Vesitorni.jpeg
Blogi

Minä & Passi

Ugh! Pientä kirjoitusfiiliksen metsästämistä on ilmassa kun ajatukset risteilee niin paikasta toiseen – eikä niitä meinaa saada kiinni. Vaikka kesälomaankin on nyt aikalailla kuukausi aikaa niin olen jo sieltä täältä ottanut pieniä vinkkejä talteen, mistä voisin kirjoitella. Siitä syystä etten haluaisi pistää blogia suinkaan pitkälle tauolle vain kesäloman takia mutta koska varmasti on päiviä ettei vain innosta olla koneen äärellä, niin onpahan sitten jo valmiina varastossa juttuja mitä voi julkaista. Ja olen myös miettinyt että voisihan tuolta arkistoista nostaa jotain vanhoja juttuja ylös mutta kirjoittaa ne uudesta näkökulmasta. Pari isompaakin postausaihetta on kirjotteilla mutta koska ne käsittelee mielipiteitäni ja ajatuksia, niin niiden kanssa saa kulumaan kauan kun haluan kunnolla paneutua omiin ajatuksiini ja tuoda niitä esille.

Kävin eilen poliisilaitoksella viemässä passihakemuksen. Kiitoksia vielä sulle joka vinkkasit ajan varaamisesta, säästyin kolmen tunnin jonottamiselta. Naurutti kyllä ne kaikenlaiset turvakysymykset jolla määriteltiin että olen varmasti minä. Hassuin ja eniten hämmennyksiin saava kysymys oli se kun kysyttiin aikaisempaa sukunimeä. Eka ajatus tietenkin oli että en mä naimisissa ole ollut. Selvisi se kuitenkin että äitini sukunimeähän sillä haettiin kun olin ennen kastamista hänen sukunimellä. Viikon verran kuulemma pitäisi mennä että passi on mulla joten ehtii tulemaan hyvissä ajoin kesäloman alkua. Tuolta sitten lähdin käpyttelemään kotia kohden vaikka taivaalla tummat pilvet enteilikin sadetta.

Mullahan on aiemmin ollut passi – hommasin sen kun 18v. täytin. Mulla ja passilla tosin ei ollut kovinkaan hyvä alku ja näin myöhemmina ajateltuna – koko tulevaisuuskaan. Passi kun kävi jo toisena päivänä pesukoneessa. Puhdasta tuli. Ei onneksi mennyt paperimötöksi joten pystyi edelleen käyttämään. Mutta meidät erottava tapahtuma tuli sitten ekana baari-iltana kun ykskaks vaan hukkasin passini. Ja mä en koskaan hukkaa mitään. Olihan se ilmoitettava kadonneeksi ja samalla sitten hommasin henkilökortin – ajatuksella että se ei varmaankaan katoa. No ei ole kadonnut mutta passi löytyi kuukauden kuluttua kun eräs baarimikko tunnisti mut baarissa ja sanoi että hänellä ois mulle jotain. Ja mun passihan se oli – jonka btw kiikutin kiltisti poliisilaitoksella tuhottavaksi. Toivottavasti passi nro 2 kanssa on tuo yhteiselämä parempaa.

Omista ajatuksista puheenollen, olen kiinnittänyt huomiota että mun on
aika vaikea kertoa mitään kovinkaan syvällisiä ajatuksia. Paitsi ihan
läheisimpien ystävien kanssa. Olen kyllä joskus yrittänyt avata enemmänkin noista ajatuksista mutta ahdistunut kunnen koe sitä hyväksi – eihän kukkokaan käskien laula. Tosin blogiin en nyt haluakaan tuoda kovin syvällisiä ajatuksiani mutten sitä kiellä etteikö joskus olisi kiva jotenkin pohdiskelevamman miettiä jotain.

Eilen kun täällä Porissa ukkosti (vihdoinkin!) niin menin tuohon takaterassille ja nautein. Ei siellä kovin pahasti satanut mutta kuitenkin sen verran että kyllähän siinä kastui. Kuvaan on muuten ikuistettu muutamia sadepisaroita. Yrittäkäähän bongata. Mut oli ihanaa seisoskella tuossa terassilla ja kuunnella kun jyrisi. Yhdessä vaiheessa tuntui että ihan päällä olisi ukkonen ollut vaikka oikeasti se oli sivummalla. Seisoin niin kauan tuossa terassilla että ukkonen meni ohitse. Sitten annoin itsekin periksi. Kuten on varmasti jo monelle tullut selväksi niin mä tykkään ukkosista vaikka tiedostankin niiden tuhovoiman, mutta jotain kiehtovaa niissä vain on. Pitäisiköhän lähteä joskus Yhdysvaltoihin katsomaan niitä kunnon ukkosia. Mut nuo on hetkiä jolloin ajatukset litää ja on onnellinen. Melkein jopa tyyni olo vaikka ulkona ei olisikaan.

Ihanat muuten nuo kuvassa näkyvät apilat. Niitä tosin ei enää ole kun mies kävi leikkaamassa nurmikon sillä välin kun itse tein ruuan. Kissojen kanssa on vaan saanut hieman olla varuillaan kun noissa on muutamat ampiaiset bongattu ja Siiriä on erityisen paljon kiinnostaneet ne. En kaipaa mitään ampiaisenpistoa. Onneksi on kyypakkaus kaapissa, kaiken varalta. Kesän tullen kun näistä tulee sellaisia metsästäjiä – muutamat pikkuötökät on jo syöty.

Tämän ihanan hajuveden mies toi reissultaan. Jälkeenpäin on mutissut että olisi pitänyt tuoda kaksi 50ml mutta mä tykkään tästä isostakin pullosta. Oon huomannut että tässä on aika voimakas haju joten ei kovin paljoa kannata suihkutella ettei tule pää kipeäksi. No mä tietenkin tein heti sen virheen että suihkuttelin liikaa mutta onneks virheistään voi oppia.

Tähän loppuun vielä… kun jo tuossa alussa sanoin että kesäloman ajaksi olen napsinut ylös postausideoita ja vanhojen postauksien nostoa mutta uudelleen kirjoitettuna. Niin nyt voisitte vinkkailla mulle että jos teitä kiinnostaa joku vanha postaus jonka haluatte että otan uudelleenkäsittelyyn tai voitte myös vinkkailla ihan kunnon postausideoitakin. Aika usein mä taidan näin kesälomien saapuessa kysellä näitä mutta se on mielestäni vain kivaa koska ei sitä aina itse huomaa potentiaalisia aiheita.

Lukukärpänenkin otti ja iski. Kuvassa näkyy kirjat mitkä mulla on tällä hetkellä luettavissa. Uusimman Yön talo -sarjan kirjan luin yhden päivän aikana, juhannuksena. Ja heti seuraavana päivänä löin sen miehen käteen että käy heittämässä kirjastoon kun siitä kerran ohitse ajaisi. Ensimmäiset viisi kirjaa sain tänään työkaverilta lainaan kun meillä nyt on melko samanlainen maku kirjojen suhteen. Ja kaksi viimistä on ystävältäni lainassa. Pitää yrittää lukea ne ennen Tampereen reissua.

57 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Postausidea : Kovasti toivoisin että tekisit sellaisen perjantaiporinan/videopostauksen jossa kamera liikkuisi taas sinun mukanasi 🙂 Esim.Pipsan siivouspäivä ja ne muutamat muut missä videoit arkeasi ovat parhaita! Mukavaa kesänjatkoa 🙂
    T.Noora

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ehkä mä voisin nostaa sen edellisen siivousvideon tähän, uutta ei kannata tehdä mutta sellainen päivä pipsan kanssa voisi taas olla kiva. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Nimellä ja kasteella ei ole tekemistä toistensa kanssa. Kasteessa lapsi otetaan seurakunnan jäseneksi ja samalla usein julkistetaan myös lapsen nimi. Tai siis pappi kertoo sen. Sukunimihän jokaisella on syntymästä asti, joko äidin tai isän.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No tuossahan se jo tuli hyvin selvennettynä. Mulla siis oli äitini sukunimi syntyessäni ja kasteessa sain isäni sukunimen. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      No ei kyllä pidä yhtään paikkaansa. Nimi ei todellakaan ole syntymästä asti, vaan vasta kun nimilomake palautetaan. Joko maistraattiin jos ei kuulu kirkkoon tai sama lomake annetaan papille joka ristiäisten jälkeen antaa paperin jatkokäsittelyyn. Mutta kenelläkään ei syntyessään ole sukunimeä, hätäkaste taitaa olla nopein tapa saada nimi ns. heti.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Eivät ole olleet naimisissa. 🙂 Ja kyllähän sairaalassa nimi on, siis ainakin mä oon nähnyt ihan esim. Tyttö Virtanen jossain nimilapuissa. Ja ihan mun syntymätodistuksessa ja kaikkialla näkyy tuo äitini sukunimi edellisenä sukunimenä. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ano 19.12 puhuu puppuaLapsi saa syntyessään sen sukunimen, joka vanhemmilla on lapsen syntymän hetkellä, jos vanhemmilla on yhteinen sukunimi.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Todellakin vastasyntyneet vauvat ovat Tyttö Virtasia ja Poika Mäkisiä. Eihän siitä mitään tulisi jos sairaaloissa vauvojen ainoa identifiointikeino olisi sotu.
      terv. sh

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis nimenomaan noin. 🙂 Ja vastaisuudessa itsekin tiedätte jos teillä on ollut eri nimi syntyessä kuin mitä kasteessa saatte, niin se on teidän edellinen sukunimi. Mä oonkin ihmetellyt miks tosta on aina virastoissakin kyselty ja mä oon ollu vaa et en mä tiedä. 🙂 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No kyllä varmaan jossain tapauksessa saa uuden sukunimen, tai siis itse ainakin sain. Olin syntyessäni äitini sukunimellä mutta kasteessa sain isäni sukunimen joten siis… sain uuden sukunimen. 🙂 Eli mä järkeilisin sen niin että jos vanhemmat ei oo naimisissa, niin sellaisissa tapauksissa saisi uuden sukunimen jos niin päättävät eli vaikkapa isän sukunimen. Mutta jos tämä ei ole mahdollista, niin mitenkäs ihmeellä mulla on sitten edellinen sukunimi? 😉

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kasteessa ei kukaan saa mitään nimeä, se vaan usein julkistetaan silloin. Jos vanhemmat eivät ole naimisissa, lapsi saa syntyessään automaattisesti äidin sukunimen. Kun isyys on tunnustettu, vanhemmat voivat päättää, kumman sukunimen lapselleen antavat. Lapsi "saa nimen" silloin, kun nimi ilmoitetaan väestötietojärjestelmään. Kaste ei siis varsinaisesti nimen saamiseen/antamiseen liity millään tavalla, kasteessa lapsi vaan otetaan seurakunnan jäseneksi.

      Tuo nimen julkistaminen vasta kasteessa on peräisin vanhoista ajoista, kun vielä uskottiin Paholaiseen ja Helvettiin. Uskomushan oli, että jos Paholainen kuulee lapsen nimen ennenkuin lapsi on kastettu, se saattaa kutsua lasta ja viedä mukanaan, kun lapsi ei vielä kuulu seurakuntaan.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Kasteen jälkeen seurakunta kirjaa sekä etunimet, että sukunimen väestötietojärjestelmään. Tai jos ei kuulu kirkkoon niin maistraatti kirjaa nimet.Tämä ei tapahdu syntymän yhteydessä vaikka aviolapsilla sukunimi on jo toki selvillä. Jos siis olet kastettu niin sen jälkeen sinulle on tullut äidin nimi ja jos isyys on vahvistettu kastetilaisuuden jälkeen niin silloin voi tosiaan vaihtaa halutessaan isän sukunimelle. Useinhan lehdessä on ilmoituksia, että sai kasteessa nimekseen vaikkei kaste sinällään pelkkä nimenantotilaisuus ole. Mutta ainakin meidän lasten kohdalla nimenomaan ristiäisissä on nimipaperi palautettu ja sen jälkeen nimi on merkitty väestötietojärjestelmään ja kelakortti tullut.

      Jaksaisin väittää ettet ole saanut kasteessa jo toista sukunimeäväestötietojärjestelmään.Kysäiseppä äidiltäsi 😉

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No minäpä kysyin äidiltä ja kylllä se niin on että mulla on kaksi sukunimeä. Olin tyttö Fagerström syntyessä ja se on myös syntymätodistuksessa. Kun mut kastettiin niin papille kerrottiin että mut kastetaan isäni sukunimelle eli Vienaksi joten kastetodistuksessa olen nykyisellä sukunimelläni. Ja kyllä tuo vanhakin sukunimi ihan väestötietojärjestelmässä näkyy, entisenä sukunimenä. Tiedän kun joskus jouduin työn takia noita tietojani pyytelemään ja sitä ihmettelin sillon jo mutta jostain syystä tuolla passin hakutilanteessa en sitä tajunnut. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Oletko koskaan harkinnut lyhyempiä postauksia? Tuossakin oli aiheita vaikka kolmeen, neljään…

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Olen kyllä mutta nyt aattelin että teen pitkän kun alkoi niin vuotaa tuota tekstiä sormenpäistä kun pääsin vauhtiin + en eilen ollut kirjoittanut niin kompensoi kahta päivää. 🙂 Ja mä vaan tykkään tehdä pitkiä juttuja. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mäkin olen kerran muuten hukannut passini! Kävin ostamassa jotain kalliimpaa kaupasta, siihen aikaan ei ollut vielä pinkoodilaitteita kassalla, joten yli 50e ostoksesta piti näyttää henkkari. Sinne pussiinhan sen sitten maksun jälkeen sujautin, ja sinne se ilmeisesti jäi ja päätyi roskiin, sillä sitä ei koskaan löytynyt. Kuulusteluissa nousi kyllä hiki otsalle, kun kysyttiin äitini nimeä ja osoitetta, mutta emme ole läheisiä ja hän oli juuri mennyt naimisiin ja muuttanut joten en tiennyt varmuudella kumpaakaan! Onneksi poliisisetä uskoi että olen minä minä!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Oi ei! Tuo on aika paha, että heittää vahingossa roskiin. 🙂 Aika paha myös tuo että kysytään tuollaisia mitä ei oikeastaan voi tietää. Välttämättä. Tosin mun kysymykset oli kyllä iha sellaisia mitkä mun pitäisikin tietää. En vaan tiennyt että se vauvana ollut sukunimi näkyy edellisenä sukunimenä. Hyvä tämäkin tietää. Ja olihan siellä muitakin kysymyksiä mutta ihan muhun liittyviä. 🙂

  • Tirli

    Tirli

    Pitkät postaukset on kivoja. 🙂 Jos tästä postauksesta olisi tehnyt kolme tai neljä eri postausta, niin aika lyhyitä olisivat olleet… Mutta tietty, makuasia tämäkin 🙂

    Toivottavasti passisi pysyy tällä kertaa aisoissa eikä hypi pesukoneeseen eikä häviä baariin 😀 Onko passikin voimassa sen 5 vuotta kuten henkilökortti? Itse menen jättämään hakemusta henkilökorttiin ensi viikolla, pian kuluu aina tuo 5 vuotta jonka voimassa. Ja passikuvasta tuli kanssa aika kamala, äiti sanoi että näytän siinä 15-vuotiaalta 😀 On kai sit niin pyöreet posket ja hymyillä kun ei saa niin todella totinen ilme.

    Kaunis tuo hajuvesipullo, ihanat kukkaset. Sopii hyvin kesään 🙂

    Itse hiukan pelkään ukkosta, ainakin jos jyrisee kunnolla ja vielä yöllä. Mutta jos samaan aikaan tulee oikeasti kaatamalla vettä niin meikä hihkuu kotona ja kurkkii ikkunasta ulos. Ikkunan lähellähän ei saa olla ukkosella, olen siis metrin parin päässä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      On ne pitkät kivoja. En mäkää lyhyistä tykkää, ellei siinä oo selkee aihe. Vaikka et esittelee kaikki hajuvedet jne. Mut makuasiansa tietenkin, toinen tykkää lyhyistä ja toinen pitkistä. Muistaakseni joskus oli kysely täällä et kummista lukijat tykkää, niin moni oli laittanut et pitkistä. 🙂

      No täytyy toivoo ettei pesukoneeseen pompi, baarissa sitä tuskin hukkaan kun harvemmin tulee käytyä. Et pesukonetta nyt useammin käytän. 🙂 Tosin en pidä passia missään housujen taskussa nykyisin. Passi ja henkilökortti on molemmat 5v. voimassa. Valitsin passin koska se oli vähän halvempi. Juu, pianhan se 5v. menee joten… VIimeks oli 10v. voimassa.

      Pullo on kyl kaunis, tykkään. 🙂 Haluaisn kerätä nuo kaikki pullot. 🙂 Sen verran kivoja.

      Onhan se hyvä ukkosta pelätäkin, semmonen tuhovoima kuiteski on.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Postausaiheitaa: isän koira ansaitsisi oman postauksen. Ainakin muistelen, että hänellä sellainen olisi…?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, isälläni on koira. 🙂 Pitää katsoa mitä isä siitä tykkäisi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En ole. 🙂 Jos nyt sitä meinaat kun passin hommasin niin otin sen siksi kun oli henkilökorttia halvempi. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Postausidea: valitse päivän asuja kahden tai kolmen vuoden takaa blogista ja kuvaa ne tänä päivänä ja pohdi pitäisitkö sellaista asua enää ja miksi tai miksi ei.
    Ylipäätänsä pohdi miten tyylisi on muuttunut tai ei.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hei todella hyvä idea. Ainut ongelma vaan on ettei mulla taida montaakaan vaatetta olla jäljellä noin monen vuoden takaa. 🙂 Ku oon myyny sellaisia pois mitä en käytä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Minäkin ajattelin vähän samanlaista, mutta en ajatellut että niitä pitäisi sovittaa ja kuvata uudestaan, vaan että vanhoja vaatekuvia olisi koottu menneiltä ajoilta tähän yhteen postaukseen ja vaikkapa myös uudempia vaatetyylejä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No se kyllä onnistuu jos saa vanhoja vaatekuvia käyttää kun niitä vielä jonkin verran löytyy. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mulla on kuvallinen kela-kortti, mutta niitähän ei enää myönnetä. Sitä paitsi just googletin ettei yritysten olisi pakko edes hyväksyä sitä henkilöllisyyden todistamiseen. On kyllä kelvannut tähän asti. Ikävä jos joutuu 5v välein hankkimaan uuden passin tai henkilötodistuksen, onhan ajokorttikin voimassa vaikka kuinka kauan. Sitä paitsi passi on liian iso lompakossakin säilytettäväksi, unohtaa siksi helposti vaikka toiseen laukkuun.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se on kyl ikävä et 5v. välein pitää uusia kortti/passi mutta hinnat ei oo kyl laskeneet. Muistaakseni 10v. henkilökortti/passi maksoi saman verran mitä 5v. kortit nykyään.

  • Susanna

    Susanna

    Olipa sun entisellä passilla karu ja lyhyt elämä:)

    Minulla on aina passi laukussa mukana, sitä kun ei koskaan tiedä kuinka nopeesti pitää lähteä;) Passi pitäisi nyt kuitenkin vaihtaa uuteen hyvissä ajoin ennen muuttoa Kaliforniaan. Miehen passi menikin vanhaksi vähän yli viikko sitten kun olimme vielä Yhdysvaltojen puolella ja mietin kun siellä muutenkin on niin kovat tarkastukset että päästetäänkö meitä kotiin lainkaan…mutta päästiin.

    Sun ehdottomasti kannattaa keksiä jotakin tekemistä uudelle passille, lähtekää vaikka jollekin kulttuurimatkalle Keski-Eurooppaan!!!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      En mä tiedä haluanko mitään matkaa minnekkään, vaikkei sitä tietenkään koskaan tiedä vaikka tarvitsisikin mutta ihan henkilöllisyyden todistamiseen on hommattu. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Heinäkuu kun on yleisin kesälomakuukausi suomessa ja ihmiset liikkuu, niin tee meille lista (ehkä jopa kuvien kera) missä ehdottomasti kannattaa käydä kun Poriin tulee. Me ollaan tulossa sinne heinäkuun viimeisenä viikonloppuna moottoripyörillä, niin ois kiva saada jotain vinkkiä 🙂

    t. Selluliitti Lissu

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mun mielestä Porissa ei ole juurikaan muuta nähtävää kuin Yyteri, Mäntyluodon Kallo ja Reposaari. Myös Kirjurissa voi käväistä. 🙂 Noin niinku nähtävyyksiä ajatellen.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mausoleumi freskoineen ehdottomasti. Satakunnan museo ja taidemuseo. Noormakussa (20 min keskustasta) "Alvar Aalto Dream House" Villa Mairea ja Ahlströmin alue. Pääsee bussilla kätevästi.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No niin sieltähän tuli lisää hyviä ehdotuksia, hyvä hyvä. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hei! Blogisi on tosi kiva, oikea hyvänmielen blogi.

    Ehdotan erilaista vaatepostausta. Jotain, missä kokeilet jotain ihan uutta ja totutusta poikkeavaa. Sitä voisivat olla esim. napakat farkkuleggingsit (esim. Seppälästä tai halpakaupoista saa isoja kokoja) ja joku lantiolle ulottuva ns. tavallinen t-paita ja vaikka huivi kaulaan. Ihan mielenkiinnosta haluaisin nähdä miltä tällainen ei-takapuolen peittävä asu näyttäisi sinun vartalomallillasi. Itse suosin juuri tällaista lookia, koska olen reitevä, persevä ja leveä, mutta hyvin lyhyt, joten pitkät yläosat saavat minut näyttämään maahiselta.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hei!
      Kiitoksia. 🙂 Ei mun tarvitse jegginssejä ostaa, löytyy kaapista ja voisin tuollaista lookkia katsastaa kun mulla on tuo yks paita millä saisi tuon näkymään mitä haluat nähdä. 🙂 Vaikka omasta mielestäni ne eivät ole hyvät.

  • Lumina Scargall

    Lumina Scargall

    No sitä hajuvesipostausta toivoisin ja tuo idea on hyvä, että pitäisit kameraa mukanasi että saadaan liikkuvaa kuvaa 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se hajuvesipostaus on tulossa, mutta vasta kesälomani aikana. 🙂 Ja myös tuo liikkuva kuva juttu. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Esittele lapsuutesi leikkipuisto ja muita lapsuuden leikkipaikkoja… Sun lapsuuden lempivaate jos siitä on kuva…? Julkaise murukastikkeen resepti :-).

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No murukastikkeeseen ei ole reseptiä mutta ihan perusjauhelihakastikehan se on. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jos meinaat tuota ekaa baari-iltaa niin ei ollut kostea ja miten ekana iltana voi jo olla kantabaari? 😉

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Siis mä ymmärsin, että menit toisenkin kerran baariin aikeissa juoda, ja silloin sulle läväytettiin tämä vanha passi käteen. 😀 Olen lukenut blogiasi vuosia enkä ole tosiasiassa havainnut, että olisit mikään alkon suurkuluttaja, kunhan vitsailin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, niin mä meninkin mutta se oli joskus kuukautta myöhemmin. 🙂

  • Kaunismaailma

    Kaunismaailma

    Kyllä meillä kaksi ensimmäistä sai minun sukunimen syntyessään, tyttö X ja poika X. Kolmas sai mieheni sukunimen kun oltiin jo naimisissa sitten.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No kyllähän näin mutta ilmeisesti ihmetys on ollut siinä kun mulla on siis ollut kaksi sukunimeä. 🙂 Eka syntyessä Fagerström ja sitten kasteessa se on vaihdettu Vienaksi. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *