
Paistasko tänään aurinko? KYLLÄ!
Aurinko senkun paisteloo ja näin ilahduttaa ihmisiä. Ainakin mä saan auringosta semmosta näkymätöntä energiaa joka auttaa jaksamaan – toisaalta taas, huomenna alkaa viikonloppu joten ei sitä energiaa paljoa tarvita. Just semmonen sopiva sykäys vain.
Voi pojjaat olisittepa nähneet kuinka leveetä hymmyy mie hymyilin (mahdoinkohan olla samoissa tasoissa auringonvalon kanssa, sen verran leveetä kuulkaas oli) kun sain vihdoinkin kontaktin yhteen naapuriin – kyseessä ei nyt kuitenkaan ollut talonaapuri mutta tästä samalta alueelta kuitenkin. Meillä oli sopiva puheenaihekin, nimittäin koirat. Sydän muuten oikein sykähti rinnassa, kun tämän rouvan arka koira oli hyvin innoissaan minusta eikä arastellut yhtään. Harmittaa kunnei sitä omaa pikkukarvakorvaa voi ajatellakaan mutta onneks täällä pääsee välillä rapsuttelemaan toisten koiria.
Naapuritalossa on muuten ihan Mungolife-Annan koiran, Simban näköinen sheltti. Sen touhuiluita jaksan tuijotella aina kun samoihin aikoihin pihalle satutaan.
Jeij! Tänään mun ei tartte lähtee enää mihinkää, joten uskalsin ottaa itteni ihan kotiasusteisiin ja pistin kahvikeittimen keittämään mulle teetä litrakaupalla. Huomenna sitten keskustaan töiden jälkeen ja voisin sen verran kävästä siellä Apteekissa että haen tuota sitruunahappoa ja pistän nuo meidän koneet sillä läpi.
Tänään kyllä on luvassa vaikka mitä touhuamista, sillä huomisia postauksia täytyy alkaa väkertämään (silleen pikkuhiljaa kuitenkin) mutta nopeastikos ne menee kun pistää E-typet popittamaan taustalle. Ja taatusti on luvassa lauleskelua, kun niin loistavan hyvällä tuulella olen (no ainahan sitä viikonloppua kohden tulee loistavalle tuulelle, eikös vain?)
Sitten kun nuo homman olen saanut pois päiväjärjestyksestä, voisin ottaa paperin, kynän ja kirjeen nokan eteen sekä pistää Julie ja Julia -elokuvan pyörimään. Yks mun lempparileffoista. <3


15 kommenttia
Kristiina
Hitsi, mun pitää ostaa sitruunahappoa kans! Hyvä kun kirjotit siitä. Oon nimittäin miettinyt millä saisin pyykkikoneen huuhdeltua puhtaaksi kaikesta ns. paskasta. Prismassa kattelin jotain pesukoneenpesuainetta, joka maksoi 5e ja olisi riittänyt vain yhteen kertaan, niin en raaskinut ostaa, lol 😀 Siispä sitruunahappo it is!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Käyhän ihmeessä. 🙂 Itse menen heti huomenna hakemaan. 🙂 Pakko putsata läpi pesukone ja kahvinkeitin.
Anonyymi
– Oi Julie & Julia- elokuva!! <3 x ääretön. Siis niin ihana elokuva, että! Meryl tekee aivan loistavan ja hauskan roolisuorituksen. Mie ostin heti sen elokuvan, kun sen näin. Rakastuin. Ja osaksi senkin takia, että Meryl on yksi mun lempinäyttelijöistä. Täälläkin paistaa aurinko, mutta silti jotenkin kylmä, ettei viittiny edes kuvailemaan lähtä. Ehkä huomenna sitten 😀 Hubaisan hauskaa viikonloppua!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, toi on niin ihana elokuva!
Täälläkin oli aamulla melko kylmä, mut päivää kohden lämpes. 🙂 Mee ihmeessä kuvailemaan, se on niin ihanaa! Hyvää viikonloppua myös sinulle!
Anonyymi
mistä sä ammennat tuon sun positiivisuutes? Eikö sua koskaan masenna? 😀 itekki haluaisin jaksaa innostua ja olla iloinen pienistä asioista 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Voi, mun on vaikea sanoa mistä mä sen ammennan mut kyllä mullakin on huonoja päiviä – harvemmin mut on kuitenkin. 🙂
New England Rose
Moikka Pipsa!
Aivan ihana ilma täälläkin – tottahan se on, että auringosta saa energiaa ja mitä pidemmälle kevät menee, sitä reippaammaksi meikäläinen intoutuu kun illat pitenee ja aamut valostuu!
Sä ootkin jo niin mahtavan energinen, että voisit lahjoittaa mulle osan energiastasi siksi aikaa kun tätä talvea vielä kestää 😀
Mukavaa viikonloppua!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
*nappasee palasen itsestään ja lähettää NER:lle*
Toivottavasti lisäenergia helpottaa. 🙂
Anonyymi
Sitruunahappo-ostoksille minäkin suunnistan, kiitos vinkistä Pipsa (ja muut). Miten sitä annostellaan?
Ihana kuva.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Linkissä on kerrottuna annostelut. 🙂 Mutta en voi itse ottaa tästä kunniaa, joku lukija sen minulle tässä on vinkkaissut. 🙂
Linnea
Ai niin, voisi tosiaan sitruunahapot pyöräyttää koneessa. Vanha annosteluohje on hukassa, mutta eiköhän apteekista saa uuden. Tuo tämänpäiväinen aurinko saa ihan aikaiseksi kevättunnelmia… ja innon kevätsiivota!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tuossa linkissä on hyvät ohjeistukset. 🙂 Että sieltä vaan kurkistamaan. 🙂
Odotahan kun on maalis-huhtikuu, ni sillonhan Pipsa vallan hullaantuu. Ja varmaan moni muukin. 😉
Anonyymi
Tuolla linkin takana oli hyvät annosteluohjeet! 🙂
Anonyymi
Vinkki..
Sitruunahappoa saa ihan normi-marketista, ainakin isommista. Maustehyllyä kannattaa tsiigailla.. Se on sitä samaa tavaraa jota käytetään säilöntään, mehujuttuihin yms. Apteekit mielellään nappaa ns.'apteekkilisän' hintoihin. Ja se kun ei oo myrkyllistä, niin ihan pikkupikku-ripaus uunilohen päälle ja/tai salaatinkastikkeisiin ja *nam*.
Unknown
Mä oon niin nurja ihminen, että auringon paistaessa parahdan yäk, ja koetan rymytä peiton alle piiloon.
Siksi mua pelottaakin jälleen tämä alkava kevät.
Ja jälleen kaikki tuntuu kaaokselta.
Sitruunahappoa. Taidan olla itse sitruunaa happamampi 😀
Mutta vois ottaa käyttöös, jospa tää kevät koti (ja mieli) siitä raikastuisi..