001.jpg.jpeg
Blogi

Hyvinkään Kissanäyttely 9.6.2013

Hyvinkään kissanäyttely – ensinäkymä ovelta

 

Odotellaan eläinlääkärin tarkistusta

Ihmetellään että mikäs se tämmönen paikka on – nopeesti pisti kuitenkin maaten että se siitä stressailusta
(tuo oli kaksio, toisella puolella kasvattajan toinen kissa)

Näyttelytunnelmaa

Sunnuntaina 9.6. oli aamulla aikainen herätys kun klo 6.15 startattiin auto kohti Hyvinkäätä. Ajomatkan alussa Siiri hieman miukui mutta rauhottui muutaman kilometrin jälkeen ja torkkuili. Myöhemmin onkin naurattanut kun koko takapenkki nukkui automatkan ajan eli minä ja kissat.

Heräsin sitten siihe kun olimme Riihimäellä ja loppumatkan katselinkin maisemia.

Ihan ekana kun tuonne näyttelyyn menimme, niin kävimme eläinlääkärin vastaanotolla ja kun kaikki oli OK – lähdimme etsimään paikkaamme.

Siellä paikalla sitten Siiri ja kasvattajan toinen kissa laitettiin sellaiseen kaksiotelttaan (tuo sininen tuossa ylempänä) jossa oli väliseinä ja tuntuikin ettei kumpikaan kissoista tajunneet toisiaan.

Kierreltiin siinä sitten muiden häkkejä läpitse ja löytyi sieltä
muutama oikein kaunis yksilökin. Ja sitten tykästyin niin valtavasti
American Curl, Burma ja olisiko ollut Venäjän Sininen rotuihin kun ne
oli niin pikkuruisia. Tai ehkä ne oli pentuja mutta voi jessus olivat ne
pieniä siltikin!

Ja nähtiinpä me myös pari todella
isoa maine coon kolliakin. Aivan järkyttävän isoja! Mies jo tuossa
heitti ilmoille, et pitäisiköhä seuraavaksi ottaa musta uros, josta
sitten kasvaisi sellainen pienisuuri pantteri. Ja joka sitten kiintyisi
mieheeni (tai sitten ei)

Näyttelypäivän asua – turkoosin värin oli moni muukin valinnut etten vain minä!

Ulkomaisemaakin hieman (eipä sitä oikein pidemmällä ehtinyt käymään)

Tuomarin ekaa arvostelua hieman jänskättiin kun Siiriä ei oltu ehditty totuttamaan tuohon näyttelyvenytykseen ja kyllähän se kasvattajankin käsittelyssä pyrki hieman kiemurtelemaan mutta loppua kohden meni todella hienosti. Mä olin melko varma tuosta EX -arvostelusta, mutta en siitä että se olisi EX1. 🙂 Ymmärsin että tuo olisi sertin arvoinen vaan eipä me niitä metsästetä.

Sitten tuli pieni tauko jonka aikana me sitten kierrettiin myyntikojuja läpi mutta ei sitten kuitenkaan ostettu mitään. Olisimme ostaneet Power of Nature kuivanaksuja mutta koska niiden säilyvyysaika on muistaakseni vain vuoden vaiko puolitoista, niin päätettiin että käydään ostamassa jahka Siiri saa syötyä nuo kasvattajalta saadut raksut (PoN – Cookies Choise ja Royal Canin Maine Coon 36)

Tuon jälkeen mentiin sitten katsomaan TP (tuomarin paras) arvostelu ja kuten tuolla alempana olevalla videollakin voitte kuulla, niin olin aivan innoissani kun Siiri voitti! Vaikka vastassa ei ollut kuin yksi pentu, Neva masquerade -rodusta, niin olin silti ällistynyt että voitettiin. Tuo voitto taas tarkoitti sitä, että joutuisimme odottamaan ihan loppuun saakka.

Ennen viimeisen paneelin alkua oli hieman yli tunti aikaa, joten päätettiin lähteä etsimään jotain ruokapaikkaa ja Rax sitten löytyi suhteellisen läheltä jostain kauppakeskuksesta (?) – En useinkaan Raxissa käy syömässä joten otin vähän jokaista ruokalajia pienesti ja maistelin kaikessa rauhassa. Oma suosikkini oli salamipizza, koska se nyt vain maistui parhaimmalta!

Viimeisen paneelin arvostelu on mulle vielä vähän hakusessa, mutta ilmeisesti sinne kerättiin kaikilta tuomareilta se tuomarin paras eli kissoja oli 5kpl jotka tuomarit sitten yhdessä arvostelivat. Kategorioita on 4 ja jokaisesta otettiin muistaakseni paras naaras, paras uros, paras kastraatti, paras pentu jne. Siiri sai tässä viimeisessä paneelissa yhden äänen tuomarioppilaalta joten JEIJ sillekin! Todella hienosti antoi käsitellä ja alla olevasta videosta voitte halutessanne katsoa miten nuo tuomarin arvostelu, TP-arvostelu ja viimeinen paneeli menivät Siirin osalta. Oon kyllä niin ylpee tuosta meidän pikkumarakatista. <3

Heti viimeisen paneelin jälkeen laitettiin tavarat kasaan ja lähdettiin ajelemaan Poria kohden. Ja jälleen kerran takapenkkiläiset oli kanttuvei. Itse heräsin taas jossain Mouhijärven kohdalla, joten tuosta voi päätellä että aikalailla vetäisi akut tyhjiin tuollainen reissu. Isäntä painuikin aika nopeasti unille kun kotiin päästiin ja heräsi vasta seuraavana aamuna – minä sitten tietenkin olin piristynyt ja menin nukkumaan vasta reippaasti yli puolen yön. Mutta kaikenkaikkiaan oli kyllä mielenkiintoinen kokemus ja eiköhän me vielä jossain näyttelyssä tulla Siirin kanssa käymään.

Siiri viimeisessä paneelissa, assarin kanssa
(Siiristä tulee pi-iiiitkä kissa)

Tuomarin arvostelu
(Siiri on kuulemma silkkinen ja hurmaava tyttö!)

Siirin saaliit!

Tähän lopuksi pieni videopätkä noista arvosteluista.

28 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Pah "joku kauppakeskus" , Aivan uusi ja Hyvinkään ylpeys!!!! <3 olisihan siinä ollut sushi paikka, sekä ihastuttava pancho villa. Sekä kiinalainen, ja ja ja …. monta muuta 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei me tiedetty eikä meillä ollut oikein aikaa lähteä tutkimaan paikkaa. Nähtiin Rax ja päätettiin mennä sinne. Kiinalaista me mietittiin mutta kun tosiaan oli rajallinen aika käytettävänä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Sun piti piilottaa kaapin perälle nuo Eccot… Et ole lainkaan käyttänyt niitä punaisia ja Riekereitä? Onko niissä liikaa korkoa, kun haluat vaan käyttää matalia vanhoja kenkiä?

    Jostain syystä ei tuo video näy minulla.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kyllä ne siellä kaapin perässä ovatkin, mutta otan ne tilanteen sattuessa aina välillä käyttöön. Tuollakin kun oltiin koko päivän jalkojen päällä, niin kannatti valita silleen mukavat kengät, joista ties et pysty menee koko päivän. Ja kyllä mä noita muitakin kenkiä käytän, korot on juuri sopivat. Harvoin vain otan asukuvia niin, että kengätkin on mukana. 🙂 Mulla muuten tökkii kans Youtuben videot, et täytyy selain päivittää ennenkuin se alkaa pyörittää videota. Kokeile siis tuota kikkaa josko ois siitä kiinni.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Miksi ihmeessä syötät royal caninia? Se on täysin ylihinnoiteltu merkkituote, jonka sisältö on kissalle melkeinpä myrkkyä. Siinä on korkea viljapitoisuus, joka rasittaa lihansyöjän elimistö ja aiheuttaa mm.virtsakiviä, mikä on hyvin yleinen vaiva kissoilla. Royal canin myös säilötään vaarallisilla aineilla. " Jotkin lisäaineet BHA, BHT, Etoksikiini sekä natriumnitriitti ovat yleisesti käytössä kissan ruokien säilönnässä. Monet ns. erikoisliikeruoat, joita pidetään hyvälaatuisina usein sisältävät kyseisiä aineita. Ne on toisinaan piilotettu sanonnan ”sisältää EU:n hyväksymiä antioksidantteja” taakse. Pieni selvitys näistä aineista selvittää, miksi nämä helposti myös allergisoivat kissoja, aiheuttavat korva-, silmä ja ihotulehduksia, toiset on yhdistetty kissoilla yleistyneeseen syöpään." Minä en voi käsittää, että miksi pitää ottaa eläin ja sitten siitä ei pidetä huolta. Ei olisi suuri vaiva tutustua raakaruokintaan ja antaa kissalle sen ansaitsema elämä. -Micaela

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ei Siiri syö kuin Royal Caninin kuivaraksuja kun sellaisia saatiin kasvattajalta, mutta tarkoitus on syöttää Power of Naturea jota myöskin saa. Muuten Siiri syö Animondan ja Miamorin märkäruokaa + jauhelihaa ja broilerin sydämiä. Tiedetään tuo juttu RC:sta mutta ajateltiin että syötetään ny tuo pieni pussi kuitenkin koska musta on tyhmää kuitenkin heittää ruokaa menemään.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Micaela, mitä ihmettä 😀 Minä ainakin syötän kissalleni Royal Caninin raksuja, ei ole mitään allergioita tullut eikä tulehduksia ikinä ollut. Outoa väittää, ettei välitä lemmikistään, jos nyt ei satu olemaan yhtä hysteerinen kuin sinä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiva tietää, vaikka ei meillä ollut aikaa siellä liikkeissä kierrellä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Raxin ruoka on ihan jees, mutta olisin varmaankin etsinyt etukäteen tietoja yleensä ruokapaikoista siinä lähistöllä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No kyllä mä jotain olin katsonutkin, sitä jotain kiinalaista mutta kuten sanon – aikaa ei ollut pahemmin käytettävissä.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mien saa syyä Raxissa, mien saa käyttää Eccoja, mien saa syöttää Royal Caninia Siirille, mien saa tehä mittää…

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jos tosiaan menisi noin, niin enhän mä ois enää mä. Siksipä mää en kuuntelekkaan, tai siis kuuntelen vaan en toimi kuten sanotaan. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Jos meinaat tuota siniessusta miestä, niin lukaiseppa se teksti uudelleen. 🙂 (ei, ei ole mieheni)

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kun teet porinoita,niin voitko joskus tehdä muutakin kuin istua sohvalla?Voisit vaikka esitellä kotiasi tai jotain?:)

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No voin mää tietty seistäkki. 🙂 Kodin esittely tulee joskus hamassa tulevaisuudessa, ihan omana videopostauksena.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Helpottaakseni etsivien työtä, niin kukaan mies joka kuvissa tai videolla näkyy, niin ei ole mieheni. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Siiri sikkarainen pärjäsi hienosti kilpailussa ! Ja miten hyvin hän jaksoi käyttäytyä, kesti tosi nätisti kaikki tuomarikäsittelyt.
    Hohhoijaa, kylläpäs jotkut jaksaa marmattaa … ihan viisasta ottaa mahdollisimman mukavat vaatteet ja etenkin kengät tuollaiseen koko päivän jaloillaan oloon. Ja eikähän näyttelyreissuilla hirveesti ruokapaikkoja jouda etsimään, evään ottaa siitä, mistä sen helpoiten saa.
    Kissa on kodin kaunistus !
    Lämpimät juhannusterveiset ja rapsutus Siirille Ilonalta !

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Niinhän se pärjäsi. Nyt tässä pohdiskellaan et millos seuraavaks. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Se kauppakeskus on Suomen viidenneksi suurin kauppakeskus. Willa nimeltään.

    Mutta joo, Raxi oli varmasti se nopein vaihtoehto koska siellä on ruoka aina valmiina ja edullinen koska syödä saa niin paljon kuin haluaa. Mä en itse tykkää, koska musta tuntuu, että ne ruuat on aina ällön rasvaisia.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *