
Talvi tekee tuloaan
Taas kerran alkoi uusi viikko, ja tajusin aamulla (ihan tokkurassa), että jouluun on enää 2kk aikaa. Aika menee kyllä yllättävän nopeasti, kun ajattelee että juurihan se kesäkin oli. Kesä, ja siitäkin parhainta taisi olla se Norjan matka.
Eipähän pääse talvi yllättämään, vaikka aika kivasti nuo lämpötilat sinnitteleekin plussan puolella. Ja minä sinnittelen paksumman neuletakin kanssa, mutta onhan mulla tuota helpostusta muutenkin kun on vararenkaita pitämässä lämmintä. Mä tykkään talvesta, jos ei ole mitkään paukkupakkaset, tai kauheata lumimäärää mutta erityisen paljon tykkään talvisista maisemista, ja sen huomaa ottamissani valokuvissa. Niitä on kauhea määrä!
Jouduin sitten pesemään mun reppuni, vaikka onhan tuo ollut suunnitelmissa ties kuinka kauan, mutta tänään oli ihan pakko pestä. Aloin bussissa jo ihmettelemään omituista hajua ja kun töihin päästyäni aloin purkamaan repun sisältöä, tökkäsin käteni johonkin epämääräiseen mössöön, ja tajusin viimein mistä oli kyse. Repun pohjalle oli joskus kauan aikaa sitten jäänyt banaani, enkä tajua miten tuo on mahdollista kun kerran viikossa käyn repun perusteellisesti läpi. No mutta, nyt on reppu pesty ja kuivumassa, koska en uskaltanut heittää kuivuriin.
Eilen kun pidin mukavan siivouspäivän, tuli samalla myös todettua että mulla on riittävästi vaatteita. Enemmän voisi noita tummempia ottaa kaappiin, jos löytyy sellainen miellyttävä malli. Sain myös kaverilta neuvon tuon paljastavan pitsimekon kanssa, sen alle kannattaa kuulemma laittaa musta toppi. Joten näin olen nyt käyttänyt ja hyvältä näyttää, aion kyllä jossain vaiheessa viedä mekon oikein ompelijalle mutta sitä ennen tämä toppi on loistava vararatkaisu.
Pistin muuten aamusti kirjastoon varauksen tuosta ”Blog by the Book” kirjasta ja sain muutama tunti sitten viestin, että kirja olisi noudettavissa. Nyt sitten odottelen, että mies tulee kotiin kirjan kanssa. Juttelin erään nettikaverin kanssa, miten isoimmissa kaupungeissa on kauheat jonot tuohon kirjaan, joten siinä mielessä on hauska asua pienemmässä kaupungissa, kun täällä nuo uutuuskirjat saa melko nopeasti käsiin.


22 kommenttia
Anonyymi
Saisko kuvaa paljastavasta pitsimekosta? 😉
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Loppuviikosta sitten. 🙂
Anonyymi
katselin jo itselleni talvitakkia yoursilta sen verran kylmä tuolla ulkona on jo.
Tuntuu että tämäkin vuosi taas mennyt todella nopeasti kun vain 2kuukatta jouluun.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei tuolla nyt niiin kylmä vielä ole, mutta menossa siihen suuntaan. 🙂 Mut nopsaan menee aika. 🙂
J.B
Minä olen käyttänyt talvitakkia jo kuukauden!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eikö sun oo tullut kuuma sen kans? Mä yhtenä päivänä, kun oli vilposempaa, laitoin pörrötakin päälle ja hitsit miten kauhee hiki sen kans tuli. Huomenna kyl vois laittaa ku meen töiden jälkeen kaupungille, ni ei sit tuu vilu. Et toki päiväkohtaisia takinkäyttöjä on mut ei viel et kokonaan ois siirtynyt. 🙂
Anonyymi
Miten voit väittää itseäsi vilukissaksi jos et vielä käytä talvitakkia? Tai takkia lainkaan? :O
J.B
Ei, kylmä on ollut! 😀 En tiedä, miksi olen nykyään aina jäässä, mutta ei ole ollut talvitakki liikaa.
Anonyymi
Anteeksi ei liity niin blogiisi, mutta mikset sinulla ole ask.fm-tiliä? Olisi kiva kysellä siellä sinulta kaikkea kivaa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En koe sitä kannattavaksi.
Anonyymi
http://www.yoursclothing.co.uk/P/Parka_With_Detachable_Borg_Lining-%2822789%29.aspx
tätä takkia olen katsonut jos ostaisi talveksi.
Toivottovasti olisi lämmin 30asteen pakkasella.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No, näyttää ainakin lämpimältä joten miksei. 🙂 Ja voihan sitä käydä katsomassa, löytyskö Mäntän Yoursilta.
Anonyymi
Talvessa on juuri parasta paukkupakkaset ja valtavat lumikinokset! Puita vaan uuniin ja kotona on ihana olla. Lumitöiden tekeminen omalla isolla pihalla on kivaa puuhaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eihän oo 😉 Mut kyllähän talteen silti täytyy pakkasia ja lunta olla, mutta ei ihan paukkumaan saakka tai valtavia kinoksia. 🙂 Lumityöt on ollu kyl kivoja. 🙂
Tirli
Kauhean nopeasti menee aika, joulu on jo melkein ovella ja vuosi lähenee loppuaan. Vuoden viimeistä kolmea kuukautta viedään, aika hurjaa. Talvi on ihanaa aikaa, paitsi jos on liukasta. Vihaan liukkautta todella paljon, kävelyä vauvan askelilla ja joka askeleella joutuu pelkäämään että kaatuu 🙁 Meinaan jos kaadun, niin ylös en mitenkään helposti pääse. Jos ollenkaan. Mutta lumisade ja lumen narskuna kenkien alla on jotain aivan ihanaa. Pakkanen nipistelee nenää ja poskia, sitä odotellessa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Sä saat sitten viettää joulua uudessa paikassa. Ootkos sä jouluihminen, laitatko joulua? Itse en oo, enkä laita. Talvi on kyl tosta ilkeää, et on liukasta ja voi liukastua. Itelläni ei oo ongelmaa päästä ylös, mut on se aina nolostuttavaa kun kaatuu 🙁
Tirli
Totta, aika jännä viettää joulua uudessa paikassa. 🙂 Olen mä tavallaan jouluihminen, mutta ei mulle enää sellaista joulufiilistä tule mitä tuli joskus aikoinaan. Enemmän tykkään katsella kaikkia joulukoristeita yms siinä marraskuussa ja joulukuun alussa, mut mitä lähemmän joulua päästään niin into jo poissa ja vois vaikka nukkua koko joulun yli 😀 Mutta kyllä mä asunnon koristelen, ajattelin ostaa sellaisen pienen muovikuusen nyt kun vähän isompi asunto. Oikealle kuuselle olen allerginen.
Kaatuminen on tosiaan nolostuttavaa, mutta se myös sattuu. Voi käydä pahastikin 🙁
Anonyymi
Olisi kyllä outoa nähdä joku ulkona vielä ilman takkia näillä keleillä. Vaikka neuletakki onkin.
Nauratti tuo, miten tarviit kaverin sanomaan, että mekon alle voi laittaa topin jos se mekko on liian paljastava. Etkö mitään uskalla kokeilla itse ennen kuin joku kaveri sitä neuvoo? 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No jaa, ei siinä ole mitenkään outoa. Mieluummin noin, kuin hikivesi valuen takin kanssa. 🙂 Mulla kun ei ole mitään syystakkia, jota voisi käyttää tässä hetkessä. Ja ei, en mä tarvitse kaveria sanomaan mutta kiva kuitenkn kun vinkkasi tuosta, koska itsellä ei asia ollut tullut mieleen. 🙂 Eli ei oo kyse mistään ettenkö uskaltaisi kokeilla ennenkuin kaveri asnoo, vaan aina ei omat hoksottimet pelaa et tajuais kokeilla. 🙂
Anonyymi
Anonyymi 1.35 , eiköhän Pipsa ole ihan itseellinen Nainen isolla N: llä ja osaa laittaa topin mekon alle ilman kaverin sanomisia , tämä on sitä kommunikointia toisten ihmisten kanssa ihan normaalia elämää.
Vai eikö sulle kukaan koskaan sano , että mun mielestä tuo näyttää paremmalta laita tuo tai tee noin se on parempi?
Kiitos Pipsa hyvästä ja avoimesta blogista -:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No en mä kyl ois osannu laittaa toppia ilman kaverin neuvoa, sinne mekon alle. Kun ei hoksottimet pelaa, ni ne ei pelaa. 🙂 Siks on kiva, kun on kavereita joilla hoksottimet pelaa ja sanovat siitä. 🙂 Ja ei, en näe tuossa mitään pahaa.
Anonyymi
Isommissa kaupungeissa on myös enemmän lainaajia 🙂 Porin pääkirjastossa näyttäisi olevan tuota kirjaa 2 kpl ja Noormarkussa ja Ruosniemessä yhdet kappaleet, ei varauksia 🙂 .