
Vaate-esittelyssä: Ralph Lauren Carleton Dress
Tämän mekon ostamisesta on jo aikaa ja tätä olen myöskin uumoillut käyttäväni pikkujouluissa. Olen tämän Ralph Laurenin Carleton* mekon ostanut jo elokuussa kun bongasin sen Booztilta* todella edukkaaseen hintaan, etten yksinkertaisesti vain pystynyt jättämään sitä ostamatta. Jo silloin kun ostin sen mustan Ralph Laurenin Adara* mekon, sain paljon kyselyä että tekeekö RL vaatteita myös isokokoisille, niin vastaus oli ja on edelleen kyllä. Nämä plussapuolen vaatteet ovat kokoon 56 asti.
Itselläni on tästä mekosta koko 54 joka on juurikin passeli kooltansa. Mekko on ihoa myötäilevä! Odotan tästä samaisesta mallista punaisen väristä mekkoa* alennukseen, että voisin sen sitten ostaa jos vielä on sellainen mieli. Sitten alennusmekkojen puolelta löytyy erityisesti Valli* mekko jota olen kuolannut hetken mutta en ole ostanut sitä vielä koska epäröin tuota väritystä ja kun ajatuksena olisi ottaa näitä yksivärisiä tuonne kaappiin ja käyttöön. Myös Alex* mekko sekä Novelliina* mekko kiinnostavat.
Jos joku teistä tykästyi jo silloin Ralph Laurenin merkkiin kun esittelin oman ensimmäisen Ralph Lauren mekkoni, mutta ajatteli ettei noin hintavia mekkoja voi ostaa, niin nyt tuolta Booztista saisi tätä vanhempaa mekkovalikoimaa -50% alennuksella.
HUOM! * -merkityt ovat affiliatelinkkejä
Tässä vielä lopuksi kunnon esittelyvideo mekosta ja jos jokin jäi epäselväksi, niin aina saa kysyä.

90 kommenttia
Anonyymi
Sopii sulle tosi hyvin noin selkeä sininen! Malli miellyttää tässäkin, se näyttää hyvältä päälläsi kuten mustakin. Ihanaa omistaa varmaan tuollaisia vaatteita, ne ovat aina muodissa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti, mä tykkään kans tästä väristä. Toki asiaa pohdein pitkän aikaa ennenkuin tein sen itse tilauksen. 🙂
Anonyymi
No nyt on hyvännäköinen mekko. Värikin on ihan bueno. Pikkulaukku viellä asusteeksi niin jees se on siinä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. Joo, joku pikkulaukku asusteeksi ja noin, niin se on tosiaankin siinä. 🙂
Anonyymi
Postausidea: esittelepä joskus sama vaate, esim. juurikin tämä mekko, kahdessa eri koossa, näkisi miten toimii päälläsi.
Kaunis mekko ja kiva väri, mutta pysäytyskuvassa kinnaa vähän, esim rintojen kohdalta ja liikkumisen jälkeen joudut nykimään mekon paikoilleen. TOimisiko suurempi koko sittenkin paremmin?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No multa löytyy esiteltynä se musta mekko koossa 56 jos haluat verrata tätä ja sitä keskenään. Ovat suht samanlaiset, ainoastaan yläosa on eri. 🙂
Anonyymi
Ja sukkikset ehdottomasti!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Noooo…. en nyt sanoisi ehdottomasti 😉
Anonyymi
Mitkä sitten, legginssitkö???
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No viskoosilegginssit voisi testata, et toimisiko mut enemmän siis aattelin että ihan paljain säärin mutta ei tietenkään talvella. 🙂 Tilanteissa joissa on pakko laittaa sukkikset, niin laitetaan mutta ehdottomasti aina niitä ei laiteta. 🙂
Anonyymi
Sen verran juhlava mekko tuo on, että kyllä sukkikset alla myös kesällä. Ja kunnolliset kengät, joissa on vähän korkoa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No riippuu juhlasta, mut jos ihan arkikäytössä käytän niin ilman sukkiksia menen – kesällä. 🙂
Anonyymi
Millä ajattelit mennä pikkujouluissa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Luultavasti sukkisten kanssa, vaikka en niiden ylin ystävä olekaan.
Saara
Nyt on kyllä pakko kysäistä että missä arkikäytössä? =D itse käytin tuota samaa mekkoa viime kesänä kaksissa häissä. On sen verran juhlava, että kelpasi mielestäni häihin. (ja tietysti sukkahousujen kanssa, leggingsit tunikoiden kanssa vain jos niitä on pakko käyttää). Eli siis pukeutuminen tilanteen mukaan eikö vaan? =)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ihan kesäisin arkikäytössä. Talvisin on vähän hankalampaa. Et kesäisin ihan paljain säärin menisin. Juhliin tottakai sitten sukkikset. 🙂 Että tottahan toki pukeutuminen tilanteen mukaan jos se sellaista vaatii.
Anonyymi
Upea tuo sininen väri, sopii hyvin sinulle!
Ja kiitos vinkistä, olin vähän haikaillut tuota Novellina mekkoa, sopivan konservatiivinen kaikkiin rippijuhliin ja ristiäisiin olematta tylsä :). En ollut ajatellut että näitä mekkoja saa Bootziltakin. Nyt vaan odottelen pakettia, toivottavasti sain arvottua sopivan koon.
-hss
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mut hei, kiva et oli vinkistä apua. 🙂 Toivottavasti kokoarvio osui oikeaan. 🙂
Anonyymi
Sullahan on ollut jo Novellina sovituksilla? Silloin oli ainakin liian pieni koko, mutta lienet laihtunut siitä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu oli mutta kuten itsekin meinasit niin olenhan mä siitä laihtunut kun sitä olen viimeksi sovittanut. 🙂 Silloin se koko oli nafti koska ei juurikaan joustanut.
Maisa
Tai istumakuva, näkis miten vatsa käyttäytyy. Itseäni aina hämää istumakuvani.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos ehdotuksesta mutta en näe tuollaista kuvaa kovin järkevänä koska jokaisen kroppa on omanlaisena ja se vatsa käyttäytyy jokaisella eri tavalla. Sillä ei ole siis mekon esittelyn suhteen mitään merkitystä miten just mun vatsani siinä käyttäytyy mut voin sanoa että tottahan toki se sieltä esille tulee. 😀 Kaikkiahan kannattaa toki aina tsekata istualteenkin, kuten myös itse olen tsekannut vaikka kuvia näistä ei olekaan. 🙂
Anonyymi
Kapeakärkiset, korkeavartiset saapikkaat sopisivat mekon kanssa loistavasti!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hmmm… no miksei jos sellaisista tykkää. 🙂
Anonyymi
Laitatko mekon päälle jakun, jos esiinnyt siinä julkisesti? Mekkohan on aika ohutta kangasta. Mitkä kengät, jos laitat legginssit? Ajattelin vain miten aiot saada siitä juhlavan?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En ole ajatellut asiaa vielä niin pitkälle mutta juhlavampi bolero kyllä löytyy jos sellaiseen päädyn. 🙂 Ja luultavasti laitan nuo mustat avokkaani tämän kanssa.
Anonyymi
Suosittelisin sellaista siloittavaa alusasua ton alle! Näyttäisi varmasti upealta ton mekon kanssa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Varmaankin mutta oon tyytyväinen ilmankin. 🙂
Anonyymi
Voi Pipsa 😀 Sun materiaalituntemus on vähän vielä lapsenkengissä 😀 Ei ole olemassa mitään "parempaa polyesteria".
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No joo, eipä tuntemukseni ole kovin hyvää ja tuon asian on mulle kertonut muut ihmiset. 🙂 Ja muistaakseni jotkut lukijatkin blogissa sanoivat noin tuossa syksyllä kun asiasta keskusteltiin.
Anonyymi
Voi anonyymi. Tokihan on eri laatuisia polyestereitä, toinen toki on parempilaatuista kuin toinen ja parempilaatuinen ei esim. sähköisty niin kuin huonompi jne. Myös kankaan tai neuloksen laatu vaikuttaa mikä on lopputulos. Näin ainakin tämä tekstiili- ja vaatetusteknikko on asian aina ajatellut ja työssään kokenut.
Anonyymi
Asun leikkaus ei ole paras mahdollinen, jos vertaa vaikka siihen mustaan RL:n asuun. Tämä tekee sinusta "olattoman" ja korostaa liikaa peffaa, joka vastaavasti näyttää nyt leveämmältä kuin oikeasti on. Ei jatkoon. Käytä ihmeessä sitä mustaa asua, on paljon tyylikkäämpi ja vartalonmuotojasi imartelevampi 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hahah, kyllä se peffa on leveä. 😀
Anonyymi
Ei varmaankaan kovin imarteleva näky istuessasi. Ajattelin tätä siitä syystä kun jo kävellessäsi eturömppä höllyy. Ajattelitko laittaa ton alle jonkin vatsaa kannattelevan ja tukevan alusasun? Ehkä voisi auttaa asiaa ja näyttää himpunverran paremmalta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mahdollisesti ei, mutta siinä tapauksessa en voisi käyttää mitään vaatteistani. 🙂 Silloin pitäisi olla sellainen teltta joka ei näytä istualtaan mitään kurvia. 🙂 Ei, en oo aatellu laittaa mitään kannattelevaa alusasua kun en sellaista omista. 🙂
Anonyymi
Kyllä se musta RL mekko istuu paremmin, kun on kokoa isompi. Ihoa myötäilevä ei ole sama asia kuin saumoista ratkeava.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tarkoitatko jompaakumpaa:
https://4.bp.blogspot.com/-XJh12CQm4N4/WBjdykPCs3I/AAAAAAAAUq4/iWJOoe6Ab5AiJAS7iu7LJgg8Vd5NkNywACLcB/s1600/LBD_3.jpg
https://3.bp.blogspot.com/-XzXfDCXplR4/V9FoFFZLFpI/AAAAAAAAUS8/TN24RgwOVP0SqiaiHzPu80bifvcHb5PgQCLcB/s1600/Juhliin3.jpg
Eikä tämä sininen nyt saumoistaan ratkea, että jos ei nyt kuiteskaa liikaa liioteltas. 🙂
Anonyymi
Luulin kyseessä olleen sama mekko? Muuten vaalea neule toimi hyvin mekon päällä, koska piilotti kävevästi leveän osan lantiota. Hyvä yhdistelmä, toimisi ohuemmallakin jakulla pikkujouluja silmälläpitäen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, mut kumpi oli se kuva missä istui paremmin? 🙂
Anonyymi
Vinkkinä!! Muodokkaana naisena sukkikset voi joskus olla ongelma. Ratkaisu on stay upit! Ei tarvitse murehtia mahtuuko pepun yli ja näin ollen olla nostelemassa koko iltaa. Stay upit on naiselliset ja kauniit, silottaa sääret, muttei purista ja ahdista. Please, harkitse!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, mää kans aattelin tota mutta kun ne ei pysy ylhäällä. Ne rullaantuu aina nilkkoihin joten ainoa ratkaisu on ne sukkikset vaikka en niistä välitäkään. 🙂 Et sitten voin harkita jos ovat keksineet ihan oikeasti sellaiset Stay Upit jotka pysyy ylhäällä, liimattavat tjs. 🙂
Anonyymi
Eri ano kommentoi: stay up sukat pysyy ylhäällä eikä rullaudu mihinkään kun käyttää varta vasten niitä tehtyjä sukkanauhaliivejä. Stay uppin reuna vaan nipsastaan kiinni sukkanauhaliivin naruihin eikä varmana irtoa. Oon käyttänyt reilu 20 vuotta eri tilaisuuksissa ja on istuttu ja kyykistelty ja kuosissa pysyy.
Itse ostin muutama vuosi sitten Lindexista koko l/xl ja olen lantiosta 120cm
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ai, mä oon kokeillut semmosia joiden sanottiin pysyvän ylhäällä ilman niitä nauhaliivejä. No ei pysyneet! Mulla tosin runttaantuu nilkkoihin kaikki vähänkin pidemmät sukat. Ne ei vaan pysy.
Anonyymi
Myyjät on puhunu huuhaata. Isokokoisella ne ei pysy ylhäällä ilman sukkanauhaliivejä! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No aika selkeesti, tosin sillon en ollut näin iso. 🙂
Anonyymi
Edelliselle anonyymille tiedoksi, että varta vasten stay upeja varten ei kylläkään ole sukkanauhaliivejä tehty… Stay upien pitäisi nimensä mukaisesti pysyä ylhäällä itsekseen. Sukkanauhaliivit on tehty sukkanauhasukkia varten, ne siis ovat stay upien edeltäjät eikä niiden reunassa ole sitä ärsyttävää silikoninauhaa. 🙂
Anonyymi
Mekko on kaunis ylläsi! Korkokengät vielä jalkaan, niitäkin löytyy hyvälestisinä. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. Mulle menis kyllä korkokengät mutta en pysty käyttämään sellaisia niiden korkojen takia. Et jos on pikkukorko niin sitten mut ne taitaa olla sit enempi avokkaita. 🙂
Anonyymi
Hyvältä näyttää päälläsi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
@follower 678463525789921
Kiva mekko, mulle tulee Itsenäisyyspäivä-fiilis tästä. 😊 Nudet tai metallisävyiset asusteet sopisi hyvin ja tosiaan ehdottomasti sukkahousut. Neulemekkojen kanssa legginsit on jees tai pidempien neuletakkien/paitojen, muttei tämmöisen ohuen juhlamekon kanssa. Näyttää hassulta. ✨👗👠
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, niin muuten tulee mutta kun meillä ei sillon ole mitään juhlia tiedossa niin aattelin et tää ois kyl niin bueno sinne YHTEEN pikkujouluun jonne oon menossa (en oikeesti jaksa kolmea, en vaan jaksa) Mut en oo viel miettinyt sen isommin koko asua, pitäs vissii kun lähenee uhkaavasti nuo juhlat.
Joo, oon samaa mieltä et neulemekkojen kans käy legginssit ja niissäkin mä suosin viskoosileggareita joista tulee vähän sukkahousumainen fiba. 🙂
Anonyymi
Miten epilepsiasi on aikoinaan tullut esiin ?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Pidempinä poissaolona. Eli kun mulla nyt kestää se "kohtaus" sen silmäräpäytyksen verran, niin nuorempana se kesti vähän kauemmin. Et esim. opetuksessa multa jäi pätkiä kuulematta/tajuamatta. Nuorempana tuo oli paljon ärsyttävämpi, mitä se näin aikuisena on. Tosin siis mulla tää todettiin kun olin… hmm… 8-vuotias ja paremmaksi tää muuttui jo siinä yläasteella.
Anonyymi
Vaikka tiedän, että olet tyytyväinen itseesi ja kaikkee muuta, niin suosittelisin sinulle hoikentavia alusvaatteita. Niillä saisi sivumakkarat kasaan, eikä hyllyisi vapaana 🙂 Itse käytän niitä ja ne on ihan parhaita 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva että tiedät mutta kiitos silti ehdotuksesta. 🙂
Unknown
Ihana mekko! Kaunis kertakaikkiaan ja sopii sinulle. Antaa koruillekin tilaa. Onnea ihanasta asusta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. 🙂 Koruille tosiaan on kivasti tilaa. 🙂 Mietin kokoajan mun Kalevala Koru Meri kaulakorua tämän mekon kans. 🙂
Anonyymi
Mekko itsessään on kaunis, mutta ohut materiaali ei pue sinua. Vartalon löysät osat korostuvat liikaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Sukkahousujakin on nykyjään sellaisia, että antavat tuen niin eturellukalle kuin peffallekin. Sellaiset voisi olla hyvät.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hmm… en oo tainnut isoissa kokoluokissa tuollaisia vielä nähdä. 🙂
Anonyymi
Veikkaan, että viikon päästä ostat muotoilevat alusasut vaikka nyt ne on sinulle täysin nounou. Näinhän kävi esim parkatakin kanssa. Ensin vastustat hirveästi ja kohta se vastustamasi asu/vaate on sinulla 😉 Etkö itse huomaa epäloogista käyttäytymistäsi?
Olisikohan tämä osittain se syy miksi saat niin paljon negaviestejä? Jos vastaisit kommentteihin hillitymmin niin tuskin lukijat antaisi näin paljon kielteistä palautetta.
Kannattaisiko katsoa vähän peiliin????
Anonyymi
Luuletko, että tää on eka kerta, kun Pipsalle ehdotetaan noita muotoilevia alusvaatteita?
Ootko itse ikinä aatellut jostakin vaatteesta tms., että ei ole sun juttu ja myöhemmin muuttanut mielesi? Et varmaankaan…
Mä en yhtään ihmettele, jos joku ei jaksa vuodesta toiseen vastata samaan asiaan aina hillitysti. Etenkin kun yleensä nää "ehdotukset" on ennemminkin v*ttuilua, haukkumista ja käskemistä.
Peiliin kannattaisi katsoa kyllä muidenkin, kuin Pipsan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No onhan mulle noita muotoilevia ehdotettu jo monta vuotta enkä sellaista ole vieläkään hommannut. Sama farkkujen kanssa. Toki nyt joidenkin kanssa vaihtaa mieltä, mutta noiden kahden kanssa epätodennäköisemmin vaihdan mieltäni. 🙂
Voi kyllä niille vihaviesteille on monia syitä. 🙂 Kyllä mä pyrin vastaamaan ihan asiallisesti suurimmalle osalle, mutta toki sieltä löytyy niitäkin joille pitää kipakammin vastata. Mut kyllä se on joskus kommentoijankin vika. 🙂 Että neuvosi katsoa peiliin toimii myös toiseenkin suuntaan. 🙂
Anonyymi
Liikkuva "esittely" on tosiaan hyvin paljastava. Vatsakin tulee aika paljon esille ja uskoisin, että tästä syystä moni kommentoija on esittänyt muotoilevia alusvaatteita. Sikäli mielenkiintoista, että tämä (hyllyvä) efekti on ollut piilossa silloin kun kuvaat asuja ilman videoa.
Nämä videoinnit ovat kuitenkin hyviä, sillä moni lukija voi pohtia omaa vartaloaan ja kokoaan ennenkuin tilaa jonkin vaatteen. Jatkahan esittelyjä!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, jatketaan toki. 🙂
Anonyymi
Ei nuo negaviestit ole minun mielestäni mitään VIHA viestejä. sä otat ne itse sillain! Sulle satelee roppakaupalla täällä todella hyviä pukeutumis ja kaunistumisvinkkejä, ottaisit ne ilolla vastaan! sun parhaakses niitä täällä ehdotellaan❤
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, ei oo ihan ne pahimmat vihaviestit päässeet julkisuuteen. Joo, niinhän niitä neuvoja sataa vaikka en ole mitään pyydellyt. 🙂 Mut en mä niistä neuvoista pahastu, vaan niistä kun jankutetaan ja jankutetaan vaikka mun yleinen mielipide niistä saattaisi olla jo hyvin tiedossa. Esimerkkinä vaikkapa farkut, taikka muotoilevat alusvaatteet. Neuvo on kiva kun se sanotaan kerran eikä neuvon antaja suutu kun tää jästipää ei neuvon tavalla aio tehdä. 🙂 Ainakaan heti. 😀
Anonyymi
Mutta eihän yksittäinen kommentoija välttämättä edes tiedä, että muut on ehdottaneet samaa. Ja eikö sunkin oo mukava tietää, että esim 50 ihmistä on jotain mieltä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No jos pikkuisen lukisivat muiden kommentteja, niin kyllähän sieltä näkisi ne toisten ehdottamat. Mut juu, tämän olen toki huomioinut että moni voi olla samaa mieltä enkä mä niistäkään muutamista samoista ole pahastunutkaan, mutta kun sitä samaa ehdotusta laittaa sukkahousut on lukenut 100x niin kyllä se vähän alkaa tunnahtamaan. 😀 Just siinä mielessä kun saa näille sanoa samat asiat mitä muillekin, et kiitos mut ei kiitos. 🙂 Et eikö sitten vaan vois laittaa sellaiseen et "oon samaa mieltä" tai vastaavaa jos sellainen ehdotuskommentti jo löytyy. 🙂
Anonyymi
Nyt oli pakko kommentoida. Sinähän Piia bloggaajana usein pyydät kommentteja, neuvoja, mielipiteitä, ehdotuksia eri asioihin. Bloggaaminen perustuu hyvin paljon vuorovaikutteisuuteen. Jos 100 lukijaa on sitä mieltä, että sukkahousut tulisi olla asukuvassa ja ilmaisevat sen kukin omalla kommentillaan niin ole tyytyväinen, sillä silloinhan blogisi herättää keskustelua mikä on tarkoituskin. Vaikka mielipide ei ole sinulle mieleinen ja "alkaa tunnahtamaan" niin positiivistä on, että postaukseen reagoidaan, Kaikki eivät halua laittaa pelkkää samaa mieltä -kommenttia vaan haluavat kertoa asiansa itse ja kirjoittaa sen auki. Moni ei kiireissään edes lue kommenttikenttää läpi ennen kuin kommentoi. Tästä on turha hermoilla.
Myös se, että olet jostain asiasta jotain mieltä ei ole syy, ettei lukija voisi olla toista mieltä ja haluta kertoa sen sinulle. Joskus kannattaa tosiaan miettiä asioita myös lukijan kannalta. Fiksu kommentoija vaikka olisi eri mieltä on blogisi lukija, jolle ei kannata vastata "kipakasti".
Hyvää syksyä ja iloa opiskeluun!>Inka
Anonyymi
Älä hyvä ihminen torbetoi lukijoita noin rajusti. Kommentit kertovat, että lukijoita kiinnostaa ja sinun mielipiteesi ei voi olla ainoa totuus.Kyllä sinun täytyy nyt katsoa peiliin kuten sanottiinkin. Arvosta lukijoita, jotka kommentoivat. Älä missään nimessä enää totea: "… kun jankutetaan ja jankutetaan vaikka mun yleinen mielipide niistä saattaisi olla jo hyvin tiedossa…"
Anonyymi
Ongelmahan tässä "saman jankuttamisessa" on se, että sulla odottaa viestit hyväksyntää pitkiäkin aikoja. Sillä aikaa useat eri ihmiset ovat ehtineet jo havainnoida saman asian ja kommentoida siitä. Sitten kun hyväksyt kommentteja blogiin, niin tuntuu että kaikki viestit toistaa edellisiään, vaikkei niitä ole edes kirjoitushetkellä nähty.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No otetaan kuitenkin huomioon etten suinkaan aina niitä neuvoja ole pyytämässä. 🙂 Mut saan niitä silti. 🙂 Se on tosiaan kivaa että juttuihin reagoidaan. Välillä on jopa harmi että tulee hyvä kriittinen kommentti mutta joka pilataan lätkäisemällä sinne loppuun jotain todella typerää. Mulle tulee monia tuollaisia kommentteja. Sitten myös niitä ihan ala-arvoisia mitä ei voi. Lisäksi mä yritän kuunnella lukijoiden toiveita, ettei kovin näränäräviestejä tulisi julkaistua vaikka itse toki voisin jotkut julkaistakin. Et vähän ehkä pattitilanteessa. Ja sitten on myös sekin että kun kuulen paljon näitä kommentteja, siis ikäviä etten aina oikein osaa erottaa niitä jotka ovat vain puhtaasti eri mieltä kun on vuosia lukenut vaan sitä yleistä shaissea. 🙁
Ja kyllä, tässä voin minä mutta myös lukijatkin katsoa sinne peiliin. Varmasti itsekin olisin rennompi täällä kun ei tarvitsi aina odottaa sitä kakkaa niskaan. 🙁 Ja mitä milloinkin.
Joo, tämän toki mie huomioin et jos on pitkä väli kommenttien hyväksynnällä. Harmittaakin oikein etten voi pitää sitä hyväksyntää pois päältä. Oon joskus kokeillut ihan testimielessä eikä siitä tullut mitään. Et tässä voidaan syyttää ihan vaan niitä ikävistä ikävämpien kommentoijia ja jotka kokevat asiakseen laittaa kaikenlaiisa linkkejä ja yksityistietoja. Ihan varmaan vaan testatakseen tekevät mutta en voi antaa sitä mahdollisuutta et jotain ikävää menee siten julki. Ja sitten tietty noissa kommenttien hyväksymisessä menee aikaa koska en ole kokoajan niitä kommentteja katsomassa ja hyväksymässä.
Anonyymi
Tule Pipsa vähän vastaan lukijoitasi:) Hedelmällisempää kaiken kaikkiaan:) Tämäkin viestisi on niin puolistelua ja kommentoijien syyttelyä. Riitatilanteessa voi oikeasti tulla vastaan, kokeilepa joskus:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No annahan toki esimerkkiä miten pitäisi tulla vastaan. 🙂
Anonyymi
Kohta toi on jo löysä joten vaikka selkä onkin aavistuksen tiukka nyt, niin kun kilot lähtee niin selkäkin löystyy. Ja toimii hyvin jo nyt, hyvä vaan että voi käyttää sit keväälläkin
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, näinpä. 🙂
Anonyymi
Nyt vaan Pipsa ehdottomasti farkut jalkaan ja niiden alle muotoileva alusasu ja sukkahousut ja korkokengät jalkaan… no, tämä oli vitsi 😉
Ihanan värinen mekko, sopii sulle hyvin. Olisipa vielä kesäistä, niin voisin kuvitella tuohon valkoiset ballerinat! Mutta kesää saamme vielä vähän odotella…
Joku pitkä neuletakki kävisi mekon kanssa hyvin mielestäni näillä säillä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
😀 😀
No ens kesänä sitten katotaan valkoisten baltsjen kanssa. 😉
Anonyymi
Ei missään tapauksessa valkoisten kenkien kanssa! Suomenlippuefekti voisi olla hurja…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mut tottakai sitä nyt kokeillaan ja katsotaan, et mimmonen effekti tulee! 😀
Anonyymi
Ihan hyvällä sanon että toi on liian tiukka. J rintavalla naisella hihat ei koskaan saa jäädä rintojen kohdalle kuten nyt nostat ne siihen. Mielesäni on ihan jees jos välillä kuuntelet mitä neuvoja jengi antaa,tuskin kaikki pahalla sitä tekee. Ja muotoileva alusasu on ihan pakollinen tollaisen mekon alla.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, kyllähän niitä neuvoja saa aina sanoa mutta pointti onkin siinä ettei sitten pidä suuttua kun en ole ottamassa neuvoista vaarin. 🙂 Musta tää on ollut se isoin ongelma, tai ainakin se musta TUNTUU siltä että suututaan kun johonkin sanon että kiitos mutta ei. 🙂
Anonyymi
Nyt on pakko kommentoida noita jotka jankkaa muotoilevista alusasuista. Mulla on niitä muutamia kun häihin oon ostellu mekkojen alle. Tämmönen 120kg ku vetää muotoilevat päälle ja ne kiristää mahan ja muut kuosiin…Alkaa utelut ja onnittelut oonko raskaana. Se efekti mikä tulee mahan kohdalle isoilla ihmisillä eli tiukka paketti keskivartaloon näyttää just siltä vsuvamahakummulta…ei ei ei ei ihan kaamean näköstä. Yhden asian kun lihava kuroo kuosiin noilla kuteilla niin kyllä ne sit toisesta paikasta väkisinkin tursuaa pois.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Toi on muuten ärsyttävää, varsinkin jos oot vähän tota raskautumista vastaan. 😀 On multa toki häissä sun muissa kyselty et nooo, millos vauva tulee mut ei ole koskaan kysytty et oonko jo raskaana, koska maha näyttäisi siltä. 🙂
Anonyymi
Tuo sama kuva,sininen mekko päällä,keskivartalo on huomattavasti erilainen, Käypä vilkaisemassa instassa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Olikohan tää mulle? Mut joo, erilainen kuvakulma tekee ihmeitä. Molemmat kuvat on kuitenkin kuvattu ihan samalla hetkellä. 🙂
Anonyymi
Pipsalla on insta kuvassa kädet lanteilla, sen takia näyttää instakuvassa siitä kohtaa hoikemmalle kuin tässä kuvassa missä kädet on sivuilla niin, että lantio näkyy enemmän.