
Miten PipSa Joulun 2016 viettikään
menimme äitini luokse viemään lahjat ja Joulutähden, sekä syötiin lautaselliset riisipuuroa luumurusinasopan kanssa kun kuunneltiin Joulurauhan julistusta. Sitten tulimme kotiin ja laitettiin
sauna päälle, jonka jälkeen alettiin laittaa ruokaa – kyllä muuten
maistui hyvältä lanttulaatikko taas vuoden tauon jälkeen. Meillä ei
ollut kinkkua, vaan kasslerpaisti. Sitten napattiin joululahjapussi sekä
sellofaaniin laitettu Tiikerikakku ja lähdettiin seuraavaan paikkaan –
kaveripariskunnan luokse.
Tuolla kaverien luona me sitten saatiin nähdä kun
lapset innostuneena aukaisi lahjansa ja menivät leikkimään niillä. Siinä
kaverille sanoin, että kyllä ne on lapset jotka joulun tekee. Samalla
tuli höpöteltyä aikuisten kesken ja me naiset nautittiin parit lasilliset punaviiniglögiä ja hauskaa oli. Meillä
meni monta tuntia tuolla ennenkuin lähdettiin käymään hautuumaalla
viemässä kynttilät jonka jälkeen köröteltiin kotiin nukkumaan.
tänne kolmeksi tunniksi ja sen jälkeen tuli vielä parit
kaveripariskunnat poikkeemaan. Hyvää höpötystä! Loppuillasta saatiinkin rentouduttua
ihan kahdestaan ja nautiskeltiin lasilliset valkoviiniglögiä.
Lisäksi innostuin pesemään pyykkiä, kun täällä ei tartte murehtia
seinänaapureista niin hei haittaa jos pesukone hurisee vielä puolen yön jälkeenkin. Tässä on tullut
valvottua kolmena yönä jonnekin klo 02.00 asti.
Meillä on ollut
traditiona että käymme joko aatonaattona tai joulupäivänä katsomassa
jonkun elokuvan, mutta tänä jouluna emme ehtineet. Päätettiin että
mennään
katsomaan tuo uusin Star Wars elokuva – Star Wars: Rogue One. Vielä ei
siis tiedetä milloin mennään katsomaan mutta yritys on että tämän vuoden
puolella. Onko lukijoilla tällaista jouluna elokuviin traditiota?
lahjoja. Kaveripariskunnalta valkoviiniglögiä, ja toiselta
kaveripariskunnalta Loimuglögiä, sitten sain yhdeltä kirjeystävältä tarroja
sekä toiselta itsekudotut kämmekkäät + porukoilta tuli kylmää kahisevaa joka meni säästön puolelle. Lisäksi me annoimme myös ystäville ja perheelle lahjoja.
Mitenkäs
lukijoiden joulu on mennyt? Toivottavasti yhtä mukavasti, ellei jopa
vieläkin kivemmin. Mukava joulu oli kyllä kaikinpuolin, seuraavaksi
odotellaan vuotta 2017 että päästään tekemään siitä M A H T A V A !


13 kommenttia
Anonyymi
Jouluaatto, joulutähti, tiikerikakku, lanttulaatikko jne. eivät ole erisnimiä, niitä ei kirjoiteta isolla alkukirjaimella.
Terveisin Ankeuttaja
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juujuu, tiedän kyllä.
Anonyymi
Miksi sitten kirjoitat ne isolla kirjaimella, mutta et esimerkiksi riisipuuroa tai jääkaappia? En tarkoita pahaa, haluaisin vain ymmärtää miksi nuo tietyt sanat "ansaitsevat" mielestäsi ison kirjaimen alkuun.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mä vaan kirjoitan, ei siihen sen ihmeempää syytä ole. 🙂 Tiedän toki miten ne kirjoitetaan oikein. Voin mä sen Jääkaapinkin kirjoittaa isolla jos haluan. 🙂
Anja
Kaunis on teidän kuusenne koristeineen. Pipareita on ollut tapana leipoa joka jouluksi, niin tein tänäkin vuonna, tosin vähemmän kuin aiempina vuosina. Tortut ja vähän muutakin hain nyt poikkeuksellisesti leipomosta kun en ehtinyt leipomaan. Joulupäivä oli meillä "hiljainen" kun mies nukkui yövuoron jälken, sopi hyvin minulle, saipahan rauhoittua kunnolla 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. Vähän tossa mietein että oisko se kaivannut enemmänkin koristeita mut sit totesin et maltillisempi on parempi. 🙂 Mut ehkä joskus toiste kokeilen laittaa ne kaikki tonne. Ja nyt voi alkaa keräämään muitakin. Sellaiset lumihiutale koristeet ois ihanat. Nii ja hakee äidiltä ne mun ittetekemät joulukoristeet. 🙂 Me ei olla aikaisempina vuosina leivottu kui tiikerikakku ja joulutorttuja. Piparit oli ensimmäiset jotka ollaan alusta loppuun asti itte leivottu. Muina vuosina saatu yleensä muualta lahjaksi tai sitten vaan ostettu. 🙂
Anonyymi
Hauskan näköinen kuusi!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, se on kyllä nätti. 🙂 Meidän pikkukuusi <3
Anonyymi
Haa. Löytyipäs yksi joka tunnustaa katsovansa Yksin kotona elokuvaa. Mulle nauretaan kun sitä jouluna katson.
Katson myös muita, amerikkalaisia jouluelokuvia.
>Leena
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
NO jotenkin hassua nauraa tuollaisesta. Jokaisella on omat mieltymyksensä. Toi Yksin kotona on vaan hauska katsoa jouluna. En ees muista mistä lähtien oon alkanut kattoo sitä aina jouluisin, monena vuonna kuitenkin.
Anonyymi
Pahoittelen aiheesta eksymistä, mutta muistelin, että sanoit käyttäväsi puuron seassa kuitulisää. Mitä kuitulisää käytät? Tarvitsisin sellaisen itsekin käyttöön, mutten tiedä mitä käyttäisin.
Anonyymi
Hyvää kuitulisää on esim. Vi-Siblin
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vi Siblinia mä käytän – puuron tai smoothien joukossa. Puuron joukkoon laitan yleensä puolikkaan mittalusikallisen, smoothieen enemmän.