onko sulla koskaan ylipainosta aiheutuvia kipuja?

– No ainoat mitä tulee mieleen niin ne jalassa olleet kiputilat, muita kipuja tai vaivoja ei ole ollut.

21. Onko sinulla pihtipolvet?

– Piti oikein googlella katsoa mimmoset on pihtipolvet. Niin ei, ei mulla ole pihtipolvia.

22. Millaista työtä miehesi tekee? Onko hän korkeasti koulutettu?

– Mieheni toiveesta en vastaa työkysymyksiin. Hän on käynyt yliopiston.

23. Minkä laukun haluaisit kokoelmiisi, jos raha ei olisi esteenä?

– Apua, en kyllä osaa sanoa. Ne mistä nyt haaveilen ja mietin ovat kyllä rahallisesti saavutettavissa. En ole edes mitään järkyttävän kalliita laukkuja katsonut mut eiköhän joltakin merkiltä joku sellainen sitten löytyisi jos on PAKKO saada joku helvetin kallis laukku. (anteeksi kielenkäyttöni)

24. Mitä pelkäät?

– Hämähäkkejä!

25. Miksi et ole ollut koulutustasi vastaavassa työssä?

– Olenhan minä ollut ja olen nytkin osittain toimistorottana. 

26. Mikä on paras vaate- tai asusteostoksesi koskaan, ja miksi? Millainen hyväntekeväisyys on lähellä sydäntäsi?

– Parasta vaatetta on hankala sanoa, koska tykkään kaikista mut jos joku on pakko sanoa niin varmaankin tuo Ralph Laurenin musta mekko. Asusteista se on LV:n Mahina laukku. Miksi, on vähän hankala sanoa miksi juuri nuo mutta ne tulevat mieleeni kun oikein kaivelen. Ovat vain sen verran ihania. No kodittomat eläimet ja niiden auttaminen on lähinnä sydäntä – avustan rahallisesti myös muissa hyväntekeväisyysjutuissa.

27. Seuraatko monia blogeja? Pysäyttävätkö blogisi lukijat sinua usein
kadulla, miten reagoit jos pysäyttävät? Ilahdutko vai oletko kiireinen
ettet voi jutella?

– Seuraaman mä jonkin verran, mut huonommin enää ehdin kommentoimaan niitä. Olisipa blogeissa joku tykkäys nappula jolla voisi jättää jäljen. Joskus jotkut pysäyttävät ja kyllähän se on aina hämmentävä tilanne mutta en missään nimessä ole kiireinen. Eli mieluusti höpöttelen hetken eli ilahdun jos joku tulee moikkaamaan ja höpöttelemään.

28. Kuinka usein ennen herkuttelit? Millaisia määriä kerrallaan?

– No riippuu kai kuinka kauas taaksepäin ajatellaan. Joskus n. 10v. sitten saatoin syödä päivittäin vaikka kuinka paljon herkkuja, lähinnä sipsejä ja jotain suklaapatukoita. Sipsistä sellainen iso pussi kesti kolme päivää mutta patukoita saattoi mennä aika montakin päivässä.  Myös 3v. sitten söin noita mutta en enää joka päivä enkä sitä määrää kuin tuolloin n. 10v. sitten. 3v. sitten söin enemmänkin ihan normaalia ruokaa, einesruokia, energiajuomia ja näitäkin siis liikaa.  

29. Millaisen tyylin haluaisit itsellesi jos ei tarvitsisi miettiä kokoja? Millaisella
vaatteella tai kengillä itseäsi hemmottelisit jos koot ei tulisi
vastaan, eli olisi juuri kuin nakutettuja vaikka jo nyt nykyiseen
kokoosi?

– No luultavasti ihan samaa kuin nytkin. En mä jotenkin usko että se tyyli mihinkään muuttuisi vaikka olisi hoikempi. Lähinnä vain helpottuisi se vaatteiden etsiminen kaupoissa. No varmaan joku tosi upee juhlamekko ois semmonen millä hemmottelisin ja sitten jotkut korkokengät.

30. Minkälainen oppilas olit koulussa? Mitä numeroita sait? Oliko koulu
sinulle helppoa vai vaikeaa? Toivotko nyt, että olisit opiskellut
ahkerammin?

– Sellainen kiltti oppilas joka menestyi kohtalaisesti. Numerot vaihteli 7-9 välillä. Koulu oli mulle ihan kohtalainen, ei helppo muttei juuri vaikeakaan. Kauppis oli sitten vähän hankalampi mutta kyllä mä sen silti loistavasti suoritin, keskiarvo oli muistaakseni 3,2. En mä toivo että olisin opiskellut ahkerammin, olen ihan tyytyväinen tuohonkin opiskelumäärään.

31. Painosi nyt ja ennen rempan aloitusta? Miten ajattelet elämän muuttuvan
mikäli painosi vielä laskee kymmeniä kiloja, lähelle terveellistä,
tekisitkö jotain mitä vielä lihavana et voi tehdä?

– Valitettavasti en kerro vieläkään painoani, en mitä se oli enkä mitä se nyt on. Enkä ala kiusaamaan teitä kertomalla jotain painohaitaria että tältä väliltä se on taikka jotain että se on nyt XX1,7kg. Eipä se elämä varmaan mitenkään noin muuten muuttuisi, paitsi että olisi paljon terveempi silloin. Ja voisin mennä ratsastamaan.

43 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    kysymys-vastaus -postaukset on tässä blogissa kyllä todella turhia, koska mitään uutta ne ei ikinä tarjoa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No joillekin voi olla uutta tietoa, mut hei – sun ois pitänyt kysyy semmosia kysymyksiä mihin ei oo aiempaa tietoa. 🙂 Et nyt on turha valittaa, kun oli tilaisuus kysyä uuttakin. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      En kritisoinut kysymyksiä, vaan todella tylsiä vastauksia. Miksi pyytää kysymyksiä, jos ei niihin ole oikein mitään sanottavaa?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Vai niin, mitenkäs sitä olisi pitänyt vastata että olisi kelvannut? 😀

    • Anonyymi

      Anonyymi

      No mun mielestä olis pitänyt vastata kaikkiin kysymyksiin. Kun ilmoitat, että saa kysyä mitä vaan, tulee olettamus, että vastaat kaikkiin kysymyksiin. Nyt näin ei ole, vaan suuri osa vastauksista on tyyliin: valitettavasti en kerro….

      Menee siis idea koko hommasta.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllähän mä vastasin kaikkiin, en vain sillä tavalla että ois miellyttänyt kaikkia. Ja tuo painoasiakin on täällä tiedossa etten sitä aio kertoa. Ja mie kyllä sanoin, että asiallisia kysymyksiä, olisin toki voinut jättää ne julkaisematta mutta halusin vastata etten vastaa. 😀 Sori jos pahoitin mielesi kun en nyt kertonut tätä suurta painosalaisuuttani. 😀

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Naurettavaa vaatia pipsaa vastaamaan hyvin henkilökohtaisiin kysymyksiin 😀 eiköhän jokaisella ole oikeus päättää vastaako vai ei. Luulisi tuon olevan itsestään selvää. :Dd

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Minusta ois parempi, jos niputtaisit nuo kaikki paino&mittaktselyt yhdeksi pompsiksi ja vastaisit yhdellä kertaa kaikkiin, ei tulisi suotta turhaa toistoa, kun samoja kysymyksiä on moneen kertaan. Tuo on kyllä todella noloa aikuisilta ihmisiltä udella toisen ihmisen painoa ja vartalon mittoja, ei sellaiset asiat kuulu yhtään kenellekään, ja varmasti oli tiedossa, ettei noihin kysymyksiin tule vastausta, mutta silti on pakko yrittää udella!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      joo, varmaan ois pitänyt niputtaa niitä samaan mutta mä päätin nyt tehdä näin vaikka se tarkoittaakin että pitää vastata samaan kysymykseen useasti. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mitä siivousta sää teet? Porras-,hotelli-,vai jotain muuta? Itse olin kerran hotellisiivoojana ja hoikkana kovakuntoisenakin tyttönä meinasi puhti loppua. Kuinka jaksat siis tehdä työtäsi tuossa kunnossa? Vai onko se kevyttä toimistosiivousta?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Porras- ja toimistosiivousta. Joo, ei ois hotellisiivous meikäläisen juttu, kaveri sitä teki ja se on aikamoista menoa. Ja hyvin oon hommani jaksanut tehdä, ei tuo portaikko oo mikään kevyin siivottava mut hyvinpä tuon oon jaksanut. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, oli kiva vastailla. Viel ois kaks osioo mihin vastailla. 🙂 Niitä kun tuli pa-aaljon!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miksi itse halusit kysymyksiä vaikket kiinnostavimpiin edes vastaa???!! Niihin siis jotka sinusta ja blogistasi on ylipäänsä ne jotka ovat sut nostaneet tietoisuuteen eli poikkeavan suuri paino ja siitä eroon pääsemisen yritys😲 Kun et kai voi tosissasi kuvitella että loistava kirjoitustaitosi tai upean muodikkaat vaatteesi ihmiset tuo tänne blogiisi? 😂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllähän mä sen tiedän miksi ihmiset lukee blogia, monia on syitä. Sulle se ilmeisesti on tämä poikkeavan suuri paino, mut varmaan myös tiedän et sen etten tule kertomaan painoani. Saat siis tyytyä omaan arvioosi. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kyllä pipsalla melko suosittu blogi on, vaikkei koskaan painoaan olekkaan kertonut 🙂 taidat vain olla kateellinen !

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tämä liittyy sun mittoihis, jännä että ihmiset kyselee niistä😊 koska jos kiinnostaa ei tarvitse muuta kuin katsoo taulukosta😊

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, kyllähän ne salapoliisit varmasti saa ne mitatkin tietoonsa jos haluaa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ihan oikein uteliaille ettet kerro painoasi ja mittojasi. Ei ne kellekään kuulu, ei niillä ole mitään merkitystä kellekään ja tosiaan olethan sinä kertonut vaatekokosi,joten pitäisi vähä tyhmemmänkin kokotaulukoista osata päätellä. Kyllä ihmisellä on joku omituinen päähänpinttymä, jos on niin mahdottoman kiinnostunut jonkun netistä tutun ihmisen mitoista. Sanoisin, että hiukan erikoista.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei sillä painolla ole mitään merkitystä. Tiedän naisia jotka painaa tosi paljon mutta kuvista sitä ei näe. Tai päinvastoin. 🙂 Ja mä tiedän kyllä että ainoastaan nämä negatiivisessa mielessä blogia seuraavat haluavat tietää nuo ja se on tasan yhdestä ainoasta syystä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    En ollut käynyt hetkeen blogissasi, nyt kun näin viimisimpiä kuviasi totesin "ohhoh"!
    Huimasti olet hoikistunut! Kadehdittava pitkäjänteisyys ja tsemppi sulla! Mukavaa syksyn jatkoa 🙂 -A

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei Piia! Kävin eilen Lindexillä ja pienenä vinkkinä; siellä on upeita, mutta edullisia viittoja! Ostin mustan ja sinisen, sopivat niin mekon kuin housuasunkin kanssa näin syksyllä. Helppo stailata, käyhän vilkaiseen!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos tiedosta, vaikka luulenpa ettei viitat sovi mulle – mulla on kaverin viitta myynnissä ja oon sitä itellenikin kokeillut todetakseni ettei ne vaan toimi mulla. 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kiitos vastauksista.
    Optisesti kivasti tehty postaus kysymyksineen ja vastauksineen. Ja sisällöllisesti myös vastailit kivasti, vaikket kaikkea halunnutkaan paljastaa. Innolla odotan seuraavia osioita, vaikka omiin kysymyksiini sainkin jo vastaukset 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    En kyllä ymmärrä joidenkin ihmisten pakkkomiellettä sun mitoista ja painosta :'D Eipä voisi paljoa vähempää hetkauttaa jonkun toisen kroppaan liittyvät numerot. En myöskään ymmärrä, miksi siivoojan työtä pidetään ilmeisesti jotenkin sellaisena, mistä pitäis pyrkii pois. Arvostan todella, todella paljon siivoojia 🙂

    Muuten, ei kannata antaa kokkaustaidon puutteen olla esteenä kasvisruokien lisäämiselle ruokavalioon! Kirjastoista (ja tietysti kirjakaupoista) löytyy todella ihania kasviskeittokirjoja. Alkaa vaan korvata eläinproteiineja pavuilla, linsseillä, tofulla, ja miksei vähän jännemmilläkin kuten nyhtökauralla ja tempehillä. Mulla ainakin olo ja terveys muuttuivat aivan uuteen uskoon, kun minimoin eläintuotteiden syömimisen. Ja painokin tippui ihan yrittämättä, varmaan kun alkoi saada paljon kuitua, enemmän vihanneksia jne. ja varmasti saan todella paljon suojaravinteita, vitamiineja, mitä näitä nyt on, vaikka saan vähemmän energiaa. Vaikka aika usein tulee mässäiltyä vegaanileivonnaisilla 😀 Kannattaa kokeilla vaikka parina päivänä viikossa ja fiilistellä tuntemuksia 🙂 Mulle ainakin ollut elämäni paras päätös ja auttoi karistamaan ylipainon, jonka kanssa olin kamppaillut käytännössä koko elämäni 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mieluummin silti antaisin osaavamman tehdä ne kasvisruuat, koska jos itte tekisin ja ne menis aina vaan pän peppua, ni ei sitä kauaa jaksaisi tehdä joten siitä syystä. 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tämä tyyppi on sitä mieltä että tämä kysymys/vastaus postaus on yks tyhjän kanssa!😕

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No te lukijat tätä ootte toivoneet jo pitkän aikaa. 🙂

  • @follower 678463525789921

    @follower 678463525789921

    QA-postaukset on minusta kaikista mielenkiintoisempia. Varsinkin, jos kysymykset on vähän pintaa syvempiä eli itse en kaipaa paino- tai mittatietoja enkä vastauksia, että "tähän en vastaa", ne kysymykset voisi skipata suoraan.

    Toisaalta ymmärrän ihmisten mielenkiinnon painoon, koska varsinkin normaalipainoisena on vaikea hahmottaa, miltä näyttää 90kg tai 100kg nainen tai 130 tai 140kg?

    Kesällä luin K&T – lehdestä jutun Marjaana Lehtisestä (aivan ihana ja kaunis daami) ja hän sanoi, että on pudottanut painoa 70kg! Ja se on kyllä valtava määrä. Hän kyllä näyttää nyt kerrassaan upealta ja vielä sanoi, että projekti on kesken. Eli heinäkuun nrossa, jos haluat jutun lukea vaikka kirjastossa.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Marjaana lehtinen on todella upea nainen. En ihmettele ollenkaan, jos joku haluaa kertoa painonpudotuksestaan, joka on niinkin suuri kuin 70 kg.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mie vastasin niihinkin mihin en vastannut koska sehän vasta haloon olisikin aiheuttanut joten katsoin paremmaksi kertoa etten vastaa ja noin, vaikka se paino ja mittasiakin oli ihan selkeä asia. Luulenkin että ovat kysytty ihan piruuttaan.

      No netistähän löytää kaikenlaisia sivuja missä voi erikokoisia ihmisiä katsella. 🙂 Mut ei silti kannata olettaa että kaikki 100kg näyttää samalta. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tervetuloa vaan. 🙂 No kyllähän se jotenkin ymmärtää että ihmetellään mutta pitäisi myös heidän ymmärtää se jos ei halua kertoa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Siivoojan työ on arvokasta työtä! Minusta siivoojia ei arvosteta tarpeeksi. Olen itsekin tehnyt siivoushommia, ja ne ovat aika raskasta työtä! Mutta käsitinkö siis oikein että olet lukenut kauppatieteitä yliopistossa? 🙂 Valmistuitko maisteriksi?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, on raskasta ja jopa toimistosiivous voi olla raskasta – henkisellä tasolla. Siis oon käynyt kaupan ja hallinnon alan, opistotason koulutuksen. Kauppikseksi täällä kutsutaan. 🙂 Että ihan vaan merkonomi olen, en sentään yliopistoa ole käynyt. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Vastauksesi olivat tosi asiallisia. Painosi, miehesi asiat tai lainatilanteenne ei todellakaan ole jaettavia asioita. Hämmästyttää, että sellaisia edes kysytään.

    Ihailen menestymistäsi tuossa elämäntaparemontissa. Olet todella ottanut sen omaksesi ja osaat senkin, että jos välillä vähän herkuttelet tai paino ei samaa vauhtia laske, niin homma jatkuu pää pystyssä. Kuukausittain kun julkaiset muutoksen painossasi, iloitsen puolestasi joka kerta!
    Tsemppiä:)
    -Erika

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia.

      Elämäntaparemppa tosiaan on tuollaista että sillon kun tulee otettua vähän enemmän niin pitää myös käsittää ettei isoja tiputuksia voi tullakaan. Toki o niitäkin kuukausia jollon on tehnyt kaikkensa eikä siltikään tule toivottavia tuloksia, mutta siitäkään syystä ei parane antaa periksi. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *