Asu 9.10.2016 1.jpeg
Blogi

The OOTD Diary – Weekend Outfit

Huh huh mikä päivä takana – mä ihan just äsken pääsin kotiin, tekaisin sapuskat (onneks oli jo valmiina, et eiku mikroon vaan) ja nyt sitten raapustelen samalla tätä postausta että saisin sen jossain vaiheessa ehtoota vielä julkaistua. En ois uskonut että olen vielä näinkin pirteänä kun aamusti oli pikkusen rankkaa nousta ylös – olisin vain halunnut kääntää kylkeä ja jatkaa tuhinaa. Ja mun pitäisi vielä ehtiä pesemään edes yksi koneellinen pyykkiä – näissä tilanteissa kiitän itseäni että ostimme kuivausrummun. Yritän olla mahdollisimman ehtiväinen emäntä tässä ehtoon aikana.

Olin tänään ensiapukoulutuksessa ja siellä tulikin opittua jonkin verran uutta Tuon koulutuksen takia mulla meni tää päivä tälleen myöhäiseksi ja sitten kun mun piti vielä pomppia kaupungilla parin paketin perässä. Kävin tosi pikaisesti äitiäkin moikkaamassa mutta koska siellä aloitettiin Emmerdalen katsominen niin päätin lähteä ja suuntasin sitten Ratsulaan ihan vain pyörimään koska aattelin että kyytini tulisi aika pian ja tuonne on mukava suunnata ihastelemaan vaatteita. Mut siellä voi käydä myös näin, että joku rekissä ollut pusero hyppää päälle, eikä suostunut irtoamaan joten pakkohan se on ostaa.

Viikonloppu meni tosiaan vähän kiiruisissa merkeissä tehden kaikenlaista, mutta kokokohtia oli varmaankin Sulon ensimmäinen osallistuminen kissaesittelyyn kun ei oikein tiennyt mitä poika tuollaisesta esiintymisestä on mieltä. Sulo oli siis lauantaina Kodin Terrassa jossa kasvattaja esitteli poikaa, mie vaan vein pojan sinne aamusti sekä hain pois kun tapahtuma loppui. Tuo oli siis sellainen tapahtuma että siellä oli muutamia kissarotuja esillä ja ihmiset pääsi niihin läheltä tutustumaan. Poika oli ollut kuulemma todella reippaana ja kyllähän hän siltä näyttikin siinä kun kävin hakemassa ja siinä sain vastailla muutamiin kysymyksiin joista suosituimpia olivat että kasvaako Sulo tuosta vielä ja että syökö hän paljon ruokaa. No kyllähän Sulo tuosta pikkuisen kasvaa kun on kasvoistaan vielä niin pikkupoikamainen ja kyllä hän myös syö reippaasti, varsinkin jos on jotain herkkua lautasella. Katsotaan nyt innostutaanko enemmänkin esittelemään poikaa, tai lähinnä kasvattaja saa esitellä. Moni muuten sanoi Sulosta että hän on kuin punainen ilves tupsujensa kanssa. Tuon reissun jälkeen Sulolle maistui uni.
Käytiin viikonloppuna myös tähtiä bongaamassa. Ajettiin oikein Mäntyluotoon saakka ihastelemaan tähtitaivasta ja kuunsirppikin nähtiin joka oli todella matalalla horisontissa. Kauhistelin siinä että mereenkö se meinaa tipahtaa. *nauraa* Mä tykkään kyllä tähtien katselusta, sitä voisi harrastaa kyllä omaltakin pihalta ja kenties tässä jossain vaiheessa innostun yrittämään tähtikuvausta. Olen jo jonkin verran tutkiskellut muiden kuvaajien speksejä että tietäisin suurinpiirtein mistä aloittaa. Linnunratakin tuli nähtyä haaleana juovana, sitä ei kyllä ihan aina huomaa. Sitten en ole aivan 100% varma että näinkö sateliitin vaiko en – noita on tosi hauska yrittää bongailla että jos sattuu just sopivasti kohdalle. Ja jokunen viikko sitten näin tähdenlennon kun tultiin jostain ehtoolla kotiin, ihmettelin sitä ensin miehelle joka kans sanoi nähneensä sen ja todettiin että sen täytyi olla tähdenlento. Mä tietenkin toivoin jotain ja se on periaatteessa osin käynyt jo toteenkin.

Nyt se sitten tapahtui – sain hermoromahduksen mekkojeni kanssa. No ei vaiskaan mutta menin tosiaan myymään suurimmat osat noista mun skatermekoistani pois. Jätin vain kaksi kaappiin roikkumaan. Kyllä sinne silti ihan kivat määrät jäi noita mekkoja mutta skatermekot tosiaan koki aikamoisen inflaation. Yritän tässä myös ihan oikeasti olla ostamatta yhtäkään mekkoa ennen ensi kevättä. Puseroita ja tunikoita saan kyllä
ostaa, mutta en mekkoja. Jotenkin sen raitamekon sivukuvan näkeminen ja muutamat kommentit herätti mut
jostain horroksesta missä olin. Ei mua se mitenkään haitannut että
näytin siinä isolta mutta sitten jotenkin aloin miettimään että perkele, määhän oon
tässä tehnyt niin upean työn että miksi ihmeessä mä peittelisin sitä mitä olen saavuttanut? Eli nyt
hemputtiin kaikki semmoset mekot jotka sivuprofiilissa tekee mut ison
näköiseksi. Sen näköiseksi kuin en olisi mitään tehnytkään. Joten peilin edessä tuli vietettyä hetki jos toinenkin, vertaillen ja miettien. Muutamat mekot toki toimi hienosti mutta päädyin myymään tällä hetkellä nekin kun niille oli niin kivasti ottajia.
Ei tästä silti kannata ajatella että olisin kokonaan luopunut noista mekoista, ehei. Tulen edelleen käyttämään mekkoja mutta yritän nyt ostaessani miettiä enemmän sitä sivuprofiilia ja skatermekot taitaa kyllä jäädä kaapin hyllyille koska niistä suurimmanosan sivuprofiili tekee mut isommaksi mitä oikeasti olen. Tässä sitä on jotenkin herätty huomaamaan paremmin tuo muuttunut profiili ja kyllähän mä sen silleen toki olen huomannutkin mutta en ilmeisesti kunnolla kun on halunnut laittaa päälleen sen peittävän mekon. Nythän mun pitää nimenomaan näyttää, että tämmönen sieltä alta löytyy – toki on myös mekkoja jotka eivät näytä ihan kaikkea mutta eivät täysin peitäkään. Tällaisia mun pitää alkaa suosimaan noissa mekoissa ja täytyy toivoa että tuo päänuppikin ehtii matkassa mukaan. 

Weekend Outfit

Mekko // Yours Clothing
Neulepusero // Cubus
Leggings // KappAhl
Kengät // Ecco
Cashmerehuivi // Boutique Cameo
Sormikkaan // KappAhl
Laukku // Furla

Kiireistä johtuen en ehtinyt tänään kuvailemaan päivän asuani joten
saatte sen sijaan mun viikonlopun asuni – tällä kombolla tuli mentyä
niin lauantaina kuin sunnuntainakin. Mä halusin viikonloppuna päälleni
jotain suht kevyttä mutta kuitenkin lämmintä, joten heitin päälleni mun
perusasuni eli mekon legginsseineen mutta valitsin tuon Cubuksesta
löytämäni neulepuseron päälleni tuomaan pientä lisälämpöä ja sen se
kyllä tekikin. Oon kyllä iloinen että löysin tuon neulepuseron koska se
on ihanan pehmeä ja lämmin, vaikka ei ole kovin hyvistä materiaaleista
mutta viis niistä! Pitää katsoa jos joku päivä ehtisin kokeilemaan tuota
neulepusero sen punamustan maximekkoni kanssa, mutta luultavasti alkaa
olemaan jo liian vilpoista sille. Kaulahuivin olen ostanut joskus vuosia
sitten kun Boutique Cameon liike oli Porin kävelykadun varrella, se on
kunnon kashmirehuivi – halun valikoida laukun ja sormikkaat sen värin
mukaan, ihan tyystin en niissä onnistunut mutta melkein kuitenkin. Uudet
Eccotkin pääs jalkaan tällä kertaa, oon vähän pantannut niiden
käyttöönottoa mut nyt oli just sopiva hetki ottaa käyttöön.

41 kommenttia

  • Roso

    Roso

    Kaunis asu, pukee sinua!
    Onko tämä raitamekko, josta puhut se, joka oli mm. postauksessa "The OOTD Diary // Ensimmäiset pakkasaamut ovat saapuneet" ?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Sen kummemmin tarkistamatta sanon, että kyllä. Se on tuo raitamekko. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tuon mekon sivuprofiilista tuli hieno visuaalinenharha väsyneillä iltasilmillä. En nähnyt ollenkaan valkoisia osia ja piti katsoa toinenkin kerta, että mitä ihmettä on tapahtunut. Olit tehnyt niin nopean painonpudotuksen, että huh huh. Mutta täytyy sanoa, että uskoin sun laihtuneen noin paljon. Mukavaa viikkoa sulle! -ninni

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hahahha, niimpäs muuten tekeekin! Olisinkin laihtunut jo noin paljon. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Voi paska! Siis mulle, kun kirjoitin äsken pitkän kommentin ja sitten sössin sen bittiavaruuteen!! No, suosittelen lämpimästi sulle housuasuja! Katsopa omia bannerikuviasi, näytät housuissa puolet hoikemmalta. Tiedän, ettet pidä housuista, mutta kokeile, osta mustat strechfarkut. Ne on mukavat jalassa, mutta vähän paksumpana materiaalina eivät myötäile joka muhkuraa ja kestävät käytössäkin pidempään. Sivuprofiilin katsominen kannattaa, itselläni on aikamoinen uimarengas, enkä pistä päälleni mitään alaspäin leviävää, en liian lyhyttä, enkä liian pitkää. Haluan, että itselläni on vaatteissa mukava olla ja että ne korostavat parhaita puoliani. Kun olet tehnyt tuollaisen urakan kilojesi kanssa, voihan sen riemulla näyttää muillekin. Housuilla saat mielestäni aikaan myös nuorekkaamman kokonaisuuden :).

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No höh, tuo bittiavaruus on joskus tosi ärsy! Murrr! Totta, housuissa näytän hoikemmalta mutta ei, en osta farkkuja. Jegginssit saa luvan riittää. 😀 Mut tyylini on nyt tätä, mekkoja ja housuasuja. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvä postaus ja kaunis asu, joka toimisi paremmin jos jättäisit mekon välistä pois ja vaihtaisit legginssit mustiin joustaviin farkkuihin tai suoriin pitkiin housuihin. Sivuprofiili kapenisi ja edestäpäin katsoen jäisi turhat leventävät helmat pois! Kannattaa ainakin kokeilla!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, toimisi myös tällä ehdottamallasi. Kokeilen varmasti jossain vaiheessa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Niin hyvä että ymmärrät vähitellen että sulta on lähtenyt valtavasti massaa jota peittelit ennen noilla helmoilla. Läskiä lähtenyt eikä tartte enää pukeutua tollaisiin kaapuihin. Oikein hyvä

    • Maisa

      Maisa

      Öööö…. eli sun mielestä Pipsan pitikin aiemmin pukeutua telttoihin…. siis pitääkö sun mielestä xxxl-naisen pukeutua telttoihin??

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis kyllä mä mekkoja eli helmallisia tuun jatkossakin käyttämään. Mutta enää ei tartte ihan noita mekkoja ottaa jotka saa mut näyttää isommalta. 🙂 Enää ei tartte sillä tavoin peitellä. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tämänkin mekon olisit voinut jättää pois päältä. Näyttää helmat vähän hassulle lyhyen neuleen ja asusteiden kanssa. Veikkaan että kun vielä vähän kapenet, alat ostella oikeita housujakin, niin monessa asiassa olet jo muuttanut mielipiteitäsi. Sitten huomaat kuinka napakat housut pitävät alarepunkin kuosissa paremmin. Ja löysää vähän tuota kaulaliinaa!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllähän mulla niitä oikeita housujakin on. Vai tarkoitatko oikeilla housuilla kenties farkkuja? Jos, niin niitä mulla ei tulla näkemään. 🙂 Ja tottakai neulepuseroa pysyy käyttämään monella eri tapaa, mie valitsin mekon. 🙂 Sitä paitsi täähän on muotia, käyttää neulepuseroa hameen/mekon kanssa. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Millainen takki sinulla oli tämän kokonaisuuden päällä? Neulepusero toi pientä lisälämpöä, mutta mikä antoi sen varsinaisen lämmön?

    Vai oliko sinulla alunperin tarkoitus olla pelkällä hihattomalla mekolla ja sitten huomasitkin tarvitsevasi pientä lisälämpöä? Olitko tuolla asulla siis sisällä? Vaiko myös ulkona kuljeskellessasi paikasta toiseen?
    Kai sinulla oli joku takki tuon kaiken päällä? Millainen?
    Esittele nyt vihdoinkin ne takkisi, joita on kyselty jo vuoden verran.

    Täällä meillä on jo niin kylmä, ettei voi harkitakaan menevänsä sisävaatteilla ulos käyskentelemään. No ehkä postilaatikolle ja takaisin, jos ei jää rupattelemaan naapureiden kanssa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei mulla ollut takkia päällä koska en sitä tarvinnut, en ollut ulkona tämän kokonaisuuden kanssa kuin ehkä.. hmmm… 3min verran. Kun kävelin autosta sisälle ja sieltä taas takaisin autolle. Mutta kyllä tällä ihan tuolla 9 asteessa ihan kivasti pärjäsi kun ei juurikaan tuullut. Tuulisella kelillä ei varmaankaan kovin hyvä. Ja takkiesittely on tulossa, olen sen tänään kuvannut mutta en ole vielä ehtinyt editoimaan. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Asu olisi tosiaan erittäin hyvä, jos neule olisi pidempi ja mekko pois! Hienoa Piia, että huomasit itsekin kuinka ison näköiseksi skater-mekot tekevät sinut! Hoikistunut varsi vaatii nyt uutta tyyliä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Saa neuleen toki pidemmäksikin, mekon kanssa vaan jätin sen lyhyemmäksi että helma pääsee paremmin edukseen. 🙂 Housujen kanssa varmaan neule näkyy paremmin pituudessaan. 🙂 Ja siis vain tietyt skatermekot teki tuota, ei kaikki. Ei skatermekot ole vielä unohdettu juttu. 🙂 Pitää vain katsoa tarkemmin ettei ole sellainen liian leveä skatermekko. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kyllähän tuollaisella asulla tarkenee, jos liikkuu sen verran, että autolta tai bussilta kävelee työpaikalle llyhyen matkan. Joku takki on tarpeen, jos pitemmästi aikoo kävellä. Äsken kävelin töistä kotiin 2,2 km (aikaa kului askelmittarin mukaan 22 min) ja anorakkikaan ei ollut yhtään liikaa…

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Nimenomaan näin. Toki pidemmillä matkoilla mulla on ollut tekonahkatakki taikka farkkutakki päällä. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Itse olen pudottanut painoa elokuun alusta 13 kg ja istun nykyään sisällä tuollaisissa vaatteissa (no ei nyt hanskoja kuitenkaan). Eli mua palelee koko ajan. En tajua, miten tarkenet!!!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En mäkään tajua! Mä oon ennen ollut kans ihan viluissani mut nykyään en. Mä kirjottelen tästä mietteitä enemmän tohon rempparaporttiini, koska mielestäni se kuuluu enempi siihen.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Neule on liian pieni,sen kuuluisi laskeutua nätisti lantiolle eikä jäädä ryppyyn pyllyn päälle tai vyötärölle.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä se siitä vielä laskeutuukin. Mä vaan jätin sen tohon vyötärölle että mekon helma jäisi paremmin näkyviin. Näkyy paremmin varmaankin sitten housuasun kanssa. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos, tykkään tästä kyl tosi paljon. Myyn tämän sitten kun saan tilalle jonkun viel paremman ja suht samannäköisen. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ekassa kuvassa mekko hyvän näköinen..laittaisin mekon päälle paremmin pitemmän neuletakin ym kuin neulepaitaa..:)

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kauniit hiukset, vaalennettiinko niitä? Pituus on hyvä ja kampaus on muutenkin klassinen. Kiva vielä, kun yltää hyvin ponnarille.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Hiusket ivat kyllä kokeneet huiman parannuksen! Näyttävät hyvältä keskijakausella. Vinkkinä pielä Pipsalle että kannattaa hankkia kuivashampoo ja suihkutella sitä niinä päivinä kun ei käy suihkussa, niin hiukset näyttää vielä paremmalle, eikä vaadi paljoa vaivaa jos on laiska hiustenlaittaja niinkuin esim. minä 😉

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tuo ei oo ihan keskijakauksella, pikkusen sivummalla. 🙂 Mä käyttäsin kuivashampoota jos osaisin käyttää. Mulla on joku pullo sitä mut ei, se ei vaan toimi mulla. Eli suomeksi: En osaa käyttää. 😀 Ja joo, vaalennettiin näitä pikkusen. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kuivashampoissa on yleensä sellainen mekanismi, etytä suihkutetaan suht reippaasti tybeen, sitten möyhitään paljain käsin koko tukkaa, ja minuutin päästä kammataan hiukset kevyesti 🙂 Kokeileppa noin!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ihmettelen kyllä minäkin, etkö käytä kunnon takkeja ollenkaan? Olet monesti sanonut olevasi vilukissa, kuinka voit olla kun kuljet parissa miinusasteissa tai muutamassa plusasteissa pelkällä neuletakilla. Siitähän menee tuuli läpi. Hoikkana ihmisenä minä olen oikeasti vilukissa, ja täytyy sanoa, että ei tulisi mieleenkään lähteä ulos ilman takkia. Olen koko syksyn käyttänyt erilaisia trenssejä. Olen siirtynyt kevytuntuvatakkeihin tai villakangastakkeihin nyt kun aamuisin on miinusasteita.
    Tulee lähinnä mieleen, että haluat asusi näkyvän, et halua piilottaa sitä takin alle. Minusta kuitenkin näyttää hassulta kun kuljet ulkona sisävaatteissa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Käytänhän toki, mut tuolloin en tarvinnut takkia päälleni. 🙂 Pitää laittaa joku päivä kuva takin kanssa, niin rauhotutte. 🙂 Ja joo, oon mä ennen ollut vilukissa mut en vissiin enää. Siinä on jotain tapahtunut ja kerron siitä rempparaportissa sitten paremmin. 🙂 Ja siis kyllähän mä kuvat saan silleen otettua että saan näytettyä asun ja sitten laitettua takin päälle, ettei se ole mitenkään ongelma. 🙂

  • @follower 678463525789921

    @follower 678463525789921

    Mustavalkoista, hyvä Pipsa! 🙂

    Tää mekko on varmasti paras skatermekoistasi, tosi nätti. Hyvä, kun säästit, mutta samaa mieltä kuin muutkin, että housut ilman mekkoa tai mekon kanssa sukkikset. Tuo mekko sukkahousuillakin olisi kyllä tähän keliin aika kesäinen, samoin pelkkä neulepaita ja housut. Jos et sinänsä lämpöä kaipaa, niin kuitenkin tuultapitämään vaikka se ostamasi nahkatakki. Sehän kävisi sekä mekon että housuasun kanssa. Eli ei muuta kuin käyttöön. Kohta sekin on liian kylmä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mustavalkoinen on jotenkin todella nätti, varsinkin kun sitä voi piristää pienin väritwistein. 🙂 Tämän tosiaan säästin mutta oon aatellut et myyn tämän kunhan saan tilalle jotain vastaavanlaista. Se Ratsulassa ollut mustavalkoinen Ribkoff ois ollut ihana mutku ei oo enää kokoja. 🙁 Ei ois saanu vinkata blogiin. 🙂 Ja mä en siis kaivannut takkia kun olin autossa vaan, sekä sisällä. Ni aattelin et hittoakos tässä nyt takkia otetaan et neule saa riittää ja huyvin riittikin. Ei siis toimisi jos pitäisi olla ulkona kokoajan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *