
Pikkuhiljaa sitä kotia laitellaan – Nyt vuorossa kylpy- ja kodinhoitohuoneen uudistus
Isäntä kun pääs perjantaina lähtee hyvissä ajoin töistä, ni sehän tuli ja nappas mut mukaansa ja huristeltiin KooRautaan.
Oltiin jo pitkän aikaa sitten päätetty et nyt meidän pitkäaikainen pesuainehärpäke saa luvan lähteä (vähän niinkuin tämä Anttilan kylpyhuonevaunu, mutta ilman noita laatikoita) ja olihan se siis aikakin kun oli jo jaloistaan ruostunut.
Mut nyt me ei valittu mitään toista vaunua tilalle. Ehei! Me hommattiin tuollainen kiva Sinin imukuppihärveli. Ja on tosi hyvin siinä pysynyt! Ei tartte enää liikkua suihkun alta pois, kun hakee shampoota ja hoitoainetta.
Sitten meidän piti hommata tuollaiset imukuppikoukutkin, kun huomattiin yhtenä iltana et eihän meillä ollut paikkaa pyyhkeille. Ei siis enää kun heitettiin se kuivausteline mettään. Mut voe että mie oon kyllä pettynyt näihin koukkuhin, ne pysyy tasan tarkkaan 24h ja sitten läsähtää lattialle (kyllä, olen ottanut kellosta oikein aikaa) joten tarvinnee mennä uudelleen rautakauppaan ja ottaa joku toinen. Haluan nimenomaan imukuppikiinnityksen, että voi välillä vaihdella paikkaakin.
Pakko tähän lopuksi vielä hehkutella, et oon kyllä niin tykännyt tuosta meidän pesutornista. Se kyllä helpottaa niin kummasti. Ja sitten mie tykkään kun tuota suihkun vieressä olevaa lasiseinämää pystyy liikuttamaan – siihen olisi saanut sellaisenkin joka ei liiku mut me valittiin näin. Nii ja tuolla pesuhuoneessa on nykyisin Sinin matala ja pieni kuivausteline jossa kuivatan sellaiset joita en halua kuivuriin laittaa, kuten esim. Enellin liivit.


51 kommenttia
Anonyymi
Minkä merkkiset pyyhekoukut ostitte?
Mulla on Sinin imukuppikoukut ja noi pysyy tosi hyvin. On pyyheitä, yhdessä roikkuu painava hiustenkuivain ja ei oo koskaan tippunut alas. Muita merkkejä olen itsekin kokeillut mut ne on aina tiputtaneet pyyheet/tavarat alas…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En muista minkä merkkinen tuo pyyhekoukku oli, n. 10eur hintainen se tais olla. Tuo pesuaineteline on Sinin ja kun se on ollu tosi hyvä, ni ostetaan Sinin pyyhekoukkukin. 🙂
Anonyymi
Eikö tuo pesuainehylly ollut jo yhdessä videopostauksessa? Eli ette sitä nyt perjantaina ostaneet?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, siis tää postaus on tehty jo muutama viikko sitten mut nyt sain aikaiseksi vasta laittaa sen blogin puolelle. 🙂
Riiksu
Kivan näköinen laattadetalji tossa seinässä! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti 🙂 Sen ois saanu vaaleemmillakin laatoilla mut halusin tummemmat.
Anonyymi
Onko teillä tuossa kodarissa mitään siivouskomeroa tms? Nuo kuivaimet ja muut kuuluisivat kyllä sinne.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On kyllä mut siellä on imuri ja pari muuta. Noi tarttis viedä muualle mut ei toiset kaapistot anna periks.
Anonyymi
Eihän siivouskomero voi niin pieni olla, ettei sinne mahdu imurin lisäksi kaikenlaista muutakin! Onko noissa irtovarret?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Imurin lisäksi siellä on tuo siffeli&harja mutta noita varsia sinne ei saa. On noissa irtovarret muttei ne mee muuhun kaappiin kun tohon siivouskaappiin ja se on jo täyteen pakattu. Ainoa vaihtoehto olisi vaihtaa imurin paikkaa johonkin muuhun kaappiin, koska se kyllä mahtuisi.
MunaHaukka2013
Onko tuo laattakuvio vinossa, vai näyttääkö vaan siltä..?:D Tai sit on tietenkin kamera voinut heilahtaa kuvatessa. Yhdyn kuitenkin edelliseen, että on kyllä hieno yksityiskohta! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hihihih, ei se kyllä vinossa ole mut kieltämättä näyttää siltä. Optinen harha. 🙂 Tiedä sitten vaikuttaako tuo lasiseinä siihen jotenkin.
Anonyymi
Mulla oli tuo sama nurkkahylly, se pysy kuukauden verran seinässä kiinni sitten tipahti eikä imukupit enää ottaneet kiinni 🙁 Harmittaa kun se olis niin kätevä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No huh! Toivotaan ettei meillä ainakaan tipahtaisi eikä oo kyllä mitään viitteitä antanut, on tosi tiukasti tuossa kiinni.
Anonyymi
Sinin imukuppituotteissa lukee ihan selkeästi ohjeet, että imukupit täytyy tasaisin väliajoin ottaa pois, pestä alue ja laittaa kupit kiinni. Ei ole siis tarkoituskaan, että imukupit ovat seinässä yhdellä laitolla hautaan asti.
Anonyymi
Meillä sama juttu, kesti aina kerrallaan max kuukauden seinässä ja sitten tuli rytinällä alas.
Pipsa kun etsit aiemmin niitä oksia olkkariin, niin törmäsin yhdessä blogissa peikonpähkinänoksiin, oliskohan ne sellaisia mitä haet: http://kauneuspilkkuja.blogspot.fi/2012/09/kakkyrat.html
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hmmm… ohjeissa ei kyllä puhuta että niitä pitäisi ottaa tietyn väliajoin pois mutta silloin tällöin piti kiristellä. Silloin se imukuppi piti pestä jos vaihtaa toiseen paikkaan. No pitää vain seurata ja katsoa miten käy.
Joo, nuo on niitä mitä hain mutten täällä ole kukkakaupoissa törmännyt.
Anonyymi
Mites noi pesutornin ovet – aukeevat eri suuntiin. Onko sille jokin perustelu? Yhtäkkiä vois ajatella, että olis kätevämpi, jos aukeis samaan suuntaan, mutta eipä ole kokemusta…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei sille ole perusteluita, ovat vaan tuossa asennossa kuin oli tullessaankin. Tarttis ehkä joskus vaihtaa samanpuoliseksi tuo kätisyys mutta eipä tuosta oo kyllä haittaa noinkaan. 🙂
Anna / Kuvan mukainen
Teilläkin on kyllä kivan tilava kylppäri!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo! Ja on toi niin luksusta ku vertaa mimmosia aiemmin on ollu. 🙂
Marjukka
Meillä kyllä nuo imukuppijutut aika ajoin romahtaa lattialle, vaikka olisi kuinka tukevan tuntuisesti, ellei aina silloin tällöin, ei nyt kuukauden välein, mutta esim. muutaman kuukauden välein, laita niitä uudelleen. Puhdistaa seinän ja kosteana laittaa imukupit uudelleen kiinni.
Koitapa Pipsa laittaa tuo pyyhekoukku uudelleen siten, että kostutat imukupin. Ja melkein hankkisin toisenkin tuollaisen, olisi kummankin pyyhkeelle oma, etteivät ole kosteina samassa kasassa, ja muutenkin.
Olen kyllä kokenut imukuppikoukut, hyllykön ja onpa meillä imukupeilla wc-paperitelinekin, käteviksi. Kiva kun ei tarvi tehdä uusiin kaakeleihin reikiä !
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No täytyy katsella miten meidän häkkyrä pysyy ylhäällä. Ohjeistuksen mukaan mennään eli kiristellään sillon tällön. Ja pyyhekoukussa on kokeiltu tätä imukupin kostuttamista – ei mitään parannusta, koukku tipahti 24h kuluttua laittamisesta ja sitä kokeiltiin myös kevyemmällä käsipyyhkeellä, ni aina tuli vaan alas.
Anonyymi
Puhutko nyt nimenomaan Sinin imukuppituotteista vai muista? Sinin pysyy kyllä kun ohjeiden mukaan tekee.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tuo koukku joka tipahti 24h välein aina alas, ni ei ollu Sini – En muista mikä tuote tuo oli. K-raudasta niitä saa. Mut Sinin tuote on pysynyt ja ohjeistuksissa tosiaan sanottiin vain kiristämään silloin tällöin.
Anonyymi
Miksette voi vain ostaa kunnon naulakkoa ja porata sen seinään kiinni? Kyllähän kylppärissä pitää olla naulakko ja seuraavatkin asukkaat sen taatusti haluaa.Erikoista ettei se kuulunut jo asuntoon kun sen ostitte.
Marjukka
Noi on kyllä noi imukuppikiinnitteiset siinä mielessä ihan näppäriä, ettei kuten sanottua tarvi tehdä kaakeliin reikiä, jolloin vesieristys pysyy ehjänä!
Anonyymi
Meillä ainakin pesuhuoneen remppaa tehtäessä laitettiin heti kunnon koukkuja pariin eri paikkaan ja sitten vielä pari oksarinoksaakin. Kyllähän kaakelit kestävät poraamista! Olisi kannattanut ehkä laitattaa ne koukut ja muut kiinnittimet siinä vaiheessa, kun oli työmiehet työssä…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Me haluttiin ruuvittomat vaihtoehdot. Kyllähän me siis olisimme saaneet "kunnon naulakon" mutta emme halunneet. Syynkin tähän olen kyllä kertonut mutta vissiin kukaan ei noteerannut sitä?
Anonyymi
Mikä se syy oli? En ainakaan muista.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Lukaiseppa teksti uudelleen läpi, siellä se on selvennettynä. 🙂
New England Rose
Anonyymille: kyllähän kaakelit kestää poraamista, joo, mutta pointti olikin, ettei haluta rikkoa vesieristystä, mikä on kaakelin alla. Kosteissa tiloissa kuten suihkunurkkauksessa rei'istä menee helposti vettä seinän väliin, jolloin seuraa hometta. Siksi asiantuntijat suosittelevat välttämään turhien reikien tekoa kosteisiin tiloihin, jos muita vaihtoehtoja on. Mielestäni ihan fiksua. Sitäpaitsi seuraava asukas ei välttämättä halua kiinteää hökkyrää omaan suihkunurkkaukseensa, joten siinäkin mielessä ihan fiksu päätös.
Anonyymi
Me muutettiin asuntoon jossa edellinen asuja oli porannu kylppäriin ja veskiin just noita koukkuja ja telineitä. Ei sitten ollut jaksanut siivota niitä koskaan ja lika pinttynyt ja palanut kiinni eikä lähtenyt millään pois. Revittiin kaikki paskat pois vaikka kaakeleihin jäikin ruuvien reiät. Nyt on tilalla Sinin imukuppijutut.
Anonyymi
Luin tektsisi monta kertaa läpi enkä löydä syytä miksi et halua kunnon naulakkoa porata seinään. Voisitko selventää kiitos?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllä se siellä lukee. Ei alimmaisessa tekstinpätkässä mut sen yläpuolella. Lue sieltä, ole hyvä. 🙂
Anonyymi
"Haluan nimenomaan imukuppikiinnityksen, että voi välillä vaihdella paikkaakin."
Onk se tämä se syy?
Minä nyt vastaan kun Pipsa ei vastaa.
t. Eriano
Anonyymi
Kannattaisiko sinun panostaa blogitekstiesi sisältöön hieman enemmän, sillä se että jaksat kirjoittaa sivun verran saippuatelineestä on hiukan, suo anteesi, tylsää. Elämäsi kun kaiketi on hyvin värikästä ja tapahtumarikasta, niin voisitko kirjoittaa enemmän niistä värikkäistä asioista.
Hienoa silti että olet löytänyt elämääsi merkityksellistä sisältöä ja rakkautta, kuten pesutorni.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No näistä saippuatelineistä tuli nyt tehtyä tämä päivitys koska nyt tuo kylppäri on meillä valmis. Samoin aion tehdä keittiöstä vielä oman postauksensa, sekä olkkarista ja makkaristakin – vaikka niistäkin oon höpissyt jo monet kerrat. Mä vaan teen tuollaiset kun jokin osa on valmis. Pahoittelut että tällaiset ihkutukseni ja uudistuksien kerronta tylsistyttää. 🙂
Anonyymi
Miten kaksi ihmistä voi saada tommosta sekasotkua aikaan? Sohvalla vaatteita ja muutenkin sekaista, mun mielestä pitäs kyllä olla vähintään kaks koukkua pyyhkeille ja sit vielä pari käsipyyhkeille….ei kaikkia pyyhkeitä samaan naulaan!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No sanoppa se, miten voikaan YKSI ihminen saada tommosen sekasotkun aikaan. 😉
Hmmm… siinä on kaksi koukkua – eivät ne pyyhkeet toistensa päällä ole vaikka kuvassa toki siltä näyttääkin. Tuo omatekemä pyyhkeeni on vaan aseteltu huonosti kun siinä ei ole mitään nauhaa eikä se muutoin pysynyt paikoillaan. Kuvanottohetkellä pyyhkeet olivat kuivat. 🙂 Jos pyyhkeet siis roikkuu omista nauhoistaan, ni eivät ole silloin toistensa päällä. Ja mitäs me käsipyyhkeillä teemme tuolla? Niille on omat paikkansa ihan veskissä – vieraille ja meille omansa. 🙂 Eivätkä ne ole päällekkäin vaan vierekkäin. 🙂
Anonyymi
Voithan sinä vaikka selvittää sekasotkua… En minä ainakaan laske, onko omia vai toisen sotkuja.
Anonyymi
Kai ostitte uuden pesusienen myös..? :O Yäk..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
hahahahah! Tuo on uusi! 🙂 🙂
Anonyymi
Miten se sit on noin keltaharmaa?? Itsellä on samanmoinen ja se on kunnon sininen eikä tuon värinen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Piti oikei itekki katsoa. No ainakin tuo lasiseinämä vähän tummentaa sitä eikä se tossa ku kädessä pyörittelin ni kovin harmahkolta näyttänyt. Eikä kyl kuuluskaa ku ei oo tosiaa kovin vanha.
Anonyymi
Vitsi rakastan tota efektiraitaa tuolla suihkun seinässä, haluisin kans <3 tollanen suihkulasiseinä jo onkin, tosi kätevä kyllä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eiks ookki kätevä? En mä ensin ees tajunnu et sitä voi liikuttaa mut onneks rakennuttaja näytti. 🙂
Anonyymi
etkö just sanonut, että nimenomaan halusitte isännän kanssa tollasen liikuteltavan?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Siis juu juu, mutta siinä tilanteessa olin niin pihalla etten ees muistanu koko asiaa. Ku kaikki tapahtu silleen nopsassa vauhdissa. Ja sit ku tuo ei näyttänyt semmoselta liikuteltavalta.
Anonyymi
no ei todellakaan ollu edellisessä kuvassa kahta pyyhekoukkua!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei tällä tavalla kahta erillistä koukkua, mutta kyllä siinä yhdessä pidikkeessä oli kaksi koukkua.