Wwyw Whale.png
Blogi

Minkä unelman sinä toteuttaisit 10.000 eurolla?

Mitä sinä tekisit jos saisit kuulla voittaneesi 10.000 euroa?
Minkä unelman toteuttaisit kyseisellä summalla?
Perustele, miksi juuri SINUN kuuluisi saada toteuttaa unelmasi

Ilolla ei ollut rajaa kun kuulin päässeeni mukaan Indiedaysin ja Libressen yhteistyökampanjaan, jossa aiheena on unelmat. Libressellä on siis meneillään Win what you want -kisa jossa yhdellä on mahdollisuus voittaa 10.000 euroa unelman toteuttamiseen.

Mun vuoroni on kertoa, mistä minä haaveilen ja niitähän on vaikka millä mitalla (katso yllä olevaa mietekarttaa – selviää mitä kaikkea minä tekisin kyseisellä rahasummalla) mutta suurimpana haaveena mulla on tällä hetkellä tuo omakotitalo. Se ja sinne kaikkea uutta – en usko että meidän nykyiset huonekalut riittää täyttämään 110 neliön omakotitaloa. Uutta siis tarvitaan! Tiedän ettei kymppitonnilla saada vielä kokonaista omakotitaloa mutta se on hyvä alku. Ja ehkä sinne omakotitaloon voisi ajatella tuota kolmatta kissaakin. Ehkä.

oon myös aina tykännyt jakaa, oli se sitten kyse karkeista tai rahasta niin aina olen valmis jakamaan. (karkkivertauskuva tulee lapsuudesta, aina kun mulla oli joku karkkipussi niin menin ja jaoin sen muiden lasten kanssa) Joten tottakai haluaisin myös jakaa tällaisen mukavuuden läheisteni kanssa. Ja just joku kylpyläviikonloppu voisi olla ihanan rentouttava meille kaikille.

Tärkeimmät haaveeni ovatkin sopivasti tuossa mietekartassa alimpana ja ei niin tärkeät ylempänä. Esimerkiksi matkustelua en pidä tärkeänä mutta joskus olisi kiva matkustaa – tosin luulen että se on sitten eläkkeellä olevan puuhaa kun se kenet matkaseuraksi haluan, ei voi pitkäksi aikaa irtaantua töistä – edes kesälomalla. Mutta sitten mummona ja pappana voidaan mennä, kun on sitä aikaa.

)

Libressen kilpailu on nyt siis käynnissä. Jos 10.000 euron voittaminen kiinnostaa että saat tehtyä unelmistasi totta, niin käyhän kurkistamassa sivustolle: http://www.libresse.fi/voitamitahaluat ja osallistu kilpailuun! Kisaan on mahdollista osallistua keräämällä pisteitä Libresse -pakkauksista ja/tai pelata netissä online -peliä (joka on muuten äärettömän koukuttava) Kisaan osallistuessasi sinun pitää myös kertoa perustelut miksi juuri sinun tulisi voittaa ja päästä toteuttamaan unelmasi. Kisaan on myöhemmin luvassa lisävinkkejä!

Kampanjasivulle ja osallistumaan pääset TÄSTÄ

74 kommenttia

  • Kristiina

    Kristiina

    Mä olen niin tylsä, että ylimääräsellä kymppitonnilla maksaisin opintolainani. Mutta jos tollasta velkaa ei olisi, niin esmes joku tosi upea reissu olisi hyvä vaihtoehto, esimerkiksi kaukoitään.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No eihän tuo ole ollenkaan tylsä vaan ihan käytännöllinen, olisipahan sitten velkavapaa. 🙂 Mihin kaukoitään menisit, siis joku tietty maa?

    • Kristiina

      Kristiina

      En tiedä, toi oli vaan tommonen nopeesti keksitty 😀 En ole koskaan ollut. Kiina on ainakin mielenkiintoinen, ja Intia (vaikken kyllä edes tiedä onko se kaukoitää mutta kuitenkin).

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No eikös se siellä päin ole. 🙂 Matkustelu on kyllä ihan kiva valinta ja moni siitä tuntuu haaveilevan. Jopa minä, vaikka se ei nyt ihan ykkösenä siellä olekaan. 🙂 Ei sua kiinnostaisi mennä katsomaan sitä saarta, oliko se nyt Japanissa vai missä, mut siel suunnilla, missä oli niitä pupuja kokonaisella saarella?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jo juuri nyt tulisi ko. summa tilille niin..

    -jotain isompaa kivaa kummitytöille
    -pt:n palkkaaminen
    -vaatekaapin sisältö uusiksi

    -AI

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kuinkas radikaali muutos vaatekaapin sisältöön tulisi? 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No niin! Jos mä oisin hoikempi ni pukeutusin varmaan kokonaan LV:n vaattesiin (niin varmaan) 😉

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ei kannata elää "sitten joskus vanhana kun" elämää. Ei voi tietää kuoleeko nuorena, kuoleeko miehesi nuorena. Jos jompi kumpi sairastuu vakavasti ja eläkepäiviksi kaavailtu lomailu ei tule kysymykseenkään. Miksi ei tehdä asioita silloin kun pystyy (fyysisesti ja henkisesti)? Kukaan ihminen ei ole töissä 24h/vrk koko vuoden ympäri. Varmasti on aikaa toteuttaa unelmia, haaveita ja tehdä NUORENA ja NUORENA AIKUISENA kaikkea. Mä tiedän monia ihmisiä jotka ovat raataneet töissä selkä vääränä ja se on jaksanut auttamaan oravanpyörässä kun on ollut unelma että eläkeiässä sitten tehdään ja mennään. Mutta kuinkas onkaan sitten käynyt….

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ihan totta kyllä puhelet, mutta tosiasia on että mieheni ei voi olla monia viikkoja töistä pois. Ei vaan voi ja yksin ei ole kiva lähteä lomailemaan. Siitä syystä ajattelu että ehtii sitä vanhempanakin sitten….. jos siis ehtii. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Pipsa-hyvä, muutkin ihmiset on töissä, muillakin on firmoja, muutkin on johtotehtävissä, tai missä tahansa sellaisessa duunissa mistä ei monia viikkoja olla töistä pois. Matkustelu ja elämän näkeminen on kuitenkin omasta asenteestaan kiinni. Mun veli on esimiehenä isossa firmassa ja tekee valtavan pitkiä työviikkoja, mutta nytkin ovat lähdössä avonsa kanssa pidennetylle viikonlopulle keski-eurooppaan. Yksi-kaksi vapaapäivää viikonlopun ympärille on jokaisessa työpaikassa järjestettävissä, oli miten tärkeässä asemassa tahansa. Töitä voi tehdä sisäänkin, etenkin jos on omasta firmasta kyse.

      Turha ajatella että elää sitten eläkkeellä. Miksi käyttää elämänsä parhaat vuodet pelkkään työntekoon ja puurtamiseen. Lähisuvussani useammalle on iskenyt heti eläkkeellejäännin jälkeen vakavia sairauksia, jotka ovat vesittäneet "vireän eläkeläiselämän", joten itse en ainakaan ikipäivänä haluaisi jättää elämän elämistä tuollaiseen riskialttiiseen aikaan ja sitä ennen vain puurtaa dollarinkuvat silmissä töitä :/ Ulkomaille tai vaikka ihan suomen sisälläkin voi tehdä muutaman päivän matkoja, ja niitä voi tehdä useammin. Ei sen loman täydy olla heti joku kahden viikon goanmatka, vaan irtiottoja voi tehdä vähän pienemmässä mittakaavassakin… Euroopassa riittää nähtävää pienille viikonloppulomillekin ihan hyvin 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No jokainen tekee miten parhaakseen näkee. 🙂 Mutta totta, loman ei tarvitse olla kahden viikon matka ja kyllähän me noita pienempiä lomamatkoja Suomen sisällä ollaan tehty, kaikesta ei vaan blogiin kerrota 😉 Mutta mulla siis pointti oli noissa pidemmissä reissussa, esimerkiksi tämä Suomen ympäri kiertäminen, ei sitä nyt parissa päivässä tehdä jos haluaa rauhassa katsella ympärilleen. 🙂 Että nyt ei siis suinkaan ollut kyse mistään viikonlopun mittaisesta lomasta vaan pidemmästä. Lyhyemmät lomat toki onnistuu mutta ei monen viikon matkat, mikä tuossa haaveissakin on. Että sie oot nyt kyllä ymmärtänyt taas ihan väärin.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Tuossa listassa oli myös Lontoon reissu, ja semmoisenhan nyt voi ihan hyvin toteuttaa vaikka pidennettynä viikonloppuna. Ja menee sitten toiselle reissulle uudelleen jos kaupunkiin tykästyy 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No juu, mutta nuo ulkomaan reissut eivät kuitenkaan ole kovin tärkeimpien listalla. Eli ei ole kyse kovin isosta haaveesta. Isompi tuo Karibian risteilykin on. 🙂 Mutta jos voittaisin tuon kymppitonnin niin varmasti tulisi käytyä. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Anonyymi hyvä! Sinulla ei tunnu olevan mitään käsitystä nykyajan työelämästä eikä yrittämisestä senkään vertaa. Varsinkin pienessä yrityksessä tai yhden ihmisen yrityksessä on ihan arkipäivää, että yrittäjä pystyy hädintuskin pitämään sen yhden viikkovapaan. Eli jos pidät viikon loman, firmasi on todennäköisesti sen viikon kiinni. Että revi siitä sitten toimeentulosi..

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Samaa mieltä edellisen kanssa. Eikä todellakaan kaikissa työpaikoissa voi muutenkaan järjestää pitkiä viikonloppureissuja koska huvittaa… Eikä siis tarvitse olla edes yrittäjä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Olen pienyrittäjä ja pystyn pitämään yhden vapaapäivän viikossa, yleensä pe tai la. Kesälomia ei voi suunnitella, loma pidetään pätkissä, kun kesällä tulee vähemmän tilauksia, kun kaikki ovat lomilla. Lomallakin pitää tarkistaa, ettei vakioasiakkailta ole tullut tilauksia. Tämä ei valituksena vaan vastauksena aiempiin kommentteihin, itse olen yrittäjyyden valinnut.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Olen myös pienyrittäjä ja pidän ihan perus lomat kuten muutkin. Kesällä pidän yhtäjaksoisesti putiikin kiinni kuukauden ajan! Kukaan ei ole korvaamaton. Jos en itsestäni pidä huolta olen sairaseläkkeellä aiemmin kuin uskonkaan!

  • Kilokiukuttelija

    Kilokiukuttelija

    Tuo on hankala summa: liian vähän auttamaan isomman unelman toteuttamisessa (talon vaihdossa) ja liian iso pieniin unelmiin 🙂 Saattaa olla, että olisin myös tylsä ja lyhentäisin lainoja…:)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Nooo, saahan tuon summan kuitenkin auttamaan siinä talon vaihdossa. 🙂 Ei siis kokonaan saa taloa, mutta osan. 🙂 Mut hei, voihan tuon käyttää niihin pienempiikin unelmiin, mikäs estää. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kymppitonni on meikäläiselle kymmenen kuukauden nettopalkka. Jos sellaisen saisin tuosta noin vaan, ostaisin varmaankin itselleni paljon kirjoja, vuokraisin pariksi viikoksi hulppean kesämökin ja loput rahat käyttäisin matkustamiseen. No, turha unelmoida, sillä en käytä tuon firman tuotteita…

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Lyhentäisin talolainaa ja ostaisin kissan tai koiran. Tai laittaisin pihan kuntoon. Ehkä tuon jälkimmäisen. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Onko jo pihasuunnitelmat tehtynä 😉 Onko isokin piha? Tuollaiset on kyllä kivoja, oon joskus ihastellut noita laitettuja pihoja.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Me laitettiin tässä vähän aikaa sitten 6x tuo summa menemään, kun hankittiin kakkosasunto. Nyt ei tarvitse enää unelmoida mistään vaan elää täysillä koko ajan. Nyt – ei vasta ekäkeiässä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ai te sitten löysitte sen kakkosasunnon. Taidat olla siis se joka siitä täällä puheli sillon joitakin aikoja sitten. 🙂 Kiva että löytyi sitten mieluinen. 🙂 Jouduitteko muuten kauankin etsimään? Ja tottakai sitä kannattaa elää täysillä kokoajan – koskaan et tiedä huomisesta.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No niin. Jouduitteko tekemään mitään remppaa vai oliko ihan hyvässä kunnossa? Muistanko nyt ihan väärin mutta oliko se 300km päässä teidän hmm.. pääasunnosta?

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ei mitään remppaa olla tehty. Pinnat kakku upeassa kunnossa. Vajaat 350 km on matkaa. Viikonloppuisin ajellaan aina tuota väliä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Oletteko nytkin siellä? Siis todella kivaa tuollainen, ei pahanhintainen jos ei remppaakaan tarvinnut tehdä. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kyllä ollaan. Pe-iltana tultiin ja huomisiltana ajellaan pois. Sitä samaa ollaan melkein joka viikonloppu tehty. Ei olla vielä kyllästytty reissaamiseen. Sitten, jos niin käy, laitetaan asunto vuokralle.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Onkos ollu kivoja naapureita siinä? Niin toi on kyl tosi, et jos kyllästyy ni vuokralle vaan. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ei olla oltu missään yhteyksissä naapureihin. En pidä pakkoseurustelusta. Talossa on pelkästään omistusasuntoja, joka olikin meillä yhtenä tärkeänä kriteerinä…

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No kukapa pakkoseurustelusta tykkäisi. Ajattelin siis vain että onhan siellä rauhallisia naapureita. 🙂 Ja että morjestetaan jos vastaan tullaan. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Lähtisitkö lukijan kanssa reissuun jos pyydettäisiin? Oletko koskaan käynyt ulkomailla? Kipeytyykö sulla jalat pitkästä kävelystä, esim. shoppailupäivä? Itsellä se haittaa vähän shoppailua 🙁

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ihan tuikituntemattoman kanssa en varmaankaan uskaltaisi lähteä mutta jos vähän tuntisin, niin mikä ettei. Olen kyllä käynyt ulkomailla. Ei ole nyt enää kipeytyneet, sillon Tampereella kipeytyi koska rasitusmurtuma mutta ei enää. Eikä koskaan ennen tuota murtumaakaan oo kipeytyneet. JOs ne jalat kipeytyy ni kantsii välillä pitää istahdustaukoja. Ja jos sekään ei riitä, niin on olemassa rasvoja jalanpohjille jotka helpottaa. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Niitä on kaksikin. Detria Relaxant ja Boreas jalkavoide. Molemmat helpotti aikoinaan kun aloitni siivoustyöt ja jalat siinä vähän pelästy. Ni nuo molemmat auttoi sen ylitse. Nykyisin en enää tarvitse. 🙂 Eli ei tartte välttämättä laittaa ikuisesti. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    En kyllä keksi mitä sillä kymppitonnilla tekisin. Varmaan laittaisin korkoa kasvamaan tilille. Haaveena on jäädä aikaisin työelämästä tai ainakin vähentää työntekoa reilusti, siksi olen säästänyt. Olen siis jo keski-iässä – apua – ja lainat maksettu, on talo ja mökki ja molemmilla ansiotulot joilla arki sujuu mukavasti. Tässä elämänvaiheessa kymppitonni ei ole paljon, nuorempana oli kyllä. Tarkemmin ajatellen jakaisin kyllä sen summan lapsille. Opiskelijat tarvitsevat rahaa ja nuorin voisi ostaa jotain kivaa tai sitten säästää.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Niin vanhemmalla iällä on jo varmaankin ostellut kaikki tarvitsevat ja ehkä jopa nähnytkin riittävästi. Tuo on kiva että ajattelee lapsia. 🙂 Opiskelijat varsinkin tarvitsevat, mutta eikös tuossakin ole se joku summa jonka vuodessa sai antaa, ettei mennyt jotain veroa?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Piti vaan tulla mainitsemaan, että sulla on kaunis käsiala 🙂
    Jos sattuisin voittamaan niin varmaan lähtisin tyttären kanssa New Yorkiin kun se on sen haave.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Aijaa, kiitoksia. 🙂 Vaikka omasta mielestä tuo on kyllä aika harakanvarvasta. 🙂 Oi oot ihana kun toteuttasit tyttäresi haaveen. 🙂

    • Kati

      Kati

      Ajattelin ihan samaa: todella kaunis käsiala! 🙂 *kateellinen*

      Voi olla, että se summa laitettaisiin aspitilille tulevaa asuntoa varten. Tai osa siitä, jolloin osalla voisin viedä itseni ja mieheni vaikka amerikanreissulle. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No niin, reissu kuulostaa kivalta, varsinkin jos sillä voi ilahduttaa myös toista. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mä maksaisin ekana kaikki perintätoimisto- ja ulosottovelat pois. Sit lahjoittaisin osan eläimille, ehkä johonki löytöeläinkotiin. Toki ostaisin myös omille kissoille kaikkee kivaa. Lopuilla varmaan shoppailisin. 😀 Ei mulla oo mitää suurempaa haavetta.
    T. Virpi

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tuo on kiva että saisi kaikki rahahuolet pois harteilta ja aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. 🙂 Mä kans lahjottasin kodittomille eläimille, siis niihin löytöeläinkoteihin koska ne tarvitsee noita. Meidän pitäs lähteä viemäänkin tänne Porin päähän vähän ruokaa ja kissanhiekkaa.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ei millään pahalla, mutta miksi ensisijaisesti auttaisitte eläimiä? Tahtoisin vain kuulla perusteluja. Miellän asian niin, että kärsivät lapset eivät ole teille yhtä tärkeitä kuin elukat.

      Anniina

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mulla oli hyväntekeväisyys siinä kyllä vaihtoehtona, joten kyllä ne lapsetkin siihe kuuluu. 🙂 Mutta myös eläimet. 🙂

    • J.B

      J.B

      Samantien voisi sitten kysyä, että miten sen avustuskohteen niiden lapsiin liittyvien joukosta valitsee?

      Minä myös antaisin eläinsuojeluun, jos olisi siihen varaa ja koska minulla ei ole lapsia tai muita lähisukulaisia, kaikki tulee aikanaan menemään eläinten hyväksi. Ei kai siihen ole sen kummempaa perustelua kuin se, että kun ei nämä asiat mene niin, että kaikki varat ja avustukset menisivät vain yhteen kohteeseen, niin silloin jokainen valitsee sen itselleen tärkeän kohteen. Jos se olisi joko tai tilanne ja ne kärsivät lapset eivät ikinä saisi mistään yhtään mitään apua, niin silloin he toki menisivät eläinten edelle. Mutta maailmassa on paljon ihmisiä, jotka lahjoittaa siihen tarkoitukseen ja minusta myös eläinsuojelutyö on hyvin tärkeää.

      Miksi sitten minä lahjoittaisin juuri eläimille, enkä lapsille? No, se on kai tärkeää minulle henkilökohtaisesti; minun on ollut aina hyvin vaikea kestää eläimiin kohdistuvaa pahuutta. Ihmisellä on aina vähintään mahdollisuus, mutta eläin on täysin ihmisten armoilla. Kai se on minulle se keskeinen asia, se ettei kaltoinkohdellulla eläimellä ole ilman apua mitään toivoa yhtään paremmasta tulevaisuudesta, lapsella taas on.

      Oletko sinä Anniina sitten sitä mieltä, ettei eläinsuojelutyöhön pitäisi mennä yhtään rahaa, ei penniäkään, vaan kaikki pitäisi käyttää lapsiin?

  • Kaisa

    Kaisa

    Ja kun siirtyy käyttämään jotain ekologisempaa ratkasua kuin kertakäyttökuukautissiteet, niin säästyy lisää rahaa muihin juttuihin 🙂 Ja samalla luontoakin. Ja omat hermot.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tuo ekologisuus on kyllä hyvä. Harmi ettei kaikki voi niin tehdä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Oletko kokeillut mitään ekologisempaa? Myös kuukautissiteistä on tarjolla ekologisempia vaihtoehtoja, esimerkiksi kankaisia, ja jos niitä ei syystä tai toisesta tahdo käyttää, biohajoavia tavallisia siteitä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kuukupin tiedän kyllä mutta tuosta kangassiteestä en ole aiemmin kuullutkaan.

  • Marjukka

    Marjukka

    Oon samaa mieltä tuon ekan anonyymin kanssa; elämä on tässä ja nyt. Ei voi elää sitku, nämä hetket on ainutkertaisia. Ja olen yrittäjäperheen lapsi, silti tai ehkä juuri sen takia matkustellut tosi paljon. Ja kyllä, tiedän mitä nykyajan työelämä on. Juurikin sen takia sille ei pidä uhrata ainutta elämäänsä. Asiat on kyllä järjestettävissä, kukaan meistä ei ole korvaamaton.

    Itse käyttäisin kymppitonnin, yllätys yllätys, matkailuun.New York tyttären kanssa niinkuin jollakin muullakin oli haaveissa, tai safari Tansaniassa tai Keniassa yhdistettynä Sansibariin. …Olen käynyt Keniassa, ja Afrikkaan jäi pala sydäntäni….

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Musta tuo on ihanaa kun tyttäresi kanssa menisit. 🙂 Jospa silläkin jäisi Afrikkaan pala sydäntä? Oletko koskaan ajatellut että asuisit oikein Afrikassa?

      Elämä todellakin on tässä ja nyt. Mutta jokainen elää sen silti omalla tavallaan. Toiset tykkää matkustella, toiset ei. Mullahan ei siis tuo matkustelu ole mikään että pakko päästä. Ne kerkee sitten vanhempana jos sinne saakka päästään. Ei mua kuolinvuoteella murehdituta sellainen että jäi elämä elämättä koska en matkustellut. Eli mun elämä ei mene piloille vaikken nyt pääsisi kiertämään Suomea ympäri – yhteen menoon siis, toki nyt Suomessa tulee lomailtua siellä täällä lyhyemmillä lomilla mutta kun haluaisin tuon kiertämisen tehdä yhdellä kertaa. Tai lontooseen, karibian risteilylle. Ne ei oo mun päähaaveita. Siis matkustelu nyt yleensä. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Suomea on kenenkään hyvin haastavaa kiertää kerralla kovin laajasti vaikka aikaa olisi kuinka :).

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Jos sattuisin voittamaan, niin se olis reppu selkään, ensimmäisellä laivalla Ruotsiin, siitä junalla alas kohti Eurooppaa ja kotiin sitten viimeisillä roposilla! <3

    oona

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hieno idea. 🙂 Yksinkö menisit vai ottaisitko kaverin mukaan? Kantsii sit pistää se rahasumma jonnekin säästöön, ettei vahingossakaan käy niin ettei olekaan rahaa. Tosin ulkomailla pystyy varmaan sen summan saamaan työnteollakin.

  • Marjukka

    Marjukka

    Minunkin mielestäni sulla on kiva, selkeä käsiala.

    Teidänhän ei ihan vielä kannata nykyistä asuntoa myydä ja siirtyä omakotitaloon, ennen kuin tulee se 2 vuotta täyteen. Paitsi jos myy tappiolla…

    Mutta ainahan sitä saa haaveilla, ja kannattaahan tilannetta kartoittaa, niin tietää sitten mitä on tarjolla.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Näh, eihän ole. 🙂

      Mut joo, eihän me siis vielä tästä mihinkään olla muuttamassa, pitää olla se 2v. tässä. 🙂 Mut kartottaa voi aina. Tosin kyllä tuossa vähän mietittiin ettei tästä nyt pahemmin tappiolle jouduta vaikka samantien myytäisiinkin. Mitään isompaa voittoa tuskin silloin saisi mutta eipä se ole nyt pääasia.

  • Kristiina

    Kristiina

    Anniina tuolla ylhäällä kyseli perusteluita sille että lahjoitetaan rahaa eläinten hyvin vointiin lasten sijasta. Yritin lisätä tätä kommenttia siihen yhteyteen mutta jostain syystä ei toiminut.

    Haluaisin vaan sanoa, että sehän ei mitenkään ole lapsilta pois, vaikka joku sijoittaisi vaikka satasen eläimiä varten. Siinä ei mitenkään ole tarkoitus vähätellä lapsia – tosin en tiedä sitäkään miksi pitäisi lahjoittaa juuri lapsille eikä esim. Amnestylle, luonnonsuojeluun, tai vaikka vanhustentoimintaan tai mitä näitä nyt kellekin mieleen tulee. Voisihan sen nimittäin niinkin ajatella, että jos lahjoittaa rahaa lapsille, ei arvosta yhtä paljon vanhuksia, mikä nyt ei tietenkään pidä välttämättä paikkaansa.

    Tässä kommentissa ei sitten oo tarkotus olla mitään vihamielistä sävyä vaikka siltä kuulostaiski 🙂

  • Kristiina

    Kristiina

    Ai niin ja kuukuppi on ihan loistava! Ekalla kerralla tosin oli vaikea saada se just oikealle paikalle. Se on halpa ja ekologinen, mutta ennen kaikkea kätevä, mikä onkin omalla kohdallani suurin syy miksi sitä käytän. Noi siteet tuntuu ihan kamalilta, ja tamponit on ihan hirveetä ottaa pois jos ovat osittain kuivia, kuukuppi taas ei tunnu miltään käytettäessä eikä poistettaessa. Suosittelen!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kuukupin pitäisi olla hyvä, jos se vain sopii. Itselleni ei sopinut mutta nyt kuulin noista kangassiteistä ja aloin ottamaan selvää. 🙂 On tää kyl kiva kun itsekin voi oppia uutta. 🙂 Siis kyllähän mää tiesin että lapsille on noita kangasvaippoja tai miksikä ne niitä kutsuukaan. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Minkä nimistä kuukuppia kokeilit? Mulle ei sopinut kun on iso roikkomaha ja en saa taivutettua itseäni niin et oisin edes saanut paikoilleen…

      -Linda

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Lunette niminen kuukuppi oli mulla eikä siis tuossa paikoilleen laittamisessa ollut ongelmaa, oli muunlaista josta en nyt blogissa tarkemmin kertoile. Ei siis iso roikkomaha vaikuttanut hommaa. 🙂 Mut noita kestositeitä alan etsimään. 🙂

  • gunagolu

    gunagolu

    Onpas yllättävän vaikeaa loppujen lopuksi päättää mitä tekisi 10 000 eurolla jos sellaisen summan saisi yhtäkkiä käyttöönsä. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen, että lyhentäisin asuntolainaa. Mutta toisaalta olisi ihanaa käyttää ainakin osa tuosta summasta itsensä hemmotteluun. Jonnekin matkalle olisi kiva lähteä; tulisi ehkä astetta kalliimpi kesälomamatka kuin mitä nyt ollaan suunniteltu. Tai sitten vain nykyisen asunnon sisustus uusiksi 🙂 Mutta en usko, että saisin ihan kaikkea käytettyä siihen, joten osa ehkä säästöönkin pahan päivän varalle 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *