
Torstaina voi jo hymyillä sillä viikonloppu on ihan käden ulottuvilla
Tässähän tulee vallan mukavat kodinleikkimistunnelmat kun kohta alan tiskaamaan. Mä tykkään tiskaamisesta vaikkakaan tuo meidän tiskipöytä ei ole tuolle tarkoitukselle tehty, ei sitten yhtään emmekä tiedä kauanko tiskikone on pois käytöstä. Sitten kun tiskit on tehty, niin aletaan tekemään sapuskaa, perunamuussia kanasuikaleella ja salaatilla. NAMS!

Mitä lähemmäs viikonloppua mennään, sitä enemmän inspiraatiota omaan pukeutumiseeni, nyt se inspiraatio lähti pinkeistä Vansin kengistä. Sekä eräänä iltana hattuhyllyä siivotessani bongasin tuon Lindexin alesta löytämäni huivin. Ajattelin siis yhdistää nämä kaksi väriläikkää muuten tummahkoon asuun.
Töiden jälkeen kävin nopeasti Alkossa hakemassa pari pulloa ja samalla törmäsin vanhaan ystävääni. Kaksosia kun molemmat ollaan niin jäätiin aika mukavaksi ajaksi suustamme kiinni. Ei haitannut ees kauhea tuuli mikä tuolla ulkona tuivertaa. Koko bussimatkan muistelin menneitä, oli nekin aikamoiset ajat.
Tähän loppuun vielä, olkaapa hyvä – ILMEELLÄ! (sori, oli ihan pakko!)


29 kommenttia
KataMaria
Kivan pirsakkaa kengät ja ihana huivi!:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jep, niitä ne on. 🙂
Anonyymi
Kiva asukokonaisuus, mutta selvennätkö vielä, että onko tuo huivi Lindexiltä vai Seppälästä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos kun huomautit, huivi on siis Lindexiltä. En tiedä mitä mä tohon Seppälän olen saanut. 🙂
Anonyymi
Huivi on hieno. Onko se neliönmallinen vai semmonen suorakaide? Löytysköhän oman pitäjän Lindexin laarista nuita.. *pitää peukkuja, tahtoo oman*
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllä tuo semmonen suorakaide enemmänkin on mutta on niin iso että siitä saa vaikka hameen taikka topinkin jos haluaa. 🙂 En tiedä mahtaako löytyä, omanikin taisin ostaa vuosi sitten.
Anonyymi
miten teette kanan ? kastikkeeksi?ohje? itsellä olis kanssa pari pakettia suikaletta enkä keksi niistä oikeen mitään….
Anonyymi
Kanat öljyssä paistetaan ja lisätään kermaa, mausteita ja ripaus kookosrouhetta ja chilikastiketta. Nam!
Anonyymi
Meillä tehdään usein niin, että suikaleet paistetaan pannulla sipulin, paprikasilpun, curryjauheen ja muiden mausteiden kanssa ja sitten lisään kookoskerman ja annan suikaleiden hautua siinä jonkin aikaa. Basmatiriisin kanssa tosi hyvää!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No riippuu fiiliksestä. Joskus kerman ja mausteiden kanssa, joskus taas ihan ilman.
Ayesha
ootko kokeillut kissoille suunnattuja tablettipelejä? 🙂 http://gamesforcats.com/
Anonyymi
Haahaa olipas hassun näköstä! 😀 Pipsa jos kokeilet noita niin laita videota ihmeessä :)))
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ollaan me jotain kokeiltu, Siiri innostui kyllä mutta pienempi vielä epäröi. Utelias on. 🙂
Anonyymi
Onko teillä tiskipöydässä yksi allas vai kaksi? Jos on vain yksi, on tiskaaminen aika hankalaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Yks allas, siksipä se onkin vähän haasteellista tiskata. 🙁
Anonyymi
No, altaassa tiskaat ja sitten erillisessä vadissa huuhtelet – vai mitä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllä, mutta pidemmällä aikavälillä sekin kyllä vituttaa + kun on kaks vedestä kiinnostunutta kissaa ni on vähän haasteellista.
Anonyymi
Onko teillä vielä tiskivuorot eli toinen tiskaa toisena ja toinen toisena päivänä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juuh 🙂
Anonyymi
Kyllä nuo vansit on hyvän näköiset. Aivan paras ostos mun mielestä! Ja tuo huivi sopii täydellisesti tohon.
Jee, pian on viikonloppu. Itse kyllä nyt sairaslomalla, vaikka olisinkin jo töihin vähän kaivannutkin. No ens viikolla pääsee varmaan sitten itsekin töihin.
Niin ja en muuten tiennyt, että oot kaksonen. Ei ihmekään, että oon tykästynyt sun blogiin tai sunhun, ku itsekin oon kaksonen 😉
-Anna-
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vansit oli kyllä ihan loistoostos ja sitten kun niitä ei siis oltu käytetty ollenkaan ja sain puoleen hintaan mitä ois kaupassa joutunut pulittaa. 🙂 Ettei ne kirppiskengät aina ole pahoja, pitää vaan osata kattoo missä knnossa ne on. 🙂
Voi ei, mikäs sulla on? Flunssako? Tervehtymistä!
Juu, oon kaksonen ja oikeen perussellainen eli puhetta riittää. 🙂
LiisaM
Hauskaa, Pipsa, luulin että viittasit tuohon lapseen, kun puhuit ruokaa ja pesemistä vaativaan olioon. Kylmäverinen lapsenvahti!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No juu en, olio oli se peli jota tuo pirpana tykkäsi pelata ja kun se ei tuossa parina päivänä ollu ni tabletin olio huuteli vähän väliä et pitäisi ruokkia ja pestä. Vähän niinku tamakotsikin. 🙂
Anonyymi
Hei!
Esittelit jossain vaiheessa täällä jotain sukkahousuja. En enää löytänyt sitä postausta mistään. Osaatko mistä voisin etsiä sukkiksia kokoa 56-58? En löytänyt netistäkään oikein mitään …
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ainakin Nansolla ja Norlynilla on jopa kokoon 60 saakka sukkahousuja.
Tässä ne mitkä mulla on: http://nansoshop.com/Vogue/Sukkahousut/PLUS-Size/Plus-Size-3D-50den/p/VG-02-95472-1210
Ja tässä nää toiset: http://www.netanttila.com/shop/fi/netanttila/naisten-alus–ja-yoasut–sukat/norlyn-sukkahousut-my-40den-5065842
Anna / Kuvan mukainen
Noi vanssit on niin NAM! Tosi pirteet ja ihanat. Nätti on huivikin kyllä!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vansit on kivat. Kissatkin tykkää noista kengistä jostain syystä.
Anonyymi
Mistä kirppikseltä ostit vanssit?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joltain kirppikseltä Facebookista. En nyt muista miltä.