Img 8924.jpg.jpeg
Blogi

Rämäpääviikonloppu (pt. 1)

Minä ja Anna Anselmi Ihanainen kun lyötiin päämme yhteen,
niin syntyi RÄMÄPÄÄVIIKONLOPPU


Siinä ollaankin jo IceCreamHousen terdellä maistelemassa viikonlopun ensimmäisiä juomia ja höpöttelemässä niitänäitä, ennenkuin jatkoimme matkaa Pori Jazz -kadulle. Mutta sitä ennen piti ihmetellä riippuvaa Spidermania sekä Mairea joka on Porilaiskuuluisuus.

Porissa kaikki on suurta
Maire on mun kaveri
Maire & Anselmi

Mairella meni hermot meidän kikatteluun ja hihittelyyn melko nopeasti, joten nostimme kytkintä ja lähdettiin valumaan rantaan päin jossa Pori Jazz aina pidetään. Matkalla tosin käväisimme pikaisesti Galleria Angolo liikkeessä ihastelemassa taidetta – Kallista taidetta olikin, mutta niin kaunista kuitenkin. Jos mulla ois ollu rahaa, ni oisin heti ostanut sen Keijukaispojan (maksoi vaan semmoset 12.000€)

Mä aloin heti laulamaan kun Jazzeille päästiin.
No ei vaiskaa, en mä ees muista mitä tässä oikeasti tein.
Haukottelin?
(Ohoh, paitaki meinas lähtee pois ku pelästy niin lauluyritystäni)
Näättekö ton väenpaljouden? Toi on vielä pientä… Apollolla esiintyi Axl Smith
Anna Pusun korut vetivät minua niin kovasti puoleensa
Katsokaa nyt mitä ihanuuksia! Itsekin menin ostamaan tuollaisen ison
pisaran joka ei kylläkään kuvassa näy. Tai siis mieheni sen osti minulle. <3
Kaikenlaista kaunista käsityötä. Harmi kunnei kaikkea voinut ostaa.

Nuo hopeiset ja punaiset lehdet kiinnostivat jonkin verran mua.
Edelleenkin kiinnostaisi ostaa, mutta en osaa päättää.
En siis kuitenkaan ostanut näitä koruja mutta ah, miten kauniita!
Löytyvät onneksi heidän kotisivuiltaan, jos vaikka vielä joskus ostaisinkin.

Ja lopuksi hieman maisemakuvailua, kun lähdettiin tallustelemaan kohti yöpymispaikkaa. (vinkiksi, huikkapullo on hyvä keksintö – menee aika nopeasti kun on että huikka sulla, huikka mulle, huikka sulle jne.)

Sellainen oli meidän perjantai-iltamme.
Mua naurattaa vieläkin, kun kokoajan oltiin yhtä hymyä ja juttua piisasi ja ja … KAIKKEA!
Unikin tuli mukavan nopeasti, kun vaan sänkyyn kaatui.

Perjantaina lähdimme Jazzeilta pois jo hyvissä ajoin, kun piti lauantaina olla sitten skarppina koska oltiin menossa niin moneen paikkaan käymään.

Mutta lisää meidän RÄMÄPÄÄVIIKONLOPUSTA osa kakkosessa….

14 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Oi, hienoja maisemia olet saanut napattua kameralla. Kuvien perusteella näytti siltä, että hauskaa oli 🙂

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Kiitoksia, vaikka nuo maisemakuvat taitaa olla Anselmin ottamia. 🙂 Ja hauskaa oli.. mut tuossa nyt oli vasta perjantai-ilta.

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Anonyymi1,
    Vaikka mitä hauskaa, mutta en ala niitä tähän tarkentamaan koska se ei olisi välttämättä rämäpäätä juuri sinun mielestäsi.

    Anonyymi2,
    Mitähän siideriä se oli? Siis siideriä siellä oli, makua en nyt muista.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Missä maailmassa sä oot eläny jos tuo "huikkapullo" on sulle ihan uusi keksintö? Tai tälläisen kuvan ainakin tekstistäsi saa..

    Kuvista oisi ihan kiva kertoa kuvaaja, vaikka kehuja on aina kiva ottaa, vaikka itsellä ei oliskaan mitään tekemistä asian kanssa..

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Anonyymi,
    No eikai huikkapullo nyt mulle ole mikään uusi keksintö!! *nauraa*

    No kuvia on ottanut vuorotellen joko minä tai Anselmi. En voi muistaa, kumpi on ottanut aina minkäkin kuvan. 🙂 Ja totta kai minä kiitän, jos kehutaan – ei ole taas mitään tekemistä sen kanssa, että itse haluaisin ottaa kaikki kehut. Sanoinhan tuossa, että maisemakuvat ovat luultavemmin Anselmin ottamia, ei omiani. Että jarruta nyt hieman noissa ajatuksissasi.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    No hassua että otsikoit blogiisi rämäpääviikonlopun mutta et kerrokaan mitään siitä rämäpäisyydestä.

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Saahan sitä otsikoida. Eikä mulla ole mitään velvollisuutta kuitenkaan kertoa siitä rämäpäisyydestä – varsinkaan kun
    A. Jotkut saisi siitä vittuilun aihetta enkä jaksa sellaista kuunnella.
    B. Jotkut asiat haluan pitää kuitenkin ihan omana tietonani. Saa siis luvan riittää, että tiedätte jotain rämäpäistä tapahtuneen. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kivoja kuvia! Ihania muuten nuo korukojut…tai siis kojuissa myytävät korut :). Ja mukavaa näyttää teillä olleen 🙂
    Hitsi, että sai makeat naurut noista joidenkin huikkapullo & rämäpää kommenteista. Että osaa jotkut olla sitten uunoja! Jos itsellä ei ole kivaa, niin muillakaan ei saisi olla. Se kateus, se kateus.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jollain kun ei ole omaa elämää, niin pitää kytätä muiden elämistä ja vittuilla kaikesta minkä irti saa..

    Kivoilta ja kesäisiltä näyttää noi kuvat! <3

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Anonyymi,
    Kiitoksia.
    Ne korut on tosiaan ihania. Oottakaas ku näette mimmosen korun itse ostin. 🙂 Tulee kakkosessa sitten. Ja hauskaa meillä kyllä oli. Vaikka luulempa, että tuplaten hauskempaa oli seuraavana päivänä. 🙂

    No, meitä ihmisiä on niin monenlaisia. Mä en tuomitse noita tyhmeliinejä omista mielipiteistään, vaikka joskus ne kyllä pistää naurattamaan. 🙂 Vähä enemmä heille positiivisuutta elämään, ni elämäki vois olla kivempaa. 🙂

    Anonyymi2,
    No tiedä sitten mikä on syynä, että pitää olla sellainen tyhmeliini mutta eipä heidän kommentit mun päivääni mitenkään pilaa. 🙂 Harmi et joillain on niin paljon negatiivisuutta mielessään… Ilolla pääsee pidemmälle!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Toki saa otsikoida miten tahtoo, mutta pointtina olisi varmaan otsikolla kertoa mitä kirjoitus pitää sisällään.

    Ja joo, iloisuudella pärjää hyvin mutta itse pidän mukana myös maalaisjärkeä! Harmi että joillain on niin paljon välinpitämättömyyttä elämässään.

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Anonyymi,
    En ole kyllä monienkaan bloggaajien otsikoiden pitävän paikkaansa, mitä tulee sitten tekstiin. Joten eiköhän nyt ole hieman liian vakavasti otettu koko otsikointiasia?

    Ja tokihan nyt maalaisjärkeäkin pitää mukana pitää mutta eihän se ole syy olla kuitenkaan negatiivinen?

    Selitä toki, mitä tarkoitat välinpitämättömyydellä? Missä asiassa? Missä elämässä?

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *