14012011%2528004%2529.jpeg
Blogi

Uusi Tugga (on se vaa niiiiiin ihana)

Sitä vaan herää eräänä aamuna ja toteaa, et vihaan hiuksiaan.
(onneks tota ei kyl usein tapahdu)
Mutta näin siis tapahtui ja yhden päivän tein hintavertailuja ja asiakastyytyväisyyskyselyjä. Itselläni kun on mennyt vanhaan parturiin maku, kun se ei osannut leikata tukkaa kerroksittain kun aikoinaan pyysin. Niin uutta kaivattiin kipeästi ja sellaisen löysinkin.


Suuntasin siis askeleeni Hius Studio Bläkiin, joka sijaitsee Porissa Isolinnankatu 11.

Tälläisestä siis lähdettiin…
Kattokaa nyt kuinka kamalat hiukset. Siis ei mua tuo juurikasvu haitannut lähes ollenkaan vaan tuo tasaisen paksu pitkä tukka. Viimeksihän olen itse mennyt ja katkaissut ponihäntäni kunnen sinä ”I Hate My Hair” päivänä saanut aikaa mihinkään parturiin. Joten lopputulos on tietenkin erittäin miellyttävä.



Nyt ois tökötit ja foliot päässä.
Älkääkä ihmetelkö miks tuo käsi on tolleen oudosti, kannattelen siinä reppuani kun piti sellaiset 30min odotella ni onneks mulla oli lukemista. Ni aika kulu nopsaan.


Ja tämmösen lopputuloksen saatiin. Annoin parturille vapaat kädet värin suhteen niin, että kuitenkin punasta pitää olla. Ja oon aikas tyytyväinen.


Sitten myös nappasin itselleni TIGIn tuotteita. En oo aiemmin käyttänyt, mutta hiustenpesussa kun tuolla olin niin sain haistella ja tykästyin niin valtavasti. Aivan ihanan tuoksuisia ja hiukset on todella pehmeät. Me Like! Hintahan on aika tyyris mutta mun ohuella hiuskuontalolla (nykysin!) ni nuo kestää varmasti pitkään.



Ja tässä vähän lisäkuvia kun on otettu paremmassa valaistuksessa, niin näkyy nuo raidatkin paremmin.


Ja pakko sanoa, että mä tykkään todella paljon tästä uudesta mallista. Vaikkei se siis kovin paljoa hiusten pituuteen vaikuttanut mutta kuitenkin jonkin verran. Ja on muutes aika kevyt olo, kun ei oo niin santerin paksu. Mulla kun hiustyyppi on tommonen paksu, kiharainen ja vahva. Nyt on hyvä. Ja sanonpa, että olen tainnut löytää tyylin jota haluan käyttää pidemmänkin aikaa. Ja kun mulle ei mitenkään sovi mikään otsatukka (lyhyt otsa) Mutta olen siis ERITTÄIN TYYTYVÄINEN!


Jos muuten näytän jonkun mielestä uniselta näissä parissa kuvassa, ni se johtuu ihan siitä että olen väsynyt. Valvoin melkein kellon ympäri kun piti yhteen turnaukseen osallistua ja se kestikin ihanasti tuonne kello 4:30 saakka. Ni en nukkunut kuin sellaiset vajaat 5h. No, ei sillä väliä kun viikonloppuna ne saa kuitenkin nukuttua pois.

20 kommenttia

  • Unknown

    Unknown

    Oikein jees 🙂 piristää kummasti, vai onko se tuo hymy myös, joka sulta usein kuvissa uupuu 😉

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Kiitoksia. Kyllähän sekin varmaan piristää kun hymyilee kuvassa. Unohdan sen aina ja sillon naama onkin ns. perustyylissä. Etten mää suinkaan kiukkunen tai iloton oo, mää vaan unohdan hymyillä kun itsekseni sitä kuvia yleensä otan.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tosi kivat hiukset ja tosiaankin näytät ihan eri ihmiseltä kun hymyilet! Saanko udella, mikä vaatekokosi on (vaikkei se kenellekään muulle kuulukaan)?

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Anonyymi,
    Kiitoksia. Pitää näemmä yrittää muistaa hymyillä. 🙂 Ja saahan sitä kysyä, se vähän vaihtelee eri valmistajien kanssa, mutta 2-3XL.

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Saara,
    10 pistettä ja papukaija merkki! Nettipokeria hyvinkin. 🙂 Mutta selvennös, minä en sitä varsinaisesti pelaa vaan mieheni, mutta hän tykkää että minäkin osallistun pelaamiseen eli yhdessä pelataan mutta lähinnä vaan noita turnauksia.

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Teya,
    Kiitoksia. 🙂

    Mörri,
    Hih, ollaanko niin samannäkösiä vai?

  • emmy

    emmy

    Mun mielestä nää uudet hiukset sopii sulle paaaljon paremmin 🙂
    Ja noista Tigin tai yleensäkkin kaampamoissa myytävistä shamppoista ja hoitoaineista täytyy sanoa että itse oon monta vuotta vallan käyttäny ja hiukset on oikeesti parempi kuntoiset. Ja vaikka ne on kalliimpia ni ne on myös riittoisampia.

  • Mörri

    Mörri

    Tuossa yhdessä kuvassa ootte tosi samannäköisiä kyllä. 🙂

    Mitä kirjoja meinaat englanniksi lukea?

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    emmy,
    Niin mustakin sopii! 🙂 Mullahan ei oo koskaan ollu raitoja…. eiku ompas! Mut ne oli liian vaaleat, ettei niitä ees huomannu.

    No luulis et 750ml riittää aika kauan, kun muistaakseni paljon pienempikin kestää mulla lähes vuoden. Oliko se nyt joku 500ml.

    Mörri,
    Höh, no en osaa sanoa kun en tiedä Melindan blogia. Pitää varmaan kysellä, et voin mennä vertailemaan. 🙂

    Tarkoitus ois lukea tämmösiä sarjoja englanniksi kuin: House of Night, Gifted, The Immortals

    Ja kyllä, vissiin ovat kaikki jotain vampyyriaiheisia. En ole vielä kovin paljoa perehtynyt mistä kertoo, mut ainakin mitä pläräsin kirjoja kirjastossa, ni vaikutti mielenkiintoisilta.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jos 500 ml shampoo kestää sulla lähes vuoden, kuinka usein peset hiuksiasi? Tigit kyllä on tosi ihania…

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Anonyymi,
    Kaks kertaa viikossa. 🙂 Ei rasvotu niin nopeasti. Olihan mulla aikoinaan silleenkin, et kerran viikossa. Mut sit ku aloin tekee tätä hiostuttavaa hommaa, ni hiuksetkin alko rasvottuu nopeemmin. Et tokihan sitä vois vaikka joka päivä hiuksia pestä, mut en anna niiden sellaiseen tottua kun tuo 3pvä välein on just sopiva.

    No huomenna saan kokeilla Tigillä pesua. Odotan innolla. Ne haisee… siis TUOKSUU… niin ihanilta.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Itse käyn joka päivä suihkussa, joten pesen hiukset päivittäin. Likaisella tukalla on ällö olla…

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Anonyymi,
    Joo, onhan sillä ällö olla mutta kuten sanoin, mun hiukseni ei rasvotu niin pahaksi että pitäisi päivittäin pestä. Eikä se ole loppupeleissä edes kovin hyväksi hiuksille. Ainakin mitä tuosta parturin kanssa keskusteltiinkin. Hiukset kun voi opettaa eri pesuväleihin. Ja muuten, kyl mieki joka päivä suihkussa käyn (hikisenä ei oo kiva olla) mutta en siis pese hiuksia joka päivä.

    Sen ymmärrän, et jos käyttää kauheesti tököttejä hiuksissaan ni sillonhan sitä kannattaa pestä joka päivä, mutta kun esimerkiksi minä en käytä mitään tököttejä, ni en näe syytä rasittaa hiuksiani turhaan joka päiväisellä pesulla.

    Et kyl mie suosittelen, jos ei käytä lakkoja yms. tököttejä päivittäin hiuksissaan et pesisi hiuksia hieman harvemmin kun kerran päiväs.

  • Mallu

    Mallu

    Hienot hiukset! 🙂

    Kyllä sä mun blogin tiedät. Oon sen joskus sulle antanut tässä. On siitä jo aikaa kyllä..

    Mörri: 😀 Äkkiä jos kattoo, niin kyllä, mutta silti niin erinäköisiä. 😉

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Melinda,
    Kiitoksia. Ja ei, ei mulla muuten oo sun blogisi osoitetta. Johonkin joskus oli, mutta muistelisin ettet sä siihen enää päivittele? No mutta, nytpähän tiedän missä sinäkin majailet täällä. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *