
Myöhästynyt tiistai
Täällä meni tiistaina lämpötila plussan puolelle ja sen kyllä huomasin kun maa oli ihan sohjoinen ja paikoin liukas. Vielä ei ole pääkallokeli saanut tätä emäntää kaatuman mut sillä onkin nastat! Mua kyllä kiukuttaa tämmönen keli, olisi pysynyt vaan siellä pienen pakkasen puolella.Ainoa kiva asia tässä plussakelissä on se, että sisälämpö on pysynyt erittäin sopivana eli ei ole tarvinnut turvautua villasukkiin ja kerrospukeutumiseen.
Tänä kertana mä sainkin tarttua aikalailla heti imuriin ja mopin varteen kun äidilleni menin, eikä siinä kovin kauaa mulla nokka tuhissut kun hommat oli jo tehty ja sit lähdettiinkin kattelemaan mitä siellä kaupungilla olisi. Poikkesin myös Riverin liikkeeseen kun huomasin siellä SoyaConceptin nimen ja sieltä alerekistä löytyi ihana pitkähihainen pusero mutta en sitten mennyt ostamaan ja nyt se nakuttaa mun mieltä. Varsinkin kun siitä oli yksi iso koko enää jäljellä.
Löysin myös Isolinnan K-supermarketista nämä Pappagallon jätskipurkit, hinta oli kyllä suolainen mutta oli se sen arvoista sillä mä vihdoinkin löysin ne jätskimaut joita oon metsästänyt siitä saakka kun Porissa Bepopissa ollut jätskibaari lopetti toimintansa. Nää oli ne maut mistä mä tykkäsin ja jos niitä ottaa softiksen kanssa, ni aijaijai. Jouduin jättämään nuo äitini luokse odottamaan että saisin ne jossain vaiheessa tänne kotiinkin. Näitä jätskimakuja vedetäänkin naamariin ensi kesän herkkupäivinä eli yks purkki per herkkuhetki. Kuvan purkit syödään jo ennen kesää. Lakritsissa on peruskermajäätelön kalorit, 182kcal/100g mutta Mango kun on sorbettia niin siinä kalorit on sopivamman eli 132kcal/100g. En ole yleensä iso jäätelöfani mutta nämä.. nämä on ihan täydellisiä. Onko kukaan lukijoista maistanut näitä?
Takki – Yours
Mekko – Nanso
Housut – Ellos
Laukku – Furla
Kengät – Ecco
Multa on kyselty aika paljon että paljonko mä saan tavaraa mahtumaan Furlan laukkuun, joten nappasin kuvan tästä tilaihmeestä kun se mulla tiistaina oli käytössä. Tää syö yllättävän paljon itseensä ja sen takia mä sen tiistaina laukukseni valitsinkin kun tiesin että tulee paljon kannettavaa. Furla on mun talvilaukkuni. Tuolla oli siis iso kasa kirjeitä ja kirjepapereita jotka oli saapuneet, sekä ylläripaketti. Sitten siellä oli kaulahuivi, avainpussukka, kännykkä, lompakko ja kissojen ruuatkin mutta ne ei enää tässä kuvassa tietty ole.
Suuret kiitokset sinulle joka lähetit tämän ylläripaketin. <3 Ihana <3 Mäkin löysin näitä Porista, nimittäin Muksumassista, kun kävin tsekkaamassa mahdollista lahjaa synttärisankarille. Onneksi en ostanut itselleni niitä, vaan myhäilin itsekseni että nytpä tiedän mistä saan varaston täydennystä. Jee! Tuo sininen lehtiö pääsi jo käyttöön!
Tiistaina on aina erittäin hyvä postipäivä – tällä kertaa tuolla kuoressa oli 11 kirjettä, kirjepapereita ja Louis Vuittonin avainpussukka. Enkä jaksanut odottaa vaan avasin ne samantien äitini luona ennenkuin aloin siivoamaan. Ainoastaan tuon lahjapapereissa olleen yllärin jätin kotiin saakka, piti sitä pientä yllätystä elämään saada. Ja kuten kuvasta näkyy, olen innostunut Diddlin kirjelehtiöistä – näitä myy mun kirjekaverini Facebookissa.
Noiden muiden lisäksi postissa odotti tämä ihana Louis Vuitton Vernis cles. Tää on vanhemman mallinen cles ja väri on Pomme D’ Amour – erittäin herkullinen. Tää tulee mulla pikkulompakoksi kun tuon epi Pochetten kanssa on ollut hieman hankaluuksia saada kaikkia pikkutavaroita mukaan joten sitä tilaa saan nyt tämän clesin avulla. Olisin ottanut epi clesin kaikista mieluiten mutta niiden saatavuus on todella heikkoa, varsinkin jos haluaa väriä. No empä mie ole innostunut keräämään samankuosisia joten ei sillä niin väliä, vaikka olisihan se ajatuksena kyllä kiva.
Yves Rocherinkin tavarat saapui – oli heti pakko kokeilla tuota yhtä vaaleille hiuksille tarkoitettua shampoota mutta ei se mun mielestä kirkastanut niitä. Ja tuo vihreä suihkugeeli tuoksuu todella ihanalta.
Kisutkin sai jotain – Sillalle ostin paljon tonnikalaruokaa kun se tykkää siitä niin paljon, mutta toki muutkin kissat niitä syö, paitsi Siiri. Se ei koske märkäruokaan. Mut suosituin koko muovipussin sisällöstä taisi olla tuo vilkkupallo – ainakin Sulo meni ihan sekaisin siitä. Mutta olipas noilla muutamalla sapuskalla hintaa, kun kotona katsastelin tuota kuittia.
Ilta sitten menikin uusien X-files jaksojen parissa. Tämä ja Akin&Ritan rakkausdieetit ovatkin ainoa mitä seurailen televisiosta, muuten käytän Ruutu.fi sivustoa ja Netflixiä. Kuka muu katsoi nuo kaksi uusinta jaksoa? Harmi että on vain minisarja mutta jotenkin toivon että tää tuo vastauksia muutamiin asioihin, jos nyt kunnolla enää muistan niitä vanhoja jaksoja. Ne voisikin katsoa uudelleen läpi jos vaan löytyy jostain.


88 kommenttia
Anonyymi
Miks pitää syödä jätskejä ja hampurilaisia? :c
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Miksi ei saisi syödä? Ainakin jos hampurilaisen osalta syön "niitä" vain kerran vuodessa, ja jäätelökin oli puoliksi Siljan kanssa. Näitä postauksen jäätelöitä en ole vielä syönyt, en ainakaan sanan siinä merkityksessä.
Anonyymi
Koska niitä valmistetaan ihmisille ihan syötäväksi… you know.
Anonyymi
Voihan sitä jätskiä maistella koko kesän 🙂 Paitsi jäätelön valmistaja repii varmaan pelihousunsa, jos meinaat ottaa siitä kymmeniä kertoja jätskiä ja laitta taas takaisin pakkaseen. Jäätelön laatu meinaan kärsii siitä oikeasti. Muutaman kerran se kestää, mutta ei useampaa..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Voi toki, aina herkkupäivisin. 🙂 Siis jos mä herkkupäivänä otan tuota, niin ei siitä silloin kymmeniä kertoja jätskiä oteta vaan otetaan reippaasti se kalorimäärä jonka saan herkkupäivänä syödä. Molemmat purkit voisin siis syödä kahtena herkkupäivänä – toinen toisena, ja toinen toisena. 🙂 Että ei niiden laatu varmaankaan tuossa ehdi kärsimään. 🙂
Anonyymi
Tuleeko sun kaikki posti siis Poste Restanteen?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Suurinosa.
Anonyymi
Miksi?
Anonyymi
Pipsa kun luulee olevansa suuren suuri julkkis..
Anonyymi
kuka haluaa kotiosotteensa laittaa julki ?? ei kukaan täysjärkinen
Anonyymi
Eikai sen julkinen tarvitse olla, mutta kai sitä voi ostoksensa tilata ja kirjeystäviensä kirjeet vastaanottaa kotiosoitteeseen? Näin ei ilmeisesti kuitenkaa tee. Ns. blogiosoitteena sen toki ymmärtää.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kuten ylläkin sanoin, niin suurinosa menee Poste restanteen – ei siis suinkaan kaikki. 🙂
Anonyymi
Luulen, että jätski ei säily hyvänä kesään asti. Meillä ainakin siitä tulee jäistä, jos pitää kauan pakkasessa, kun pakkasta kuitenkin avataa usein.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Siis kyllä mä nää kyseiset purkit meinaan syödä tässä näin seuraavilla herkkuhetkillä, siis sitten kun saan ne tänne meille saakka. Kesällä syödään sitten uusia purkkeja. 🙂
Anonyymi
Yves rocherin tuotteet ovat aika huonoja ainakin meikit.hopeashampoo kirkastaa vaaleita hiuksia
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hmm.. pitäisiköhän munkin siis ostaa tuota shampoota. 🙂
Anonyymi
Ompa sulosia nuo kissat. Sulolla karva kiiltää. Tykkääkö harjaamisesta?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ne on kyllä suloisia ja Sulolla tosiaan kiiltää, mutta se on vielä pentukarvaa joten katsotaan nyt mihin se tuosta vielä muuttuu. Epäilen kyllä että samanlaiseksi jää. Tykkäähän se, ei täällä oo kuin Sevin harjaaminen vähän haasteellisempaa. 🙂
Anonyymi
Miksi ihmeessä jo nyt ostit kesää varten jäätelöä? Kait sitä olisi siellä supermarketissa myöhemminkin…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Enkö mä sitä postauksessa sanonut? Otin ne siksi kun epäilin että olivat niitä makuja joita oon metsästänyt. Ja näin oli. Nii ja siis tarkoitin tekstissäni että nämä vedetään naamariin kesällä, siis noita makuja – ei noita samoja kyseisiä purnukoita. 🙂
Anonyymi
Joku muukin luuli kuten itse, että ostit ne nyt ja syöt sitten herkkupäivinä (useina) kesällä. Mutta ilmaisit sen vaan hassusti, ei me lukijat tajuttu mtä tarkoitit..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No minäpä muokkasin sen nyt niin, ettei tule väärinkäsityksiä. 🙂
Anonyymi
Yli 600 kaloria on tuossa toisessa purkissa, saatko herkkupäivänä syödä niin paljon?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niijuu kun tossa lakussa oli enemmän. Pitää katsoa viel kuinka paljon tossa purkissa on tavaraa. Mut Mangon nyt ainakin saan.
Anonyymi
Pipsa vain vähän maistelee, kyllähän sen ulkonäöstäkin näkee 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ihan oikeasti, alkaa olemaan jo pikkaisen loppuunkulutettu levy. Kyllä, olen läski ja kyllä, osaan myös maistella. Aina joku vetää tämän kortin esiin kun läski sanoo maistelleensa jotain. No niin, soittakaa nyt vielä lehdille, tässähän olisi melkoinen uutisaihe!
Anonyymi
No, mut mitäpä muutakaan voi näiltä entisiltä tai nykyisiltä koulukiusaajilta odottaa! Kun ei kapasiteetti muuhun riitä, niin… 😀
Anonyymi
Mutta niinhän sä olet itsekin sanonut, söit aiemmin pikkulinnun ruoka-annoksia ja vain maistelit herkkuja ja silti paino vain nousi? 😀
Mutta joo, voihan sitä miettiä että haluaako ne 600 kaloria syödä kerralla, kyllähän noin isosta purkiata riittää kahteenkin kunnon kertaan. Sulla on selvästi painonlasku kuitenkin hidastunut. Vaikka vastaat tietysti heti että Ringa sitä ja Ringa tätä, Ringa on jumalani ja vedän siis herkkupäivänä koko purkin koska voin. Ei sitä pakko kuitenkaan ole..
Anonyymi
Täällä ne omaan elämään tyytymättömät taas huutelevat. Ei teitä ainakaan järjellä ole pilattu, mutta sen te tiedätte itsekkin! 🙂
Anonyymi
Niinhän sä luulet 🙂
Anonyymi
Huonoja ohjeita ringa antanut.koska piia sun painos putoaminen vuodessa alle 30 kg.on minimaallisen pieni
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hoh hoijaa taas nämäkin kommentit.
Anonyymi
En luule, vaan tiedän! Järkevät ihmiset eivät arvostele toisia ulkonäön perusteella. Varsinkaan kun Pipsakin yrittää laihduttaa ja on jo saavuttanut hyviä tuloksia. Mutta ehkä teidän päämääränä onkin vain kiusata toisia. Häpeäisitte, varsinkin kun anonyymeinä huutelette!
Lumina Scargall
Miten voi noin paljon häiritä jonkun käytännössä täysin tuntemattoman, syömiset tai syömättä jättämiset???
Elina
En katsonut X-filesia, mutta kauan sitten tuli sitä seurattua aktiivisesti.:) Jotenkin omalta osalta kiinnostus on laimentunut. Kesäkurssilla X-files oli yksi esimerkki kerronnasta, josta katoaa jännite siinä vaiheessa, kun *jotain* oikeasti tapahtuu, eli pääpari saa toisensa. Mutta tämä on vain oma näkemykseni.;)
Jätskiä en oikeastaan enää syö, ellei löydy jotain, mitä voin syödä. Sorbettia olen joskus pistellyt.:) Tämä johtuu allergioista eikä mistään dieeteistä, kananmuna tuppaa olemaan perusaines monessa jätskissä, tai sitten niissä on sakeuttamisaineena karrageenia, joka ei sovi mulle.
Astman ja allergioiden takia käytän LV:n suihkusaippuaa ja Erisanin allergiamerkittyjä rasvoja, kaikki hajusteettomia. Hyvin toimii nekin.:) Erillistä shampoota en ole käyttänyt melkein 20 vuoteen, mutta mulla on luonnostaan vahva hiuslaatu, johon väri ei edes tartu (kokeiltu on), eli en värjää. Aikoinaan ostin kyllä Yves Rocherilta kaikenlaista, ja Body Shopin Bergamot oli mun lempituoksu, mutta enää en pysty käyttämään.;)
Tällaista täällä.:) Pitäisikin muuten varmaan katsastaa tuo Pappagallon mangosorbetti, josko pystyisin syömään sitä.:) Jostain syystä en ole älynnyt etsiä sorbetteja jätskihyllystä, vaan ravintolassa nauttinut.
Aiempaan postaukseesi liittyen piti sanoa, että en kerta kaikkiaan käsitä, mitä jotkut saa irti nettihäiriköinnistä, stalkkauksesta ja toisten elämän pikkutarkasta analysoinnista?O.O Hyvä, että olet jaksanut kaikesta huolimatta pitää blogia noinkin pitkään.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä seurasin kans sillo aikoinaan aktiivisesti, ja nääkin tulee katottua mut nyt kun oikein mietin niin voi olla etten jaksaisi seurata kunnolla jos olisi täyspitkä kausi. Tai mistä sitä tietää mut nyt tuntuu siltä.
Voi ikävää että tuolla tuollaisia rajotteita. 🙁 Sorbettia meinasin sulle suositella mut sit jäin miettii että onkohan niissäkin kuiteski tota kananmunaa. Noita sorbetteja ei kyl munkaan mielestä oo kaupoissa juurikaan ollut, tosin kyl ottanu niitä koska vähemmän kaloreita. 🙂 Tuo Pappagallon Mango on vaan silleen makeaa (siis hyvällä tavalla, ei semmosta äitelää kuiteskaa) että sitä ei kyl mun mielestä voi syödä liikaa. Ja mäkin varmaan syön enemmän tota lakua, koska se on taivaallista. Voi hitsit kun et voi maistaa. 🙁
Joo, kaikkea on saanut kokea mutta ei ne ole mua lopettamaan saaneet mutta ne on yksi syy miksi blogi on alkuajoista muuttunut. Jotkut eivät tunnu tänä tajuavan kun aina valittavat että on muuttunut. Kyllähän mie haluaisn päästä kertomaan tästä ihanasta kodista jne mutta ei vaan voi. Mut eipä se silti silleen haitaa ku en oo kuiteksaa mikää sisustajabloggaaja, et ois tärkeää näyttää sitä kotia. Mun kodin näyttämiset ois lähinnä sitä miten ihana tää on. 🙂
Anonyymi
Minusta on mielenkiintoista seurata miten sinun elämäntaparemonttisi jatkuu 👍
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Uskon, koska mustakin sitä on mielenkiintoista seurata. 🙂
Anonyymi
Eikö Siiri todellakaan syö ollenkaan märkäruokaa? 😮 entäs jotain "oikeeta" lihaa tms? Meillä tuli yhden kissan kanssa ongelma virtsakiteistä ja kuivaruoka meni panniin kokonaan. Toivottavasti Siiri tykkää juoda vettä sentään ettei kuivetu koko tyttö 🙂
Noita jätskejä olen joskus kaupassa nähnyt, mutten oo ostanu, pitääpä kokeilla jos on niin hyviä! 🙂
-tiia
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei, tai on tuolla se RIND makuinen jota se suostuu syömään ja sitten lihoista, niin broilerinsydämet. Ja Lidlistä saatava riistakäristys. Siinä on kaikki muu mitä se suostuu syömään. + juustoa. Siiri syö kuivaruokaa ja hän juo todella hyvin vettä, kaikki kissamme juo. Ja kun tuo kuivaruoka on kuitenkin laadukasta mitä syö, niin ei olla huolissamme. 🙂
Jos lakritsi on vaan semmonen mistä muutenkin pidät, niin suosittelen ehdottomasti sitä makua tuosta Pappagallosta. 🙂 Se on taivaallista!
Anonyymi
Kissat oppivat petollisen helposti ronkeleiksi… Kun hyvän makuun pääsevät, ei enää muut kelpaa. Mutta siitä nirppanokkailusta pääsee kyllä suht helposti eroon, kyllä kissoille alkaa eväs kuin eväs kelpaamaan, kunhan vaan nälkä kasvaa tarpeeksi suureksi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Sekin on totta mutta Siirin tapauksessa se ei vain tykkää märkäruuasta. Se ei sitä syö, enkä lähde Siiriä paastottamaan kun se ei ole kissoille hyväksi. Siiri saa kuitenkin laadukasta kuivaruokaa ja juo hyvin vettä, joten eipä sen niin väliä. 🙂 Sitten on tietty nuo lihaherkut mitä saa.
Anonyymi
Meillä myös tyttökisu, joka ei syö märkäruokaa, ei vaan tykkää. Ja on myöskin kokeiltu kaikenlaisia ruokia, mutta ei uppoo ni ei. Raksuttelee sit raksuja ja vettä juo reippaasti. On myös niiden raksujen kanssa nirso, vain muutamat merkit kelpaa ja jostain syystä ei pidä niistä laadukkaista ruoista. Ollaan niistäkin kokeiltu varmaan kaikki läpi mitä eläinkaupasta löytyy, mut "markettiruoka" kyllä kelpaa. Ainakin bilanx ja perfect fit maistuu.
Hassuja otuksia nuo kissat.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ootteko kokeilleet Power of Naturea? Voisin lähettää sun kisulle maistiaisia kun se on aika hintavaa ettei kannata ostaa jos ei kelpaakkaa. Laita vaikka sähköpostilla osoite. 🙂 Mut joo, kissat osaa olla nirsoja.
Anonyymi
En osaa varmaksi sanoa ollaanko kokeiltu tuota kuivamuonaa, mutta monia merkkejä ollaan tosiaan aikoinaan testattu. Onneksi monia saa pikkupusseissa niin voi testata et kelpaako ja on tuossa tuo kolli, jolle käy raksu ku raksu, mut nirsoilee sit märkäruoan kanssa 😀
Mutta joo, kiitos, kyllä mä voisin mielelläni kokeilla tuota merkkiä antaa, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka se kelpaiski. Mä laitan sulle sähköpostia! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva olla avuksi tällä tavoin. 🙂
Anonyymi
Tuli vain mieleen että ku monia varmasti kiinnostaa millainen koti sulla on niin mitä jos vaan vähän näytät eli otat kuvan esim. jos sul ois lipasto ja sen pääl koriste esineitä ni vaa niist koriste esineistä tai verhoista vaan joku kuva mis näkyy lähinnä se väri tms. En tiijä ymmärsitkö mut niiku sellasii pieniä osia et vähän näkis tyyliä mut ei tietenkää tarvis koko huoneesta/talosta kuvaa ottaa 🙂 se vois olla ihan kiva postaus!
Anonyymi
Onhan Pipsan koti näkynyt kaikilla videoilla ja kuvissa. Tavallinen kasari/ysäritalo, jonka sisustukseen ei ole liikaa satsattu. Pipsa ei pidä koriste-esineistä, tyynyistä, matoista, omassa kotonaan. Helpompi siivota.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin, ei voi oikein kuvata mitään koriste-esineitä kun sellaisia ei ole. 🙂 Tää on tätä tämmöstä ettei oikein ole mitään pikkukuvattavaa. 🙂
Anonyymi
Eikö teillä ole mitään seinillä? Onko molempien makua tuollainen minimalistisuus?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei ole ei ja me olemme siihen tyytyväisiä. 🙂
Anonyymi
Miksi seinillä pitäis roikkua mitään? Itsekin asun tavallisessa ysäritalossa (joskin rempatussa), joka on kaikenlisäksi "sisustettu" kissoille mielekkääksi. On joidenkin mielestä varmasti rumia kiipeilypuita ja -paikkoja, pesäkoloja ja laatikoita vähän joka nurkalla, leluja siellä täällä. Mieluummin kattelen noita tavaroita käytössä, kun koriste-esineitä ja muuta tarpeetonta pölyttymässä hyllyillä vaan koska niitä täytyy olla. Jokainen lienee saavan sisustaa tai olla sisustamatta kotiaan niin kuin tahtoo. Ei tuo Pipsan minimalistisuus niin uniikkia ole, että sitä jatkuvasti kannattaa voivotella 🙂
Anonyymi
Meillä on ikkunalaudoilla kynttilöitä, viherkasveja, pikkutavaroita. Seinillä paljon tauluja, seinätekstiilejä. Pöydillä aina tuoreita leikkokukkia, kiviä ja muuta ihanaa. Minusta maksimalistisuus on ❤️.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jokaine sisustaa kotinsa miten haluaa, ei sen mukaan miten muut sen haluaisivat sisustettavan. 🙂
Anonyymi
Nyt vilisee vaan herkut Pipsan silmissä, burgerit ja jäätelöt ja tottakai niitä syödään vaan herkkupäivinä ja luvalla, heh. Miten olisi tosiasioiden tunnustaminen… Ylipainoa vähintään 50kg. -800g/kk -tahdilla, joo…
Anonyymi
Toivon sinulle pikaista paranemista! On varmasti vaikea elää tuon taudin kanssa.
Anonyymi
Alipainoisena on itseasiassa huomattavasti helpompi elää kuin ylipainoisena. Veikkaan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eka anonyymi voi toki tuudittautua tuohon omaan luuloonsa. 🙂 Ei haittaa minua. 🙂
Anonyymi
Voisit aivan huoleta jättää julkaisematta nuo vihamieliset kiusaajien kommentit. Tekisit sillä palveluksen kaikille. 🙁
Anonyymi
No eihän kukaan jaksa aina olla samaa mieltä että kaikki on kaunista ja ihanaa
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No eihän täällä kaikki ole ollut ihanaa ja kaunista, mutta toki tuollaiset ala-arvoiset trollailut lähtee täältä nyt pois. 🙂
Anonyymi
Mutta hei. sehän tietää sulle rahaa mitä enemmän on kommentteja
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kiva kun ootte tuoneet mulle tonneittain euroja… NOT!
Anonyymi
Oletko nyt Sumuluksessa lomalla kun postauksetkin ovat etukäteen kirjoitettuja?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Eiku mä oon Sosta Ricassa syömässä burgereita ja jätskiä.
Anonyymi
😀 😀 😀 Pipsa, sinä vaan oot kyllä ihan huippu! Nauroin ääneen. Keep up the good work, ei noi ilkeilijät sulle pärjää! Surkuhupaisia ovat.
Lumina Scargall
:'DDDD
Anonyymi
Ihana tuo Furlan laukku! Muistatko sen nimeä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, se on Perla tote.
Anonyymi
Lehdessä oli juttu naisesta joka vuodessa puotti painoa 77kg jättämällä mm.sokerin pois
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mutta hienoa tälle naiselle, mahtava suoritus. 🙂
Anonyymi
Sillä naisella taisi lähtöpaino olla ihan toisissa lukemissa kuin Pipsalla… Hieman rajaa noilla kommenteillanne, hyvät ihmiset! Järkyttävää ilkeyttä ja nettikiusaamista oikein urakalla. Hävetkää!!!
Anonyymi
No joo 177 kg
Anonyymi
Eikä tuo kiusaamista ollut .asian toteaminen vain
Anonyymi
No kyllä Pipsalta voi aivan hyvin ottaa 77kg pois että tulisi hoikka nainen joten on se nyt kumma että tuonkin jutun mainitseminen (jonka täysillä valoilla kulkeva kuvista pystyy toteamaan…paitsi samanpainoiset jotka kieltävät totuuden) yritetään leimata kiusaamiseksi. Herätystä nyt. En ole kukaan edellinen anonyymi mut voisin kuvitella että ajatuskulku oli siihen suuntaan että Pipsan painonpudotustahti on ollut kauniisti sanottuna maltillinen, lähtöpainoa ja varsinkin jäljellä olevaa ajatellen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin, minulla on ollut maltillinen painonpudotus koska tämä ei kuitenkaan ole mikään dieetti/laihdutuskuuri vaan elämäntaparemontti. Elämäntaparemontissa kaikki tapahtuu maltillisesti. Eikä minulla ole vieläkään mikään kiire, joten miksi ihmeessä teillä muilla tuntuu olevan?
Anonyymi
Voi hyvä isä näitä kommentteja! Onhan se kauheeta, jos lihavakin ihminen joskus syö jotain hyvää, pettuleipäää ja vettähän se olla pitäs, perskutarallaa..! Ei kukaan jaksa aina porkkanaa vetää naama peruslukemilla, mutta kun välillä syö jotain extraa ja herkkua, niin sittenpä taas jaksaa sitä arkiruokaakin, ja laihtuukin kyllä aikanaan. Miten tästä jaksetaan koko ajan länkyttää?! Kyllä sen näkee, että tulosta on tullut, lopettakaa jo se rutina! Ja vaikka ei tulis tulosta yhtään, niin eihän sekään kuulu yhtään kenellekään, vaikka onkin bloggaaja, ei ole joka grammasta ja pennistä tilivelvollinen lukijoille, saati AV:n haaskalinnuille.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Näinhän se on.
Marja
Voi hyvää päivää näitä kommentteja… Tunnen suurta myötähäpeää tällaisia kirjoittajia kohtaan… Hoh hoijaa…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kieltämättä mutta voisivat nämä keskustelunsa pitää siellä paikassa minne auringo ei paista.
IlonaK
Voi yhen kerran !!! Kyllä nauruksi alkaa mennä, kun joitain nuita kommentteja lukee. Älä Pipsa poista kaikkia tötteröpäiden kommentteja, pliis, tai jätä joskus joku tollanen herkkuketju, jossa tötteröpäät oikein nuivailevat…mie nimittäin välillä ratkeilen täällä nauramaan.
Oot kyllä ihan ihan paras ja sellaisen voimaantumisen huomaa nyt, kun kommentoit tötteröpäille – luulisi heitä jonkii verran nolottavan, tai ainakin ärsyttävän, kun et ottaudu tommoseen närppimiseen ja jäkätykseen.
Huvittaa ajatus, miten joku tötteröpää lukee siun tekstiä suurennuslasin kanssa ja räknää taskulaskimella päiviä ja kuukausia ja kiloja ja grammoja.
Miusta on kiva lukea siun blogia, seurata et-remonttia ja kissojen elämää.
Kamalasti paljon terveisiä ja rapsutuksia karvahaalareille toivoo IlonaK
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En mä näitä julkaistuja poista ja saatan ehkä välillä julkaistakin jotain mutta kyllä mä silti haluan että tää pysyisi mukavana blogini, eli mustuttajat voivat mennä keskenään muualle. Ja voihan noiden mustaajien juttuja netistä, sieltä eräältä keskustelupalstalta lukea jos kiinnostaa. 🙂
Eipä ne noista mun kommenteista mitään nolostu vaan suuttuvat, kun Pipsa on tyly ja mitähän kaikkea siitä joskus sanottiinkaan. Jep jep, no ajatelleen asiaa vaikka niin että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Kiva että oot tykännyt lukea, ja toivottavasti seuraat jatkossakin. 🙂 Mukavaa kevään odotusta!
IlonaK
Juu, oon viihtynyt siun blogissa ja aivan varmasti viihdyn jatkossakin 🙂
Minua tosiaan naurattaa, kun tötteröpäät keuhkoavat ihan omituisista asioista. Ja et sie miusta ole tyly, vaan mukavan rauhallisesti jaksat kommentoida nuita älyttömyyksiä ja sekös saapi tötterön tärisemään – heehee.
Miten muuten kissukset talvella – käyvätkö ulkona vai nautiskelevatko talvimaisemista ikkunasta katsoen?
Kissoista tuli mieleen sekin, kun joku taivasteli sitä, kun Siiri ei syö märkäruokaa ja VOI KAMALAA, kun kissoilla on YKSI ISO RUOKA-ASTIA. Aaarghh – ei tainnut olla kissatuttavia montaa sillä ihmisellä. Kissat ovat niin yksilöitä, jotkut tosi kranttuja ja joillekin menee ihan kaikki eväs, jotkut eivät voi syödä samasta kupista toisen kissan kanssa ja joitain se ei haittaa. Kissatuttavissani on katti, jonka mielestä ruokakiposta lattialle vierähtänyt ruoka on aivan pilaantunutta, joten on pitänyt kehitellä kippo, jossa ruoka pysyy, vaikka sitä miten siinä pyörittelisi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva kuulla. 🙂 Tervetuloa siis!
No, antaa niiden meuhkota – siellä muualla. Pitää saada tää blogi nyt taas rauhottumaan. 🙂
Siiri ja Sulo on ainoat jotka ulos menevät kylmälläkin kelillä. Eipä siellä mitään kauaa silti olla, 5-10min. Sevi ja Silla kattelee sisältä.
Heh, itseasiassa niitä ruoka-astioita on kaksi. 🙂
Anonyymi
Onneksi on tötteröpäiden vastapainoksi ihkuihania kommentoijia!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niimpä! <3
Cerp
Toi pappagallon lakritsi on kyllä parasta lakujäätelöä, mitä oon ikinä maistanut! Vähän salmiakkimainen maku. Pitääkin ostaa sitä pitkästä aikaa. Mä oon myös mangon sekä sorbettien ystävä, mutta jostain syystä tuo mangosorbetti on jäänyt syömättä.
Meidän kissojen uusi villitys on foliosta tiukasti puristettu pallo, Rulla leikkii sillä itsekseen pitkät tovit. Se on ainakin toiseksi parasta heti suihkun ja kissa-ammeen jälkeen 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, ehkä pieni salmiakkine vivahde nyt kun mietin. 🙂 Mut on kyl ihanaa. Kokeilehan ihmees mangoa, se ei ole ällöämakeaa ja mun pitäs semmoset kyl tunnistaa ku inhoon semmosia. 🙂 Esim. Lidlin mangosorbetti on semmosta ällöhköä.
Meillä on kans tommonen pallo, tosin ihan ostettu. 🙂