
Tiemme eroavat
Niinhän siinä sitten kävi, että löydettiin se oma ihana tupa ja sinne aletaan jossain vaiheessa tekemään muuttoa. Tehdään tuo muutto siis todella rauhallisesti, käydään ensin talolla puunaamassa paikat läpi ja sitten aletaan viemään tavaroita – ja ihan lopuksi napataan kissatkin mukaan. Tämänkin kanssa kävi niin hauskasti että menimme vähän kuin huviksemme taloa katsomaan ja siinä kävi just niin kuin joku lukija oli varoittanutkin – me ihastuimme. Tuon jälkeen kävimme katsomassa monia muitakin taloja mutta aina ajatuksemme palasi takaisin tähän taloon.
Viimeinen niitti ostopäätökselle oli, kun yhtenä iltana huomattiin pohdiskelevamme pohjapiirustuksen kanssa, että mihin huoneisiin laittaisimme mitäkin ja sopisiko tiettyihin kohtiin tietyt huonekalut jne. Mitään uusia hankintoja emme ala -ainakaan heti- tekemään.
Olen ollut niin onnellinen tästä asiasta. Talo kun on niin täydellisen sopiva meille. Se tuntui heti ensisilmäyksellä kodilta. Nyt kun ei ole vielä mahdollista näyttää kuvia, niin löysin tällaisen ihanan runon kuvastamaan uutta kotiamme:
Siin on koti ja komea,
hyvin sievä ja sorea,
siinä lysti ollaksenne,
piha pitkä juostaksenne,
tanner tanhuellaksenne,
lehto leikin lyödäksenne.
hyvin sievä ja sorea,
siinä lysti ollaksenne,
piha pitkä juostaksenne,
tanner tanhuellaksenne,
lehto leikin lyödäksenne.
(Lähde)


60 kommenttia
Anonyymi
Oi ihanaa! Onneksi olkoon! <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. Vähänkö oon innoissani. 🙂
Anonyymi
Onnea tulevaan kotiin!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. 🙂
Anonyymi
Onnea, onnea paljon! Kiva salaisuus oli 🙂 Odottelen innolla Porinoita tai jotain kotipostausta uudesta paikasta!
-KKat
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva oli salaisuus mutta rankkaa pitää se kauan salassa. 🙂 Onhan tää siis tiedossa ollut jo ka-aaauan aikaa. 🙂 Pitää katsoa tuleeko mitään tarkempaa kotipostausta.
Anonyymi
No oli varmasti! Mina olisin ainakin ollut niin hepuleissa, etta ei olisi tuollaisen salaisuuden pidosta tullut mitaan! 😀 Hah!
-KKat
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllähän ystävät ja perhe tästä tiesi hyvissä ajoissa. 🙂 Eli ei ihan joka puolelle ole tarvinnut salassa pitää. 🙂
Jenni
Hei onnea hirveästi!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos! 🙂
Unknown
Paljon onnea! 🙂 Kiva kuulla, että löysitte täydellisen talon. Käythän vilkaisemassa/kommentoimassa blogiani?
—> http://mybeatywonderland.blogspot.fi/
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Oon kyllä niin onnellinen että täydellinen löytyi ja vielä tolleen vahingossa. 🙂 Ja nopeastikin. 🙂
Anonyymi
Otsikko on aika erikoinen. Tiemme eroavat – yleensä sitä käytetään, kun kerrotaan avioerosta…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No jos ihan välttämättä haluat sen tuohon liittää, niin ajattele vaikka avioerona rivitalosta. 🙂
Anonyymi
Paljon Onnea Uuteen kotiin 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Elena / Kauniimpi maailma
Onnea uuteen kotiin! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. 🙂
Anonyymi
Onnea uuteen kotiin 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. 🙂
Anonyymi
Olipa kiva uutinen (arvasin). Ja hyvin helpottavaa, että saatte rauhassa putsailla tai maalailla, kuka mitäkin keksii. Muutosta tulee vähästressinen. Onnea uuden kodin johdosta paljon paaaaaljon.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eihän meidän mitään remonttia tarvitse tehdä (viitaten tuohon maalailuun) vaan ihan putsata paikat, vaikka luulen ettei sitä tarvitsisi tehdä. 🙂
Anonyymi
Onko talo uudiskohde, vai minkä vuoden/vuosikymmenen? 🙂 Ihanaa kun löysitte mieluisen! Itse en varmaan koskaan tule löytämään valmiina sellaista minkä haluan, vaan vaatii joko rakennuttamisen tai lattiasta kattoon remontoimisen vanhasta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En valitettavasti kerro tänne blogiin talomme ikää. 🙂 Se oli yllätys että löytyi. 🙂 Se voi olla, että rakentaminen tai remontoiminen tulis eteen jos vuosikausien etsinnän jälkeen ei tunnu löytyvän sitä omanlaista. 🙂
tirli
Hieno juttu! Voitte lopultakin lopettaa etsimisen 🙂 0nnea uuteen kotiin!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No todellakin voimme. 🙂
Anonyymi
Saittepa te nopeasti rivitaloasunnon myytyä!
Onnea uuteen kotiin!
Anonyymi
Miten niin myytyä? Missään kohtaa ei mainita myynnistä mitään 😀
Marikamaria
Ai teillä on samat puuhat kuin mulla. Just olin naputtelemassa omaa muuttopostausta! 😀 Mut onnea uuteen kotiin! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No niin, onnea sinullekin uuteen kotiin. Odotan innolla postausta. 🙂
Noora - Teoriaa ja kädentaitoja
Oma koti oma rauha, parasta 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nimenomaan!
Anonyymi
Oliko tämä se asia, josta mainitsit toissa kertaisissa porinoissa, että et vielä voi puhua siitä, mutta aikanaan se lukijoillekin selviää? 🙂
Kyllä se niin, on, että kun Sen Oikean kodin löytää, huomaa, ettei sen tarvitse täyttää edes ihan kaikkia hakukriteerejä, vaan kun kolahtaa niin kolahtaa!
Paljon onnea uuteen kotiin!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Olihan tämä. 🙂 No tässä kyllä täyttyi kaikki hakukriteerit. 🙂
Anonyymi
Voi kun kiva 🙂
Meillä ei kaikki meidän hakukriteerit täyttyneet, mutta tuli uusia, joita ei alunperin osattu edes ajatella ennenkuin nähtiin se asunto. Kokonaisuus oli niin positiivinen, että tajuttiin kyllä nopeasti, että Tämä se on. Ollaan nyt kaksi vuotta olleet onnelliset omistajat.
Ihanaa muuttaa uuteen kesää vasten, kun koko ihana ulkokausi on edessäpäin, eikä talvea vasten, eikö?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Onneks olkoon onnellisille omistajille. 🙂 Onhan se ihanaa muuttaa kesää vasten. 🙂
Anonyymi
Paljon onnea uuteen kotiin! Se on mahtava tunne, kun löytää sen unelmien talon, johon haluaa perustaa oman kodin. Toivottavasti pääsette pian muuttopuuhiin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia, se on kyllä mahtava tunne. 🙂
Anonyymi
Onnea uuteen kotiin! Oletteko ajatelleet perheenlisäystä lapsen (tai neljännen kissan) muodossa nyt kun saatte oman (isomman?) kodinkin? 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei olla ajateltu asioita niin pitkälle. 🙂
Anonyymi
Onnea Uuteen Kotiin -:) Jotenkin arvasin -:)
Se oikea kyllä kolahtaa kun se osuu kohdalle !
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia! Kyllähän se tosiaan kolahti kun osui kohdalle. 🙂
Lumina Scargall
Onnea! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. 🙂
Suffeli
Vautsi! Onnea uuteen kotiin! Joutuuko tekemään remonttia vai selviääkö pienellä puunaamisella?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. Ei me jouduta tekemään siellä mitään. Ja itsekin meinaan puunaamiselle ihan sitä perussiivousta. 🙂
Anonyymi
Onnea! Onko uusi koti paljonkin isompi kuin vanha? Ajattelin vaan, kun ette meinaa mitään uusia huonekaluja hankkia, riittääkö vanhat.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Onhan se isompi, eikä nuo vanhat tyystin riitä mutta uusia hankintoja ei hommata vielä. Katsellaan ympärillemme ja mietitään.
annieveliina
Voi onnea!! 🙂 Varmasti upea tunne!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti. Kyllähän se on ollut ihan mahtava tunne. 🙂
Anonyymi
Sehän on hienoa! 😀
Nyt voit sitten harrastaa hyötyliikuntaa pihan hoidossa, kun eihän se varmaankaan pelkästään miehesi kontolle jää. 🙂 Kun sen oikein tekee, saa kaloreja palamaan satoja.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tämä on totta, ja onhan sitä jo tässä vanhassakin paikassa tehty. 🙂
Anonyymi
Saakos kissat nyt jonkun kivan ulkotarhan kun muutatte omakotitaloon?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei tietoa, aika näyttää. 🙂
Anonyymi
Onnea uuteen kotiin! Kissatkin varmasti tykkää kun tulee lisää tilaa temmeltää 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. Joo, eivätköhän tykkää kunha alkujärkytyksestä sitte toipuvat. 🙂
Anonyymi
Oi! Paljon onnea 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. 🙂
Anonyymi
Onnea uuteen kotiin 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti.