008.jpg.jpeg
Blogi

Luettua sekä lukuhetkessä tällä hetkellä

Pienoisia pettymyksiä olivat Charlane Harrisin Sookia -sarjan kirjat, kuin myös Nenäpäivä ja Minttu Vettenterän ”Jonakin päivänä kaduttaa” -kirja. Yksiäkään en jaksanut kunnolla lukea läpi, joten näistä ei ole mitään kunnollista sanottavaa. Kaikilta odotin paljon joten pettymys oli valtaisa kunnei kirjat olleetkaan toivotunlaisia.


Sookie -kirjat olivat hyvin puuduttavaa luettavaa ja totesin että taitaa olla parempi pysytellä True Blood -sarjassa vain joka siis hyvin pienesti perustuu tähän kirjasarjaan. Olen lukenut tästä kirjasarjasta muistaakseni kaksi tai kolme ekaa kirjaa ja ne olivat vielä mielenkiintoisia. Miksiköhän siis nämä uusimmat kirjat olivat nyt niin pettymyksiä?

Nenäpäivä oli pettymys kun netin arvosteluita lukamalla odotin sellaista kirjaa joka vie multa jalat alta. No ei siis vienyt! Pläräsin kirjan läpitse, lukemalla sivun siellä, sivun täällä mutta missään kohtaan en kokenut sitä innostusta koko kirjaa kohtaan + mua ärsytti jostain syystä niin suunnattomasti kirjan tekstin asettelu. Kyllä siinä jonkinlaiset asettelut oli, mutta omaan silmään teksti näytti yhteenputkeen kirjoitetulta.


Minttu Vettenterän ”Jonakin päivänä kaduttaa” kirjalta odotin jonkin verran. Moni kirjan lukenut oli kehunut kirjaa hyväksi vaikka kirjan mukana olikin tullut pieni kohu. Itse kiinnostuin kirjasta, koska olin itsekin koulukiusattu. Luin kirjan läpi, mutta se ei jotenkin antanut mulle mitään. Jäi jotenkin ontto olo.


Olen huomannut että jos en innostu kirjasta ensimmäisten 50 sivun aikana, lukemisinnostus laantuu ja kirja jää jonnekin laatikon perukoille pölyttymään. Tässä syy, miksi mieluusti lainaan kuin ostan.


Anna Online vetäs mut niin kiinni tarinaansa, että lukaisin koko kirjan yhden yön aikana. Pakko myöntää, että pikkuisen siinä niskavillat nous pystyyn kun yöllä yksikseen lueskeli mutta onneks oli isäntä vieressä niin ei varsinaisesti pelottanut. Kirjan loppu jäi vähän mietityttämään, että tapahtuiko siinä niin kuin lukijalle annetaan ymmärtää? En nyt spoilaa ketään, mutta jos olet lukenut kirjan niin tulehan kommenttiboxiin keskustelemaan kirjasta kanssani.

Lumoava kirous kirja sitten saapui mulle ennenkuin elokuva ehti leffateattereihin.Tätä lueskelisin kokoajan mutta koska tämä oli kirjakasasta viimeisin – otin lukemisen kaikessa rauhassa.  Kirjan alku on hieman tylsähköä mutta heti kun kirjan naispäähenkilö tulee teksteihin mukaan, muuttuu tarina mielenkiintoisemmaksi.

Gatlinin
uneliaassa pikku kylässä kuka tahansa uusi tyttö herättäisi huomiota.
Lena Duchannes ei edes ole kuka tahansa, ja Ethan Watelle hän on jotain
vielä enemmän. Lena on tyttö, josta Ethan on nähnyt unia. Tyttö, jonka
putoamista hän ei voi estää. Lenalla ja Ethanilla on yhteys, jota
kumpikaan ei voi hallita. Yhdessä he nousevat yhteisön ennakkoluuloja
vastaan ja astuvat maailmaan, johon kuolevaiset eivät ole astuneet.
Salaisuus, lumoava kirous, on valmis nousemaan esiin, vaientamaan
kylässä huutaneen hiljaisuuden.” (Teksti lainattu WSOY:n sivuilta)

Aku Ankan Taskari on joukossa mukana, ihan vain huumorimielessä. Keräilen näitä taskareita ja niitä on mulla jo monen vuoden takanaa, kaikki nätisti pahvilaatikossa (tai ainakin olivat)

Isäntä kävi hakemassa mulle uusimman Yön talo -sarjan kirjan josta kirjasto ilmoitti tekstiviestillä, että varaamani kirja oli saapunut noudettavaksi. Ihana mies kun haki miulle luettavaa! <3 Kirja on mulla ihan alkutekijöissä mutta kuten olen jo monet aiemmatkin kerrat sanonut, niin tämä kirja osaa koukuttaa juuri oikealla tavalla.

Tässä kirjasarjassa on kaikki kohdillaan. Sopivassa määrin salaperäisyyttä joka sitten aina kirjan lopussa selviää vaikka muutamia juttuja pystyy itsekin aavistelemaan kirjaa lukiessa. On huhuttu että tästä tehtäisiin elokuva (elokuvia?) tai televisiosarja. Odotan innolla sillä mielestäni tässä kirjasarjassa on sitä potentiaalia hyvään elokuvaan. Ehkä jopa parempaan mitä Twilight oli.

Onko muita kyseiseen kirjasarjaan koukkuuntuneita?

29 kommenttia

  • Mörri

    Mörri

    Mulle jäi vähän hämärän peittoon, ett rakastinko vai vihasinko Nenäpäivää. On siitä jo aikaa kun luin, mut muistelen, ett taistelin sen kanssa aika kauan. Annoin sen vähä aikaa sit anopille luettavaksi, mut hän ei ollut jaksanut, kun teksti liian itseään toistavaa.

    Anna online jäi mulla kesken, palautin sit kirjastoon. Pitää katella jos sen joskus löytäis jostain alekorista ja sit yrittäisin uudestaan.

    Nyt luen Jari Tervon Laylaa, joka on kyl tarrannut mukaansa, mut silti etenee hirmu hitaasti.

    Onks tuo Yön talo siis nuorten vai aikuisten kirjasarja? Oon joskus kirjastossa niitä nähnyt, mut oon jotenkin ajatellut, ett se on mua nuoremmille suunnattu. 😛

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No nuorten kirjaksi se on merkitty, mut jos unohtaa kirjan päähenkilöiden iät ni menee kyl vanhemmallekki lukijalle. 🙂 Vähän niinku Harry Potterki sopi kaikenikäisille. 🙂 Mut tuo kirja on kyllä kovin aikuismainen, kirjoitustyyliltä. Lainaa ja katso, voit ehkä tykätäkin. Mäki olin aluks skeptinen mut kirja yllättikin.

  • Maria

    Maria

    Pakko kehua John Verdonin David Gurney-sarjaa(numeropeli ja sokkoleikki).
    Ikään en oo dekkareista tykännyt ja ollut niitä kohtaan jopa vähän skeptinen, mutta nämä imaisi mukaansa toden teolla. Nyt ihan liekeissä odottelen lisää luettavaa kyseiseen sarjaan.. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Hmmm… kiitoksia, voisin kurkkaista vähän tuota kirjaa josko itseäni innostaisi vaikka en yleensä ole kovin dekkareista tykännyt mutta olen avoin silti kaikelle. 🙂

  • MunaHaukka2013

    MunaHaukka2013

    Itse tykään Patricia Cornwellin Kay Scarpettan – dekkarikirjasarjasta. Aivan loistavaa luettavaa, eikä niin tavanomaista. Nenäpäivästä en itekkään tykännyt, oli suorastaan virhe lukea se 😀

  • Anonyymi

    Anonyymi

    – Mulla ihan sama ton Mintun kirjan kanssa. Ite tilasin sen juuri sen koulukiusauksen ja sen seurauksen takia. Itekkin koulukiusauksesta kärsiny koko koulu-urani ajan ja ei oo helppoo. Mutta sitten meni kirjasta maku, kun olikin pelkkää kusetusta, ainakin suurelta osin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Nii, tuo on ikävää että kusetetaan vaikka kyllähän siinä sanottiin että fiktiivinen mutta kuitenkin mediassa piti pitkään kiinni tarinastaan että kirja perustuu aitoihin tapahtumiin. No mene ja tiedä. Kirjan toteutus ei vain ollut yhtää sitä mitä odotin.

  • Tiina L

    Tiina L

    Noissa Sookie-kirjoissa saatto mättää se, jos et ollut kaikkia aiempia lukenut niin eihän se samalta tunnu.

    Uusia tuttavuuksia minulle osa noista kirjoista 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mä oon kolme ekaa kirjaa lukenut joten ei nyt luulisi että niin paljon muuttuisi. Mut nyt ei vaan napannu sit yhtään. Ehkä se on toi tv-sarja joka sekottaa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No on meillä kirjoja, mut ne on lainattuja. Omia meillä oli muutama mut lahjoitettiin ne pois muuton yhteydessä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No kuten sanoin – meillä oli, ei ole enää. 🙂 Mut ihan turhaa kun kuitenkin tykkään käyttää kirjaston palveluita. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Harlekiinit menee äidille aina kun saan ite luettua ja Akutkin on nätisti pahvilaatikossa. 🙂 Me ei vain koeta jutuksemme hommata kirjahyllyä kunnei niitä kirjoja ole kaunistamaan sitä.

  • J.B

    J.B

    Tuota… Olen melko varma, että ihan mikä tahansa on parempi kuin Twilight… 😀

    Minusta oli hassua, että tuosta Vettenterän blogista nousi niin suuri meteli, koska olin pari kertaa aiemmin lukenut sitä ja en edes ajatellut, etteikö se olisi fiktiivinen… Mutta minustakin kirja oli aika mitäänsanomaton.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No se voi olla, et mikä tahansa on parempi – tosin kyllä se Aamunkoi mut vei mennessään, et sitä oli mielenkiintoista lukea. Vettenterän kirja oli tosiaan aika pettymys, odotin joain enemmän – luultavasti en olisi varannut koko kirjaa jos olisin lukaissut sitä vähän jossain kirjakaupassa läpi.

    • J.B

      J.B

      Minusta taas Aamunkoi on kiistatta yksi surkeimmista kirjoista, jonka olen koskaan elämässäni lukenut. Täysin älytön juoni(miksi hitossa ne eivät vain soittaneet niille Italian vampyyreille ja selittäneet tilannetta?! Culleneilla oli kännykät ja Italian vampyyreilla jopa joku nainen tiskin takana vastaamassa puheluihin!) ja Bellan muutenkin vähäinen persoona oli jo kadonnut kokonaan.

      Muuten, jos noista tykkäät, niin suuri osa ekasta kirjasta Edwardin versiona on netissä,löytyy ihan kirjoittajan kotisivuilta. Se oli ihan mielenkiintoinen lukea.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No mut sehän ois ollu melkosen lyhyt kirja jos noin helpolla ois mennyt. 😉

  • Jessimu

    Jessimu

    Yön talo sarja on aivan mahtava, ostin ensimmäisen muutama talvi sitten kun tylsää oli ja aloin sarjaa keräämään, tällä hetkellä neljäs osa menossa kun oon nii hidas lukemaan ja aikaa ei tunnu aina riittävän, on kyllä yllättävän koukuttavia kirjoja. En vaan sitten tiiä meneekö se fiilis pilalle jos leffa tulee.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Niin, useinhan ne elokuvat on sitten huonompia mut mä kyl odotan mielenkiinnolla tuota elokuvaakin – tai elokuvia. Niitähän on tulee vissii 5kpl!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Twilightista sen verran, että kannattaa ehdottomasti lukea ne kirjat. Minäkin, 30+ joka en yleensä lue "teinihömppää" olin ihan innoissani soljuvasta tarinasta ja sujuvasta suomennoksesta – itse tarina ehkä hiukan "nuorekas" makuuni mutta se kieli. Leffoja en ole nähnyt eikä oikeastaan kiinnostakaan. Itse asiassa sama juttu Nälkäpelin kanssa. Hyvän alkuperäisversion luettuaan ei kaipaa elokuvaa "vesittämään" omaa mielikuvitustaan. =)

    -AI

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, se teksti on aika kivaa. Itekki innostuin lukemaan Twilightin joskus parisen vuotta sitten. Tykkäsin erittäin paljo Aamunkoista. Yleensä kyl suosittelen lukemaan ensin kirjan, sitten vasta elokuvan.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *