Viikonloppuna1.jpeg
Blogi

Tule sinäkin auttamaan Vaasan Kissataloa

Kävin töistä tullessa hakemassa Zalandolta saapuneen paketin, kun en sitä eilen ehtinyt hakemaan. Sovittelin niitä vaatteita tuossa hetki sitten, mutta oon vähän kahden vaiheilla tykkäänkö vai enkö. Samalla katselin että mun myytävien vaatteiden kasakin on taas päässyt paisumaan eli jossain vaiheessa tulevat myyntiin. Pohdiskelen vain, että pitäisikö asiasta ilmoittaa vuorokautta ennen että minne ja mihin aikaan lätkäsen noita myyntiin. Vaatteiden sovittelun jälkeen päätettiin miehen kanssa painua ulos lumihommiin, vaikka ei siellä kovin paljoa sitä hommaa ollut. Teki tuon pienen ulkoreippailun jälkeen hyvältä juoda kuumaa mustikkateetä. Nyt naureskelen Sulolle, joka istuu kirjoituspöytäni kulmalla ja tuijottaa kun syön päivällistä. Hän tulee siihen aina kerjäämään, jos vaikka sais palasen. Tykkää ilmeisesti laskea jokaisen suuhun laittaman palasen. Loppuilta meneekin Porinat nro 6 editoidessa, koska sain eiliseltä materiaalia kasaan kahden tunnin verran. Uskomatonta! Oon joskus miettinyt, että miten paljon helpompaa olisi jos voisi aamusti kiinnittää kameran tohon rintakehän kohdalle ja painaa rec. Kateeksi käy niitä tubettajia, ketkä pystyy tiivistämään päivänsä siihen kymmeneen minuuttiin. Mä en vaan pysty ja oon kyllä kokeillut. 

Joko te ootte käyneet auttamassa Vaasan Kissataloa? Luin eilen lehdessä tuosta heidän tilanteesta ja olin heti, että haluan auttaa. Ovathan kissat ja heidän auttamisensa lähellä omaa sydäntä. Siispä lahjoitin omalta osaltani rahasumman, koska en oikein muuten pysty auttamaan. Jos meidän matriarkka-Siiri ei olisi tuollainen pomottaja, niin olisi kiva tarjota sijoituskoti muutamalle kissalle. Täällä ois neliöitä missä temmeltää. Tai antaa pysyvä koti. Mä menin jo ihastumaan yhteen kissaneitiin tuolla Vaasan Kissatalon instassa. Huokaus. Lisäksi olisi mukavaa toimia vapaaehtoisena eli menisin niin tuonne talolle auttelemaan ja olemaan kisujen kanssa, jos vain asuisin lähempänä. Pitääpä katsoa jos laittasin jotain hyväntekeväisyyshuutokaupalla myyntiin, eli se summa mikä siitä tulee, menisi sitten lyhentämättömänä Vaasan Kissatalolle. 

Pusero – Dorothy Perkins / Housut – Ellos / Kengät – Yours / Kaulakoru – Korusuunnittelu HennaK

Tää asu oli mulla viikonloppuna päällä kun meillä kävi vieraita syömässä puolukkapiirakkaa (on muuten ihan the best, suosittelen). Kengätkin pistin kuvan ajaksi, koska halusin taas testata miten glittermonot toimis tämmösen kans. Ja kyl ne toimii! Tulispa kevät niin sais laittaa useamminkin jalkaan, koska tuolla lumessa nää ei oo parhaimmat. Samalla pistin ensimmäistä kertaa kaulaan kaulakorun, jonka sain mieheltä lahjaksi. Huomasin tuossa että mun harmaasta lötköpaijasta (joo, tarkoituksela kirjoitusvihe) on tullu uus kotipaita vaikka en mä sitä alunperin sellaiseksi ajatellut. Jos ette vielä tienneet, ni en mää kotosalla liidä missään kauniissa maksimekoissa sun muissa, vaan ihan rehellisesti niissä reikäisissä piaruverkkareissa. *nauraa* No ei ehkä reikäisissä eikä mulla oo verkkareitakaan, mutta yleensä sellaiset vähän huonommat vaatteet jätän kotiasuksi. Tällä tavalla ne ihanammat kestää kauemman aikaa. 

24 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvä asu kerrankin. Kevyt mutta armollinen yläosa ja oikeat pitkät housut. Plussaa vielä nilkkureista!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    ihana pusero.minäkin haluaisin useamman kissan siis löytökissan,mutta meidän pojankloppi on 11 vuotias yksinvaltias.löytynyt metsästä parikolmeviikkoisena.ilman emoa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mä ymmärrän sua, meilläkin Siiri on melkonen matriarkka ja se lämpenee uusille vähän hitaasti. Pentuna jos kisu tulee, niin lähempenee suht nopeasti mut aikusemman kissan kans kestää. Onpas ihanaa että teidän pojankloppi löysi ihanan kodin vaikka noin pienenä löytyi yksin metsästä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Noi vaatteet sopii sulle hyvin <3 ja aion todellakin auttaa Vaasan kissataloa. Antaisin myös jollekin niistä kissoista kodin, mutta en asu lähelläkään Vaasaa 🙁

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva että autat. Itekki tykkäis auttaa just vapaaehtoistyön avulla, mutta kun asun näin kaukana. Mut onneks on muita tapoja auttaa.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Vieläkö sulla on Nanson vaatteita käytössä? Siellä on nyt tosi hyvät alennusmyynnit menossa!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      On mulla muutamat. Joo, mä siellä jo katselinkin mutta en bongannut mitään mitä pitäs ehdottomasti saada. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei, oletko lukenut blogia vastaisku ankeudelle?Siinä on todella hyviä elämänmuutos neuvoja ,suosittelen vaikka Ringan neuvojen lisäksi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Moi. Nimi ei ensin sanonut mitään, mutta kun kurkkasin blogia niin joo, oon lueskellut sillon tällön. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miten sinulla on kehonkoostumusmittausten tulokset muuttuneet? Tuli mieleen kun treenaat nyt ilmeisesti enemmän kuin pari vuotta aiemmin.

    Olen jo tukenut kissataloa ja toivottavasti monet tekevät niin!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En osaa sanoa kun en ole koskaan noissa mittauksissa käynyt, muistaakseni ainakaan. 🙂 Ja vaikka mä käyn salilla, niin en mä sillä tavalla siellä treenaa mitä ehkäpä kuvittelet. En siis oo siellä treenaamassa isoja lihaksia. Kiitos kun tuet kissataloa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kysyin sinulta kehonkoostumusmittauksista ja niihin liittyen pohdin, etteikö Ringa ole varoitellut sinua jojoilun rasvaa keräävästä vaikutuksesta?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      On Ringa siitä mulle sanonut, mutta ei varsinaisesti varoitellut. Varoitteluista oon lukenut ihan lehdistä jne. Tiedossa on siis jojoilun huonot puolet, mut eipä sekää sitä estänyt tekemästä. Varsinkin kun en mitenkään tarkoituksella jojoillut, vaan se tuli vähän kuin vahingossa.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kiitos, kun toit julki tekstissäsi Vaasan kissatalon hädän. Vaasan nykyinen kissatalo on tosi huonossa kunnossa ja kodittomat kissat ja vapaaehtoiset ansaitsevat ehdottomasti paremmat tilat. Lahjoittaminen on helppoa ja kymppikin riittää. Kaikki kissojenystävät mukaan!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tottakai toin kun huomasin että hädässä ollaan ja aion auttaa vielä lisääkin. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hienoa kun olet lahjoittanut Vaasan kissatalolle! 🙂 Mäkin laitin 35€, ehkä myöhemmin laitan vielä lisää.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jos vapaaehtoistoiminta kiinnostaa, kannattaa selvitellä onko omalla paikkakunnalla paikallista esyä! Ihanaa että autoit kissoja, kiitos:)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Oon ottanut selvää, mut ei täällä oo. Lähin taitaa olla Kiikoisissa/Eurajoella eikä mulla oo sinne helppo päästä. Mut yritän auttaa sit tälleen.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Täältä lähti apua Vaasan kissatalolle. Teit hienosti Pipsa, kun toit asian esiin. Itse 300 kilometrin päässä asuvana en olisi muuten kissatalon hädästä tiennyt. -Anki

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva että tästä oli apua eli kantautui korviisi ja pystyit auttamaan. 🙂 Kiitokset siitä. <3

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *