Siljalla7.jpeg
Blogi

Hyvässä seurassa kevättä vastaanottamassa


Olin lauantaina Siljan luona ja kevään kunniaksi vein hänelle ihanan ruusupuskan, ajatellen että sen saa istuttaa pihalle jos siltä tuntuu. Myös siksi vein kukkia kun olin ihan ekaa kertaa Siljan kotona ja mun takaraivoon on iskostunut että kun ekaa kertaa menee toisen kotiin, niin pitää viedä jotain mukana, joten siksi siis kukat. Ihan ekana sain esittelykierroksen ja käytiin kaikki paikat läpi – on siis kyllä aivan äärettömän kaunis koti, ihanan avara ja valoisa.
Hessukin rentoutui aika nopeasti kun totesi mut vaarattomaksi – olisin voinut paijata enemmänkin mutta annoin pojan tutustua muhun ihan rauhassa. Jossain vaiheessa sainkin parit lelut esittelyyn, kuten Silja oli sanonut että tapahtuisi eli tämä on ilmaisu että mut oltiin hyväksytty. Mä oon aikoinaan luullut Hessua kultaseksinoutajaksi mutta hän onkin Owczarek podhalanski ja se selittää myös sen, miksi Hessun pitää aluksi todeta uusi tuttavuus vaarattomaksi. Podhalanskit ovat laumanvartijarotu. 

Sitten olikin aika istuutua pöydän ääreen jossa odotti kaikenlaista ihanaa herkkua jotka Silja oli loihtinut meille – mä hamstrasin heti ananakset ja tykästyin hunajameloniin. Samalla tulin myös syöneeksi halloumia (salaatissa) ja yllätyin sen suolaisuus, odotin sen olevan vähän kuin leipäjuustoa eli ei maistuisi oikein miltään. Oli oikein kivasti kaikkea tarjolla ja niitä syötiinkin pitkin päivää.
Siinä me syödä naposteltiin samalla kun höpöteltiin kaikenlaista esim. bloggauksesta (tähän meidän lehtihaastatteluun liittyen) ja kuunneltiin musiikkia. Olipa siinä mahdollisuus karaokeenkin mutta se jotenkin vaan jäi. Siljan kanssa on niin mukavaa olla ja aika menee meidän kesken kuin tuosta vaan – tuleepahan tuosta aina mieleen nuo viime jazzit joissa piti olla vaan tunnin ajan mutta uuups, sepäs vähän venyi. Näin tuntuu aina käyvän, aika vaan menee liitämällä kun on kaikenlaista. Meiltä jäi montaa juttua tekemättä mutta kyllä me ne vielä ehditään – ens kertaan! 


Mulla oli Fresita pullon avauksen kanssa vähän ongelmaa – en saanut sitä millään auki ja tuo repskops kuva näyttääkin sitä miten paljon mä nauroin kun se ei vaan auennut vaikka mitä yritti – lopulta Silja sai pullon auki ja päästiin nauttimaan kuohuvaa.
Pullonkortit tosin tulivat Happy Joe pulloista, mutta mun mielestä nuo lauseet sopi ihan loistavasti meidän päivään.
1. Me todellakin ikuistettiin se hetki (aiempi kippistelykuva)
2. Mä olisin saanut maksaa seuraavan kierroksen koska olin eka joka hymyili. Meillä vaan oli niin hauskaa siinä höpötellessä ja vitsaillessa, että ei vaan voinut olla hymyilemättä.


Sitten olikin aika avata televisio ja alkaa arvuuttelemaan Haluatko Miljonääriksi ohjelman visaisia kysymyksiä. Oli hauskaa arvuutella Siljan kanssa että mikähän se oikea vastaus voisi olla – rämemajavan kohdalla arvattiin molemmat väärin koska eihän se nyt mikään nutria voinut olla, mutta olihan se. Samalla me oltiin siirrytty juomaan raikasta sitruunavettä, jonka Silja ihan its meille teki.

Tuo viimeinen kuva ei muuten ole ulkona oleva tähtitaivas vaan Siljan
kotona oleva katto, jossa on monen monta pientä spottivaloa ja kameran
kikkailulla sain sen näyttämään kuinka mustalta taivaalta jossa tähdet
tuikkii. Tuota kattoa sai ihastella muutamaankin otteeseen – myös
mieheni ihasteli sitä siinä kun tuli mua iltamyöhään hakemaan.

20 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Kiva tämä Siljan kodin esittely.
    Ja yhtä kiva olisi, jos joskus esittelisit samalla tavalla omankin kotisi; sen yleisilme ja persoonalliset pikku yksityiskohdat.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No eihän tässä nyt Siljan kotia esitelty. 🙂 Ja kyllä munkin kodista tuollaiset kuvat löytyy. 🙂

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Mun mielestä noissa kuvissa kyllä esitellään Siljan kotia, ja kelpaahan sitä esitelläkin. En ole nähnyt kuvia sun kodistasi, mutta hieman epäilen, ettei se ole noin tyylikäs.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei noissa kuvissa näy kuin ruokailutila ja olohuone. Jos se on koko kodin esittely, niin ohoh. 🙂 Mutta samat kohdat omasta kotoani löytyy kyllä blogista. 🙂 Eli olohuonetta ja keittiön ruokailutila. 🙂 Mut totta turiset, meidän koti ei ole noin tyylikäs. 🙂

    • Silja`s

      Silja`s

      Tuo ei ollut kyllä kovin kivasti sanottu anonyymiltä. Kiitos kohteliaisuudesta kotiani kohtaan, mutta on todella röyhkeää arvostella, ettei Pipsan koti olisi tyylikäs. Jokaisella meillä on oma yksilöllinen maku ja koti on jokaiselle pyhä paikka. Se on paikka, jossa saa olla juuri se oma itsensä ja rentoutua irti arjesta. Näissä kuvissa ei esitelty kotiamme, vaan mukavaa päiväämme, mitä kaikkea siihen sisältyi.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Ihana tuollainen päivä ystävän kanssa. Teillä oli varmaan tosi kivaa, sen aistii kuvista kyllä. Itselläni on viikonloppuna humputtelupäivä ystävän kanssa ja odotan sitä innolla.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Todellakin oli hauska päivä, ihan paras <3 Just tämmöset on parhaita, ite en oikein enää mitään baari-iltamia jaksa mutta just tämmöset ni ihan parhautta. 🙂 Kivaa että sullakin on luvassa humputtelupäivä ystävän kanssa, pitäkäähän hauskaa! 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No, ei ollut koska en ole dieetillä. 🙂 Alkoholi toki ei ole suotavaa mutta pieni määrä ei remppaani kuitenkaan ojaan kaada. 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mä mietin hetken et mitähän tarkoitat ja sit aloin kattoo postausta, ja kappas vaan! Mä oon katsonut että "The one who smiles next.." No sitä sattuu!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Teillä oli mukava päivä. Sen näkee kuvista. Ja mitä herkkuja oli tarjolla. Ihanaa, että on hyviä ystäviä. Ystävien kodissa on aina kiva käydä. Se mitä kodista näkyi, oli kaunista, mutta pääasia oli varmaan viettää hauska päivä yhdessä.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Ystävät on parhautta <3 Itelläni ei ole mitään todella laajahkoa ystäväpiiriä mutta ne muutamat ketkä mulla on, niin heitä vaalitaa kuin kultaakin kalliimpaa. <3

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Silja on ihana! Seuraan innolla myös hänen blogia. On onni kun on tuollainen ystävä <3 Vaikuttaa nii ihanalta ihmiseltä ja tarjoilut on aina ihan mahtavia! Ihana postaus 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Teillä näytti olevan hauska päivä.Ystävät on parhautta -:)
    Yhdyn Siljan sanoihin , jokaisella meillä on oma makumme niin sisustuksessa kuin kaikessa muussakin.Kunnioitetaan sitä-:)Mukavaa kevättä !

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *