
Kissamainen tiistai
Kaikki lähti taas siitä että ollaan odotettu milloin Zilla innostuu menemään Siirin perässä keittiökaappien yläpuolelle. No nyt loppuviikosta se sitten tapahtui ja meno oli sen mukaista. Onneksi pääsin ikuistamaan tämän menon.
Täällä ollaan….
…. Ja tätä mieltä Siiri oli kun menetti rauhapaikkansa.
Sitten tapahtuikin odottamatonta ja Zilla hyppäsi tuonne jääkaapin ylle, jonne Siiri ei koskaan ole uskaltanut hypätä vaikka onkin kuikuillut sinne.
Tämä meidän nuorimmainen on osottautunut melkoisen huimapäiseksi APINAKSI.
Ilmojen halki käy Zillan tie….
… Jonka Zilla vihelsi poikki hyppäämällä ”korkeimmalle vuorelle” jonne Siiri ei taatusti seuraa.
Kunnes sitten mustasukkaisuus yllätti Zillan kun näki että mamma paijasi Siiriä. Kiireen vilkkaan oli hypättävä takaisin.
Sitten meillä kun on tuo takka, niin olen aina saanut sanoa kaikille jotka vain ovat kysyneet ettei meidän neidit ole uskaltaneet katsellakaan takan suuntaan päin. No hyppelyistä ilmeisesti rohkaistuneena Zilla otti yks päivä ja meni takan päälle. En nähnyt miten sinne pääsi mutta näin miten tuli alas – hyppäämällä kaiuttimen päälle. Muutamaa päivää myöhemmin mies kertoi nähneensä että samaiselta kaiuttimelta se myös sinne takan päälle hyppäsi. Aikamoiset hyppyvoimat sillä kyllä tuossa parisen metriä on väliä.
Slurpsis! Vielä mä tuon ”linnun” nappaan!!!
VÄYH!
Takan päällä on kiva mietiskellä syntyjä syviä….
Ja sitten tähän loppuun painiottelu neitien kesken kun Zilla uskalsi mennä ottamaan Siirin lelun. Välillä ne leikkii nätisti mut välillä taas Siirillä menee nuorempaan hermot. Onneksi meno ei ole kuitenkaan pahaa vaan yleensä kun Siiri tuosta pienen uhittelun jälkeen lopettaa, niin Zilla meneekin ja läppäsee persuksiin. Sitten mennään tassut sutien.


33 kommenttia
Anonyymi
Ihania kissoja, tuo Siirin ilme tuossa yhdessä kuvassa on aivan mainio.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, toi ilme on niin mahtava. Oli pakko napata pikaisesti kuva. Siiri oli äimistynyt.
Anonyymi
varsinainen ilme 😀 hyvät kuvat <3
Anonyymi
Hauska postaus:)!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva kun tykkäsit. 🙂
Anne B.
Mainiot kuvat ja söpöt kissat! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, kerrankin niistä saa tommosta vähän actionkuvaa. 🙂
tiinuli
On niin hauskoja ja ihania. Kissat <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On ne! <3
jenni
Ihania kuvia ihanista kissoista 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
🙂 Täytyy kattoo jos joskus sais teille oikee menovideota kun nää kaks menee käytävää pitkin. 🙂
Universalis
Mahtavia kuvia! Melkoisia loikkijoita ovat jo nuorena. 🙂 Mä kyllä odotin oikeen, koska innostuvat takan päälle. Meillä kun se on niin ihana ja yhdistävä paikka. Tarvittaessa on jokaiselle kolonen. Voin vaan kuvitella, miten tyytyväisiä tytöt on noihin kaapinpäällysiin! Ihania paikkoja tutkia ja hyppiä. Eikä sun tarvi siivota sieltä, kun puuhkahännät hoitaa pölytkin samalla pois sieltä… 😉
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, kisut hoitaa hyvin siivouksen tuolla ylähyllyillä. 🙂 Mä kyl aattelin ettei nuo kummatkaan mene takan päälle mut Zilla sinne vaan meni. Siiri vähän eilen kuikuili tuonne jääkaapin kaapiston ylle muttei sit uskaltanutkaan hypätä. En tajua, se on pidempi kuin Zilla nin ihan taatusti se sinne pääsisi. 🙂
Anonyymi
Haha, hauska postaus! Kuvaaja on saanut ikuistettua kuvat juuri oikealla hetkellä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, kerrankin!
Anonyymi
miks tosa viidennes kuvas näyttää ku kissalta puuttuis pala tassusta?
Anonyymi
Johtuiskohan siitä, että eläinlääkärissä on ajeltu karvoja tassusta?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Molemmilta puuttuu palat tassuista kun siitä on sheiverillä ajatteu palat pois jotta kanyylit on saatu kiinnitettyä. Siirillä tosin on molemmista tassuista, Zillalla vaan toisesta. Mut kiva tumma peite on jo tullut, joten varmaan on kesäks jo piilossa. Masut ne vasta söpöt onkin, Zillalla varsinkin kun semmonen pinkki pullukkamasu. <3
Anonyymi
Hienoja kuvia! Toi Siirin ilme wtf 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kyllä!
Anonyymi
Hyvät kuvat olet saanut!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kerrankin. 🙂 Piti olla kytiksessä et sai otettua.
Anonyymi
Onko teillä enää yhtään niitä vasta hankittuja lasitavaroita esillä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
On meillä jotkut esillä mutta jos tarkoitat niitä punaisia, niin eivät ole ja sitten ne jotka oli kaapiston päällä niin nekin on jouduttu laittaa pois. Ois ollu entiset maljakot muuten.
Anonyymi
Kivoja kuvaustilanteita ja söpöt kisut, mutta salamakuvat on vaan aina niin kökköjä.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No salaman kanssa pakko toimia kun on pimeä ja kissat on mustia. Muulla konstilla en ainakaan saanut yhtä hyviä kuvia.
Anonyymi
tosi upeita kuvia ja hienoja ilmeitä ! Onneksi et ilmeisesti ole kovasti minkään pikkutilpehöörin perään jota olisi eri tasoilla, saisivat epäilemättä kyytiä tuossa menossa…:) Mitä luulet, kun kissat ovat päivisin keskenään, nukkuvatko pääosin vai järjestävätkö ihan omia pippaloita ? Eli onko kotiinpalatessa löytynyt "tuhoja" tms.?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, en ole pikkutilpehöörin perään ja nekin isot maljakot mitä meillä oli niin ollaan turvallisuuskysymyksistä laitettu säilöön. Ehkä joskus ne vielä tulee esiin mut tuskin täsä asunnossa. Kisut nukkuu pääosin päivisin – välillä saattavat liikuskella mutta mitään isompia tuhoja ei olla löydetty. Et lähinnä eteisen penkin pehmuste voi löytyä jostain taikka lavuaarin nuppi. Mut ei siis isompia tuhoja.
Anonyymi
aivan ihana toi tokaks alin kuva :DD
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
🙂 Zilla ja sen suuri nenä.
Elisa
Voi liikkis kun ihanat kissat! Zillalla on kyllä mahtavat viikset ja ´ilves-tupsut´korvissa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ilvestupsut on kyl ihanat. Zillalla varsinkin kun isommat.
Anonyymi
Komeat viikset kissalla!