
”Suuret ajatukset tulevat aina sydämestä”
Olipas mulla eilen pitkä päivä kun olin kotona vasta vähän jälkeen kuuden ja oli kova kiire ehtiä Pipsachattiin – kerkesin sinne ihan mukavasti ja olikin taas kiva jutskailla lukijoiden kanssa. Otetaan uusiksi taas jossain vaiheessa. Joku olikin kommenttiboxiin ehdottanut joskos sunnuntaina otettaisi uusiksi mutta mä oon valitettavasti silloin Tampereella joten pitää katsoa joku muu päivä. Varmaankin ensi viikolla joku päivä.
Kummipojallani on 1-vuotissynttärit joten sinne ollaan menossa ja lahjakin tuli eilen hankittua. Äänikirjoja ostin tällä kertaa. Aion mä vielä sellaisen tiiliskivikirjankin ostaa mutta odotellaan nyt vähän aikaa vielä sellaisen oston kanssa. Jotain klassikkokirjaa siis olen ajatellut ostaa kun viittasin tuohon tiiliskivikirjaan. Mut ihanaa nähdä tuota pikkuista hymypoikaa. Tykkään kyllä niin valtavasti tuosta nappisimmusta. <3
Hymyilin eilen puhelimeen (joo, niinkin voi tehdä) kun äitini kertoi siskonpoikani tekevän päättötyötään ja tuli siinä sitten annettua muuta pieni vinkki, lähinnä tuosta oikeinkirjoituksesta ja lähteiden kirjaamisesta ylös. Vaikka mikäs mä olen sanomaan kun itsekään en aina osaa kirjoittaa oikein. Olen myöskin joutunut tuollaisen ihanuuden tekemään. Päättötyöni aihe oli Piratismista ja olisin saanut siitä nelosen mikäli olisin suostunut esittelemään työni mutta mä en pystynyt. Silloin mulla vielä oli kamala esiintymiskammo, joka vuosien saatossa on onneksi hiipunut pois ja myös tuolle videokameralle höpinät on auttaneet siinä.
Voi hitsit minkä uutisen mä oikein luinkaan tuolta Iltalehden sivuilta. (Uutinen kys. tapahtumasta täällä) Joku mopopoika oli ajanut Chihun ylitse, mikä on ikävä onnettomuus – noin siinä voi käydä kun koira pääsee irti mutta mikään ei anna oikeutta alkaa vielä potkimaan tuota koiraa. Oikein kiukuttaa tuollainen potkiminen ja sitten karkuun lähteminen. MITÄ IHMETTÄ? Mitähän mahtoi kyseisen pojankin päässä tapahtua sillä hetkellä? Tuskin paljoakaan. Jos oli pakko lähteä karkuun niin FINE mutta OLIKO PAKKO vielä potkaistakin? No tuon ikäiset tuskin osaavat ajatella tekojensa kauaskantoisuutta. Joskus luin Tiede lehdestä (saattoi olla Tieteen kuvalehtikin) siitä miten alle 25-vuotiaat eivät ymmärrä tekojensa kauaskantoisia seuraamuksia. Harmillista etten nyt mitenkään löytänyt tuota kyseistä artikkelia netin kautta, siitä oli kyllä juttua.
No jatketaan mukavemmilla asioilla… Mun piti tänään jutella ystäväni kanssa mutta satuin sitten nukahtamaan sänkyyn kissojen kanssa (tahattomasti) enkä ollut herännyt kun puhelin pirissyt toisessa huoneessa. Mä tykkään jutella kunnon maratoonipuheluita noiden kauempana asuvien ystävien kanssa. Hyvänä esimerkkinä se kun joskus Anselmin kanssa juteltiin toista tuntia.
Tänään pidin ihan syystäkin kotipäivän eli en mennyt minnekään vaan ei niitä hommia yhtään vähemmän ollut. Sain siivota kodin ympäri, tosin mitään isoa siivousta en tehnyt kun juuri lauantaina olimme siivonneet kunnolla vaan nopeasti tuota irtoroskaa aina kerääntyy. Hieman vaan pisti ärsyttämään kun kissat koetti niin väkisin tunkea auttamaan vaikka olivat lähinnä tiellä – Siiri varsinkin kun tykkäsi mopissa roikkua. Olenhan mä paljon muutakin ehtinyt tekemään kuten esimerkiksi ottamaan pitkästä aikaa asukuvia, tehnyt jauhelihakeiton illalliseksi ja näiden lisäksi vielä kirjoitellut blogijutskia sekä kirjeitä eteenpäin. Jeij minä!
Otsikon mietelause on tällä kertaa Luc De Clapiers, Marquis de Vauvenargues (alkup. Great thoughts come from the heart)
Read more at http://www.notable-quotes.com/v/vauvenargues_marquis_de.html#pO51GP90XUiiv8WV.99
Read more at http://www.notable-quotes.com/v/vauvenargues_marquis_de.html#pO51GP90XUiiv8WV.99
Leopardimekko – Yours
Bolero – Anttila
Vyö – Shopninka (Nykyisin Jills.fi)
Legginssit – Anttila
Kaulakoru – Bijou Birgitte
Kengät – CipCap


27 kommenttia
Anonyymi
Meilläki kissat on aina reippaina "auttamas" ku teen mitä tahansa, täytyy kans myöntää ettei se oikeestaan helpota.. 😀 Mut musta on silti suloista et ne haluaa olla kaikes mukana.
T. Virpi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Siis on sulosta kun ovat mukana mutta ei nyt ihan tarttis luudissa roikkua – se jos mikä hankaloittaa. 🙂 Siiri ku oikee hyökkii luudin kimppuun.
Anonyymi
Opiskeleeko siskonpoikasi samaa kuin sinä opiskelit? Pohdin lähinnä siksi, koska kullakin tieteenalalla on omat viittauskäytäntönsä, eikä ole siis olemassa yhtä universaalia merkitsemistapaa. Joten jos olette eri alan ihmisiä, voivat neuvosi mennä aivan metsään. Viittaaminen ja lähteiden merkitseminen ovat muuten yksi opinnäytteen kirjoittamisen haastavimmista jutuista oppia. Kirjoittelen itse tällä hetkellä gradua, ja vasta nyt – noin 70 tekstisivun kirjoittamisen jälkeen – ei tarvitse aina palata tarkistamaan, kuinka vaikkapa sellaiseen tutkimusjulkaisuun viitataan, jossa ei ole sivunumeroita.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei opiskele mutta pointtini tuossa lähteiden merkitsemisessä oli se että merkitsee ne ylös. En mä voikaan tietää mikä heillä on se merkitsemistapa mutta jokaisessa tietääkseni pitää kuitenkin olla lähteet mainittu. Saako kysyä mistä aiheesta gradua kirjoitat?
Anonyymi
Tänään herätti kello 4.20, ja päätinkin jo siinä vaiheessa, että nukun töiden jälkeen päiväunet. Kolme tuntia tuli puolen pvän jälkeen nukuttua (heräilin kyllä välillä koiran liikehdintään ja puhelinkin mokoma soi kerran). 🙂 Koiran kanssa lenkkiä, ruuanlaittoa, perhejuttuja ja telkkaria onkin sitten loppuilta ollut. Olen myös kirjoitellut yhdestä henkilökohtaisesta aiheesta mietteitäni muistiin.
Ihana toi sun Guessin laukku! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hui, aikas aikasin olit herännyt. Edes mä en herää noin aikasin vaikka aamuun menisin siivoamaan. 🙂 Tai no sillo heräsin kun piti mennä puol kuudeks. 🙂 Taisin jopa herätä tasan neljältä ellen väärin nyt muista. Mut kyl tommosessa on ansainnu ne pienet päikkärit. 🙂
Anonyymi
Millaisia ohjeita oikeinkirjoituksesta annoit?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No lähinnä isojen kirjainten paikkaa, pisteitä ja pilkkuja. Niin ja yhdyssanoja vaikka mullakin nuo pakkaa tuomaan ongelmia 🙂
Anonyymi
Sun blogi saa mut aina niin hyvälle tuulelle! Tää on semmonen positiivinen blogi. Ihan mahtavuutta, jatka Pipsa samaan malliin <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, se on kiva kuulla että tullaan hyvälle tuulelle tästä. 🙂
Anna Käyhkö
Onpa ihana leopardimekko :—)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On. 🙂
Anonyymi
Millaisia äänikirjoja löysit 1-vuotiaalle?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No siis niitä sellaisia missä on isot kuvat ja pikkuisen tekstiä + siten jostain nappuloista painetaan aina joku ääni esiin. Jokasella sivulla oli oma äänensä.
Anonyymi
Huomaa, että heti kun lukija kommentoivat jotain, korostat seuraavassa tekstissä heti tätä kommentoitua asiaa. Esimerkiksi tässä tekstissä kerrot miten oot tehnyt vaikka sun mitä, kun lukijat sitä epäilivät. 🙂 Mutta oot kyllä ehtiväinen ja paljon aikaansaava.. Itse kun välillä joutuu aikaisin (5.30-6.00) heräämään niin ei kyllä jaksa yhtään mitään töiden jälkee, tekee vaan mieli sohvalla löhöttää 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No oli kyllä ihan sattumaa että kirjotin mitään tuohon liittyvää. En mä oikeasti edes enää muistanut koko juttua. Onhan täällä näitä jotka kuvittelee ihan oikeasti että teen asioita sen mukaan kuin he sanovat. Tollahan perusteella mä en uskaltais koskaan tehdä mitään ehdotettua ku se on aina sit toisen sanoman takia tehty. 🙂
Anonyymi
Sun mekko on ihana! 🙂 hymyä päivääsi!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Tyylikäs asukokonaisuus. Vyö kruunaa kokonaisuuden, jossa kaikki hiuksia myöden on kohdillaan. Onko tuo laukku uusi? En muista, että olisit sitä aiemmin esitellyt blogissa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. Vyö kyllä tosiaankin sopii tuohon, mutta ei mielestäni se alkuperäinen vyö joka oli siis todella ohut. Musta tää paksumpi on parempi. 🙂 Laukku on itseasiassa jo vanha. Ja on blogissakin esitelty. 🙂
Anonyymi
On kyllä erikoinen arkiasu!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No jaaa, ei mun silmissäni. 🙂
Anniina
Mekko on ihana ja sopii TOSI hyvin! :)👌
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti! 🙂
Anonyymi
Tämä asu on kyllä ehdoton lemppari sun asuista! 🙂 Mun muistaakseni et itse ollut ihan innostunut aluksi vyöstä tuon asun kanssa (?), mutta mun mielestä se tuo siihen ryhtiä!
Sitten pakko sanoa tuosta tutkimuksesta, että aika korkealta ja pelottavalta kuulostaa tuo 25 ikävuoden "rajapyykki"! Itse olen alle 25-vuotias ja tällä hetkellä lähes koko aikani menee gradun tekemiseen, työharjoittelupaikan etsimiseen ja nimenomaan tulevaisuuden pohtimiseen, mikä näkyy lähes kaikessa tekemisessäni – ja tekemättä jättämisessä – joten tuntuu aika rajulta väitteeltä, ettei tässä iässä ymmärrettäisi tekojen kauskantoisia seurauksia. Tietysti jokainen on yksilö ja toivon mukaan tässä vielä henkistä kehitystä tapahtuu 😉
Anonyymi
Pipsa vissiin tarkotti tutkimuksia liittyen aivojen otsalohkon kehitykseen. Minkä "jäsentymättömyys" voi aiheuttaa nuorissa nopeita, järjettömiä ja täysin impulsiivisia tekoja (hetkessä). Mä oon lukenut tällaisesta, mut ikärajaa en muista kuulleeni.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, enhän mä ekana tykännytkään vyöstä – ainakaan siis tuon leopardimekon omasta. Mutta ajattelin että voisin jossain vaiheessa kokeilla tuohon noita mun paksumpia vöitä ja hyvin toimii. 🙂
En oo varma oliko se tuo tutkimus mutta siinä oli nimenomaan painotettu tuohon ikään ettei alle 25 vuotiaat oikein osanneet ajatella tekojensa kauaskantoisia seuraamuksia. Mut mies muisti että me luettiin tuo juttu joskus ENNEN 2008 vuotta. 🙂 Koska me keskusteltiin siitä jonkin verrankin.