Id Nm 1.jpeg
Blogi

PipSa + Nouseva Myrsky

* Blogiyhteistyö *

Kaikki lähti oikeastaan siitä kun jossain lehdessä näin Nousevan Myrskyn haastattelun ja menin samantien nettiin ihastelemaan noita koruja. Olen siis näitä koruja ihastellut jo pienen tovin. Ja kun Nouseva Myrsky ilmoitteli omassa blogissaan blogiyhteistyökuvioista, niin minähän otin ja tartuin tarjoukseen – naputtelin hetinmiten vähän hassuhkon vapaamuotoisen hakemuksen ja no, ilmeisesti se sitten oli sen verran hassu että minä sain sen yhteistyön. Jeeeeij! (kyllä – ihan itse hain – eivät ne kaikki yhteistyöt ovenkaan taakse tule kolkuttelemaan) Mikä vielä kivointa niin kyseinen yritys majailee tuossa ihan naapurissa, Luvialla!

Korut on tehty uusiokäytetystä kumista, tarkemmin sanottuna pyöränkumista. Kierrätys on POP!

Me pakattiin kipsut ja kampsut kassiin ja suunnattiin auton nokka kohti lapsuudenajan jokirantaa. Siellä oli ihanaa kuvailla luonnon rauhassa ja kun aurinkokin vielä paistoi. Kaikki oli täydellistä! Muutenkin mulle iski samantien sellainen ”HALUAN KUVATA LUONNOSSA” kun kuulin että pääsin tähän yhteistyöhön. Jotenkin ajattelin että kun korut on tehty kierrätetystä kumista niin luonto on paras paikka näiden korujen kuvaamiseen. Ihan veden ääreen ei kyllä päästy ja se harmitti – ai miksei? No kun siellä oli joku miesporukka kalastamassa! Meidän tuleva kotitalon on niin saletisti mettän keskellä, eipähän tartte pitkälle mennä kuvailemaan asukuvia.

Mulla oli tuo rannekoru töissä mukana niin se sai monelta naiselta ihasteluita (en jaksanut ottaa korua pois työpäivän ajaksi mutta ei väliä, koru kun on niin kevyt että sen olemassaolon unohti ihan tyystin eikä myöskään hiertänyt mitenkään kun käsien kanssa tuli viuhdottua) enkä ihmettele sillä onhan tuo aika ihana rannekoru. Mä tykkään tällaisistä kierrätyskoruista, luonnon omista muodoista ja naisesta pienen yrityksen takana joka laittaa palan itseään jokaiseen koruun.

Nouseva Myrsky haluaakin tarjota blogin lukijoille -20% alennuksen kaikista Nousevan Myrskyn koruista. (Huom! Ei koske laukkuja!) Alennuskoodi on ”PipSa” ja voimassa 13.10.2013 saakka. Nousevan Myrskyn kauppaan –>

ILLAN ASU
Kaula- ja rannekorut Nouseva Myrsky
Bolero Anttila
Mekko Shopninka (nykyisin Jills.fi)
Legginssit Anttila
Kengät Ecco

54 kommenttia

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Oon kyllä samaa mieltä mutta valitettavasti mulla ei ollut kauniimpiakaan kenkiä tuohon maastokäppäilyyn. 🙁 Jep, tuleva kotitalo.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mitä vikaa Eccoissa sitten oli? Mun mielestä ne oli ihan tavalliset kengät, eikä korkkarit olisi tuohon maastoon sopineet.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Noo, eihän niissä varsinaisesti vikaa olekkaan. Onhan monilla nuorilla kaikenmaailman tennareita mekkojen kanssa, vaan kun omani nyt ei ole conssit taikka mitkään sellaiset. Vaan ehkäpä se valitus tulisi silti, olisi ne sitten conssit taikka eccot.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ihanat korut todellakin! Mulle tuli aika kiirekin ettei vaan auringonvalo loppuisi kesken kun alko taivaalle ilmestyy uhkaavia pilviä. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ihanat värit kuvissa! Jotenkin nuo vanhat kengät ei vaan sovi muuten noin hienoihin vaatteisiin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Luonnonvalo on paras valo. Jep, vanhat kengät ei sovi mutta olivat ainoat maastokävelyyn sopivat kengät. Kyl mä mietein mustia kiilakorkokenkiäkin mut ihan hyvä etten laittanut, oisin katkonu koipeni.

    • L

      L

      Olisit kävellyt kuvauspaikalle Eccoissa ja vaihtanut vain kuvien ajaksi ne kauniimmat kengät. Sitten taas Eccoissa kotiin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mitä järkeä siinä taas on? Mä en lähde tuollaiseen leikkiin että laitan itseni hyvin hyvin hienoksi mutta mikä ei vastaa kuitenkaan todellisuutta. Tämä taas vastaa todellisuutta.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Miten tämä "vastaa todellisuutta"? Eihän tuo edusta sun normaalia elämää mitenkään? Pistät koruja killumaan ja meet halaileen puita? Mitä "epäaitoa" ne paremmat kengät ois tuonu? En oikeasti ymmärrä.
      Eri asia jos kuvat olisivat realistisesta arkitilanteesta, mutta tässähän selkeästi hait "esittelykuvaa".
      Yritä ystävällisesti selittää, koska mie en vaan tajua.

    • L

      L

      Kuvittelin kans että tässä oli kyseessä vähän niinkuin mallina olo, ja kun saa päälle hienoja koruja niin laittaa kuviin muutenkin hienoksi.

      Se järki siinä olisi.

      Ei mua haittaa vaikka sulla on eccot jalassa, kunhan ehdotin miten voisit tehdä mahdollisella ensi kerralla.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Näitähän saisi selittää vaikka kuinka muttei niitä siltikään tahdota ymmärtää.

      Siis siten se vastaa todellisuutta etten minä menisi puita halaamaan mitkään kiilakorkokengät jalassa. Kyllä, olihan tässä esittelyäkin mutta ihan arkijuttuakin. Enkä mä muuten halannut mitään puita, nojasin kädellä mutta se on vielä kaukana halailusta, ainakin mun mielestäni. 🙂 Parempien kenkien kanssa en siis samoilisi luonnossa.

      Ja toisekseen, eihän nuo kengät edes tuolta pahemmin näy. Ja lyön vaikka pääni vetoa että jos olisi ollut paremmat kengät, niin sitten sitä olisi vain löydetty uusi kohta mistä alkaa kitisemään. Niin se aina menee. Siksipä mä menen kuten mä menen, tykkäätte tai ette. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      L: Kiitoksia ehdotuksesta mutta tuskin mä teen niin ensi kerralla ellei sitten sovellu. Riippuu niin paljon paikasta jossa kuvaan. Mun mielestä te otatte nyt yksistä kengistä niin ison härkäsen. Halusin korut esitellä nimenomaan asukuvan yhteydessä. Äh, mää katkon seuraavalla kerralla jalkani pois niin ei tartte kenenkään saada harmaita hiuksia *nauraa*

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitti, mekko on kyllä ihana. Boleron ja korujen kanssa aivan mahtava. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Korujen kuvaaminen olisi ollut ehkä tyylikkäintä niin kuin on noissa kuvissa, joissa on vain korulaatikko ja koru. Ei välttämättä ihmistä siinä ollenkaan. Silloin olisi ollut ihan sama, vaikka olisit kumisaappailla kulkenut metsässä…

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No toki, mutta mie halusin mennä näin eikä itseäni tuo kenkäasia silti suuresti haitannut.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jos olisit vaikka paljain jaloin, kun kenkäsi eivät näytä eräille kelpaavan. Olethan esittelytekstisi mukaan paljasjalkainen Porilainen. 😉

    Oikeasti nämä kenkähaukkumiskommentit foorumeilla toimivat mainoksena ja tuovat sinulle lisää lukijoita. Itsekin päädyin tänne Kaksplus-foorumin kautta, jonne oli kirjoitettu kriittinen viesti Ecco-kengistäsi. Monet kommentoivat tuohon, että juuri näiden moittimisviestien kautta ovat löytäneet blogisi. En itsekään olisi tänne muuten eksynyt.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jos ois ollu lämmin kesäpäivä niin oisin varmaan ollutkin paljain jaloin! Vaan kylläpä ne varmast siitäkin olisi repineet napistavaa, ainahan sitä löytyy jos oikein etsimällä etsii.

      Niin, eivät ole tainneet nämä foorumihaukkujat oikein ymmärtää tuota hauskaa seikkaa että heidän avullaan mun blogilleni tulee lukijoita. Koska eiväthän nyt kaikki ihmiset ole niiden haukkujien kanssa samaa mieltä, joku voi tykätäkin. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Itse olisin ottanut kauniit kengät mukaan – pussukka olisi helposti kulkenut mukana – vaikka sitten paikalle kävely olisikin vaatinut kävelykengät. Sen verran kunnioitusta kauniita koruja kohtaan olisi kannattanut osoittaa.

    • Saary

      Saary

      Pipsa on Pipsa vaikka voissa paistais. Eiköhän se yhteistyötahokin tiennyt jo etukäteen, että Pipsa valitsee mukavuuden ennen kaikkea joten tuskimpa pahastuvat Eccoista 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Niin. Ja tuskin te metsässä kovin pitkää matkaa kuljitte? Eikä ole ihan umpimetsää, tuossakin on ikäänkuin joku metsäautotie tms.

      No joo, mut kuten Saary sanoon, Pipsa on PIpsa:)

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Eihän nuo vaatteetkaan olleet oikein "metsävaatteita", joten yhtä lailla olisi korut voinut kuvata vaikkapa omalla terassilla.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Voi että miten te saitte hymyn naamalleni. Minä olen tosiaankin minä, eikä mun päätäni tuosta vaan käännetä. 🙂 Kunnioitus kauniita koruja kohtaan oli nimenomaan luonnossa kuvaaminen. Ja ei missään nimessä koruja voinut kuvata vain omalla terassilla vaikka sitäkin vaihtoehtoa toki pohdein. Ai niin ja tuo on siis jokiranta, ei mikään umpimetsä mutta koska olen siellä suunnilla pentuna liikuskellut niin tiedän millaiset kengät sinne kannattaa laittaa jalkaan. Ja kuten ylempänä sanoin, en lähde feikkaamaan mitään – jokirantaan kun en mene kiilakorkokengissä normaalistikkaan. Olen kuullut näistä että jotkut ottavat hienoja asukuvia, upeiden kenkien kanssa mutta vaihtavatkin jalkaansa mukavammat kengät sitten kun asukuvat on otettu. En tiedä onko totta vai ei, mutta tuohon en itse lähde. Jos otan asukuvan niin se otetaan niissä vaatteissa kun mennäänkin eikä mitään, että nyt on laitettava hienommat kengät jalkaan.

  • KataMaria

    KataMaria

    Ihanan syksyisiä kuvia ja kauniita koruja. Näytät niin hehkuvalta tuolla luonnossa. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos, oli kiva kuvailla tuolleen luonossa. Oon muutenkin innostunut kuvaamaan vaatekuvat ulkosalla. Ja nyt kun laiskotuttaa ni oon pyytänyt miestä nappasemaan nopeasti vaan kuvat. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jännällä tavalla hieman rock-henkisyyttä tuossa kokonaisuudessa, ennen kaikkea noi korut yhdistettynä mustaan boleroon. Glam rockin henkeen sopii myös räikeä pinkki. Näetkö itse rockia tässä vai onko tää mielleyhtymä vain mun silmien ja pienen mobiilinäytön vika? 🙂 Eka kyl katsoin tält pikkunäytölt, että sulla olis nahkatakki pääl, sit ainakin ois takuuvarmasti rock. Mut anyway, kivalta näyttää ja ihanan raikas kuva, kun otettu luonnossa. Ja kaikki kierrätysjutut on loistavia, mukavaa että ihmiset on innovatiivisia ja kehittelee erilaisia kierrätysesineitä! 🙂 t. Johanna

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hmmm…. no nyt kun sanoit niin kyllähän siinä jotain tuollaista voisi olla vaikka en mä mitenkään rock henkisesti ainakaan mielestäni pukeudu. Nahkatakki ois kyllä upea, mutta kun sen tarttis olla sit niin täydellinen. Ei oo viel löytynyt oikee semmosta. JOku tommonen nahkabolero ois kyl upee kans. Kierrätysjutut todellakin on loistavia, sais olla enemmänkin tällaisia ja kenties onkin mutten ole vain kaikista kuullut. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Niin itse asiassa nahkaboleroa piti sanomani. 🙂 Mut juu, tällänen tuli vaan jänskästi mieleen. Minusta on kiva katsella bussin ikkunasta tai milloin missäkin erilaisten ihmisten pukeutumista ja luoda parilla silmäyksellä kuva, mitä he haluavat mahdollisesti viestittää. Persoonalliset tyylit on tietty kaikkein kiinnostavimpia yksityiskohtineen ja ne kiinnittävät huomioni. En siis kaikkien pukeutumista vahtaa enkä varsinkaan negatiivisella asenteella ihmisiä katso. Oon itse tyyliltäni boheemi, niin kuin monet opiskelijat on, kuitenkin haluan näyttää tyttömäiseltä myös. Eli boheemi ja tyttömäinen, joskus vähän hippikin. 😀

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ja hei, unohtui laittaa tuohon edelliseen kommenttiin kuittaus, kun sormet on niin vikkeliä. Eli t. Johanna! 🙂

  • Marikamaria

    Marikamaria

    Oi onpa ihanat korut! 🙂 En oo tollasista kuullukkaan vaikka rakastan kaikkia tollasia kierrätystavarasta tehtyjä designtuotteita. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Aijaa, no kiva että nyt oot sitten kuullu. Ei tuolta sulle löytyny mitään kivaa? 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tuohon asuun sopisi biker-bootsit, nehän on muutenkin nyt niin muotia ja lisäksi matalakantaisina hyvät jalassa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mjoo kyllähän ne sopisi vaan kun ei tämä emännän makuun oikein ole iskenyt. Oon kyllä katellu mut eih.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Vitsit sentään, ku toi mekko on hyvän näköinen sun päällä. Aivan mahtava. Ja ihanan ihanat korut! Hienoa Pipsa =) Olet loistava.

    -Anna-

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Voi kiitosia. Mekko on kyllä ihana tuon boleron kanssa, tykkään itsekin ja korut tuovat kivan särmän tuohon kokonaisuuteen. Sopivat siis keskenään!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Seuraavan kerran voisit ohjeistaa kuvaajaa ja itseäsi kuvattavana niin, että kuvattavan kasvot sekä kuvattava asia (eli tässä tapauksessa koru) kannattaisi asettaa valoon. Nyt kuvissa varjot iskevät sekä koruihin että sun kasvoihin, ja mikä onkaan valaistuna: berberi! Pienellä pään käännöksellä jne olisit voinut saada jo paljon parempia otoksia esittelyn kannalta. Ensimmäisistä kuvista piti oikeen suurentaa että mitä hiton koruja, kun oli puun varjot siinä tiellä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos vinkistä, pitänee ens kerralla vähän katsoa noita valotuksia.

  • Piipi

    Piipi

    Ihania koruja ja innostuinpa itselleni tilaamaan sieltä verkkokaupasta jotain pientä. En ole aiemmin ko. firmasta kuullutkaan.
    Mistä olet ostanut tuon mekon? Todella kaunis.

  • Saary

    Saary

    Niin ja korut on kyllä tosi upeita. Tekisi mieleni tilata mutta ovat tähän hetkeen vähän turhan tyyriitä 🙂 Tuo käsikoru on upea ja muutamat tosi ihanat korvikset oli sivuilla 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *