
Matkalla kohti kevyempää ja terveellisempää oloa – 7. kuukausi
Halusin tällä kertaa laittaa tänne näitä vertailukuvia – ovat kyllä edestä otettuja mutta kyllähän niistäkin nyt muutokset näkee. Mä ainakin. Etenkin tämän leomekon kanssa kun vertailee aikaisempiin postauksiin jossa kyseinen mekko on ollut päälläni (täällä ja täällä) niin muutoksen näkee. Tuo ns. vyötäröviiva on vanhemmissa kuvissa ollut rintojen alla, mutta nyt kun laihtumista on tapahtunut, on tuo alkanut etsiytymään oikealle kohdalle eli vyötärön kohdalle. Jeij! Ens kuussa tulee sitten kesämekon kanssa otettuja sivukuvia kun siitä tuli otettua silloin keväällä yksi sivukuva ja sitten toppi&shortsit sivukuva tulee kans.
Tämä on ainut kuva josta pystyn vertailemaan muutosta melko alusta
lähtien ja tässä kyllä pitäisi kaikista parhaiten nähdä tuo muutos juurikin siitä syystä, että on pitkältä ajalta.
Älkää välittäkö hassusta irvistyksestäni. Kerrompa tähän nyt omat näkemykseni missä näen muutosta: Rinnat on pienentyneet kun kaikkia kuvia katsoo ja vertaa. Sitten oikean puolen kylki ei pullota enää samalla tavalla kuin ekassa kuvassa. Myös rasvaluomi tuossa käsivarressa on pienentynyt, se ei pullota kuten ekassa kuvassa. Vyötärö ja rintojen alus on kaventunut. Jaloissa on tapahtunut pientä kiinteytymistä, mutta mitään isompaa en kuvia vertaamalla näe – itse tiedän ilman kuvia että oikea nilkkani on kaventunut vaikka siinä on vieläkin ylimäärästä joka saa lähteä. Summasumarum kaiken kaikkiaan tunnen oloni jo kivan kevyeksi enkä enää hengästy kaikista, mistä aiemmin olen. Joko te näette muutoksia?
Nyt siihen viimeiseen ja tärkeämpään eli tuloksien kertomiseen. Tämä kuukausi on ollut mulla hieman haasteellinen sillä paino ei ole laskenut niin paljon kuin olisi voinut toivoa mutta laskenut kuitenkin. Syykin siihen on ollut selvä – aineenvaihdunta ei ole pelannut kunnolla koska illallisen ja iltapalan välille jäi vain tunnin sulatusaika, mutta heti kun tämä huomattiin ja tehtiin muutos, niin paino lähti laskuun. Tästä voinkin todeta, että on tämä laihduttaminen kyllä tarkkaa puuhaa. Myös veden liian vähäinen juominen tekee sen, että paino ei laskekaan. Itse juon vettä 2,5-4 litran välillä ja se tuntuu olevan ihan sopiva. Teimme kuitenkin nyt Ringan kanssa pienet muutokset ruokavalioon, mitään ei varsinaisesti otettu pois mutta määriä tasoitettiin jonkin verran. Hiljaa hyvää tulee! Tällä hetkellä kokonaistiputukseni on siis -22,7kg eli viime kerrasta tiputusta on vain -1,4kg. No mutta sen minkä olen hävinnyt kilotiputuksessa, olenkin saanut pois vyötäröltä eli vyötärömittani kokonaistiputus on tällä hetkellä -26cm. Jeij Jeij! Tuossa ylemmässä kuvassa demonstroinkin nauhan kanssa kuinka paljon olen tuosta kohdilta kaventunut, eikös tuossa olekin jo aika kiva rako? Kiitoksia sille lukijalle joka tätä nauhaideaa ehdotti.


99 kommenttia
Mari
Upea tulos sulla! Löytyykö jostain aiemmista postauksista tarkemmin millainen "ohjelma" sulla on? Itselläni paino jumittaa armottomasti ja haluaisin vinkkejä mitä voisin tehdä toisin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. Mun ohjelma ei ole virallisesti nähtävillä mutta päivän ruuista on kyllä esimerkkipostaus. 🙂
Anonyymi
Pystytkö käyttämään litteää puuvillaista nauhaa koko ajan? Äitini piti sellaista yhden laihdutuskuurin yhteydessä koko ajan, siitä todella näkyi miten laihtui. Eikä se vaatteiden alta näy minnekään. Puuvillainen nauha siksi ettei veny.
Anonyymi
En ymmärrä miksi pitäisi käyttää koko ajan? Voihan sillä mitata vaikka kerran viikossa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Miksi sen pitäisi olla kokoajan päällä? Tuota en ymmärrä. Mutta siis ihan mittanauhan kanssa oon mitannut itseäni aina kerran kuussa. Tuo on puuvillainen nauha, joka ei veny ja jolla pystyn näyttmään muutosta.
Oili-Maria
Aivan mieletön muutos kun noita kuvia kattelee, nostan olematonta hattuani! 🙂 Ihmetyttää kyllä nää tyypit, jotka väittää ettei oo nähneet muutosta – kyllä se on ollut nähtävillä kuvienkin välityksellä jo aiemminkin, mutta nyt todella tajuaa kun laitoit nuo mekkokuvat vierekkäin 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia hatunnostosta. Kyl tää on ollut jotain ihan mahtavaa. 🙂 No kaikki eivät näe muutoksia, tiedä sitten syytä moiseen.
Anonyymi
Neljä litraa vettä päivässä on aika hurja määrä, jos siihen päälle tulee sitten litra tai pari teetä. Toivottavasti sinulla on munuaiset kunnossa!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mähän sanoin että 2-4 litraa, eli ei tuota neljää joka päivä mene. Lähinnä sellaisina päivinä kun on tullut paljon touhuttua. Ja siinä on siis tee laskettuna mukaan. 🙂 Kaikki nesteet.
Rousk
Pakko kommentoida, että VAU! Muutoksen tosiaan näkee etenkin ensimmäisestä kuvasta. Juuri tuo mekon vyötärökaistale antaa paljon osviittaa siitä miten muutosta on tapahtunut! Näytät upealta 🙂 Ja totta tosiaan – mittanauhakuvassa on jo aivan valtava rakonen! Mieti, että vielä 7 kuukautta sitten olit tuon verran isompi, sellaista on hullua ajatella!
Tsemppiä elämäntaparempan jatkoon, olet ollut niin päättäväinen tähänkin asti, että hyvin se tulee myös jatkumaan! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Todellakin vau! Ei sitä ees ite silleen tajunnu tota muutosta, mut tuon nauhan kans näki kunnolla. Siis kuvassa. 🙂 Ja juu, tämä tulee jatkumaan ettei tässä nyt mitään. Eteenpäin mennään!
Hanna
Kyllä tuon leomekon kanssa muutoksen huomaa selkeästi 🙂 Mutta pääasiahan on, että itse huomaa sen muutoksen niin vaatteiden istuvuudessa kuin yleisessä jaksamisessa. Hyvin sie olet saanut remontin käyntiin, tsemppiä myös jatkoon 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se todellakin on pääasia että itse huomaa. 🙂 Mut nyt on kiva kun tekin jo voitte huomata. 🙂
Anonyymi
Vau! Upea muutos- olet hoikistunut silminnähden todella paljon!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Todellakin näkee muutoksen. Vau:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Vihdoin ja viimein. 🙂
KataMaria
Upea! muutos kerrassaan. Mun on kans ny tartuttava itseäni niskasta kiinni ja tehtävä sama. Siis nii mahtavaa ja 7 kk tuollainen tulos. Onko tihkassut monesti?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tihkassut? Ihan outo sana mulle, joten mitähän tuo nyt sitten tarkoittaa?
KataMaria
Eli siis ottanut koville / tullut repsahduksia?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ahaaa, mutta juu, ei oo tullut repsahduksia eikä oo ottanut ees koville. Omituista, mut toisaalta ihan hyvä vaan. 🙂
Taru
Wautsiwau! Onnea! Jatka samaan malliin, oon ihan tosi ylpeä susta ♥
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Voi kiitoksia. <3 Jatketaan, jatketaan kun näin mahtavaan alkuun on päästy. 🙂
Anonyymi
Laihtumisen huomaa joka paikasta, mutta minusta eniten kasvoista. Kaulankin alue on hoikistunut ja kiinteytynyt hurjasti ja kauniit kasvojenpiirteet alkavat tule esiin todenteolla. Toki vyötäröltäkin on lähtenyt jo ihan mieletön määrä.
Nostan hattua ja onnittelen lämpimästi!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tuo kasvoasia onkin uusi, itse en nimittäin siinä näe juurikaa muutosta mutta johtuisiko se siitä, että näen kasvoni joka päivä?
Anonyymi
Jos katsoo nopeasti vaihdellen ensin 11.5. ja sitten 17.8. otettua kuvaa kasvojen kohdalta, huomaat itsekin. Ero on huima. Sinusta kuoriutuu kaunotar. Sievä olet aina, mutta nyt alkaa tulla esille jotain tosi upeaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllähän siinä jotain on. 🙂
Beautiful Voltage!
Upea muutos! Ja kyllä todellakin huomaa miten paino on tippunut ja vartalot kaventunut sinulla. 🙂
Mahtavaa.Tsemppiä lisää sulle jatkoa ajatellen.:)
Ilolla seuraan blogiasia tämä oikein piristää ihteekin vaikka jokaisellahan meillä on eri lähtö kohta painon kanssa mutta silti saan itsekkin tästä voimaa.
🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia, on kyllä kiva katsella itekki näitä muutoskuvia. 🙂 Ja kiva kuulla että tästä voi toisetkin saada voimaa. 🙂 Mahtavaa!
tiina-kaisa
Hienoa! Upea suoritus! Yleenä lähtee sentti pudotetusta kilosta eli sulla senttejä lähtenyt enemmän 🙂 Leomekossa muutos näkyy tosi selvästi! Oon niin ylpeä sun puolesta!!!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Leomekossa kyllä huomaa parhaiten. Nuo mekot on olleet kyllä vähän huonot tähän mutta onneksi näkyy näissäkin, ainakin pitkällä aikavälillä.
Anonyymi
Jee, miun naruidea näköjään toimii 🙂 Hienoa!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, niin se toimi. Kiitoksia sen kertomisesta. 🙂
Anonyymi
Todellakin näen tuloksissa, etenkin noissa leo-mekko kuvissa! Mielettömän työn olet tehnyt ja sun positiivinen asenne inspiroi itseänikin! Itelle olleet justiina nuo jumi-vaiheet pahimpia, mutta näistä sun tuloksista saa lisäpuhtia taas. 🙂 Go Pipsa! 😀 -Taru
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jumit on kyllä vaikeita, itellekin mutta sillon pitää vaan unohtaa ne epävarmuudet ja jatkaa matkaa, varsinkin jos samalla matkalla on aikaisemmin toiminut. Tietty jossain vaiheessa tulee muutoksien aika, että ikuisuuksia ei voi samalla mennä. Eniten naurattaa just tää kun syön kaloreita enemmän kuin aikaisemmissa laihdutuksissani, mut toisaalta en olekaan nyt kiukkunen kuin ampiainen koska nälkä kurnii vatsanpohjalla.
Venla
Onpa näppärä tuo nauhaidea, täytyy laittaa korvan taakse. Onnea suorituksesta ja tsemppiä jatkoon. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Pistä ihmeessä, muista vaan hommata semmosta nauhaa joka ei veny. 🙂
Anonyymi
Aivan mahtavaa ! Tsemppiä vaan laihdutukseen!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. 🙂
Anonyymi
Mites vatsa, tarkoitan alavatsa, onko pienentynyt? Mittaatko muualta, kuin vyötäröltä? Tulos on selkeä. Jatka samaan malliin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On sekin pienentynyt mutta en seuraa sitä samalla tavalla kuin vyötäröä. Se kun on vähän hankalampi seurattava. Vyötärö on turvallisempi mitattava koska siinä pystyn varmasti sanomaan että mittanauhan on tasan siinä kohdassa kuin aloituksessa ja muinakin kuukausina. 🙂
Anonyymi
Hienoa Pipsa! Olen iloinen puolestasi!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia! 🙂
Anonyymi
Upea ja uskomaton muutos! Onnittelut!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Mahtavaa! Ehdinkin jo odotella väliaikatietoja. Go girl!
-AI
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. Väliaikatiedot tulee tässä 9-18pvä välissä. Aina kuitenkin maanantaina.
Anonyymi
Kyllä huomaa juurikin rinnoista ja vyötäröstä!! Hyvä!Toivottavasti näkyy pian myös kasivarsissa ja säärissä. Mikä on muuten rasvaluomi?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllähän sen jo huomaa. 🙂 Rasvaluomi on tuollainen luomen näköinen mutta kuitenkin rasvaa. Sen voisi poistaa mutta en ole. Se on tuossa käsivarressani, allien kohdalla. 🙂
Anonyymi
Sinulla on todella upeat kasvot, täällä on joku muukin huomannut! Ja vyötärö todella muotoutuu.
Kiitos mielenkiintoisesta korupajan esittelystä porinoissa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia ja mukavaa että tykkäsit korupajan esittelystä. Sitä tulee vielä lisää. 🙂
Anonyymi
Hei Pipsa! Olen seurannut sinun upeaa elämän muutostasi/laihdustasi koko ajan. Ispiroit monia lukijoitasi aloittamaan vastaavan laidarin.
Olet aina ollut todella komea xl-nainen, mutta komistut vielä koko ajan. Minusta naisen kuuluukin olla naisellisen muodokas kuten sinä olet.
Muuten minun täytyy varmistaa yksi asia, sillä menin Yoursin sivuille ja siellä oli jo yleinen 20 prossan ale eli tuleeko sinun koodilla vielä toinen 20 prossaa pois hinnasta, kuten kerroit edellisessä postauksessa? Odotin nimittäin sinun postauksesi, sillä ajattelin, että sillä saa mainitsemasi alennuksen?
Monilla bloggareillahan on omat koodit, joilla saat extra-alen, joten onko sinulla Yoursille?
Moni viestitteli sinulla siitä miten ottaa asukuvia ja pyysit kuvausasentoja? Voisit katsoa esim. Uinon asukuvia kuten myös Mintun Go 4 it vol. 2 blogista, joissa on hyvät yksityiskohtiin tarkennetut kuvat perus- kokovartaloasukuvan lisäksi. Saat vinkkelä ko. blogeista ja sitä myöten entistä parempia postauksia.
Hyvää jatkoa!
Inka
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyseinen koodi ei toimi aletuotteiden kanssa.
Suffeli
Hei Pipsa! Hienosti on senttejä lähtenyt! Aivan mahtavaa!!!
Mun mielestä sun blogi on hyvä niinkuin se on nyt ja sun poseeraukset on sulle sopivia ja luonnollisia. Mun mielestä nuo annetut esimerkit olivat melko erikoisia kun ajatellaan sun tyyliä ja blogia ja blogin laatua mutta tämä tietysti on vain mun mielipide:) Sun blogi on selkeästi nosteessa ja monet sitä kehuvat. Negatiiviset kommentoijat vaan ovat aina ahkerammin äänessä, suomalaiseen tyyliinhän kuuluu olla hiljaa jos ollaan tyytyväisiä;)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. 🙂
Anonyymi
Hienolta näyttää!! Olen niiiiin iloinen puolestas.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, mä oon kans. 🙂
Anonyymi
Hei Pipsa!
Minulla tuli ongelmia Yoursin tialuksen suhteen, sillä en saanut nettisivujen saatikka sinun koodisi mukaista 20% alennusta?
Sähköpostiini tullut varmistus tilauksesta oli ilman alennusta ???
Mitenkähän voin hoitaa asiaa eteenpäin, sillä 200 €:n tilauksesta alennus olisi jo aikia paljon eli 40 kymppii, jota en nyt näköjään saa?
Voisitko ystävällisesti neuvoa, miten minun kannattaisi toisia asian suhteen ?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Moi!
Laita mulle sähköpostia!
Anonyymi
Mahtavaa! 🙂 On kyllä todella iso muutos! Tsemppiä jatkoon! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia! 🙂
Anonyymi
jess hyvähyvähyvä! tsemii vaa eteenpäin!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia! Mars eteenpäin vaa! 😉
Anonyymi
Vyötäröhän sinulla on aina ollut suhteessa kapea, mutta kannattaisi mitata lantion senttien hupenemista. Ja sivukuvasta näkisi paremmin pepun muutokset.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No vyötärön valitsin koska siinä voin olla satasen varma, että mittaan aina samasta kohtaa. Lantion kanssa se ei onnistu ihan samalla varmuudella, joten siksi vyötärö. Sivukuvia on tulossa, mutta kun niitä ei ottaa joka kuukausi. Ensi kuussa tulee, kuten tekstissäkin sanoin.
Anonyymi
No nyt näkevät ne negatiivisimmat inisijätkin, että muutosta on tapahtunut!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tai sitten eivät, mutta sillä ei ole merkitystä minulle. 🙂
Anonyymi
Ei se tee ihmisestä negatiivista inisijää jos ei huomaa Pipsan laihtumista, kyse voi olla hahmottamishäiriöistä tms. Minun mm on vaikeata huomata sitä kuvista mutta olen varma että luonnossa huomaisin sen hyvinkin. Luotan laihtumisasioissa Pipsan omaan sanaan ja iloitsen hänen kanssaan hyvistä tuloksista. Yritin tässä itsekin laihtumista ja 19 kg meni mutta tuli munuaisten vajaatoimintakin, toistaalta se kuuluu taudin kuvaankin mutta tällä hetkellä viis veisaan ulkonäöstä, syön ja juon hyvin. Pipsa on nuori ja ansaitsee nauttia hyvästä ulkomuodosta, näin joskus hänen nuoruudenkuvansa ja wow, hyvännäköinen tyttö oli kuvassa. Yksi elämä, pitää viihtyä nahoissaan 🙂
Anonyymi
Wow hieno saavutus Pipsukka!:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia, tämä on kyllä jo hieno saavutus. 🙂
Anonyymi
Etkö pelkää, että blogiltasi katoaa lukijat jos laihdut? Eihän tällä blogillasi ole oikein muuta viihdearvoa kuin lihavuutesi, sisällöltään se on aika mitätön ja samanlaisia löytyy 13 tusinasta.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mitä pelkäämistä siinä on jos muutama kiukuttelija katoaa seuraamasta tätä blogia? Ei minun mielestäni yhtään mitään. 🙂
Anonyymi
Harmittaako Anonyymi 16.23 sinua se, että joku onnistuu tavoitteissaan? On surullista, jos pärjääminen omissa nahoissa pohjaa siihen, että maalailee toisia ihmisiä itseään huonompaan valoon.
Toivon Pipsalle kaikkea ihanaa elämään ja onnistumista tavoitteissa! Taatusti pysyn blogin lukijana niin kauan kuin se täällä ilonamme on 🙂
– Tilda
Anonyymi
Niin samaa mieltä Tildan kanssa! Minä luen Pipsan blogia hänen ihanan ja ilahduttavan persoonansa vuoksi.
Anonyymi
Huomaat nyt varmaan itsekin poseerauksiesi yksipuolisuuden, kun puoli vuotta siten otetussa kuvassa on täysin sama asento kuin tämänpäiväisessä
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No minä taas näen tässä sen yksipuolisuuden nimenomaan hyvänä, koska tällä tavalla sen muutoksen huomaa kun pystyy vertaamaan täysin identtistä kuvaa. 🙂 Ainoastaan päivämäärä erottaa ne toisistaan sekä kaventuminen. Mielestäni tämä on siis hyvä, koska eipähän tarvitse erikseen miettiä identtisen kuvan ottamista. 🙂
Anonyymi
Poseerausasentoja saisi tosiaan vaihdella .Mielestäni tämä olisi ollut mielenkiintoisempi bloggaus, jos lähtötilanteen kuvat olisivat olleet mukana.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Poseeraukset muuttuu jos minusta siltä tuntuu. 🙂 Mulla ei valitettavasti ole ihan lähtötilanteesta kunnon kuvia. Tajusin sen asian vasta kuukausia jälkikäteen.
Anonyymi
Miksi poseerausten pitäisi muuttua kuvissa joilla yritetään näyttää muutosta? Paljon parempi kun on mahdollisimman sama asento, niinkuin noissa kuvissa on. 🙂
Anonyymi
Aloitin lauantaina 35 viikon pituisen laihdutuskuurin. Ei ole varaa palkata mitään PT-ihmistä, mutta uskon pärjääväni ns. maalaisjärjellä. Ylipainoa on 36 kiloa. Tavoite on päästä siitä tuossa ajassa eroon.
Anonyymi
Tsemppiä!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllähän sillä maalaisjärjelläkin pärjää, muista vain ettet anna periksi kun tulee pidempi jumi. Itselläkin noissa on aina hankalinta. 🙂 Tsemppiä omaan laihdutukseesi! 🙂
Anonyymi
Hei!
Oletko itse kaventanut nuo tunikat? Mulla on ongelma, kun olen nyt laihtunut 14 kg ja kaikki vaatteet roikkuvat päällä 🙁 Mukavaahan se sinällään on, mutta kun en osaa itse tehdä minkäänlaisia ompelustöitä. Nyt alkaa olla siis se vaihe, että vaatteet ovat vaan niin suuria, muttei raaskisi koko garderobia uusia kerralla. Olisiko sulla vinkkejä?
Syötkö mitään vitamiineja tms. laihdutuksen aikana? Mulla monivitamiinivalmistetta, sinkkiä ja magnesiumia.
Anonyymi
Se tässä ihmetyttääkin, kun aina vain on samat vaatteet päällä ja eivät roiku, vaikka painoa on pudonnut yli 20 kiloa.
Anonyymi
Etkö tajua, että vaatteita on pienennetty? Vai luulitko, ettei viisi vaatekokoa näy missään 😀
Anonyymi
Ihanko totta?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En ole kaikkia piennyttänyt, vain pari. Ja sit uudemmat oon ostanut pienemmässä koossa.
Anonyymi
Vau! Vyötärösi hoikistumisen kyllä huomaa selvästi, hienoa työtä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. 🙂
Lumina Scargall
Oot kyl onnekas ku rinnat pienenee samalla. Oletko joutunut rintaliivejä ostamaan uusia pienempiä vai meneekö samat vielä? Mitä miehesi tykkää kaventumisestasi? Terkut kissoille 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ei ne vielä isommin oo kyllä pienentynyt, eikä oo siis joutunut vielä ostamaan uusia rintaliivejä.
Anonyymi
Wow! Katselin tuota sun jumppa-asukuvaa ja olen sitä mieltä, että nyt heität ne skater-mekot komeron nurkkaan ja alat katsella kapeampi linjaisia mekkoja, tunikoita ja oikeita pitkiä housuja. Sun ääriviivat on sutjakoitunu siihen malliin, että enää ei kannata kätkeytyä noihin leventäviin helmoihin. Varmasti löytyy kapeampilinjaisia vaatteita..
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En mie niitä vielä heitä, katsellaan sit myöhemmin jos mieli niiden suhteen muuttuu. 🙂
Anonyymi
Vau! Oot tehnyt ihan mielettömän työn tähänasti. Tuohon vaaditaan hemmetisti itsekuria, päättäväisyyttä ja ponnisteluja, olehan ylpeä itsestäsi ja saavutuksistasi! Tuosta on loistavaa jatkaa matkaa 🙂 Näytät paljon paremminvoivalta! Mukavaa loppukesää Sinulle, ja kaikkea hyvää!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia. Olen kyllä ylpeä itsestäni ja saavutuksistani. 🙂 Tästä on todellakin hyvä jatkaa matkaa. 🙂
Anonyymi
Jestas,että näytät hyvältä varsinkin tuossa leopardimekossa! Ja siinä tosiaan eron huomaa jos missä, WAU. Tuossa jälkimmäisessä "täällä" -kuvassa näyttää,että sulla olisi tummanpunaiset hiukset ja sopii sulle tosi hyvin. Ensimmäisessä kuvassa taas näyttää kirkkaalta ja sekin kyllä sopii 🙂
Tsemppiä jatkoon!
-Nunnukka
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Siis missä kuvassa näyttää tummanpunaisilta hiukset? Sama hiusväri on noissa kaikissa kuvissa, uudemmissa vaan todella haalistuneena 🙂
sari
Törmäsin tänne jotain kautta ja kattelit ekaksi näitä vertailukuvia. Sinussa huomaa saman kuin usein laihtuvissa: he näyttävät huomattavasti pidemmiltä, vaikkei pituus muutukkaan 🙂 tsemppiä jatkoon! Tarvii poiketa tänne toistekkin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia ja tervetuloa toki toistekin. 🙂