
OOTD – Black and Pink
Meillä alkoi aamusti pienet kamppailut flunssaa vastaan, molemmat pärskitään mutta ei tahdota antaa flunssalle periksi. Kaikenmaailman tropit on taas otettu naamariin, paitsi sitä sinkkiä – sitä en ole vieläkään päässyt testaamaan. Puolikuntoisesta olosta huolimatta raahauduin töiden jälkeen keskustaan katsomaan blogipostit (kiitoksia niistä kahdesta kirjeestä jotka sinne oli saapunut) sekä poikkesin pikaisesti äidin luona. Lopuksi piipahdin vielä kaveria moikkaamassa. Kun kotiin pääsin, niin täällä taisi Sillalla olla jo kova ikävä, kun sellaista jutustelua sain kuunnella.
Mä sain Lumingerielta taas rintaliivilähetyksen, ja nyt sieltä paljastui ne ihanat Lexit mitä olen odotellutkin. Vielä en ole ehtinyt testaamaan, kun on tässä ollut kaikenlaista murheenkryyniä joka on pitänyt ajatukset muualla ja tuon lisäksi on pitänyt tehdä ruokaa (maukasta lohta, perunamuussin ja salaatin kera) ja valmistautua tämän viikkoista Porinaa varten – muistakaahan että vielä ehditte jättämään kysymyksiä, aiheita näihin Porinoihin.
Me otettiin eilen takka käyttöön eli laitettiin lämmöt päälle. En olisi kylmenemistä varmaankaan heti huomannut, mutta kissat kertoi sen hauskasti elekielellään, että täällä on kylmä! Hakivat nimittäin noita kolopaikkoja, missä olisi lämpimintä nukkua. Siiri ja Sevi hautautuivat oikein peiton alle, ja tästä viimeistään päättelin, että on ehkä viisainta laittaa se lämpö päälle. Ja siinä me kaikki viis katseltiin liekkien leikintää ja nautittiin lämmöstä. Joko teillä on laitettu lämmöt päälle?
Pakko myöntää, mutta värikkäät housut toimii paremmin tuon pinkin topin kanssa kuin sen mustan tunikan. No ei mun silti sitä mustaa paitaa tarvitse myydä – ainakaan vielä, pitää nimittäin testata miten se toimii niiden punamustien legginssien kanssa. Voisin kuvitella, että ihan hyvin. Mitäs sanotte, toimiiko paremmin tämän pinkin topin kanssa, kuin sen mustan tunikan? Yrtitin tänään kaupungilta metsästää pinkkejä sukkia, vaan enpä löytänyt paitsi ihan lapsikoossa. Netistä niitä kyllä löytyy ja sieltä pitää varmaan tilailla.
Hieman saatan nyt huomata itsessäni, pienen kokeilunhalun. Olen yleensä välttänyt paita ja housut yhdistelmiä, koska iso etureppu, mutta nyt olen lämmennyt idealle että mitä sitten jos on iso etureppu jos se yhdistelmä vain toimii. Kuten nyt nämä värikkäät housut on antaneet mun huomata. Edestä päin tuota etureppua ei aina edes huomaa, ja mekot varsinkin peitti sen mutta sivuprofiili paljastaa kaiken. Saatan siis vähän kokeilla jotain ”uutta” mutta en mä silti koskaan mekkoja tule unohtamaan. Ne vaan toimii mun kropalla!
Tykkään myös hiuksistani, niinkin paljon että taidan seuraavaksikin värjäyttää samalla värillä. Tämä on se vaalea väri, josta tykkään. Mukavaa, että Anniina osas heti ekalla kerralla valita sopivan värin. Eikä tuo oma juurikasvu paista ihan niin pahasti, kuin tummemmassa värissä. Nyt kun jonkinlainen suosikkiväri on (taas) saavutettu, niin seuraavaksi voisi miettiä hiustyyliä. Mä kyllä tykkään kun osan hiuksista saa kiinni ja osa jää silmille. Niin, kiitoksia vaan sille lukijalle joka ehdotti tätä hieman punertavan vaaleaa hiusväriä.


46 kommenttia
Anonyymi
Tosi kiva ja raikkaan näköinen asu. Tykkäsin myös siitä mustasta paidasta joka sopii varmasti trikoidenkin kanssa. A-linjaiset tunikat ja paidat housujen kanssa peittävät eturepun ihan samoin kuin mekotkin, kunhan ovat tarpeeksi pitkiä ja löysiä. Nuo housujen kuvioinnit häivyttää muuten myös säärien muhkuraisuuden.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä luulen et musta tunika toimii paremmin legginssien kans. Siis tyyliin löysä yläosa, niin tiukempi alaosa ja päinvastoin. 🙂 No harvoin tuntuu löytyvän tarpeeks pitkiä, et peittävät eturepun. 🙁 Pläääh!
Anonyymi
Voi, miten kiva kokonaisuus! Väri passaa niin justiisa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Todella pirteä väri ainakin on. 🙂
Anonyymi
Ihana asu. Kysymyksiä porinoihin: Katsotko Vain Elämää, jos katsot mitä pidät, jos et niin mistä syystä ei kiinnosta?
Käytkö kirpputoreilla koskaan, en ole ainakaan kuullut sinun puhuvan kirppareista.
Puhutteko miehesi kanssa blogistasi, esim sinulle tulevista kamalista kommenteista?
Mistä nimistä tykkäät? Jos sinun pitäisi antaa nimi tyttö ja poika vauvalle, mitkä antaisit?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia kysymyksistä. 🙂
Anonyymi
Lämpöjä meille ei taida laittaa päälle vuokrataloyhtiö kun kovimpaan pakkas aikaan =D Taitaa patterit olla jo vähän lämpöisemmät, kun viikko sitten. Villasukkia on kotona täytynyt pitää jalassa kyllä jo useamman viikon =) Tuo siun asuyhdistelmä on kivan näköinen ja ihanat värit, pinkki piristää sopivasti mustaa. Miulla on sellanen vähän hassu tapa, että useimmiten katson sukatkin muihin vaatteisiin sopiviksi. olen yrittänyt pikkuisen päästä tavasta eroon, kun joskus sen takia on vaihtunut koko päällepantava vaatekerta, jos ei oo just ollu ne oikeanlaiset sukat puhtaana =D Nyt jo välillä voin ottaa kaapista sukat mitkä ensiksi käteen sattuu.
Mukavia iltoja teille takkatulen ääressä =)
T: Taina =)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, kerrostaloissa varsinkin taitavat vasta pakkasten tullen laittaa lämmöt kaakkoon. 🙂 No meillä on kans takan kans lämmitys sekä yösähkö päällä, siis tuossa lattialämmityksessä. 🙂 Villasukkia kans joutuu pitää ku lattiat on vilposat. 🙂 No jos ne laittas nin lämpimäks et ois jaloille kivat, ni tulis kyl upeet sähkölaskutkin. 🙂 No mäkin yleensä käytän mustia sukkia, sopii kaikkien kans eikä tartte nii just kattella mut tuon kans ne pinkit sukat ois ollu just eikä melkee mut menihän nuokin nyt hyvänä kakkosena. 🙂
Anonyymi
Ihana asukokonaisuus, sopii hyvin 🙂 Ja käy kyllä paremmin tuo toppi housujen kanssa mitä se musta tunika vaikka musta tunikakin on kyllä ihana 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, siis kyl toppi on parempi näiden housujen kans. Vaikka mä kyl aion ettii tuohon vielä jonku täydellinen paidan. 🙂
Anonyymi
Asu toimii molempien yläosien kanssa mutta pinkki on hiukan parempi. Kokonaisuus on pinkin kanssa ihanan raikas :). Minusta housuasut sopivat sinulle tosi hyvin, joten uskalla hyvillä mielin käyttää.
Meilläkin takka lämpiää mutta muuten ei ole lattialämpöä kytketty päälle. Villasukkien kanssa on ihan mukavaa vielä. Syksyllä kun nuo ulkolämpötilat vielä heittelee vuorokaudessa paljonkin, niin talo tulee helposti liian lämpöiseksi. Siksipä yleensä kitkuttelemme pitkälle lokakuuhun ennenkuin lämmöt laitetaan kokonaan päälle.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Sitä se kyl on, raikas! Varsinkin tämmöisiin synkkiin syyspäiviin sopiva, et kun pukeutuu pirteästi niin päivän harmaus ei haittaa. 🙂 Siis kyllä mä housuja uskallan käyttää, mutta kaupungille en vielä uskalla niiden kans mennä. 🙂 Mut täsä jonain päivänä vielä… 🙂
Anonyymi
Tosi kiva asu! Pirteä ja sopii sinulle kuin nyrkki silmään 🙂 Kyllä huomaa miten hirveästi olet laihtunut!!! Onnittelut siitä! Kohta sinulla on hirmuinen määrä epäsopivaa vaatetta kaapit pullollaan. Toivottavasti ehdin niitä sitten itselleni ostamaan ennen muita innokkaita 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No en mä nyt niiiin hirveästi ole laihtunut. 🙂 Ja mekkoja saa onneks muokattua, ettei ne kovin epäsopiviksi mene. 🙂 Ku se ei haittaa vaikka helpa ois hulmuava, kunhan yläosasta ottaa vähän pois.
Anonyymi
Tykkään tästä asusta! Näyttää hyvältä, ja kivan värikäs 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Värikäs kyl on, mietinkin et jokohan uskaltaisin tällä asusteella lähteä vaikka töihin. Tai tuon neuletakin pitää olla paksumpi, ettei sentään tuo mikä kuvassa. Tai sit odotan noita lämpimämpiä ilmoja. 🙂
Anonyymi
Miksi poistit kaikki kommentit "viikonlopun tohinat"-postauksesta?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En mä niitä poistanut, piilotin vain siksi aikaa että tuo yksi asia siinä keskustelussa selviäisi.
Anonyymi
Riittääkö sulle todisteeksi edes Yoursin FB-sivut: https://www.facebook.com/yoursclothingOFFICIAL/photos/a.10150327581064738.369984.193484984737/10152722100389738/?type=1&fref=nf
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, nyt riittää! Ja se on nyt virallista eli tuonne Mäntän Myllyrantaan aukeaa huomenna Suomen eka Yoursin franchising -myymälä. 🙂 (Mutta ymmärtäkäähän nyt te, että mä en mainostele ennenkuin on virallista tietoa asiasta ja nyt sitten on)
Anonyymi
Millaisissakohan hinnoissa ne vaatteet ovat tuolla myymälässä verrattuna nettiliikkeen hintoihin? 😮
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Liikkeen hinnat selviävät liikkeestä. 🙂 Kantsii kysellä siis sieltä.
Anonyymi
Tulevatko kommentit siihen aiempaan postaukseen milloin näkyville?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eivät tule. Syy eräissä töykeissä kommenteissa mitä olen aiheesta saanut. Muussa tapauksessa olisi tulleet. Mutta niin, asia selvisi että kyseessähän ei ole perinteinen yoursmyymälä vaan franchisingilla tehty. Jos tuokin oltas heti sanottu ni ei ois ollu niin hämmentävä asia. 🙂 Mut on siellä myymälä ja yoursin jotain vaatteita.
Anonyymi
Pipsa näin sut postissa! En tiedä huomasitko hämmentyneen ilmeeni kun en kehdannut toitottaa kuinka kiva blogi sulla on!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ohoh, kerrankin en huomaa että mut on tunnistettu. 🙂 Tosin mulla oli kiire, että oiskohan vaikuttanut. 🙂 Oisit nyt morjestanut vaa. En mie purase. 😉 Vai olitkos sä siinä paketinpakkauspöydällä?
Anonyymi
Pinkkiä sukkia on Seppälässä ja hm liikkeessä.itse ostan usein sukkia hm liikkeestä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Aijaa, no Seppälässä ei tullutkaan käytyä mutta H&M:ssä en nähnyt.
Unknown
Ite olen nappaillut flunssan alkuoireisiin Kelasin-sinkkiä. Jostain luin että se olisi toiseksi parhaiten imeytyvää sinkki-laatua. Enkä nyt muista mikä se parhaiten imeytyvä oli, mutta sen muistan ettei ainakaan se kaupan imeskeltävä versio. Yleensä mun flunssat menee samalla kaavalla: kurkkukipu, räkä ja kuume. Viime syksynä heräsin yöllä kurkkukipuun ja kävin nappaamassa sinkin ja C:n jonka jälkeen kurlasin Corsodyl-suuvedellä (hyi yök!). En tiedä oliko noiden ansiota että aamulla ei enää ollut oireita.
Viime viikolla taas oli taas tuota pärskintää, niin nappailin parina päivinä sitä sinkkiä kolminkertaisesti yli, niin selvisin pelkällä nuhalla.
Kaikenlaista sitä on flunssantorjuntaan tullut kokeiltua, mutta tuo on näyttänyt toimivan. Tai ei ainakaan ole olo pahentunut 🙂 Toivottavasti sielläkin jää nyt pelkkään aivasteluun.
Takan lämmittäminen on mielestäni niin ikävää puuhaa, että aina jos mahdollista mies saa hoitaa sen. Itse jään puuhailemaan aina omiani ja tunnin päästä sitä huomaa haalenneen hiilloksen, eli mun pitää keskittää kaikki energia siihen takan vahtimiseen jos meinaan sitä itsekseni lämmittää 😀 Mutta mitä sitä ei tekis öljyä säästääkseen, mies sortui ekana ja napsautti lämmityskattilan päälle viime viikolla.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tarttis vissii itekki kokeilla tuota sinkkiä, oon siitä kuullu et sen napsiminen hillitsee tai ennaltaehkäiseen flunssien tuloa.
Mäkään en ole takkaa lämmittänyt, mutta mie oon se joka huolehtii räppänät kiinni. 🙂 Tosin ei meidänkään joka päivä ole takkaa tarvinnu lämmittää. Nytkin on sisällä 25,3 astetta. Ihan sopiva. 🙂
Anonyymi
25,3 astetta on kyllä turhan lämmin sisälämpötila! Meillä on 18-20 astetta ja se on just sopiva.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No jaa, musta tuo on just sopiva. 🙂 Mut kai näissäkin on niin makueroja. 🙂
Anonyymi
No nyt on pirtsakka asu, sopii tosi hyvin sulle! Ja kyllä tämä pinkki toppi on parempi kuin se musta tunika!
Itse asun kerrostalossa ja täällä tosiaan ei kauheasti voi ite päättää millon lämmöt saa päälle.. Pattereita ollaan koitettu laittaa niin lämpimälle kuin suinkin. No, ainakin unta saa helpommin kun sillon helteiden aikaan, tykkään ite nukkua pikkusen vilposessa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Oon samaa mieltä, et toimii näin paremmin. 🙂 Joo, kerrostaloissa on se huono puoli ettei voi ite pistää lämmitystä päälle mut kun miettii, ni ei meillä ainakaan koskaan ollu siel vanhas asunnossa kylmä. Et siel oli aika lämpimät oltavat. 🙂 Mut totta, unen saa kivasti kiinni kun on viileämpää. Eikö jossain sanottu että makkarin ihannalämpö ollut jotain 19 vai 20 astetta?
Anonyymi
Pakko vähän toistaa nyt itseäni, mutta kyllä se vaan on niin, että yksiväriset selkeät kuosit lähellä kasvoja näyttää sun päällä hyvältä. Kun omat värit ei kasvoilla niin kovin voimakkaat ole, niin helposti kasvot hukkuu kirjaviin kankaisiin.. Näytät hehkeältä tuossa värissä 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia, oon samaa mieltä et toimii näin. 🙂
Anonyymi
Aivan ihana asu!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On. 🙂
Anonyymi
Iskikö flunssa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei iskeny, yritti kyl mut ei saanu valtaa. 🙂
Anonyymi
Lämmöt on tähän kerrostaloon tullu. Mikä on ihme koska yleensä ne tulee vasta joskus lokakuussa. Ehkä nämä harvinaisen kylmät ilmat on vaikuttanu siihen. Rovaniemelle ko ke-to yönä tuli ihan näppärästi räntää/lunta. Hieman oli hankalaa pyörälä veättää 🙂
Nätti tuo sinun hiusväri, sopii paremmin ko se punanen. Housuihin on varmasti tottumista, ite ees uskalla tuommosia kuviollisia laittaa pääle. Paidoissa voi olla semmosta hillittyä kuviota mutta ei muuten 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Missähän päin oli tullut jopa 20cm lunta? Kuuli vaan jotain tommosta huhua, mut en lehdestä löytänyt. Mut hyvä et on tullut ees pientä lämpöä. 🙂 Ehkä nää ilmatkin vaikuttaa, et jos tulee aikasemmin vilposta, ni lämmötkin menee aikasemmin päälle. 🙂 Kyl näihin housuihin on jo tottunut. 🙂
Anonyymi
Täällä Pohjois-Karjalassa tuli tiistai-keskiviikkona lunta ainakin tuo 20cm ja ongelmia oli ihan riittämiin, meiltäkin sähköt oli poikki melkein 2 vrk:ta, puita kaatui/katkeili todella paljon. Viime yön aikana oli sitten viimeisetkin lumet sulaneet pois….enpä nyt vielä ois talvea halunnutkaan, vaikka lumesta tykkäänkin:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ohoh, aika ikävät tunnelmat heti ensilumesta. 🙁
Anonyymi
Paljon paremmat nää housut tällä yläosalla. Sopii oikeestaan tosi hyvin sulle, voisit hankkia enemmänki ton tyylisiä housuja? 🙂 Ei silti mekkojakaa toki kannata unohtaa, mekot on aina ihania mut vähä vaihtelua välillä.
T. Virpi
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Voisin kyl juu hankkia, mut ehkä kokomustassakin. 🙂