001.jpg.jpeg
Blogi

Lukijan toive: Kirjeenvaihto

Olen kirjoittanut jo vuodesta 1998 alkaen, mutta sillon
kirjeenvaihtokavereita oli vain 2-3kpl. Sitten jostain syystä vuonna
2003 syksyllä innostuin laittamaan ilmoituksen silloiselle Ylen
tekstitv:n sivustolle. Sieltä tuli viikon aikana yli 100 vastausta,
joista todella monelle vastasin.

Kirjekavereita mulla on ollut
niinkin paljon kuin 80, mutta tämä määrä väheni todella nopeasti 45. Ja
nykyisin mulla taitaakin olla sellaiset 30 kirjekaveria.

Nykyisistä
kirjekavereista varmaankin puolen kanssa olen kirjoitellut tuolta
vuodesta 2003 lähtien. Ja esimerkiksi Anselmin kanssa me olemme
tutustuneet kirjeenvaihdon kautta. Olen tavannut myös monia muitakin
kirjekavereita ja monia on vielä tapaamatta, mutta ajan kanssa varmaan
kaikki tulee vielä nähtyä.

Ulkomailta mulla on kaksi suomalaista
kirjekaveria. Vaikka englanninkieleni on ihan hyvä, en silti koe
itselleni sopivaksi englanniksi kirjoittamista.

Voit kurkistella lisää aiheesta täältä
Sieltä löytyy esim. tarra ja kynäkokoelmani (joita siis käytän mutta hyvin hittaasti)

Jos haluat aloittaa kirjeenvaihdon, niin sulla on pari vaihtoehtoa. Joko teet itsesilaisen ilmoituksen johonkin kirjeenvaihtosivustolle taikka selailet ilmoituksia ja vastaat sinua kiinnostaviin ilmoituksiin. Itse suosittelen Raijan sanaristikkosivua taikka tätä FB:n kirjeenvaihtoryhmää.

8 kommenttia

  • hippi-ronda

    hippi-ronda

    voi jestas mikä määrä kirjekamuja!! 😀
    kuinka ihmees muistat,mitä kirjotit kellekkäkin?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Helposti, en tiedä miten mutta ei se ole ollut ongelma. 🙂 Tokikaan en nyt ihan uusien tuttavuuksien asioista heti tiedä, mutta kun on vuosikausia kirjoittanut niin… 🙂 Ja sekin vaikuttaa miten kirjekaveri kirjottaa kirjeessä takaisin. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Valitettavasti en ota vastaan uusia kirjekavereita. 🙂 Mailikavereita voin ottaa. 🙂

  • M

    M

    Nyt on kyllä pakko kysyä, kun itseäkin kiinnostaisi alkaa taas vuosien tauon kirjeenvaihtoon, että mistä sä oikein olet löytänyt noita kirjeenvaihtokavereita? Itsekkin muistan silloin aikoinaan laittaneeni ilmoituksen Ylen teksti-tv:lle.. Mutta enää ei ole mitään tuollaisia. :/

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tällä hetkellä taitaa olla Raijan sanaristikkosivu ja FB:n kirjeenvaihtosivustot. 🙂

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *