Vaasantaikakaura1.jpeg
Blogi

Leipäyllätys äidille

Yhteistyössä Indiedaysin & Vaasanin kanssa

Onpas pari viikkoa mennyt nopeasti, tuntuu ihan eiliseltä kun pääsin mukaan Indiedaysin ja Vaasanin Sano se leivällä -kampanjaan. Muistatte varmaankin kun silloin tein aamiaisyllärin kipeälle miehelleni? Tällä kertaa päätin yllättää äitini makoisan terveellisellä välipalalla, koska hänellä jää aivan turhan usein välipala syömättä. Leipäyllärini valmistin hänen luonaan joten suuren suurta ylläriä en päässyt hänelle tekemään.

Äidillä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan että mitä oikein tein, yrittipä
muutaman kerran saada sitä selvillekin kysymällä mitä oikein tein
mutta mä vain totesin että hän näkisi sen pian. Kun kattaus oli valmis,
hain äidin pöydän ääreen, halasin ja sanoin että tämä on minulta
sinulle.

Olin tällä kerralla valinnut Vaasan Taika Herkku Kaura -leivät joista valmistin monen monta herkullista välipalaleipää joiden päälle laitoin terveellistä kasvista. Herkuksi valitsin mansikoita ja banaania. Tein leipiä sen verran että äidille jäisi niitä myös seuraavalle päivälle, eli saisi silloinkin herkuteltua hyvällä välipalalla.

Muistakaahan käydä osallistumassa kampanjan lukijakilpailuun tuolla instagramissa.
Siellä @vaasan_leipomot arpoo omalla instagram-tilillään joka perjantai kaksi voittajaa jotka saavat palkinnoksi herkulliset eväskorit (arvo n. 40€).

Käykäähän siis osallistumassa kilpailuun julkaisemalla omat leipäterveiset instagramissa hashtagein #sanoseleivällä, #jyväntaikaa ja @vaasan_leipomot.

20 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Äiti-ihminen on nuorentunut paljon! Toi vika kuva on loistava ja siit tulee iloisen välipalan kaikki elementit esiin.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Se on kyl ihan täydellinen kuva, tykkään siitä itsekin. 🙂 Oli mukavaa päästä ilahduttamaan äitiä tällä tavalla. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mun mies tekee tuollaiset leivät meille joka aamu, joten on jotenkin hassua ajatella tätä mitenkään spesiaalina. Ehkä vähän hassu kampanja, leipä on kuitenkin niin arkinen asia.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Varsinkin kun nuo leivät on tosiaan ihan perus, eri jos olis vähän enempi panostettu. Mutta varmaan ihan hyvältä silti maistuu!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ihana mies jos tuollaisia tekee joka päivä. 🙂 Leipä on toki arkinen asia mutta miksei sillä voisi ilahduttaa toista? Musta tällainen oli todella mukavaa, että pystyi piristämään toisen päivää niinkin arkisella asialla kuin maukasta välipalaleipä. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Olen sitä mieltä, että toisen tekemä leipä maistuu aina paremmalle. Oli se sitten miten tavallinen tahansa 🙂

      Joten kiva "yllätys" äidillesi, ja kivahan niitä on sitten itsekin syödä, jos toisellekin maistuu.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Tää on muuten totta, et toisen tekemä leipä maistuu paremmalta. 🙂 Musta oli ihana yllättää äiti. 🙂

  • @follower 678463525789921

    @follower 678463525789921

    Söikö hän kaikki vai oliko tässä teidän kahden annos? Joka tapauksessa kiva tarjota äidille brekkaria ja jos haluaa tavallisista toasteista vähän speciaalia, kannattaa hankkia leipägrilli. Mun suosikki tomaattichilipesto, mozzarella, rucola.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mä en ymmärrä, miten voi olla niin hankalaa ymmärtää lukemaansa. Tekstissä selkeästi kerrottiin, että leipiä tehtiin sen verran, että niitä jäisi myös seuraavalle päivälle.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä hän söi kaikki, pari leipää sinä päivänä ja loput seuraavana.

  • @follower 678463525789921

    @follower 678463525789921

    Ymmärrän, tarjolle laitetuista leivistä osa meni jääkaappiin. Ehkä näin.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tiesikö äitisi, että julkaiset hänen kuvansa syömässä voileipää nettiin kaiken maailman nähtäväksi?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ole huoleti, minulla oli kuvien julkaisuun lupa. Me jopa äidin kanssa katsottiin mitkä kuvat oli hyvät.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *