My stereo don’t play lovesongs at all

Mä en tajua mikä mulla mahtoi olla aamuyöstä, kun olisin jo neljän maissa ollu niin pirteenä ja valmis lähtemään töihin – isäntäpä ei. Eipä silti, tää tuntuu olevan erityisesti noin sunnuntai-maanantai välisenä yönä. Ehkä mä oon sit nukkunu vaa unta sen verran varastoon, et pienempikin riittäisi. Ainakin sinä yhtenä yönä.

Oli hauska aamusti lähtee kahlaamaan tuonne lumeen. Ei siinä mitään, ei se haitannut. On jotenkin piristävää, kun on lunta. Vaikka poishan tuo kyllä varmasti vielä sulaa, mikä on harmi. Tommonen lumimäärä ja pieni pakkanen, vaikken olekkaan pakkasten ystävä niin pieni pakkanen ei koskaan ole pahasta. Töissä tuli hetki pelleiltyä sen lumen ja lymimyräkän kanssa ennenkuin tokeennuin jatkamaan matkaani. Tosin leikkini oltiin sisällä huomattu ja sainkin asiasta hyväntuulista sanomista. No hei, vaikka läheneekin ne kolmeakymppiset ja pitäs olla mukamas niin aikuinen, ni välillä on hyvä olla lapsenmielinen. Se piristää!

Näin päikkäreilläni muuten unta, jossa esimies antoi loppuviikon lomaa ja mun piti pikaisesti perehdyttää tuuraaja käyttämään yhdistelmäkonetta. No ensinnäkin, mihin se mun pirteys katos ja toisekseen, miksi mä aattelen jotain lomaa?

Myin muuten taas pari vaatetta itseltäni pois. Ku tajusin, ettei niitä tule käytettyä. Mitäpä siis pitää viemästä tilaa mun tulevilta mekoiltani. Just ku totesin et nyt saa riittää mekkojen ostot, ni jo tekkee emäntä kovaa vauhtia tilaa uusille, voi jeesus! Oon saanu kuulla, et mitä enemmän itsevarmemmaksi (Wait, what?) oon tullu, ni sitä enemmän mää himoitsen vaatteita ja oon todella kriittinen mitä laitan päälleni. Mä tulin oikeesti toimeen parilla asulla joskus 10v. sitten ja en paljoo katsonu mitä oli päällä ja istuko se hyvin (ööömm.. mahtaakohan mennä noin viel tänä päivänäkään) Vuodessa meni vaatteisiin rahaa ehkä maksimissaan joku 150eur kun laskettiin mukaan kaikki mitä tarvitseekaan. Housuja käytin niin kauan kunnes ne meni rikki ja sit pohdittiin et mistä sais uudet, siinä vaiheessa ku ei vielä ollu oikein noita plusmallistoja ni oli aika onnea jos satuit löytämään omaa kokoa olevia vaatteita – niitä siis oli mut ne kerkes aina yleensä loppumaan ku mää oisin niitä tarvinnu.  Sillo elin vaan flanellipaita, t-paita ja joku pitkähihanen aikakautta. Ei löytyny mun kaapista tunikoita ja mekkoja. No luulempa, ettei tunikoita ees viel tuohon aikaan ollu tai en muista ees nähneeni.  No mut, jos katselen jotain vanhoja kuvia 10v. sitten (ei taida montaa ees olla, ku lähdin aina karkuun kameran nähdessäni, nykyään sille jopa keikistellään, OMG!) ja vertaan niitä tämän päivän kuviin, vaatekuviin nimenomaan, nin huomaan miten paljon on tosiaan se vaatetus muuttunut siitä flanellipaitaa ja farkkuja pitävästä hy-yyyvin epävarmasti ja aina näkymättömissä haluavasta tytöstä. No, aikahan tunnetusti muuttaa asioita.