Asu 13.1.2017 1.jpeg
Blogi

Päivän asu – Hymyttömänä mutta värikkäänä mennään

Heippa! Mun piti ihan oikeasti pitää pitempi tauko blogista koska Sillan poismenon jälkeen ei ole ollut kunnon keskittymiskykyä ja kun tunteetkin on vaihdelleet kiukkuisen ja surullisen välillä. Ihanat ystäväni kuitenkin meinasivat että mulle tekisi vain hyvää jos yrittäisin touhuilla normaaleja asioitani, etten miettisi liikaa Sillaa. Mä oon vähän herkkä tyyppi ja siksi kaikki tämän tilanteen aiheuttamat tunneskaalat ovat olleet mulle aika voimia vieviä. Onneksi musiikin kuuntelu on hieman helpottanut, mutta on yksi kappale joka nostaa tunteet pintaan. Sillan kuolema on ottanut koville koska hän oli mun kissa, mamman tyttö. Saatiin tuossa tietää ettei Sillan sydämestä löytynyt viitteitä cooneja vaivaavasta HCM:sta. Sillan sydän oli ollut pieni ja jos hänellä olisi ollut HCM, olisi sydän ollut paljon suurempi. Vielä ei tiedetä kuolinsyytä vaan sen selviäminen menee hamaan tulevaisuuteen ja itseäni kiukuttaa jo valmiiksi että joudun silloin taas käymään menetyksen läpi.  
Muut kisut ovat selvästi olleet vaisumpia ja ihmettelenkin, että onko oliko Silla se joka toi paljon ääntä (eloa) kotiin. Oon myös huomannut että Siirin ja Sulon välit on lämmenneet, ovat nyt nimittäin nukkuneet kylki kyljessä ja pesseet toisiaan – tätä ei tapahtunut ennen Sillan poismenoa. Sevi on taas hakenut multa aiempaa enemmän paijauksia. Siiri haki kahtena ekana päivänä Sillaa, mutta ei muut. Sulohan oli Sillan vieressä kun tämä ikävä asia huomattiin. Mulla on ollut muutamina öinä sellaisia havahduksia, että ihan kuin Silla ois ollut siinä. Otetaan vaikka esimerkiksi tämä – Silla on oli ainoa joka hyppii toisinaan aamuyöllä selän tai mahan kautta sänkyyn ja yhtenä yönä heräsinkin siihen kun ”joku” hyppi päälleni mutta kun aloin katsomaan, niin ketään ei näkynyt. Tiedän kyllä että se on vain alitajuntani. Mies on todennut että Silla on mennyt Severin/Sirpan seuraksi, yhdessä ne sitten kummittelee meillä. 

Koulukin sitten jatkui tällä viikolla eikä se ole mennyt oikein kunnolla, mutta ei se isoa ongelmaa itselleni tuo koska mulla on jo perustiedot tästä mitä opetetaan. Tosin parempihan sitä olisi jos pystyisi keskittymään opetukseen. Maanantaina opeteltiin asiakirjan tekoa ja se meni kokoaan päin puuta. Jouduin lähtemään kesken kaiken pois koska tuli niin kiukkuinen ja itkuinen olo, enkä halunnut siellä alkaa vollottamaan tai kiroamaan universumia. Keskiviikkona meillä olikin tuosta jo näyttö josta nyt odotellaan kädet ristissä että meni suhtkoht oikein. Itse olin tyytyväinen aikaan saannokseeni, ei siinä isommin pitäisi mitään olla väärin.  
Lisäksi meillä alkoi ruotsi ja suullinen englanti, joista molemmista tulee sellainen näyttökoe että pitää puhelimessa pystyä keskustelemaan. No, englannissa se ei tule olemaan ongelma mutta ruotsia pitää petrata. Oikein ärsyttää kun meillä ei aikoinaan satsattu tuohon suulliseen ruotsiin. Onneksi mieheni on hieman auttanut tuossa, ollaan muutamia keskusteluita ja sanoja käyty läpi. Oli yllätys että tunnistan kyllä sanoja ja osaan hieman (hyvin jäykästi tosin) puhua ruotsiakin. Ettei se osaaminen sentään ”Jag heter Piia” tasolle jäänytkään. Pitäisi opetella sanomaan ainakin tämä verran ”Vänta lite, jag söker någon som talar svenska”. Ja ei, tällä sanomisella tuskin pääsee näytöstä läpi mutta jos menee täysin jäihin niin osaisi sanoa edes tuon verran. Enkä tiedä onko tuo oikeaoppisesti kirjoitettu mut yritin parhaani noin jotenkin aivoistani rönkkiä tota tietoa. Tietäjät varmaan osaa neuvoa. 

Kasmirneulepusero – Ellos *
Alustoppi – Lindex
Housut (Keto) – Nanso
Takki – Yours Clothing
Laukku (Perla tote) – Furla
Kengät (Rieker) – Kenkärepo

Harkitsin kyllä kymmeneen kertaan että viitsinkö julkaista tämän päivän asuani koska olen kuvissa niin totinen, hymyä on tällä hetkellä vaikea saada aikaiseksi. Olen tämän viikon mennyt suurinpiirtein samoissa vaatteissa, välillä vaan laukkua, kenkiä tai neulepuseroa vaihtanut toiseksi mutta tänään mentiin näissä. Ellokselta kashmirneulepusero on ollut kyllä äärimmäisen loistava ostos ja kun siihen ostin vielä lukijan vinkistä alustopin, että pysyy pidempään hyvässä kunnossa. Neulepusero on ohuehko ja olinkin positiivisesti yllättynyt kun se silti lämmitti, mutta sitä se kai on kun on hyvästä materiaalista tehty. Voin suositella! Harmittaako teitä koskaan, ettet voi käyttää nättejä syyshousuja talvella? No voin antaa pienen vinkin miten voit käyttää – pistäkää alle vain legginssit! Mitä sitten vaikka housut olisi tarkoitettu syksyyn. Mä oon tykännyt käyttää näitä Keto housuja legginssien kanssa – plussakeleillä oon kyllä käyttänyt ilman legginssejä mutta heti pakkasella lisännyt ne jalkaan. Kun pakkasasteita on vain vähän, olen laittanut viskoosilegginssit (ohuemmat) mutta heti kun pakkaset ovat nousseet, olen vaihtanut viskoosiset puuvillaisiin. 

! Tähdellä (*) merkitty kaupallinen linkki !

146 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kun ensimmäinen koirani kuoli, kuulin pitkään sen askeleet ja yöllä tuntui kuin se olisi painautunut jalkoja vasten nukkumaan. Sen jälkeen olen joutunut luopumaan vielä kahdesta koirasta ja valehtelisin, jos väittäisin, että se olisi ollut helpompaa. Jossain vaiheessa voi jo muistella yhteisiä hyviä hetkiä, mutta ainakin minulle se on aluksi ollut liian kipeää. On vain täytynyt täyttää päivät jollain puuhalla ja jonain päivänä sitä sitten huomaa olevansa vähän vähemmän surullinen ja haikea olo. Ja vaikka uusi koira ei korvaa vanhaa, on meille aina tullut uusi hyvin nopeasti (pisimmillään olimme koirattomia 2 kuukautta ja se oli kamalaa).

    Neulepusero sopii hyvin housujen kanssa ja nuo kengät ovat ihanat!
    -hss

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, tiedän että se helpottaa ajan kanssa. Me emme onneksi ole kissattomia, mutta Silla puuttuu. Vielä ei olla ajateltu uutta kissaa, surraan aikamme ja katsotaan sitten. Onhan meillä tosiaan nuo kolme, jotka hieman helpottaa tätä surutyötä.

      Kengät on kyllä kivat, vähän pitää totutella kun ei ole aiemmin tuollaisia ollut. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No, itse olen kiukkuinen/vihainen koska Silla otettiin meiltä liian aikaisin. Kiukkuinen kun elämä on niin epäreilua. Ymmärtäisin paremmin jos toinen olisi ollut sairas.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Suremiseen voi kuulua vihaa, epäuskoisuutta, katkeruutta, kieltämistä ja vaikka mitä muutakin. Normaalia.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Itselläni ei ole lemmikkieläimiä, joten en oikein ymmärrä. Eläimiähän saa uusia, ihmisiä ei.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kyllä niitä ihmisiä saa ihan samalla tavalla uusia kuin eläimiäkin. Eli ei kovin helposti. Aivan käsittämätöntä käytöstä täällä joillain. Ymmärtäkää edes olla hiljaa jos ette muuten asiaa käsitä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Tiedän ettei kaikilla ole lemmikkejä tai edes minkäänlaista kiinnostusta eläimiä kohtaan,sekin on ok.Mutta eipäs vähätellä toisten surua,jos et tiedä minkälaista on omistaa lemmikki niin et vain tiedä tai ymmärrä.Et sitä surun määrääkään.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Eihän sitä tietenkään voi käsittää jos ei itseltä ole mennyt lemmikkiä tai läheistä, mutta kyllä jokaiselta pitäisi jonkinlaista tilannetajua olla.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Hyi oikeasti, en voi sietää näitä "ne on vain eläimiä" -tyyppejä. Ja ihan samalla tavalla tosiaan ihmisiä saa uusia kuin eläimiäkin, vai eikö tuon 10.33 kommentin jättänyt tiedä miten vauvoja tehdään? 🙂

      Toisten surun vähättely ja ihmislajin ylivertaisuuden korostus on iljettävää.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      En ymmärrä vertausta että ihmisiä ei saa uusia mutta uuden eläimen saa? Jos vaikka sun lapsi kuolee, niin uuden lapsen saa tekemällä uuden lapsen. Jos sun koira kuolee, niin uuden koiran saa ostamalla uuden koiran. Right? Teoriassa kyllä mutta käytännössä ei. Olen kerran menettänyt rakkaan kissani ja sen jälkeen ottanut uuden kissan ja ei, uusi kissa ei korvaa menetettyä kissaa. Jokainen eläin, niinkuin ihminenkin on yksilö. En ymmärrä ihmisiä jotka eivät tätä tajua. Sellaisen ihmisen on parempi olla ottamatta yhtään lemmikkieläintä. Ja parempi olisi jos ei tekisi lapsiakaan ja opettaisi niille samanlaista kieroutunutta ajatusmaailmaa. Tuollaisten typerien ihmisten takia olen alkanut vihaamaan ihmisiä. Ja rakastamaan eläimiä entistä enemmän. En olisi halunnut kirjoittaa näin negatiivista kommenttia varsinkaan nyt kun teillä on muutenkin tarpeeksi surua, mutta ihmisten idioottimaisuus pistää niin vihaksi.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kun mun rakas ensimmäinen kissani menehtyi pian kolme vuotta sitten, mulla oli samantyyppisiä tuntemuksia sen läsnäolosta. Saatoin huomata silmäkulmassani, että vaalea kissa vilahtaa ovensuussa (muut kissat, 2kpl, olivat mustavalkoinen ja tummanruskea), kuulla kehräystä ja maukunaa tai tuntea, että kissa hyppäisi vierelleni, vaikka kissat olivat kerrosta alempana suljetun oven takana. Tätä jatkui muutaman kuukauden ajan, en ole enää pariin vuoteen tuntenut vierasta läsnäoloa.

    Vaikka olenkin tosi skeptinen tuonpuoleisen ja jumalan ym suhteen, jotenkin haluan ajatella, että nuo olivat kissani jäähyväiset minulle sekä kavereilleen. Ehkä Sillakin siellä teillä haluaa jättää jäähyväiset teille. 🙂

    Paljon voimia Pipsa! Silla oli todella kaunis kissa ja eli varmasti ihanan elämän kanssasi. Kyllä sen näkee, miten paljon välität karvakavereistasi ❤️ Itseasiassa inspiroituneena kissoistasi, meillekin tulee Maine Coon parin kuukauden päästä. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mukava kuulla etten ole ainut, joka tuntenut poismenneen lemmikin läsnäolon. Hyvä tietää että menee ohitse. Itsekin olen skeptinen noiden asioiden kanssa mutta ajattelen asiaa samalla kannalta kuin sinäkin. Jäähyväisinä. Ja jotenkin se lohduttaa ajatella näin.

      Millainen cooni teille tulee, väri, sukupuoli?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Oi, varmaan samanlainen kuin Sulo. <3 Jos haluat, uskallat, niin laita kuvia sähköpostiini kun hän teille kotiutuu. <3

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Nyt kyllä oli teennäisyyden huippu.Olisit tosiaan jättänyt postaamatta,tää oli noloa.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    hei olen tehnyt kissoistasi ilmoituksen eläinsuojeluun. soittavat varmaan aika pian kotikäynnistä. huolehtisit kissoistasi paremmin ettei tulisi kuolemantapauksia. sinä kun olet kuitenkin julkkis niin luulisi että hoitaisit paremmin elukkasi.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Hiljaseksi vetää tuonkin anonyymin kommentti… ei voi muuta sanoa kun että j*malauta mitä ilkeitä kiusankappaleita maa päällään kantaa!
      Toivottavasti tuo raukka saa elämänsä vielä kuntoon!

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Siis onko tämä ihan pakollista???!! Kyllä kaikessa näkyy että kissoista välitetään. Tämä on kiusantekoa ja turhaa resurssien käyttöä. Todella julmaa.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Perättömän ilmiannon tekeminen on rikos! Pahimmillaan tuomio on 3 vuotta vankeutta, halvimmillaan voit selvitä sakoilla. Kunnianloukkaus syyte kaupanpäällisiksi. Vaikka kuinka esiinnyt anonyymina ei se tarkoita sitä, etteikö henkilöllisyyttäsi pystytä tarkistamaan. Sinuna pahoittelisin välittömästi mitä nöyrimmin. Tuon ikäisenä olisiko fiksua joutua rikosvastuuseen moisesta?

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kyseisen "uhkailijan" ikäisenä. Suosittelen suuresti miettimään mitä nettiin kukin kirjoittelee. Ajattelemattomuuttaan voi aiheuttaa itselleen pitkäaikaisen harmin.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Anonillittäjä 20:21, come on! Lyö nyt lyötyä, vihaks pistää! Olisit itelles tilannut psykiatrin!

  • Viktoria

    Viktoria

    Muuten hyvä, mutta "jag hämtar någon som talar svenska". Söka tarkoittaa etsimistä, hämta hakemista. Mutta ei hätää, tuo on sellainen virhe jota moni suomenruotsalainenkin tekee, joten varmasti tulet ymmärretyksi. Tsemppiä kokeeseen, hyvin se menee!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No jeee, meni siis jotenkin oikein että vaan yksi sana oli väärin. 🙂 Mut ei tuolla kuitenkaan pääse siis näytöstä läpi, mut aattelin ottaa sen semmoseksi et jos menen ihan lukkoon ni osaisin sanoa edes tuon!

    • eye

      eye

      itse sanoisin ehkä että "jag ska hämta…" jag hämtar = etsin juuri nyt, ja sitähän sinä et vielä sanomishetkellä tee.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Äääh, kovin on vaikeaa. 😀 Tosin opettaja sanoi että riittää kun sanoo oikeita sanoja, että jotenkin ymmärtää. Siis tyyliin Minä etsiä joku joka puhua ruotsia.

    • Unknown

      Unknown

      Asiasta jotain tietävinäni voisin hyvinkin sanoa: – Jag söker någon som kan. = Etsin jonkun joka osaa.
      Kyllä tuo on Pipsalta hyvin sanottu. Du är bra, tycker jag.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kuulemma riittää että vastapuoli ymmärtää suurinpiirtein mitä haetaan takaa. Mut ei tuolla silti vielä läpi pääse, mut katsotaan mitä tässä ehditään oppia. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Piia, lemmikin äkillinen kuolema nuorella iällä on ääretön shokki. Anna itkun, vihan, kiukun ja surun tulla. Paras olisi vain antaa kaiken tulla heti ulos. Meiltä kuoli 8v koira 2kk sitten. Äitini pääsi parhaiten arkeen kiinni koska itki 1,5vkoa putkeen. Itki ja itki. Oli vihainen ja sit taas itki. Vihaisuus ja kiukkuisuus ovat surutyössä täysin normaaleja. Puhu asiasta sen mitä pystyt. Sulla ei ole mikään kiire päästä yli. Anna rutkasti aikaa itsellesi. Toivon sulle paljon voimia ja lämmin osanottoni.
    Älä täytä päiviä liikaa puuhalla, koska pahimmillaan patoat surua sisääsi. Tottakai on hyvä yrittää saada hetkittäin ajatuksia muualle mutta suru on surtava. Iso halaus. Olen niin pahoillani että kisunne vietiin kohtuuttoman nuorena luotanne.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. Shoppi se jollakin tapaa olikin, kun ensinhän mä kielsin koko asian vaikka näin että Silla oli poissa. Sitä vaan halus ajatella pahana unena. Kyllä mä annan tunteiden tulla, jos siltä tuntuu. Olinhan tuossa yks päivä metässä kävelyllä ja huusin siellä, et jos joku kuuli ni se olin minä. Itkin ja huusin. Mä vaan en tykkää itkeä kun mulla tuli pää kipeäksi ja silmät väsyneiksi, utuisiksi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ai, voitko todistaa väitteesi ettei näin oo tapahtunut? Tuskinpa vaan! *nauraa*

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ei kai ihmisen pitäisi joutua tunteitaan selittämään! Kaikkea hyvää sinulle Pipsa. Luen blogiasi säännöllisesti ja tuot paljon hyvää mieltä mun elämään. Olet vahva, positiivinen ihminen, pääset tästäkin yli. Älä välitä typeristä kommenteista. Kaikkiin tunteisiin on oikeus! ❤

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Onko muut kissat reagoineet jotenkin Sillan kuolemaan?

    Jaksamista sinulle ja isännälle ja kisuille!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ovathan he. Siiri on etsinyt Sillaa, Sevi on hakenut enemmän mun seuraani, Siiri ja Sulo ovat lähentyneet ja täällä on niin rauhallista.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Voi, kuulostaa niin hellyttävältä, että kissat etsivät nyt uusia paikkojaan laumassa, kun yksi joutui lähtemään. On kyllä varmaan sulle tosi lohdullista, että kolme jäi, vaikkei se surua vähennäkään, mutta hieman helpottaa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, selvästi etsivät uutta dynamiikkaa. Kyllähän se lohduttaa että tuossa on nuo kolme karvakorvaa vielä, ei surua vähennä mutta helpottaa.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tuntuu että suhtaudut joihinkin asioihin todella lapsellisesti (esim. tuo luokasta lähteminen kun ei onnistu). Onko sulla diagnosoitu jonkinlainen kehityshäiriö tms.? Toki rakkaan lemmikin kuolemaa saa surra, mutta olen jo aikaisemmin asiaa miettinyt kertomasi perusteella.

    Vähän huvittaa nuo kuvat, onko sulla muuten muka aina aito hymy asukuvissa? Ymmärrettävää kyllä ettei hirveästi hymyilytä :/

    Jaksamisia ja osanotot!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ja se on sulta jotenkin pois jos mä suhtaudun asioihin lapsellisesti? Ja jos sulta kysytään, niin mulla on vissiin aina ollut tekohymy ja rooli päällä.

      Olkaa hyvät ja menkää sinne vauva.fi:n paskasankoon keskustelemaan kun ette täällä sitä pysty asiallisesti tekemään.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kun rakas Misseni kuoli, asuin viikon vanhempieni luona, koska en kestänyt tyhjää ja yksinäistä kotia. Minäkin näin aina välillä silmäkulmasta haamu- kissan entisellä ruokakupin paikalla. Oli aika outoja tuntemuksia! Ensimmäisellä kerralla huutelin Misseä, kun olin ihan varma, että se olikin tullut takaisin.
    Tsemppiä päiviinne, kyllä se hymykin sitten aikanaan palaa, kun on sen aika.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tuo on varmaan ikävämpää kun se ainoa kissa lähtee. Meillä on onneksi kolme vielä ilostuttamassa päiviämme, niin kai sekin helpottaa. Onneksi sä pystyit menemään vanhempiesi luokse. Kyllä se hymy varmasti palaa ja onhan täällä ajoittain pystytty nauramaan mutta Sillan kuvia ei pysty itkemätin katselemaan.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kiva nähdä että kaikesta kauheudesta huolimatta jaksat postata blogiin. Kovin moni muu ei jaksaisi tehdä samaa ja tuoda esille omaa suruaan. Harva tosin kykenee samanlaisiin ratkaisuihin, jotta saisi nostettua esille omaa vakavampaa puoltaan. Rauha Sillan sielulle vaikka joutuikin poistumaan julkisuuden tavoittelun takia.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mitä hittoa sä ano selität? Toivottavasti saisit apua omiin ongelmiisi… Kuulostat aika pimeeltä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juurikin tällaiset kommentit ovat hyvä esimerkki. Ensin kommentoidaan hyvin mutta loppuun pitää päästää se aivopieru. Todella mukavaa kuulla tällaisia että Silla olisi kuollut julkisuuden tavoittelun takia. Miettikää ihmiset ihan oikeasti mitä "suustanne" päästätte.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Voi hyvänen aika mikä kommentti! :O ton taustalla on jo ihan pakko olla täysin harhainen ihminen. Ehkä tuo kirjoittelee joltain osastolta? ainakin tosiaan toivon näin! Alkuperäinen anonyymi: käyppäs sanomassa hoitajille, että miettivät vielä sitä sun lääkitystä!

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Hoitajat voivat toki miettiä lääkityksiä kuten mitä tahansa asioita. Lääkärit kuitenkin määräävät lääkkeet!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tiedän miltä susta tuntuu, itse koiran menettäneenä. Koskettaa yhtä paljon kun ihmisen poismeno. Eläimet on rakkaita. Anna tunteiden tulla kun on tullakseen. <3 Otan osaa suruusi. Ja kaunis asu myös.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. Tottakai läheisen ihmisen tai lemmikin poismeno koskettaa. Mä kyllä mietein hetken että kirjoitanko blogia, mutta koska kaverit olivat sitä mieltä että helpottaisi, tosin nyt olen vähän epävarma asiasta koska jotkut osaavat vääntää tästäkin kaikkea ilkeyksiä. 🙁

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Voi Silla ♥ Useamman koiran sateenkaarisillalle saatelleena mulla on usein lenkillä olo, että noiden elossa olevien lisäksi ne edesmenneet juoksee meidän mukana siellä. Varsinkin kesällä sitä oikein havahtuu tuijottamaan jonnekkin, että ihan niin kuin koko lauma olis taas koossa. Tiedän toki, ettei se tietenkään niin ole, mutta se tunne siitä on niin vahva, että haluan jollain tapaa uskoa että ne on aina ihan lähellä, jossain kulman takana, vaikkei niitä voi enää nähdä ♥

    Tsemppiä surutyöhön sulle! Muistelkaa ja puhukaa Sillasta, se ettei unohda ja sulje poisnukkunutta mielestään auttaa lopulta kaikista eniten ♥

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tuo on lohduttavaa, ajatella että ne edesmenneet juoksee siinä vieressä. Niinku mieskin sanoi, niin Silla kummittelee Severin/Sirpan kaverina nyt sitten meitä. Mä oon käynyt Sillan kuvia ja videoita läpi, ollaan myös puhuttu hänestä. Missään nimessä ei olla yritetty unohtaa ja suljettu pois mielestä vaikka se muistelu sattuukin.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    En ymmärrä näitä kommentteja.. vaikka itsekin kirjoitan tämän anonyymina (ei ole tunnuksia), niin silti. En koe tarvetta olla ilkeä kellekään…🙄 Aina voi vedota "rehelliseen mielipiteeseen" ja "sananvapauteen". Itselleni ainakin on opetettu käytöstapoja.
    Olen pitkään lukenut blogiasi, pidän siitä, kiitos siitä 🙂 -A.M-

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En kyllä itsekään ymmärrä. Ei minkäänlaista empatiakykyä näiltä mutta rehellisesti sanottuna, tiesin kyllä ettei sellaista voi näiltä muutamilta odottaa. Mut toivottavasti kasvavat ja tajuavat asioita.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kaunis asu ja pidän myös blogistasi paljon <3 Itse jouduin viime keväänä hautaamaan lemmikkini ja kauanhan siinä meni ennenkuin asia ei enää tunteita herättänyt… Mutta päivä kerrallaan!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. Oon kuullut tuota että aikaa se vie ennenkuin asiasta pystyy puhumaan ilman isompia tuntemuksia, mut tosiaan, päivä kerrallaan. <3

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Sä teet pipsa itsestäsi entistä pellemmän ja 'tsoukin' näillä kuvilla ja postauksilla😂 No ainakin saat kommentteja kissavainaasi kustannuksella😉 Tulee vaan sellainen olo näistä sun jutuistas, että mälläät kattisi kuoleman kustannuksella.. aika kurja juttu kyllä😊

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Voi kiitos näistä kivoista sanoista. Mene nyt ihmeessä sinne vauva.fi paskasankoonkin kertomaan nämä kauniit sanat. Ps. Se on toinen meistä joka antaa pellen ja tsoukin kuvan, ei millään pahalla. 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Voi herranjumala minkälaisia koulukiusaajia täällä on kommentoimassa!En oikeasti ymmärrä miten jaksat kirjoittaa blogia jos aivan kaikesta keksitään naljailua ja moitteita.Voisivat nuo suoranaiset v..tuilijat keksiä jotain mukavaa omaan elämäänsä niin eivät olisi niin katkeria.Ei voi ymmärtää.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, loppuu nyt tämä eräiden kommenttien julkaisu mutta näyttivätpä taas kerran syyn, miksi se kommenttien hyväksyntä pitää olla ja miksi jotkut kommentit eivät näe päivänvaloa. Eikä niiden tarvitsisi tulla sitten kitisemään että miksen julkaissut heidän "ihan asiallista" kommenttia. Joskus kyllä räkätän ääneen kun tuota tapahtuu. Mut kyl mä tässä odotin että jopa vihaajat antais olla rauhassa, keksisivät jonkun muun aiheen josta valittavat.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Hyvä! Jätä ne ihan omaan arvoonsa. Tää on aika klisee, mutta haukkujilla on itsellään jostain syystä paha olo ja purkavat sitä muihin. Epävarmat naiset kadehtii ja niitä ketuttaa kun uskallat laittaa itsesi esille!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, yleensä tämän tyyppiset kommentoijat kärsivät itse jostain. Huonot kotiolosuhteet, tai muuten vaan huono päivä. Mene ja tiedä, mutta itse en koskaan menisi sanomaan toiselle noin kamalasti mitä tässäkin on ollut.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Voi, voi näitä kommentoijia. Toivon sulle kaikkea hyvää ja voimia selvitä eteenpäin. Silla on ollut sulle rakas, niinku muutki kissasi.
    Suru helpottaa jossakin vaiheessa ja taas välillä joku asia nostaa sen esiin.
    >Leena

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos, Silla tosiaan oli rakas – hän oli kuitenkin mun kissani, siis mamman tyttö joka oli kaikessa aina mukana. Suihkuunkin ois mielellään tullut.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minusta on ihan OK, jos ihminen antaa rehellisen, oman makunsa mukaisen kommentin esim. vaatteista jne., mutta tuota v****ilua lemmikin kuoleman johdosta en hyväksy sitten millään.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Lemmikit ovat osa perhettä, joten tietenkin suru vie oman aikansa. Olen itsekin menettänyt rakkaan lemmikin äkillisesti, joten ymmärrän miltä tilanne voi tuntua :'( Alussa tuntuu kuin olisi shokissa ja ei oikein tiedä mitä ajatella. Toivottavasti ette joudu hurjan kauan odottelemaan kuolinsyyraporttia, kun se varmasti verottaa myös henkisesti 🙁
    Jaksamista tuleville päiville! ❤
    P.S. Noissa housuissasi on mahtava kuviointi. Tykkään! 🙂
    -JoJo

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jep, todellakin on osa perhettä vaikka jotkut toista väittävät. Kyllä me valitettavasti joudutaan kuukausia odottelemaan, se tekee asiasta vielä ikävämmän kun joutuu uudelleen tähän tilanteeseen mut kenties se ei satu enää niin paljoa. Joo, housujen kuviointi on makea. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Silla oli kyllä ihana kissa,rakastuin sen viiksiin,ainakun lisäsit kuvia sillasta niin huokaisin aina että "ihana" 🙂 eläimen menetys sattuu pitkään,onham ne kuitenkin perheenjäseniä vaikka muut sanoisikin muuta. Silla eli kuitenkin hyvän elämän ja parhaan mahdollisen. Itselläni kuoli koira 15v 9kk iässä,olihan rouvalla jo ikää ja paljon sairauksia mutta kun 12vkosena tuli mulle lahjana niin ei sitä menetystä unohda helpolla,itse tiedän että koiralla on nyt helpompi olla ilman kipuja ja särkyjä mutta kyllä se sattuu vieläkin,nyt 7kk myöhemmin alan päästä pikkuhiljaa ylitse menetyksestä vaikka olenkin elänyt normaalia elämää tässä niin kyllä itselläni tulee aika ajoin muistot mieleen ja silloin on pysähdyttävä ja itkettävä jo itkettää 🙂
    Tuo neule on kyllä nätti,itsekkim etsinyt tuon näköistä.

    Inhottavia nuo joidenkin anonyymien kommentoinnit,menisivät muualle kitisemään ja valittamaan. Millähän tavalla sillan kuolema oli blogista(julkisuuden tavoittelusta) kiinni, tai että kiinnostaisi tietää millasset olot näiden kukkahattutätiem mielestä pipsan kissoilla sitten on ku väitetään yhtä sun toista ??

    -janni

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Sillalla oli kyllä pitkät viikset, yhden irronneen joskus mitattiin niin se oli n. 15cm pitkä. Päästä päähän laskettuna. 🙂 Sevillä on myös pitkät muttei ihan noin. Sun koirasi sai elää pitkän ja hyvän elämän. Luopuminen on kyllä ikävää, varsinkin jos se tulee ihan yllätyksenä.

      Ps. Neuletta saa monissa eri väreissä Ellokselta. 🙂

  • Anja

    Anja

    Kauan oli minultakin hymy kadoksissa kun reilu vuosi sitten jouduttiin Leevi-koirastamme (cockeri) luopumaan. Ja kun yhteisiä lenkkireittejä kuljin, tuntui kun olisi se nuuskuttaja siellä sivulla mennyt. Koita jaksaa, ajann kuluessa ikävä helpottaa, hyvät muistot pysyy ♡

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, se eka viikko ja ne ekat päivät varsinkin on pahimpia. Nyt on jo muutamat asiat hymyilyttäneet, että kyllä tämä tästä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Anteeksi jos on tökeröä kysyä tällaisessa tilanteessa, että mikä/kuka oli tämä severi/sirpa? Teidän entinen kissa? Oon törmännyt tähän useasti ennenkin, mutta nyt sain aikaiseksi kysyä. Ja ihan kamalia viestejä olet taas saanut 🙁 tsemppiä ja koita jättää ne omaan arvoonsa. Kaikki normaalit ihmiset ovat kyllä huomanneet kuinka hyvin kissojasi hoidat ja miten niistä välität, eivätkä tuollaiset häiriintyneet viestit saa sitä muuttumaan.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Severi/Sirpa on kotihaamuja, joiden syyksi ollaan laitettu kaikki äänet mitä kotoa on kuulunut. Natinat ja sellaiset, vaikka kyllähän niille varmasti on ihan järkikäyvätkin syyt. Niin Silla on nyt Severin/Sirpan seurana. Kummittelevat tuolta jostain meitä. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    En voi kun ihmetellä kuinka julmia ihmiset voivat olla. No se johtuu vaan siitä että heillä on itsellään paha olla ja johonkin se kiukku ja turhautuminen pitää purkaa. Meillä on lähemmäs 20 v kissa perheenjäsen jonka nyt selvästi huomaan tekevän kuolemaa. Jokaisella on oikeus surra omalla tavallaan. Minä en edes Pipsan tilanteessa olisi varmaan pystynyt edes menemään kouluun. Voimia Pipsa surun keskelle. Jätä idiootit omaan arvoonsa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Suosittelen purkamaan sen kiukun vähän muuhun kuin täysin viattomaan ihmiseen. En mäkään ole omaa kiukkuani purkanut kehenkään, itsekseni vaan huutanut ja itkenyt. Mut ehei, kun en minä saa surra, enkä varsinkaan kertoa siitä blogissa mutta kas kun jos en olisi kertonut niin sehän olisi herättänyt vaikka ja mitä spekulaatioita. Oon jo monen vuoden bloggauksella oppinut että näistä tietyistä kannattaa sanoa, koska ne tulee jossain vaiheessa selville. niistä, jotka ei voi tulla selville, ni voi huoletta olla sanomatta mitään. Mut joo, väärin surtu, väärin blogattu, väärin kaikkea.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Itsekin lemmikkejä menettäneenä ymmärrän hyvin surusi. Se ottaa oman aikansa, että saa itkut itkettyä. Ja vielä kauan jälkeenkin tulee niitä ikävän hetkiä ajoittain. Ihmisillä on asioista monenlaisia kommentteja, mutta ne sun pitää vaan kestää, koska jaat asioitasi julkisesti. Oma on valintasi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ai että mun pitäisi kestää se kun kissoistani tehdään perättömiä eläinsuojeluilmoituksia (kiusaamismielessä) ja vihjaillaan että olisin tappanut Sillan että saisin huomiota. Anteeksi vain, mutta tuossa menee se raja. Ihan sama jos joku nyt sanoo jotain helvetin mekkoa pieneksi tai vääränlaiseksi, se on sitä mielipidettä vaan. Ja nämä mä kyllä kestän vaikka moni on siellä pääkopassaan kuvitellut etten kestä näitä "mielipiteitä". Kestän kyllä, kestän mä tämänkin mitä on nyt tullut mutta olen silti järkyttynyt ja loukkaantunut että tässä kun suren kissani kuolemaa, niin tullaan tällä tavalla "kertomaan mielipidettä". Jotkut mielipiteet kun voisi jättää sinne omaan päänuppiinsa eikä tulla tieten tahtoen pahoittamaan toisen mieltä lisää. Huomaan ettei jotkut ihmiset omaa minkäänlaisia käytöstapoja! Ja huvittavinta siinä on se että bloggaaja saa niistä syyt niskoilleen.

      Ja musta tuokin on aika ikävä ajatus että kun bloggaa niin pitäisi vaan kestää. Kyllä tässä voisi oikeasti kommentoijatkin miettiä mitä ja miten kommentoi. Eikä aina vaan olla, että "itsepähän bloggaat, sun pitää kestää". Mun mielestä tuo on paskin tekosyy ikinä kaikelle tommoselle paskalle mitä monet bloggaajista joutuu kohtaamaan. Mut totta, kyllähän tässä paksua nahkaa tarvitaan koska ihmiset nyt vaan on julmia ja se pitää aina muistaa.

    • Vendaze

      Vendaze

      Sä voit Pipsa ihan oikeasti tehdä rikosilmoituksen. Menee jo lakien rajat rikki näissä perättömissä paskapuheissa ja ilmoissa. Anonyymienkin IP:t jää talteen. Lemmikeillä on synnynnäisiä sairauksia ja jokainen lemmikki lopulta kuolee, niille ei omistaja voi mitään vaikka olisi "tavis" tai suosittu bloggari.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Pakko kommentoida asuun, et noi kengät + keto housut menee tosi hyvin yhteen, värit sopii kivasti. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kauhistuttavia nuo jotkut kommentit, ei tervettä kyllä… Pipsa, olen niin pahoillani tapahtuneesta. Sillan poismeno oli jotenkin todella järkytys. Olin erityisen ihastunut juuri Sillaan, ihana väritys ja mikä luonne! Olet ollut nyt usein mielessäni ja tunnen niin suurta myötätuntoa. Tällaisen yllättävän äkillisen kuoleman kohtaaminen on verrattavissa kriisiin, jossa asian läpikäyminen kulkee yleensä tiettyjen vaiheiden kautta: shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe. Voit halutessasi etsiä aiheesta lisää tietoa avuksesi. Voimia teille koko perheelle! Lämmin halaus.
    Mari

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos <3 Silla tosiaan oli ihana, vähän arka uusia ihmisiä kohtaan mutta jos tarpeeksi usein kävi niin lämpeni aika nopeasti. 🙂 Mä oon muuten lukenut noista vaiheista, mutten muista miten ne eteni ja millaisia tunnetiloja niiden kanssa on. Pitää etsiä googlella enemmän tietoa. Nyt on tuntunut hieman helpottavalta vaikka siitä tuli nyt tasan viikko kun Silla kuoli.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kun puhutaan siitä että "pitää kestää vaan" kaikenlaiset kommentit, niin ei se tarkoita sitä että mäkään hyväksyisin törkeät/ loukkaavat sanomiset, mutta tosiasia vaan on se että ihmisiä on moneen lähtöön. Se on julkisuuden valitettava hinta, niin ikävää kuin se onkin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, mä olen tiedostanut sen että kun julkisesti tekee jotain niin pitää varautua hyviin että huonoihin kommentointeihin. Eikä mua se haittaakaan mitä musta höpötetään jossain, mutta rajan vedän tähän kun bloggaajalta on kuollut lemmikki tai läheinen, niin sillon voisi olla soveliasta jättää ilkeilyt hetkeksi aikaa. Se olisi kohteliasta. Itsekin mitä nyt olen saanut Sillaan liittyen on ollut puhdasta ilkeilyä, eikä mielipidettä jonkun mekon istuvuudesta.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Paskat. Ei ole olemassa mitään sellaista sääntöä, että koska joku on tai esiintyy julkisesti, häntä saisi kiusata, nimitellä ja väittää perättömiä. Jo tuosta huomaa, etteivät nämä anot ole aivan tasapainoisia ihmisiä. Ja ovat vieläpä määrätietoisia kiusaamisessaan ja miettivät huolellisesti, miten kirjoittaa mahdollisimman ilkeästi. Se on jo vakavampi oire, ja luulen, että oirehtii anojen reaalielämässäkin hyvin näkyvästi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei tietenkään, kohteliasta olisi pitää tietyn tyyliset mielipiteet omana tietonaan mutta koska lähtökohtaisestikin halutaan satuttaa niin eihän niitä silloin pidetä omana tietona. Mut mä yritän ymmärtää näitä ilkeilijöitäkin, ei heilläkään ole kaikki kunnossa. 🙁

  • Anonyymi

    Anonyymi

    No huhhuh! Nyt on kyllä niin sankkaa paskaa, ettei tosikaan! Oikeasti, jotkut viitsii tulla morkkaamaan ja vinoilemaan tällaisessa tilanteessa! Tottakai saa surra ja pitääkin surra, jokainen suree ja käsittelee asiat omalla tavallaan ja toisella se lemmikin kuolemakin ottaa kovemmalle, varsinkin jos on muutenkin tunteellinen ihminen. Olen pahoillani noista ilkeistä kommenteista, ikävää että jotkut kokevat oikeudekseen lisätä pahaa mieltä, koska olet bloggaaja, ei nyt kukaan päin naamaa tuollaisia juttuja tulisi sanomaan! Voimia ja pahoitteluni menetyksestänne. 🙁

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, tuskinpa tulee naamatusten näitä asioita sanomaan. Jossain teinijoukossa varmaan yllytettynä voisi tulla mutta ei yksin.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Voi mitä kommentteja, miten ihmiset viitsivät.:(

    Lemmikkien menettäminen on aina surullista, ollaanhan niiden kanssa päivittäin tekemisissä ja ainakin meidän kissat myös nukkuu usein sängyssä, istuu sohvalla sylissä ym ja lisäksi kissatkin on niin erilaisia luonteeltaan ja tavoiltaan eli ihan omia persooniaan, vaikka toiset pitävät niitä "vain kissoina". Ja ikävähän niitä tulee, kun niistä aika jättää. Varsinkin äkillinen kuolema on shokki ja rotukissoilla ja -koirilla voi olla alttius tiettyihin sairauksiin ja ne tulevat, jos ovat tullakseen eikä se tarkoita, että kissoja olisi huonosti hoidettu. Ihan jo kuvista ja videoista näkee, että hyvin hoidettuja ja rakkaita kissoja teillä asustaa!

    Meidän kissa piti lopettaa muutama vuosi sitten vanhuuden sairauksien takia ja kaksi muuta kissaa myös sitä aikansa etsi. 🙁 Ja kyllä minäkin välillä kuulin sen ääntelyä yms.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Oon pahoillani kissasi lopetuksesta, mutta hänellä on nyt parempi olla. Mä en tiedä miten olisin pystynyt viemään Sillan lopetettavaksi. Siinä täytyy olla todella vahvana.

      Joo, kissoissa on omia persoonia. Toinen tykkää juustosta, toinen makkarasta. 😀 Äkillinen kuolema on kyllä shokki ja nyt kun sitä syytäkin pitää odottaa kun tutkitaan kunnolla.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
    Nämä jotka nyt pilkkaavat sinua ja suruasi, saattavat ensi viikolla saada itse turpiin joko fyysisesti tai psyykkisesti. Ehkä ulosannista päätellen ovat useasti saaneetkin, ja purkavat nyt omaa huonommuutaan nimettömänä niin sinun kuin monen muunkin blogissa. Samaten saattaa kiusanhengiltä kuolla oma lemmikki tai läheinen, tovottavasti silloin joku soittaa myös lasten- tai eläinsuojeluun.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Näinkin voi ajatella. Ja mä oon aivan varma että näillä tietyillä on itsellään huono olo jota sitten puretaan netissä muihin. Surullista.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Näitä kommentteja luettuani on pakko todeta, että mieleltään tasapainottomia ihmisiä on yllättävän paljon. Pelottavaa.

    Pipsalle kaikkea hyvää. Toivottavasti olet saanut hyvistä kommenteista voimaa!

    • Anonyymi

      Anonyymi

      niin tai sitten on se yks tai kaks täysin samaa kirjoittajaa jotka vinoilet ja kettuilevat jatkuvasti kaikkee

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tai ehkä niilläkin kommentoijilla on yhtä paha olo kuin mulla on? Eivät vain osaa purkaa sitä muulla tavoin. Mene ja tiedä, mutta kenties jossan vaiheessa ymmärtävät tekonsa ja edes itsekseen katuvat.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei Pipsa! Kaunis säpäkkä asu, mutta olisit pitänyt hieman taukoa. Olisimme ehtineet nähdä tän asun myöhemminkin, olet niin totinen, että lukijakin itsee…

    Tee seuraava postaus sitten kun olet jotakuinkin kunnossa, me kyllä ymmärrämme surusi ja jaksamme odottaa…

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mietein sitäkin että pitäisin pitkän tauon mutta kuuntelin nyt ystäviä jotka ehdottivat että yrittäisin päästä takaisin arkeen kiinni ja ainahan asioista kirjottaminen on helpottanut. Ikävää tietty tuoda blogiin tätä murhetta mutta se on elämää ja oikeastaan ihan hyväkin näyttää, etten aina ole yhtä hymyä.

  • Elina

    Elina

    Pitkästä aikaa taas eksyin koulukiireiden keskeltä blogistaniaan.;) Mulla ensimmäinen koira kuoli yllättäen kahdeksan vuoden iässä. Löysin sen lattialta ja lähdin viemään eläinlääkäriin, missä se todettiin kuolleeksi. Eläinlääkäri lohdutti, että toisinaan keski-ikäisiä miehiäkin tuupertuu kesken kaiken. En halunnut ruumiinavausta, koska se tuntui liian rankalta ja ajattelin, ettei se lopulta muuta tilanteessa mitään. Suru tuntui lohduttomalta.

    Otan osaa kissasi kuolemaan, ja toivon sinulle parempaa vointia.

    Itse kävin juuri tekemässä tilaukset Mangolle (Violeta), Stockalle ja Lindexille. Aioin lähteä shoppailemaan, mutta en jaksanut.:p Stockalta tilasin Junarosen sinisen hameen, Mangolta jakun sekä t-paidan, ja Lindexiltä mustan neulemekon sekä sukkikset. Omaa blogiani en ole jaksanut ajatella koko syksynä, mutta toivottavasti joskus tulevaisuudessa saan aikaiseksi asukuvia… Tosin odotan kevätlukukaudesta todella hektistä. Onneksi sen pitäisi tällä erää olla viimeinen.:)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Otan osaa koirasi kuolemaan. Mä olisin varmaan tehnyt samalla tavalla koska mä oln meistä se joka ei uskonut. Mä jopa luulen ettei mitään olisi edes ollut tehtävissä jos olisimme nähneet ettei Sillalla ole asiat hyvin, koska kaikki tapahtui niin nopeasti.

      Sie oot vähän kans ostellut. Oliko tuo Lindexin neulemekko hyvä? Eikä sitä aina varmaan jaksa bloggailla, en mäkään aina jaksaisi ja siksi on hyvä kun luonnoksista löytyy juttuja mitä laittaa. 🙂

    • Elina

      Elina

      En tiedä vielä mekosta, se varmaan tulee joskus ensi viikolla.:) Lähimmästä Lindexistä oli loppu niin tilasin nettikaupasta.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ahaaa! No kerrot sitten kun saat mekon käsiisi. 🙂 (jos haluat)

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ihmettelen Pipsa, miten jaksat tätä. Minulla ei vain pää kestäisi; ensin järkyttävä menetys ja sitten törkeää haukkumista, ilkeilyä ja kiusantekoa täällä. Olen seurannut sun blogia vuosia, mutta nyt melkein toivoisin että lopetat kirjoittamisen. Onko tämä kaiken arvoista, mitä joudut kestämään? Pelkään että sulla menee mielenterveys näiden psykopaattikiusaajien takia!! Rakastan sun blogia ja olen sun esimerkistä saanut elämänmuutoksen alulle, mutta mieti oikeesti, kannattaako jatkaa. Tietty se ratkaisee, kumpaa on enemmän, positiivista vai negatiivista. Laita itsesi etusijalle nyt ja toimi sen mukaan ❤️ Toivon sulle parempia aikoja!!!

    Terkuin Beata

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos viestistäsi. Mulla on parhaimmat ystävät ja läheiset jotka auttaa jaksamaan. Jos blogi olisi täysin negatiivista, niin en varmaankaan jaksaisi mutta onneksi tänne kirjoittelee kuitenkin suurinosa ihana lukija jotka auttaa jaksamaan. Ehkä se on se, että ne negatiiviset saavat keskustella siellä vauva.fi sivustolla niin blogi pysyy suhtkoht rauhallisena. Enkä normaalisti olisi päästänyt noita ikäviä kommentteja läpi mtuta halusin taas näyttää että tämmöistä se sitten olisi.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Yksi kissoistani jäi auton alle ja kuoli (tämä tapahtui vuosia sitten). Seuraavana päivänä kuulin sen juoksevan sisään. Sillä oli ihan oma tömistävä tapansa tulla innoissaan ruokakupille. Käännyin hämmästyneenä ja hetken ajattelin, että ehkä se ei kuollutkaan. Mutta mitään ei näkynyt. Olen silti varma että se tuli takaisin kotiin. Teidän kenenkään ei tarvitse uskoa. Otan osaa, Pipsa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Otan osaa kissasi kuolemasta. Ja mä uskon että siinä kävi juurikin noin, kissasi tuli takaisin. Siellä se varmaan nytkin menee sun vierelläsi. Itse tykkään ajatella myös näin koska se helpottaa.

  • Satu

    Satu

    Herranen aika, mitä kommentteja! Aivan järkyttävää! Voimia Pipsa. Minä tekisin jo rikosilmoituksen tietyistä viesteistä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei Pipsa,surullinen mieli ihan sinun puolestasi.Lemmikin poismenon jättämä aukko on niin valtava, onneksi ajan myötä helpottaa.Ihmettelen joitakin näitä ilkeitä kommentteja, sanoisiko kukaan samalla lailla kasvotusten toiselle ihmiselle.Kuitenkin toivottelen sinulle kaikkea hyvää tälle alkavalle vuodelle 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos, tää on nyt jo helpottanut kun on voinut puhua asiasta.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Itse lemmikkejä menettäneenä olen kyllä silti ihan eniten pahoillani Sillan itsensä puolesta, hänellä olisi ollut elämää niin paljon edessä 😞. Olen myös todella pahoillani Pipsan ja miehen sekä kissakavereiden puolesta 🙁. Onkohan toiset nyt hilaisempia, kun yksi on poissa. Ovat varmaan tajunneet kuoleman? 😢

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos. Silla kuoli aivan liian varhain. 🙁 Kisut on vaisumpia, en tiedä miten ovat tajunneet kuoleman mutta kaikki ovat saaneet sanoa Sillalle hyvästit. Sulohan löytyi Sillan vierestä, Sevi ja Siiri on käynyt nuuskimassa mutta jotenkin pelänneet kun eivät sinne huoneeseen menneet enää ennenkuin Silla haettiin pois. Mut hiljasta täällä on. 🙁

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Milloin Sillan kuolinsyy varmistuu?

    Miten muut kissat suhtautuu tilanteeseen? Se on "hyvä" että Silla nukkui pois kotona, siten kaverit eivät jääneet ihmettelemään mihin katosi. Niinhän käy jos lemmikki viedään lääkäriin nukutettavaksi.😡

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En tiedä milloin varmistuu, ei ole tietoa päivästä. Voi varmistua huomenna, tai vasta vuoden päästä. NO muut kissat on kovin vaisuja, eivät saa ihmeempiä hulluusspurttejaan kuten ennen.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Näetkö tosiaan kaikkien kommentoijien ip-osoitteet ja siis saatko sitä kautta noin vain selville kuka on kommentin takana? Mietin vaan lukijoiden yksityis suojaa….Mutta toisaalta jotkut kommentit ovat kyllä sellaista törkyä että…ainakin pystyisit sitten helpommin nostaa vaikka kunnialoukkaus syytteen,jos haluaisit. Kunhan vaan siis uteliaisuuttani kysyin. Kaikkea hyvää sulle ja miehellesi+ kisuille.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Näen kyllä ip-osoitteet, mutta sen tarkempia tietoja en näe itse vaan silloin pitää tehdä ilmoitus poliisille joka sitten lähtee tutkimaan asiaa ja saa tietoonsa ne tarkemmat tiedot.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Nyt lukijana tuntuu, että some- js blogitauko tekisi sinulle hyvää. Keskity mukaviin juttuihin, sure rauhassa – me lukijat kyllä odotamme.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitos huolenpidosta, mutta en usko että mun pitää ottaa taukoa. Olo ei tunnu enää niin pahalta kuin alkuviikosta. Mutta jos tulee huonompi olo, niin sitten tietysti pidetään taukoa.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Itse postauksen teksti oli ok, mutta uskoisin, että kuvat (lähinnä ilmeesi) aiheutti kovan paskaryöpun. Mikäli olisit jättänyt omat kuvasi veks niin uskoisin, että asiaa olisi käsitelty kiltimmin…Nythän tilanne on jo kohdallasi onneksi parempi sillä remppapostauksen kuvat olivat suorastaan erinomaiset.

  • Kissankello

    Kissankello

    Hei Pipsa! Silla sai varmastikin rauhallisen lähdön, ja muiden kisujen ollessa lähellä. Eläimet suhtautuvat kuolemaan luonnollisesti, mitä se onkin. Kaksi viimeisintä kissaani ovat olleet hyvin sairaita viime ajat, ja niiden kärsimykset piti päättää eläinlääkärissä. Surullista, mutta näitä kuuluu elämmän. Niin ihmisillä kuin eläimilläkin, elämät ovat eri mittaisia…
    Olet saanut tosi törkeää kohtelua kommenteissa, tahallista kiusaamista. Ihminen se vasta julma onkin.
    Tsemppiä, tee postauksia silloin kun tuntuu siltä, että voit tehdä ja jaksat. Suru helpottuu jakamalla, ja jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Voihan piip, miten vihaiseksi tulen luettuani näitä törkeitä kommentteja täällä. Pipsa, miten oikein jaksat tätä? Itsekin eläinrakkaana ihmisenä ja monen lemmikin menettäneenä varmaan sekoaisin, jos surun lisäksi joutuisin kestämään tällaista kommentointia. Sinä olet juuri menettänyt rakkaan perheenjäsenesi, ja ihmiset ovat silti tällaisia. En vain pysty ymmärtämään miten ilkeitä ja julmia ihmiset voivat olla. Sillalla oli varmasti hyvä ja onnellinen elämä. Paljon voimia suruusi <3

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Julkisesti asioitaan kertovana kyllä altistaa itsensä kaikenlaiselle kommentoinnille. Mutta se ei ole mikään syy oksentaa näppikseltään ihan mitä tahansa. Toisen ihmisen asemaan asettuminen ei ole pahaksi kenellekään.
    Ja on täysin eri asia esim. sanoa tökeröstikin jostain vaatteesta, kuin mennä vihjailemaan, että Pipsa olisi aiheuttanut kissansa kuoleman, että saisi huomiota. Se on kaikin tavoin törkeämpää, mutta se todellakin on jo rikos. Monella hukkuu netissä jo laillisen ja laittoman käytöksen rajat
    Pipsalle, miehelleen ja muille kisuille lämpimät osanottoni.<3 Itse monta karvaturria elämäni aikana menettäneenä tiedän kuinka raastavaa se suru siinä alkuun on.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kun on epäilty,ettei Pipsa kirjoita asioita niinkuin ne oikeasti ovat, niin sehän ei ole ikinä varmaa,kertooko blogi asioita totuudenmukaisesti. Usein muutenkin elämämme on omasta näkökulmastamme erilaista kuin muiden. Mutta blogi voi olla myös fiktiivinen ja tarinallinen ja näkökulmien painotukset vaihdella.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *