5.9.2016 1.jpeg
Blogi

The OOTD Diary – Mustaa ja valkoista, ripauksella punaista

Heippa taas uusi viikko! Mulla alkoikin tämä viikko tosi kivasti kun sain
jouduin pitämään vapaani jo tänään, koska huomiselle tuli muuta minkä
takia sitä ei sovikaan pitää vapaana. No hyvä juttuhan tämä vapaa oli
koska mun piti tänään muuteski käydä Porissa asioilla sekä tietenkin
äidin luona. Mulle nimittäin kävi sunnuntaina ikävä asia näin bloggaajan
näkökulmasta – kamerani sanoi sopimuksensa puolittain irti, se kyllä
toimii silleen epävarman puolittaisesti joten en voi laskea kuvailujani
täysin enää sen varaan mutta jätän sen kakkoskameraksi. Tuon takia kävin
tänänä Rajalasta kyselemässä yhtä kameraa mutta koska sitä ei ollut
liikkeessä, niin pistin tilauksen menemään nettikaupan kautta.
Viimeistään perjantaina mulla on uusi kamera kätösissä. Samassa
Olympuksen merkissä pysyn ettei tarvitse alkaa uusia objektiiveja ostaa.
Onneksi meillä on tuo iso järkkäri jolla saan otettua asukuvat tässä
välissä kun odottelen uutta kameraa tulevaksi. 

Käytiin myös
äidin kanssa Ratsulassa kun olin saanut muutamat alelappuset sinne, eikä
tietenkään lähdetty tyhjin käsin sieltä. Äidille ostin jonkun Modelia
merkkisen puseron joka oli ihan hänelle tehty ja siihen vielä musta
ponchon. Lisäksi bongasin alakerran Esprit merkiltä viininpunainen
neulostakin joka oli pakko napata mukaan. Se siitä mun shoppailulakosta,
se ei vaan tahdo pysyä mulla. *nauraa*

Nyt olenkin sitten tehnyt
kotijutskia, eli pistänyt tiski- ja pyykinpesukoneen päälle ja ottanut
rennon asennon tästä koneeni äärestä. Muhahhahha! Naureskelenkin aina
miehelle että mää tiskasin/pesin pyykkiä mutta tosiassa mä vaan täytin
koneet ja NE teki työt mun puolesta. No pääsin mä vihdoinkin tekemään
parit postaukset loppuun – ois tulossa yhden kesämekon esittely sekä
kysy&vastaa postauksen eka osa. PS. Eikä vieläkään saapunut se
mysteeripaketti mut alan epäilemään että se on se yksi mekko jonka
testitilasin. Lisäksi odotan yhtä laukkulähetystä sillä vaihdoin
joululahjaksi saamani laukun, Fascinanten,  yhteen toiseen LV laukkuun.
Lahjanantajan luvalla, tietenkin.

Piipahdettiin lauantaina Tampereella kun oltiin saatu kutsu nuorimmaisen
kummipojan 2-vuotissynttäreille – täti vei pojulle duplon koottavan
traktorin. Ennen juhliinmenoa tuli käytyä vähän vaateputiikkeja ja
kirppiksiä läpi mutta en oikein löytänyt mitään mielenkiintoista.
Kisuille kyllä löydettiin Lielahden lemmikkikaupasta tuollainen seinään
kiinnitettävä liikkuva laserlelu mutta eipä se kauaa jaksanut näitä
karvakorvia kiinnostavan. Pitäisi vain ymmärtää että mitä
yksinkertaisempi lelu, sen parempi! Juhlien jälkeen mulla jäi sellainen
olo, että nyt kyllä jäi paljon höpisemättä joten sovittiin ystäväni
kanssa että menen tässä kuussa Tampereella käymään, ihan silleen
päiväseltään. Bussilippu tuli äsken ostettua ja nyt pidetään sormet ja
varpaat ristissä ettei silloin ainakaan sataisi. Jospa vaikka silloin
ehtisin käymään tsekkaamassa sen Marks&Spencer merkin Sokokselta.
Mun kyllä piti lopettaa vaatteiden ostelut mutku mä oon niin heikko
kauniin vaatteen eessä.

Katselin tuossa että telkusta tulee
muutamat kiinnostavat ohjelmat tässä syksyn aikana jotka pitää tsekata
-ainakin sen yhden jakson verran-. Mä oon kyllä äärimmisen huono
katsomaan televisiota mutta jospa vaikka nettiselaimen kautta katselisi
jos ei huomaakaan istua sohvalle katsomaan sitä televisiosta. Näinkin on
nimittäin parit kerran käynyt ja vasta lopussa tajunnut että ai niin se
ohjelma! Tällä viikolla sieltä alkaa tuttu Suomen HuutokauppaKeisari
sekä tämmönen kuin Exiä rannalla. Oon joskus mielestäni katsonut
muutaman jakson siitä alkuperäisestä sarjasta kun se tule MTV:ltä joten
tottakai sitä pitää katsoa että millainen Suomiversio on. Lisäksi joskus
myöhemmin syksyllä tulee Aarteiden metsästäjät Suomi sekä Aku ja 7
ihmettä. Tykättiin miehen kans katsoa tuota Aarteiden metsästystä kun
siitä tuli se alkuperäisversio. Sekä Aku nyt vaan on Aku, pitää katsoa
oisko yhtä hauska kun edellisellä kaudella.

KOLMEN PÄIVÄN ASU – MUSTAA JA VALKOISTA, RIPAUKSELLA PUNAISTA

Maximekko / Yours
Vyötärömittainen neuletakki / Ellos
Kaulakoru / Korusuunnittelu HennaK (saatu)
Laukku / Mulberry
Kengät / KooKenkä

Tämä asu on ollut mulla päällä jo kolmena päivänä koska tää vaan on
niin paras tällä hetkellä ja oonkin odottanut sopivia kelejä käyttää
tätä mekkoa. Toki kesälläkin olisin voinut mutta jotenkin ajattelen tätä
enemmän tähän loppukesän asuksi tuon neuletakin kanssa, koska on sen
verran tumma kuitenkin väreiltään. Kesällä pitää mennä kirkkaan
värikkäissä vaatteissa, pitää katsos kilpailla huomiosta auringon
kanssa. Ja tuon neuletakin kanssa saa hyvin käytettyä noita mekkoja
syksymmälläkin – siinä suurin syy ostollekin eli sillä pitkitettyä mekon
käyttöikää.

Tällä kertaa tarvitsin Mulberryn laukkua
koska tiedossa oli jonkin verran kantamista ja silloin Mully on ihan
ehdoton siihen. Tonne mahtuu ihan mahtavat määrät tavaraa tuon laukun
lötkömäisyyden takia. Sitten halusin myös piristää kokonaisuutta Hennan
tekemällä kaulakorulla, kun jotenkin jäi ilman sitä paljas olo. Myös
joku huivi olisi voinut olla kiva asuste mutta tälle päivälle turhan
lämmin. Kenkiä tietenkin valkoiset blingbling loaferit – käytetään nyt
kun vielä voi. Mekon kanssa onneksi toimii myös tummemmatkin kengät.
Musta asukokonaisuus on aivan täydellinen ja eiköhän sekin sitä kerro
että oon tykännyt kun jo kolmena päivänä oon kyseistä asua käyttänyt.

Asu
saikin tänään muutamat kehut kaupungilla ollessani, ihan
tuikituntemattomilta ihmisiltä. Harmi vaan kun toiselle piti sanoa ettei
tätä tietääkseni saa enää mistään. Mä oon itse iloinen siitä että
vaikka oon laihtunut niin pystyn kuitenkin käyttämään tiettyjä vaatteita
– tässäkin mekossa on takana nauhat joilla saa mukavasti kiristettyä
sopivaksi. Oon mä joskus miettinyt että myisin mekon mutta aina oon
perääntynyt koska en sitten kuitenkaan ole halunnut myydä.

42 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kameraa kannattaa kyllä korjauttaakin. Suosittelen lämpimästi Tampereella KameraServiceä, tsekkaa vaan aukiolo.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No tätä ei kuulemma kannata korjauttaa, asiaa on kysytty kyllä.

  • @follower 678463525789921

    @follower 678463525789921

    Kiva päivä siis ja tuo mekko näyttää minusta ihan rapujuhlamekolta eli loppukesää ehdottomasti. Ehkä jopa punaisen aukinaisen neuletakin kanssa. Tai mustan tai valkoisen, mutta mielellään ainakin osittain auki.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, ehdottomasti enemmän just loppukesä kuin alku. Ja jos oikein muistan niin tää tais olla loppukesästä myynnissäkin. Sillo aikoinaan. 🙂 Joo, tuohon sopis kyl noiden väriset neuletakit mut joten en oo oikeen innostunut neuletakeista tämän mekon kans. Vois sitä kyl kokeilla et oisko mieli muuttunut. 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei, eikös sinun alaosasi ole suurempi kuin yläosa, joten tällöin kannattaisi ehkä korostaa väreillä yläosaa ja alaosa saisi olla musta. Juuri päinvastoin kuin asussasi nyt on -> alaosa näyttää ihan turhaan noin korostettuna suurelle.

    Kokeilepa joskus toisinpäin niin vaikutus olisi tasapainoisempi. Värikäs jakku vaikkapa mustan LBD:n päälle.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, näinhän se on ja voisihan sitä joskus kokeilla paitsi ettei mulla ole värikästä neuletta. Eipäs ku onhan kun just tänään ostin. 😀

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Jotenkin mekko lihottaa Pipsaa. Joissakin asuissa vaikuttanut hoikemmalle viime aikoina, joten uskon, että paino on pudonnut. Tämä asu ei vaan nyt sovi. Liian leveä kellohelma näin pitkänä tekee jotenkin vanhahtavan ja ison vaikutelman.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Noup, en oo lihonnut et varmaan mekko luo näköharhaa tuon leveän helman takia. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Millä kirppareilla kävitte Tampereella? Ajoitte todennäköisesti Vammalan (en osaa sanoa Sastamala) ohi, oletko koskaan käynyt Vammalan kirppareilla? Jotain vielä piti sanomani… Niin joo, en voi sietää Aku Hirviniemeä 🙂 Härmä -elokuvassa sentään pystyin Akua katsomaan (ei ollut pääroolissa ja kaiken lisäksi kuoli siinä 😀 ). Jos et ole Härmää nähnyt, niin suosittelen.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En mä tiedä niiden nimiä mut keskustassa yhdessä ja sit Lielahdessa parissa. Ei me kyllä Sastamalan kautta ajettu vaan toista kautta. Oon mä Sastamalassakin käynyt kirppiksillä mut siitä on aikaa.

  • http://tuijankortteilua.blogspot.com

    http://tuijankortteilua.blogspot.com

    Todella kaunis mekko ja niin ihanat värit. Hyvin sopii sulle.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En osaa sanoa. Tilanne ja hiuksien oma päätös mennä tolleen eteen. 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Marks & Spencerillä koot loppuu Suomessa kokoihin UK20 ja joissain UK22, mahtuuko ne sulle jo päälle?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mahtuu tietyillä merkeillä, en osaa sanoa MS:stä koska en ole aiemmin kokeillut.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mahtuu varmasti osa 22 yläosista. Alaosissa voi tehdä tiukkaa. Löytyy tosin leggingsejä ym, jotka mahtunevat.
      T. Yläosasta samankokoinen

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Argh 🙁 Miten valmistat ne elämäntaparemonttisi jauhelihapihvit? Olen nyt kolmia kokeillut ja kaikki maistuvat tosi pahoille. Sulla oli herkullisen näköisiä ja taisit maistuviksi kehuakin 🙂 Irtoaisiko resepti 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis ihan perus jauhelihapihviohje, mausteet tekee aika paljon siihen makuun. 🙂 Mut ne kannattaa tehdä oman maun mukaan eli ei muutakuin kokeilemaan. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tällaiset suurikuvioiser kaavut suurentavat ja vanhentavat sinua. Keskittyisit nyt syksyn ja talven tullessa housuihin, sellaiset tummat leveälahkeiset sopivat sulle niin paljon paremmin kuin nämä pitkät laahukset. Pointsit kerrankin sopivankokoisesta laukusta!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Onko nuo rintsikoiden olkaimet eli onko mekko tuollainen pussimallinen jossa ei itsessään ole olkaimia? Muistan ajatelleeni kun ekan kerran näin tuon päälläsi että onpa muhkeen oloinen tuo päällään (edellisessä kodissa pienellä terassilla). Nyt se istuu paremmin ja alaosa laskeutuu normaalimmin. Yläosaan en laittaisi noin pientä puseroa, ehkä villatakin ja vähän auki joka loisi keveyttä yläosaankin. Ei toi nyt paha ole, kyllä noinkin voit pitää ja mennä 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis kyllä tossa mekossa on olkaimet, ne nyt vaan sattuu olemaan sopivasti rintikan olkaimien kanssa ettei taida kunnolla erottua. 🙂 Mut olkaimet on. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minusta viimeisessä kuvassa on onnistunutta se, että laukku on mielestäni oikean kokoinen, kauniit kulmakarvat kehystävät kasvoja ja että tuo hame on ihanan värikäs ja hulmuava. Musta yläosa saakin istua kunnolla ja musta väri rauhoittaa asukokonaisuuden hyvin.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Siis täh, etkös juuri laukkuvideolla sanonut, että et myy etkä vaihda tuota fascinantea? 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo sanoin, mut sit tulin järkiini ettei oo mitään järkeä pitää laukkua vaan koristeena. Kun sitä ei pystynyt juurikaan käyttämään. 🙁

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Järkevämpäähän se silloin on laittaa laukku eteenpäin. Siinä ehkä olikin vähän epäkäytännöllisen pituinen tuo olkahihna.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei! Löysit Espritin neuletakin, mitä kokoa otit? En ole uskaltanut ikinä kokeilemaan ko brändin vaatteita, kun olen mieltänyt ne pieniksi tai oikeammin sanottuna normaalikokoisiksi. Aina kiva saada vinkkejä vaatteista, jotka mahtuu vähän runsaampimuotoisellekin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *