Suloupea.jpeg
Blogi

Mitä kuuluu Sulolle 3

Sulon lonkkaleikkauksesta on kulunut nyt viisi viikkoa ja poika on virtaa täynnä. Uusimpina juttuina on tullut se että sänkyyn hypätään jo normaalisti, mutta pidämme vieläkin steppilautaa sängyn jalkapäädyssä, kaiken varalta. Lisäksi Sulo on ihan itse kiivennyt isoimpaan kiipeilypuuhun jota kutsumme linnakkeeksi, koska se muistuttaa linnaketta. Tuohon linnakkeeseen kiipeäminen on tosin melkoista tasohyppelyä eli ei vielä normaalia, mutta poika tuntuu tyytyväiseltä kun pääsi normaaliin päivätorkkupaikkaansa. Täällä menee siis oikein mukavasti. Joka päivä mennään eteenpäin
toipumisen suhteen ja kun ajattelee että siitä on vasta viisi viikkoa,
niin voi olla hyvin tyytyväinen tähän toipumiseen.

Me yritämme auttaa Suloa kuntoutumisessa sillä tavoin että saa verryttelyä jalkoihinsa kun siinä kipeimpinä hetkinä oli enimmäkseen makoilua. Eli rohkaisemme tekemään matalia hyppyjä, tyyliin hyppäämistä sänkyyn – Sulo itse päättää jaksaako pompata suoraan lattialta, vai käyttääkö steppilautaa. Ja se onnistuu oikein hyvin. Lisäksi on pientä juoksuttelua leluhöyhenen perässä mutta ei mitään liiallisuuksia eli tuota ei tehdä kuin 2x päivässä ja pienen hetken ajan. Pääpointtina on se että takajalan lihakset vahvistuisivat pikkuhiljaa ja että poika uskaltaisi taas luottaa takajalkoihinsa. Sen olen huomanntu että takajalat väsyvät nopeammin kuin ennen leikkausta, mutta toisaalta – jalan leikkauksestahan on vasta viisi viikkoa! Joskus parin kuukauden päästä on kontrollikäynti jossa katsotaan miten jalka on toiminut ja tsekataan nimenomaan jalan lihakset. Mutta joka tapauksessa Sulo voi erittäin hyvin ja on matkalla vieläkin parempaan vointiin.

Tässä loppuun vielä tällainen videopätkä jossa näkyy paremmin miten poika kulkee leikatun jalkansa kanssa. Oikein loistavasti – heti kun sidetuppo lähti jalasta pois, niin lähti poikakin liikenteeseen. Oli pakko ottaa videolle koska mä en osaa ottaa kuvia liikkuvista kissoista, ne epäonnistuu AINA. Joten tässäpä vähän näytettä pojan menemisestä.

          

16 kommenttia

  • IlonaK

    IlonaK

    Heipsan Pipsan ja HraMies ja Karvajalat,
    olipa mukava lukea Sulon kuulumisia. Toipuminen kuulostaa olevan hyvällä mallilla. Vaatii sitkeyttä Sulolta, mutta etenkin teiltä kaksijalkaisilta tehdä harjoituksia joka päivä. Olette löytäneet kivoja tapoja "voimistella" ja näköjään toisetkin kissat osallistuvat 🙂
    Miten muu kissapesue reagoi, kun Sulo palasi kotiin leikkauksen jäljiltä?
    Hyvää toipumista ja jaksua teille
    toivoo IlonaK ja vanhaneitikissa

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva että tykkäsit lukea. 🙂 Toipuminen on tosiaan hyvällä mallilla ja voimistelu on hyvä tehdä noin leikin varjolla. Tänään mentiin jo aikalailla vanhoilla vauhdeilla, et pikkusen piti itte alkaa toppuuttelemaan vaikka varmasti Sulo sen itse tietää mitä jaksaa ja mitä ei. 🙂 Muut reagoi Suloon leikkauksen jälkeen aika normaalisti, tai ei mitään suhisemisia ja tommosia. Siiri ja Sevi nukkuivat Sulon vieressä, mut ei ihan kyljessä kuitenkaan. Oon satavarma että vaistosivat ettei poika ole nyt ihan kunnossa.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Postaustoive: Miten remppasi kannalta joulu sujui? Täysin rehellisesti, millainen oli joulusyömisten saldo? 😄

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tämä ois tarkoitus tehdä sitten ens postauksen yhteydessä. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, liikkuu suht normaalisti. Isompia hyppyjä ei tee, mikä on ihan hyväkin mutta tasolta tasolle hyppii. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Aattelinkin että sä varmasti tykkäät. 🙂 Kiitos, mä oon innostunut nyt ottamaan kisuista kuvia tommosen valkokankaan eessä. Pitäisi hommata semmonen kunnollinen tuolta valokuvausliikkeestä mutta en oo saanu aikaiseksi.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    On hän vaan sulonen!!! 🙂 Onneksi kaikki on nyt hyvin ja "pikkuinen" on kunnossa!
    Oikein hyvää uutta vuotta teille! 😊

    -Lilli

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Sulo on Suloinen, siitä se lisänimikin on tullut – Sulo Suloinen. <3 Joo, kaikki on kunnossa ja tästä vaan mennään eteenpäin. Hyvää uutta vuotta myös sulle!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Sulosta toivotaan aika useinkin postauksia, mut näitä kuntoutuspätkiä on hyvä laittaa, ihan itseäkin ajatellen. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *