005.jpg.jpeg
Blogi

Joulunpyhät meinas unohtua, joten tässä tulee!

Kattelin tuossa hieman blogia ja tajusin etten ole tainnut kertoa teille juurikaan joulusta. No muuttoa tehdenhän se suurimmaksiosaksi meni, mutta kyllähän me nyt muutama päivä osattiin rauhottuakin. Aattona heitettiin vaan yks pussi tänne uudelle asunnolle, samalla kun lähdettiin haudoilla käymään.

Me käytiin siis aattoaamuna mun äitini luona syömässä puurot sekä annettiin samalla joulukukkanen. Sitten illemmalla käytiin haudoilla kääntymässä. Itse sain lahjaksi korun (Lumoavan neidon) sekä rahaa. Ai niin, sekä kirjeystäviltä tarroja sekä hammasharjan – kyllä kyllä,luit ihan oikein! Tuli kyllä ihan tarpeeseen.

Meillä oli tänä vuonna vähän niukkaruokainen joulu, kunnei ehditty silleen keskittymään ruuanlaittoon taikka jouluunkaan, kun molemmat halusi vaan muuttaa tähän uuteen kotiin. Normaalisti meiltä löytyy joulupöydästä kaikenlaista (tosin vähemmässä määrin jos kaksistaan syömme) paitsi ei mitään juustoja, kunnei niiden ystäviä normaalistikaan olla.

Isäntä tykkäs peleistänsä. Ei oo kyllä vaan saanu aikaseks pelata, kun on ollut muuta touhua. <3

Tässä teille tällainen pi-iiiiitkä video joka mun piti tapanina pläjäyttää tänne blogiin, että olisitte voineet katsella kolmen päivän aikana monet kerrat uudelleen ja uudelleen kun mie olin pienessä nettipimennossa.
   

25 kommenttia

  • kati

    kati

    Fiksua asiaa kiusaamisesta! Kuulisin/lukisin mielelläni enemmänkin kokemuksiasi ja ajatuksiasi aiheesta ja vaikka omasta taustasi sen suhteen. Itsellänikin kokemusta on.. niinkuin monella valitettavasti. Kysyn henk. koht. kysymyksen, johon voit toki jättää vastaamatta: liittyykö painonnoususi kiusaamiseen?

  • Anna / Kuvan mukainen

    Anna / Kuvan mukainen

    Tää oli piiiiitkä vaan paljon hyviä pointteja. Piti kattoo kahessa erässä kun jarkko tuli välissä hakemaan mut kauppaan :D!

    Aivan sun tyylinen tuo koru. Tosi kiva!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hirveen kiva tuo ponnari, sopii hyvin sulle. Koru on myös nätti. Hyvää uutta vuotta ja onnea uuteen kotiin.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ostakaa uuden asunnon kunniaksi kivat uudet työpisteet. Mulla riipii sydäntä nuo Suomi-Neuvostoliitto-Seuran vanhat kirjoituspöydät.

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Kati,
    Kaipa tuosta voi joskus jonkin postauksen tehdä. Voitko itse laittaa tuon vielä tuonne On Sinun aikasi toivoa -postaukseen niin ei jää unohduksiin. 🙂 Ja paino nousi kyllä kiusaamisen johdosta, mutta ei kaikista kiusaamisista. Tunnesyömiseen lipsahdus tapahtui siinä.

    Anselmi,
    Kiva kiva. 🙂 Mää en ees muista enää mitä kaikkea tuossa höpöttelin, et tarttis itekki kattoo uusiks. 🙂 Ai on mun tyylinen, kiitti. Tai no isäntää siitä kuuluu kiittää ku se tämän valitsi. 🙂

    Anonyymi klo 17.12,
    Kiitti ja hyvää uutta vuotta myöskin sinulle!

    Anonyymi klo 17.19,
    Kiitoksia kun selvensit. Ku Kalevalalla on aina niitä eri osioon kuuluvia kun on riipuksia ja sitten on käätyjä.

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Anonyymi klo 17.26,
    Voi voi, kun en mie ostele tavaroita sen mukaan mitä joku tuikituntematon ihminen mulle sanoo. 🙂 Eli kyllä nyt joudut vaan katselemaan ja pumpustasi pitelemään kiinni. Tsori.

  • Sanna

    Sanna

    Vitsit, kun saiskin jostain Suomi-Neuvostoliitto-Seuran vanhat kirjoituspöydät =D Ottasin heti!

  • Tintukka

    Tintukka

    Olipa taas mukava katsoa videopostausta 🙂

    Mutta älä vaan liian harvoin tee sitten postauksia niinkuin asiasta jotain sanoit videon loppupuolella, iski epätoivon tunne jotta lukemista / katsomista ei riitä niin paljon kuin haluaisi! 😀

    Mutta joulu meni ainakin täällä päin hyvin, lahjoina sai paljon keittiötavaraa mutta ihan tarpeellista sellaista 🙂

    Tuo saamasi riipus on kyllä ihana, kelpais mullekkin 🙂

    Lisää näitä blogipostauksia, oli ne sitten kirjoitettu tai videokuvattu!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Etkö Pipsa tiedä, että miehen ei kuulu antaa valita huonekaluja. Miehillä on kamala maku.

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Leevi-Luca,
    No katsotaan nyt, kun harvemmin mitään kännejä tulee juotua. Enää. 🙂

    Sanna,
    Ei sulla ois kuvaa näyttää, mimmosilta ne näyttää? 🙂

    Tanttara,
    Kiva kuulla. 🙂 Enkä mää mitään harvoin tee postauksia mutta tuossa kun muutto tehtiin eikä tiedetty milloin netti alkaa pelaamaan, ni sitä varmaankin videolla pohdein. Että kyllä multa nyt tulee kerran päivässä postaus. Täytyisi vaan olla ahkerampana kameran kanssa. 🙂 Tarpeelliset lahjat on kivoja. Mekin toivotaan jotain saunatarvikkeita kun tuparit pidetään. 🙂

    Anonyymi klo 19.25,
    No ei niillä kaikilla miehillä ole kamala maku. 😉

  • Sanna

    Sanna

    Ei mulla ole kuvaa, mutta kuulostaa niin kivoilta, että meille saa tuoda koska vaan suomi-neuvostoliittoseuran vanhat kirjoituspöydät =D Olishan ne jo sen verran historiallisetkin.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mä ainakin tykkään paljon sun videopostauksista. Mun mielestä niitä vois tulla vaikka joka päivä 😀 Mut joo, ymmärrän ettei niitä jaksa jatkuvasti tehdä 🙂 Btw, pelaatko ite mitään tietokonepelejä tmv?

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tarvitsetko työpöytää mihinkään muuhun kuin kirjeiden kirjoittamiseen? Kirjoittaahan voi vaikka sohvan nurkassa tai keittiön pöydän ääressä.

  • Palaga

    Palaga

    Hyvää kuluvaa vuotta 2013! Kiitos jouluylläripalkinnosta, joka tuli juuri jouluksi! Upea huivi/tuubi tai ainakin tulen sitän näin käyttämään. Teetä juon tosi paljon, joten teepaketti oli tosi sopiva! Kiitos myös ihanasta kirjeestä ja kaikesta muusta!

    Ihanan korun olet saanut, joululahjaksi!

  • Ee

    Ee

    Ootas, ehditte muutaman päivän rauhoittua, kirjoitit. Missä välissä? Tehän pakkailitte ja muutitte koko joulun, koska jo tapanina uuteen kotiin. 🙂

    Olen onnellinen, että päädyitte uuteen uuteen asuntoon. Onnellista ja tasapainoista eloa teille siellä! Toivottavasti pystytte nauttimaan olostanne ja ratkaisu tuntuu hyvältä.

    Sitten videomiete: Minä en ymmärrä, miksi omaa blogiaan pitää mainostaa edes muutamassa paikassa ja fbookissa? Eiköhän täällä sinunkin blogissasi vieraile tyyppejä jo muutenkin ihan tarpeeksi vai mihin sillä mainostamisella pyritään? Saatan olla tyhmä, mutta en tajua tätä minkään blogin kohdalla, että tarvitsee olla fbook-sivutkin blogin vuoksi. Kiitos, jos avaat sinun mielipidettäsi ja perusteluasi tästä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ei mitään kännivideota, please! Olet Pipsa ihan tarpeeksi pöhkö muutenkin. Lapsellista ehdottaakin. Jos jotain sellaista tulee kuvioihin, niin viimeistään silloin lakkaan lukemasta.

  • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

    Sanna,
    Aaa, niin oishan ne historialliset kyllä. 🙂 Ja mun mielestä vanhat huonekalut on kestäviä. Sillonhan ne tehtiin kestämään, eikä niin että 2v. kuluttua voi heittää kaatopaikalle.

    Anonyymi klo 4.52,
    No kiva kuulla, että tykkäät mutta ei liikaa videopostauksia. 🙂 En mie nykyisin enää pelaile, mut oon joskus pelannut. Disciples 2 on tainnu olla viimeisin jota oon pelannu.

    Anonyymi klo 10.40,
    No pääsääntöisesti kirjottamiseen eikä se onnistu missään muualla.

    Palaga,
    Hyvää uutta vuotta myös sinulle! Kiva että jouluylläri oli sopiva. 🙂

    Ee,
    Nii me rauhotuttiin jouluaattona ja päivänä. Muttei koko muuttoa tapanina saatu, vain isomman tavarat. Sitä ennen tuotiin pienempää ja sen jälkeenkin ollaan tuotu pienempää. 🙂 Ja kyllä me nautitaan tästä uudesta todella paljon. 🙂

    No kaikkea tarvitsee mainostaa. Tosin en nyt laske mainostamiseksi ihan sillee kun oon siis vain Blogilistalla ja FB:n muutamassa ryhmässä listannut blogini. Halukkaat siis löytää mut jos haluavat. 🙂 Mainostamisen päätarkoitushan on saada ihmisiä käymään mutta itse en siis mainosta blogiani sen sanan siinä merkityksessä. Hih, vaikeaa. 🙂 Olen vain tuonut sen ihmisten ilmoille.

    Ence,
    Joo, en mä usko et onnistuu ku ei tuu otettuu enää kännejä. Vanhaks tullu. 😉

    Liinu,
    Sori, ei se varmaan onnistu. 🙂 Tosin en usko, että huomaisitte edes eroa koska oon kuulemma ihan samanlainen pöhnässäkin kuin selvänä. En siis muutu mitenkään. Voluumi vaan nousee. 🙂

    Anonyymi klo 18.02,
    Joo, ei mun tartte ottaa pöhnää ollakseni pöhkö. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Nyt olen alkanut pikkuhiljaa ymmärtää niitä, jotka moittivat sinua epäjohdonmukaiseksi. Alkuun niitä ihmettelin, mutta nyt huomaan itsekin, miten sanot toisaalla toista ja vähän ajan päästä ihan eri tavalla. Ja kun sen huomaa, niin se ärsyttää. Ihan pikkujuttuja. Se vaan osoittaa, miten tarkaan tekstejäsi luetaan.

    Esimerkiksi kirjoitat, ettei miehesi ole ehtinyt pelata lahjapelejään, kun on ollu muuta tekemistä, mutta videolla kerrot, kuinka hän pelaa ja sinä syötät hänelle Juuliaa… Korusta kerrot, että olisit itse saanut valita isoommankin ja sitten kuitenkin kerrot, että miehesi valitsi – vai menikö se nyt niin…?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Niin, kyllähän noissa eroja on. En mä sitä ole koskaan kieltänytkään. 🙂 Mutta ei mun mieheni noita lahjapelejä ole pelannut vaan muita. Siinä se ero. Ja niin, olisin saanut valita kumman haluan: isomman vai pienemmän Neidon. Mutta isäntähän sen valinnan loppupeleissä teki.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *