
Hääjuhlalook
Innostuin tässä, kun nyt yksikseni olen, sovittelemaan mahdollisia juhlavaatteita päälle. Sopivaa alaosaa en ole vielä löytänyt vaikka itselleni peilailin kyllä legginssien kanssa – ihan siksi että sain päätettyä että onko musta värinä hyvä vai pitäisi olla joku ihonvärinen, mutta kyllä mä kallistun mustan puolelle. Näen tämän juhlan takia extramäärän enemmän vaivaa kuin koskaan ennen, tokikaan aiemmin vaatetukset eivät ole mua kiinnostaneet – juhliin oli aina sama puku valmiina. Nykyisin tuo harmittaakin sillä tämä on oikeastaan kamalan kivaakin touhua.
Olin jo päättänyt että laittaisin jonkun niistä mekoistani mitä mulla kaapissa jo on, tuonne häihin mutta kuinka ollakkaan yhtenä viikonloppuna innostuin tutkailemaan noita ulkomaalaisia nettikauppoja uudelleen ja tuo kuvan mekko hypäti silmille samantien. Enkä saanut sitä pois mielestäni vaan se oli pakko ostaa – olin vain että siinä on jotain sellaista mikä oikein huusi mun nimeäni. Sitten samalta sivustolta löysin myös tuon kirjekuorilaukunkin ja mulla kun ei oo yhtäkään tuon tyylistä laukkua, niin en edes oikein tajua miksi hinguin sitä – hyvä silti että hinguin sillä se sopii täydellisesti mekon kanssa yksiin.
Pientä fiksailua tuo mekko kaipailee, sillä se on turhan antava tuosta edestä (kuvassa nuo on nyt vain laitettu nätisti) ja myös olkaimet tarvitsevat vähän kiristelyä, mutta onneksi nämä pikku fiksailut voi tehdä äidin luona. Mutta tää mekko on aivan ihana, koko tuo kokonaisuus on ihana!


110 kommenttia
Anonyymi
Ensimmäinen ajatus: upea! Joten en lähde sen kummemmin analysoimaan.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
🙂
Anonyymi
Todella hyvin pukee sinua ja on juuri sopivan juhlava! 🙂 Miten ajattelit hiukset laittaa? Tuli heti mieleen etä tuohon sopisi jokin yksinkertainen panta jossa on kukka, niin saa hiukset olla kauniisti vapaana 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ajattelin etten laittaisi hiuksia oikein mitenkään, tuollainen pörrötukka saa luvan olla – tosin pestynä ja vähän latvoja suoristelen.
Anonyymi
Itse ajattelin myös heti miten ajattelit hiuksesi laittaa 🙂 Mikset pyytäisi jotai lukijaa laittamaan hiuksiasi? Itse ainakin mielelläni laittaisin hiuksesi jos itse et osaa/jaksa 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hmmm… tuo olisi hyvä idea! Onkohan lukijoissa jotakuta joka haluaisi laittaa hiukseni? 🙂
Anonyymi
Milloin häät ovat? 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Syyskuun puolessa välissä.
Anonyymi
Missäpäin hää ovat?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Sitä en valitettavasti kerro blogissa.
Anonyymi
U-P-E-A mekko! Todella kaunis printti! Ja laukkukin sopii tyyliin täydellisesti 🙂 Sanoisin että todellinen napakymppi asu 🙂 Ihan pakko lähteä kuikuilemaan tuonne New Look-sivulle löytyiskö tota mekkosta myös normaalikokosena…
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Löysin tuota mekkoani enää tästä kaupasta: http://www.houseoffraser.co.uk/Samya+Brush+stroke+print+dress/185334841,default,pd.html mutta siellä ei näy olevan normaalikokoja.
Anonyymi
Normaalikoko… Älä ota ittees, mutta aika hölmö termi. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En ota, mutta miksi sitä sitten pitäisi sanoa? Jos 44 koosta eteenpäin on pluskoko? Tavalliset koot?
Anonyymi
Pitääkö niitä jaotella? Ihmisten kokoja kaikki.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No minähän en sitä jaottelua ole tehnyt vaan vaateteollisuus. Siellä kerran on normaalikokojen puoli ja pluskokojen puoli. Mutta siis muutoin ihmisiä me kaikki olemme.
Anonyymi
Pööfekttt!!! Juuri sinun vaatteesi ja täydellinen bolerokin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
🙂
Anonyymi
Tosi kiva asukokonaisuus! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
🙂
vivve
Tosi kaunis mekko! Mutta häihin ei kyllä etiketin mukaan saisi pukea punaista..? :p
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No etiketti puhuu kirkkaanpunaisesta mutta kun tää ei edelleenkään ole punainen. 🙂 Tarkempi väritys mekolle on koralli, taipuen oranssiin.
Anonyymi
Miksi ei punaista? Oon kuullut, ettei valkoista, koska väri on varattu morsiamelle. Silti moni ei tätä noudata. Esim. ystäväni häissä tuoreella anopilla oli valkoinen jakku. Aika oudolta näyttää kyllä kuvissa, kun seisoo morsiamen vieressä.
Jos viitsit, voisit postata siitä, miten ostaminen tuolta new lookista menee? Kun hinnat vain punnissa. Visalla varmaan maksoit? Mites koot, vaihto/palautus ja toimitus?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No jos oikein katsotaan niin on aika paljonkin värejä joita ei saisi käyttää, mutta mitä kyllä tänä päivänä käytetään. 🙂
No hinnat saa sieltä vaihdettua kyllä euroiksi. Visalla maksoin kyllä. Olisin maksanut PayPalilla mutta se ei jostain syystä toiminut. Koot vaikuttaisi olevan aika reiluja eli tämä munkin 28 koko on aika isohko eli olisi saanut olla kokoa pienempikin. Onneks isot vaatteet voi aina pienentää. 🙂 Vaihdosta ja palautuksesta en tiedä, koska en itse tätä oo koskaan tehnyt – olen aina vain myynyt eteenpäin koska sun pitää itse kustantaa ne palautuksen postikulut ja ne on todella suuret kun lähettää Suomesta ulkomaille pakettia. Eli suosittelen myymään vaikka nettikirppiksellä eteenpäin, menee varmasti kaupan. Toimitus tapahtui postilaatikkoon 7pvä aikana. Eli kun tilasin lauantaina niin siitä 10pvä kuluttua postilaatikossa odotti paketti. 🙂
Anonyymi
No nyt on pakko sanoa WAU..! 🙂 Mekon ja laukun mätsäys täydellinen ja tuo leiskuvan punainen on aiivan ihana väri. Millaiset kengät sulla oli tuohon?
-Iida
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti, sama vau mullaki oli ku näin tämän kokonaisuudessaan päälläni. 🙂 Tuohon on sellaiset mustat pikkukorolliset avokkaat/juhlakengät, löytyy tuolta Kengät tunnisteesta. 🙂
Anonyymi
Miksi lukija laittaisi hiukset kun kampaaja on olemassa?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No miksei? Olisihan se toisaalta ihan kivakin. 🙂
Anonyymi
Koska lukija on ilmainen ja pipsa voisi nähdä että ihan kotikonsteinkin saa nätisti hiukset vähällä vaivalla 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No vaikka näinkin. 🙂
Anonyymi
Niin ja höpsis mistään etiketeistä. Punainen/oranssiin taipuva koralli on rakkauden väri ja sen jos minkä pitäisi kuuluakin häihin. Hyvä vain kun on ihmisiä jotka uskaltaa pistää vastaan normitylsille ikivanhoille etiketeille.
-Iida
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllä ne etiketit joissain tapauksissa ovat ihan hyvä olla. 🙂 Mutta vähän ehkä joustoa kaipaisi. 🙂
KKK
Tosi kaunis mekko ja laukku sopii hienosti yhteen mekon kanssa. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Yllättävä hienosti sopii, vähän jänskäilin et onko samaa koralliväriä kuin mekkokin. 🙂
Anonyymi
Onko tuossa mekossa semmoiset olkaimet kuin kuvissa, joissa on se ihminen, vai tuotekuvassa ilman ihmistä? Eli selkä paljas vai ei?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ohoh, nyt mä huomasin itsekin tuon hauskan virheen. Siis mekko on selästä paljas mutta ainakin mulla peittää hyvin selkäläskit ja tulee ns. puoleen väliin lapaluita. Et aika korkealle kuiteski. Hassua että niillä on tommonen kuva missä tuo selkä peittyisi kokonaan. Eli se on tuollainen millainen tuon tuotekuvan ihmiselläkin.
Anonyymi
Hieno kokonaisuus 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kerrankin! 🙂
Anonyymi
Tosi kiva asu! En tiennytkään ettei häihin saisi pukea punaista.. olen kyllä itse pukenut. Varmaan noita pukeutumiskoodeja voi tutkia suurennuslasilla, jos itse hääpari on tunnettu konservatiivisuudestaan. Jos ei, voi mun mielestä ottaa ihan rennosti vaan. Pääasia, että on mukava ja kiva asu. Sinua tuo malli ja väritys pukevat tosi kivasti.
– Elina
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No meillähän ei kutsussa ollut mitään pukeutumiskoodiakaan joten mennään normivaatetuksella, siis normivaatetuksella mitä juhliin laitetaan. Tosin nyt mulla se vaatetus on aika monta astetta parempi kuin ennen.
Niin, pukeutumiskoodeja on vaikka mitä mutta ei niitä tarvitse mun mielestä ihan niin tarkkaan ottaa. Ellei tosiaan kyseessä ole sellainen pariskunta jolle nämä koodit on hyvin tärkeitä. Tai tosiaan sellainen juhla missä on tuo pukeutumiskoodi.
Anonyymi
Herranen aika ! WAU ! TÄYDELLINEN asu 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Heh 🙂
Anonyymi
Tosi kaunis asu, sopii sinulle upeasti!
-hss
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Todella kaunis asu, sopii sinulle hyvin. 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Kaunis asu. Lappu vaan irti laukusta (nimimerkillä kokemusta on, kerran tuli irrotettua juhlavaatteista hintalappua matkalla kirkosta juhlapaikalle).
Kysyin tätä joskus ennenkin, mutta kommentti ei ilmeisesti koskaan tullut, perille, en usko että olisit poistanut sitä. Eli oletko koskaan teettänyt tai harkinnut vaatteiden teettämistä jollain paikallisella ompelijalla? (Itse olen kyllä ompelija, mutta en paikallinen, eli en ole tässä mainostamassa omaa firmaani.) Kertainvestointi voi olla tietysti suurempi kuin valmiina tilatessa, mutta kun ompelija oppii vartalon ongelmakohdat ja tekee hyvän peruskaavan, uusien vaatteiden valmistus onnistuu jopa sovittamatta. Vaatteet ovat takuulla sopivia, ja samalla tulee tuettua myös paikallista yrittäjää.
Siis ehdotus/kysymys vain, mutta tuli mieleen kun itselläni on muutama tukevampi asiakas jotka eivät oikein löydä kaupoista puettavaa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Juu, kyllä se lappu otetaan irti – onhan noissa muissakin ne vielä kiinni. Otan ne ens kerralla ku sovittelen. 🙂
Ei ole tuollaista kommenttia kyllä tullut koskaan, olisin muistanut. En ole teetättänyt kun ei ole ollut niin tarvis. Tietenkin jos jotain ompelijaa kiinnostaa pieni yhteistyö kanssani, niin tottakai olisin kiinnostunut. 🙂 Harmillista ettet ole paikallinen ompelija, olisi kyllä kiinnostavaa. Tosin mullahan ei ole ongelmaa löytää vaatteita kaupoista – ainakaan siis koon puolesta. SUomen kaupoissa olevat vaatteet eivät vain innosta, toki joskus löytyy muutamia helmiä. 🙂
Anonyymi
Kauniit värit. Kyllä kaunis asu vaatii kunnon kampauksen juhliin. Asun juhlallisuus menee hukkaan, jos kokonaisuus ei ole viimeistelty päästä varpaisiin.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No musta se menee noin pörrötukankin kanssa mutta miksei kampauksenkin kanssa. Kaikki porilaiset kampaajat saa laittaa mulle sähköpostiviestiä jos haluavat laittaa mun hiukseni noihin juhliin. 🙂
Anonyymi
"Pörrötukka" on eri asia kuin laittamaton mihin tahansa sinkoileva tyynyyn/mihin vain painautunut lainehtiva tukka (kuten kuvassa). Voisit saada pörröiset hiukset (jos sellaista ihannoit) pienellä tupeerauksella, muotoilutuotteilla ja ehkä lopuksi vielä suoristusraudalla (jos ovat kovasti taipuvaiset lainehtimana) jolloin hiukset olisivat pöyhkeät mutta laitetut! Kyllä juhliin voisi mun mielestä panostaa myös hiuksiin (+ meikkiin, mutta sitä sulle on varmaan turha ehdottaakaan), jos asuunkin jaksaa nähdä noin paljon vaivaa 🙂 Nappivalinta sulle tuo mekko, tuo tosin rinnat todella esiin, mutta ethän sä niitä pakoonkaan pääse. Toivoisin vielä kuvaa kokonaisuudessaan sun päällä, että näkyisi mekon pituuskin + muu alaosa = ne legginssisukkikset ja kengät 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kuvan tukka nyt muutenkin seisoo päässä kun on likainen, etten tarkoita tuota pörrötukalla. Mut en mä mitään tupeerausta ajatellut mutta jotain hyvin pientä. Nyt kun hiukseni ovat tälleen lyhyet niin ei niihin niin paljoa tarvitse käyttää sitä laittamista, jos pitkät niin ehkä enemmn.
Kokonaisuus tulee jahka saan alaosan päätettyä. Kun ei tänne voi ottaa kuvaa kokeilusta, sen tietää jo vanhastaan mikä haloo voisi syntyä eikä kukaan kuuntelisi vaikka koettaisin sanoa ettei se tarkoita että just sillä alaosalla menisin. 🙂
Anonyymi
Tuo jonkun mainitsema kukka/rusettipanta voisi olla sun hiuksiin tosi kiva! Silloin ei haittaa vaikka hiukset menisikin vähän sikinsokin, kun panta tavallaan kruunaa kuitenkin hiukset ja tekee niistä laitetumman oloiset. Kannattaa käydä esim. H&M, Glitter, Accessorize ja Ninja katsastamassa läpi, näistä löytyy paljon hienoja hiuskoristeita ihan muutamilla euroilla!
http://www.ninja.fi/static/media/images/e8/800×600/e89c208ac68dd679133b1a60f950b517.jpg
http://www.ninja.fi/static/media/images/98/800×600/98e0deab71b37c048bba42121b53dbac.jpg
http://www.jeans.fi/kukkapanta-pi-13682.html
http://www.jeans.fi/images/9268-1.JPG
jne!
Hiuspanta voisi olla musta, jos sulle tulee musta bolero ja/tai mustat legginssit 🙂 Punainen/koralli ei oikein sun hiuksista erottuisi, vaikka mekkoon sopisi. Toisaalta musta tuo aina muut värit paremmin esiin, joten kannattaa asustaa aina ainakin pienesti mustallakin jos käyttää jotain kivoja värejä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitoksia vinkistä, pitääpä katsoa tätä panta-asiaa josko sellaisen sitten lättäisi päähän 😉
Anonyymi
tosi upea asu! 🙂 olisin voinut mielelläni tulla laittamaan sun hiukset mut asun toisella puolen suomea 🙁
älä välitä negatiivisten kommenttien kirjoittajista, tiedän että se on varmasti vaikeaa. minusta tuntuu pahalta sun puolesta lukea ilkeitä kirjoituksia sillä aivan varmasti tuntuu pahalta. varsinkin ne ns. piilovittuilu viestit :/
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No höh, sun pitää muuttaa hetinmiten Poriin 😉 No ei vaiskaa, mutta höh siltikin. Mut ehkäpä joku Porilainen lukija tykkäisi laittaa hiukseni. 😉
Äläkä huoli, en välitä jos ei mennä liiallisuuksiin.
Elena / Kauniimpi maailma
VAU! Täytyy sanoa, että tämä on upein kokonaisuus, mitä olen sinulla tähän mennessä nähnyt, joten et tehnyt todellakaan huonoa valintaa juhla-asuksesi! 🙂 Mekko istuu sinulle todella kauniisti ja väri sopii sinulle. Ja tuo laukku on aivan ihana!
Kivaa, että sinäkin löysit New Lookin vaatteet, ne ovat ihania <3 Olen tykännyt tosi paljon vaatteiden tyylistä ja etenkin hintatasosta, joka on edullisempi kuin yleensä plusmallistoissa.
Kauniimpi maailma – Becoming me
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos, oon ite ihan kyynelissä kun tajusin et tää oikeesti istuu mulle ku tehtynä! 🙂 New Lookin vaatteet on kyllä ihanat mutta ei ne mun mielestä paljoa Yoursin hinnoista eroa. Siis että aika samoissa hinnoissa pyörivät. Mut kyllähän sitä valitettavan usein ostaa ulkomailta mekon 45EUR kuin Suomesta 100EUR.
Anonyymi
Asu on ihana, täydellinen sulle ja kelpais itsellenikin. Bolero on sopivasti juhlava. Kiva kun tuo kirjekuorilaukkukin on aika suuri, koska pienet pussukat näyttää joskus vähän hassuilta isolla ihmisellä. Hiuksiin sopisi vaikka musta kukkasolki toiselle puolelle. H&M:lla ne ei maksa paria euroa enempää. Ihania hääjuhlia teille!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mä kyllä odotin että tuo laukku olisi ollut pienempi mutta yllätyin positiivisesti että olikin isompi. Jeee! Niin joo, ehkä joku tuollainen kukkasolki voisi olla kiva lisä hiuksiin. 🙂
Anonyymi
Voitko laittaa kuvan, jossa näkyy koko mekko? Tähän asti vaikuttaa tosi hyvältä! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Laitan kyllä, mutta vasta kun olen löytänyt sopivan alaosan. Kokemuksesta en lähde tänne laittamaan mitään kokeilua vaan laitan sitten kun kokonaisuus on kunnossa.
Kissankello
Musta kukkasolki hiuksiin tosi hyvä idea! Ja bolero voi olla vähä enemmänkin "kiinni" edestä, silloin ei haittaa, vaikka mekko jääkin kaula-aukosta aika avonaiseksi. Jos laitat ne legginsit, valitse ohut materiaali, niin on juhlavampi.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Boleroa ei saa kiinni mutta sitä voi pitää kirkossa sitten kiinnempänä. Mutta kuten sanoin, kaula-aukkoa fiksailen ensi viikolla kun menen äidille.
Anonyymi
Kaunis asu. Mullekin tuli mieleen että jos hiuksia vaikka taivuttaisi vähän jollain suoristusraudalla tms. ja laittaisi vaikka kukkasoljen toiselle puolelle koristeeksi niin voisi käydä nätisti tuohon asuun:) Mutta toki missä itse viihtyy niin se on tärkeintä, ihan vaan ideana tuli kun katselin tuota mekon kuviointia:) Olet ihanan pirteän ja mukavan oloinen ihminen:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jotain tuollaista taivuttamisen kaltaista oon miettinyt mutta katsotaan nyt. Jos pesen hiukset ennenkuin lähdemme reissuun niin ovat sopivasti pörrössä silloin. 🙂
Anonyymi
Onko pörröset hiukset juhlavat? Asu on todella pirteä ja sopii sinulle, joten harkitse vielä sitä kampausasiaa. Laitatko meikkiä, lakkaatko kynnet?
-Hannele
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No ehkemme nyt ajattele pörröhiuksista samalla tavalla, en tarkoittanut mitään sellaista hiukset staattisesti pörrössä olevia. Vaan lähinnä sellaista millaiset hiukset on, kun on justpestyt. Tosin siis kammattuna. 😉 Jos hommaan pannan, niin tuskin pohdiskelen sen enempää kampausasiaa. Jos taas en hommaa pantaa niin laitan suoritusraudan kanssa jotenkin. En tiedä, vaikeaksi menee. En laita meikkiä, enkä luultavasti lakkaa kynsiäkään.
Anonyymi
Onhan tässä vielä aikaa, ehdit harjoitella erilaisia kampausvaihtoehtoja. Tee niistä vaikka postaus, se ois kiva juttu.
BB-voiteenhan omistat, se ja huulikiilto riittää pitkälle!
Anonyymi
PipSa, sanoit että panostat tähän asukokonaisuuteen enemmän kuin koskaan aiemmin. Siispä luulin, että siihen kuuluvat myös kampaus, meikki, kynnet ja ehkä pieni suihkaus tuoksua sekä korut.
Mutta eri ihmisille panostaminen tarkoittaa eri asioita, näköjään. Aikoinaan kun kuljin riennoissa lauantai-iltaisin, mietin tosi tarkkaan vaatteiden lisäksi vyön, laukun, kengät, korut ja laitanko silmälasit vai piilarit 🙂 Ja ilman meikkiä en mennyt postilaatikkoa kauemmas!
Mutta kukin tyylillään, jos ei halua tai uskalla repäistä ja tehdä joitain muutosta entiseen.
-Hannele
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Anonyymi: En mä mitään erilaisia kampausvaihtoehtoja tarvitse. 🙂
Hannele: Niin, no mulla se painostaminen nyt tarkoittaa lähinnä tätä vaatetuspuolta. KOska aiemmin en ole siihenkään kiinnittänyt huomiota, mut nykyisin kiinnistän ja nyt halusin saada täydellisen kokonaisuuden. 🙂 Niin, eri ihmisille asiat tarkoittavat eri juttuja – eihän se nyt ole mikään omituisuus. 🙂 Eikä kyse ole uskaltamisesta ettei haluaisi tehdä muutosta entiseen, miksi tehdä jos on helskutin tyytyväinen näinkin? Mun mielestä tuo postilaatikolla käymiseen meikkaaminen on vähän hupsua, toki siis jos nyt on aamusti jo meikannut mutta että sitä varten juurikin meikkaa, ni se on hupsua. Mutta kuten totesitkin, niin kukin tyylillään enkä minä tuota nyt tuomitse. 🙂
Anonyymi
Laita mieluummin mustat ohuet sukkikset, ei leggingsejä! Kaunis mekko 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Asiaa tutkitaan. En pidä legginssejä huonona vaihtoehtona mutta ei sinne silti mitkä tahansa legginssit kelpaa. 🙂
Anonyymi
Ootko tutkaillut Amarin Madame XXL-sukkahousuja? Sieltä löytyy myös leggingsit, 80 den "sukkahousumaista" materiaalia, jos mieluummin sellaisia käytät.
Musta sukkahousut ovat yksi epämiellyttävimmistä vaatekappaleista; aina on lahkeet kierteellä, valuvat, kutittavat, ovat kuumat… Sellaiset paksut talvisukkahousut menevät kyllä. Talvisinkin tosin mieluummin käytän mekon kanssa leggingsejä, kun saappaiden kanssa on ihan sama :).
Meinasitko muuten jotain kaulakorua laittaa?
-hss
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, kyllä mä noitakin tutkailin kun joku niistä vinkkasi. Mutten sitten uskaltanut tuolta paikasta tilata. Mut kenties mulla on ollut vääränlaisia sukkiksia jonka takia inho on tullut. Jospa jostain saisi sellaiset jotka ei kiristäs ja puristas niin maan penteleesti vaan ois niinku toinen iho ihon päällä, ettei sitä tuntisi periaatteessa edes.
En tiedä laitanko kaulakorua, ehkä, ehkä en.
Anonyymi
Olette pitäneet vääränlaisia/kokoisia/mallisia sukkahousuja! Oikeasti kun löytää hyvänmalliset sukkahousut, ne ei kiristä eikä purista ei kiristä eikä valu eikä kierry. Oikean malliset sukkikset on just niinkuin toinen iho ihon päällä, niitä ei huomaa.
Mutta oikein hyvältä näyttää asu tähän asti, kiva kun löysit tuollaisen juhlavamman boleron!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niin varmaan ollaan pidettykin. Mulle on tulossa jotkut 3D sukkikset, että vielä on mahdollisuus että munkin mielipiteeni sukkiksista muuttuu 😉
Anonyymi
Siis todella upea asu!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti!
Anonyymi
Aivan upea asu, sopii sinulle väreineen kaikkineen täydellisesti =)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos.
Yavanna
Todella kaunis mekko! Mun mielestä nuo hiukset ei nyt kaipaa mitään ihmeellisempää laittoa. Vähän suoristaa ja se on siinä, koska mekko on kuitenkin sen verran näyttävä (;
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Se voi olla, ettei tule laitettua ihmeemmin. En osaa vielä sanoa, mun pitää testailla vielä. 🙂
Susu
Moi Pipsa!
Taisi olla joku mammakeskustelu jossa sua dissattiin, tai keskusteluja oli useampikin jolloin päätin tsekata että mistä tässä nyt on kyse.. Ja nyt olen jo kolmen kuukauden ajan näppäilly blogisi osoitteen tietäen että täältä löytyy ehdottomasti blogimaailman piristävimmät kuvaukset ihan tavallisesta arjesta, ja nainen jonka itsetunnon kaappaisin itselleni milloin vain. (eli kiitti vaan pipsa-haters, heh ;)) Sun tyyli ei ole sitä mitä itse pitäisin, mutta en missään nimessä sano että se olisi huono! Osaat pukeutua kropallesi ja persoonallesi sopiviin vaatteisiin todella hyvin, olen kade koska itse en aina osaa -olen siis vähän hukassa oman tyylin löytymisen suhteen mutta sä annat toivoa 🙂
Oot mahtava tyyppi!
vinkkaan vielä oman blogini tähän, tiedät sit mitä tarkoitan 😛
http://matterfucker.blogspot.fi/
puspus, Suvi-Tuuli
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No noita keskusteluita nyt taitaa olla siellä sun täällä, eipä minua haittane kunnei täällä tarvitse nähdä. 🙂 Kiva kuulla, että tuolla tavoin blogiini tupsahdit ja vielä jäit koukkuun 😉 Ja mitä nyt blogiasi nopsaan katsoin ni vautsi vau. Teidän koti on kyllä ihanan värikäs. 🙂
Eeva
Mii laik! Bueno ja sopii sulle hyvin tuo asukokonaisuus. <3
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitos. 🙂
Anonyymi
Moi pipsa! Upea kokonaisuus, ei voi muuta sanoa 🙂 olet kaikki kehut ansainnut. Itse näkisin tuossa kokonaisuudessa ihan vaan ihonväriset ohuet sukkikset. Toki laitat sellaiset, missä sun on hyvä olla ja tunnet itsesi omaksi itseksesi. Musta hiuskoriste on kiva idea. Enpä ole kuullut tuollaisesta säännöstä, ettei häihin saisi pukea punaista. Nimimerkillä punainen mekko OMISSA häissäni 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Mulle on tulossa mustat 3D sukkikset, en näe ihonväristä nyt ihan hyvänä. Ja hiuskoristeen laitoin just tilaukseen. 🙂
Anonyymi
"Perinteisesti" punainen mekko tarkoittaa sitä, että on harrastanut seksiä sulhasen kanssa. Omissa häissä siis ihan suotavaa 😉 mutta ei se nykyään enää oli etikettivirhe.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
🙂
Tiia
Mistäpäin yoursin sivuja löysit tuon boleron? Koitin etsiä, mut ei osunut kohdalle. 🙂
Kaunis kokonaisuus, mekon väri sopii sinulle todella hyvin 🙂
Olen sinua vielä isompi ja ajattelin kanssa siirtyä tilailemaan vaatteita ulkomailta. Jos sain jotain nättiä päällensä 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Tässäpä suoralinkki: http://www.yoursclothing.co.uk/P/Black_shrug_with_chiffon_sleeves-%2817801%29.aspx
Tilaa ihmeessä, sieltä saa väriä ja otettu noita muotojakin huomioon. 🙂
Anna / Kuvan mukainen
Hyvät värit syksyisempiin juhliin sanon minä. Ja bolerohan on nyt vallan mainio!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Bolero on kyllä ihana, sopivan kevyt. 🙂
Susanna
Ihan kymppi asu!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
🙂
Salla
Oi! Ihan loistava asu, toi väri on niiiiin mahti! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Väri on kyllä upea, se ja tuo mekon leikkaus kiinnitti huomioni ihan ekana. Ja se jotenkin vaan huus nimeäni. 🙂
J.B
Hyvältä näyttää, eikä minusta ole liian räikeä häihin, vaikka punasävyinen onkin!
Kuule, kun teillä on se lasilevy takan edessä, niin onko se miten liukas? Jos vaikka villasukat jalassa kävelee päältä?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei tuon nyt räikeä pitäisi olla, kun ei ole silleen kirkas vaikkakin värikäs. Ei tuo lasi ole liukas mutta se piti tarran kanssa kiinnittää lattiaan, sillä antoi periksi kyllä jos sen päältä käveli. Lähti siis liikkeelle.
Anonyymi
Todella kaunis ja hyvin koottu asu! 🙂 tukasta sanoisin, että jos vaikka suoristat ja lättäät pannan, niin on varmasti ihan toimiva. tilasitko mustan hiuskoristeen? -Micaela
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No mä tässä sain tarjouksen lukijalta hiustenlaitosta joten mie testaan sen ja pantaidean että kumpi on parempi. 🙂 Tilasin mustan hiuspannan.
Anonyymi
Kommentoin nyt tähän, kun vasta nyt katsoin uusimmat porinat, ja nytkin vähän "hyppien".
Sanot mielestäni vähän oudosti, että kun joku on kommentoinut tuota leggingsit vs. sukkahousut -asiaa, niin ei sitä tarvitse sitten samaa asiaa toistaa, uudelleen sanoa. Mielestäni jokaisella on oikeus sanoa oma mielipiteensä, sillä vaikka asia olisikin jo aiemmin sanottu, on ihan eri asia, sanooko mielipiteen yksi henkilö vai useampi.
Kyllähän tähänkin postaukseen on tullut vaikka kuinka monta samaa kommenttia, että toi asu on hieno, eikö näitäkään saisi sanoa, yksi kerta riittäisi ?
Tuohon sun äiti-tilanteeseen: Voi kuinka tutulta kuulostaa, samoja ajatuksia ollut, tosin äitini on nyt jo kuollut. Minkäikäinen äitisi on, kun hän on blogissa vilahtanut, niin ei ole vaikuttanut edes kovin vanhalta, oma äitini sen sijaan oli jo iäkäs. Tiedän niin tuon tunteen, kun ei tiedä mitä tekisi, itselläni on erään lähisukulaisen kanssa samaa ongelmaa. Kun hän tulee kyläilemäänkin (matkan takia yöksi tai kahdeksi), niin pitäisi vaan olla. Jos olen kehittänyt jotain puuhaa, mitä nyt kotona normaalisti tehdään, niin huomauttaa herkästi, että pitääkö tuota juuri tänä viikonloppuna tehdä.
Mutta siis: käyt kuitenkin säännöllisesti äitiäsi tapaamassa, siitä iso plussa! Soitteletko lisäksi? Vierailujen ei mielestäni kuitenkaan tarvitse kestää kauan, pari-kolme tuntia on ihan hyvä aika. Mitä ihmettä sitä tosiaan tekee vieraana sen kauempaa? Minulla oli samaa ongelmaa äitini kanssa, että jos joskus yritin piipahtaa hetkeksi, esim. tunniksi, sain kuulla kuinka kiireinen olen, ja kuinka ei ehditä äitinsä kanssa olemaan. Seuraus: lopetin nämä pikaiset piipahtamiset kokonaan, kun aina sai kuulla jotain.
Pystyykö äitisi liikkumaan ollenkaan, mietin vaan, että yhdessäolo olisi helpompaa, jos keksisi ainakin aina välillä jotain tekemistä, esim. johonkin kahville. Tai syömään tai teatteriin tms. Saisi äitisikin vaihtelua.
Tai olisiko helpompi, jos hän edes joskus tuliskin tielle (voisiko miehesi kuljettaa?), voisit sitten kotona samalla hääräillä jotain. Käyvätkö muut sisaruksesi äitisi luona?
Teet aivan tarpeeksi, jos kerran viikossa vietät esim. muutaman tunnin äitisi luona. Tai pari kertaa viikossa, pari tuntia + tunti. Älä anna syyllistää, anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, tiedät itse mitä teet. (Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty.)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ihan hyvä pointti että miksi legginssi/sukkikset asiat ei saisi sanoa montaa kertaa jos eri ihminen kyseessä, mutta asusta saa sanoa moneen kertaan. No mä näen asian siten, että kun on kyseessä positiivinen asia voi sen sanoa moneen kertaan! 🙂 Tuollaisesta "laita sukkikset" jutusta tulee lähinnä vain jankutus mieleen kun itse ilmaisee oman mielipiteensä että en taatusti laita. 🙂 Se on edelleenkin se tyyli miten sen sanoo, mutta en nyt viitsi tästä aiheesta enää keskustella koska mun mielipiteeni on selvä. Jos asiaan jotain muuta näkökulmaa tulee, niin eri asia 🙂
Äitini on pian 70v. eli iäkkääksi hänetkin laskisin jo. 🙂 Juu, käyn äitiä säännöllisesti katsomassa ja soittelen melkein päivittäin. Eikä äitini yksikseen joudu olemaan, sillä on siellä siskostani seuraa ja siskonpojasta. Tykkään vierailla äidillä mutta se syyllistäminen vie kaiken innon pois. 🙁 Äiti pystyy kyllä liikkumaan mutta ei pitkiä matkoja sillä se tuo särkyjä jotka kestävät koko seuraavankin päivän. Mä oon siis koettanut sanoa äidille heti kun hän menee liiallisuuksiin, joskus hän ymmärtää, joskus ei.
Ence BOO
Olen tuohon alkuun samaa mieltä, että jos kehutaan moneen kertaan, vaikka melkein samoin sanoin, niin se on vaan plussaa. Jos taas ihmiset perustelevat omalta kannaltaa leggareiden sopimisen häätilaisuuteen, niin se on jankutusta ja siksi ei suotavaa. En ihan ymmärrä logiikkaa tämän takana.
Itse olen opiskellut vaatetusalaa ja ollut vuosia alalla töissä joten myös etikettipukeutuminen on tullut tutuksi, joten siksi uskallan väittää leggareiden olevan liian arkinen pukine häihin. Toisaalta taas itse rikoin pukeutumisetikettiä tänä kesänä mennen häihin ilman sukkiksia kokonaan, koska oli hellepäivä ja ihonväriset ohuet sukkikset olisivat näyttäneet naurettavilta jalkatatuointieni takia ja mustat taas eivät sopineet asuun ollenkaan. Eli jotain joustoa on toki pakko olla, mutta leggingssit ovat kyllä ehdoton no-no. Ne ovat sen verran arkinen asuste, että täytyy jo miettiä kunnioitusta hääparia kohtaan. Toki itse tunnet hääparin, joten jos ajattelet että he eivät ole niin tarkkoja etiketistä niin sitten. Mutta yleisesti ne ovat kyllä todella suuri etikettivirhe. Itse pyrin hääpukeutumisessani olemaan mahdollisimman neutraali, koska kenenkään vieraan ei kuulu erottua joukosta morsianta enempää. Toisaalta näissä häissä joissa itse olin, oli eräs vieras valkoisessa pitsimekossa, joka herätti paheksuntaa etenkin vanhempien vieraiden kohdalla. Toki pukeutumissäännöt muuttuvat pikkuhiljaa vuosien kuluessa, mutta itse en ainakaan haluaisi olla häätilanteessa se, jota ihmiset paheksuvat. Hääjuhla on kuitenkin hääparin hetki, jolloin kaikkien silmien kuuluisi osua heihin. Siksi suosittelen vielä harkitsemaan niitä sukkahousuja. Samoin itse joustin mekkoni kohdalla ja valitsin mekon jossa oli hihat, koska kyseessä oli kirkkohäät ja kirkossahan kuuluu peittää olkapäät. Itse olen hyvin kaukana kristitystä, mutta kyse olikin muiden juhlasta, joten päätin kunnioittaa heitä. Toivottavasti ymmärrät pointtini etkä ota nillityksenä. Muuten mekkosi ja laukkusi ovat oikein sievät ja hyvin sopivat hääjuhlaan (en ymmärrä polemiikkia punaisen värin kohdalla, eikös tuo ole koralli kuitenkin..).
PS. Yritin facesivullesi linkittää, mutta ei onnistunut, joten laitan tähän. Näitköhän tämän, sinutkin oli mainittu. Tämä siis Porilaine-lehdestä:
http://i20.photobucket.com/albums/b221/Encephalalgia/Blogihommia3/porilaine_zpsf70c3e65.jpg
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Siis en mä sitä pidä jankutuksena jos joku osaa oikeasti perustella kantansa miksi leggarit eivät sovi häätilaisuuteen. Että vaikka puhun jankutuksesta niin en sillä kuitenkaan tarkoita kaikkia. 🙂
No hääpari tuskin tässä tapauksessa ottaa hernettä nenään jos legginsseissä menen. 🙂 Mut taidanpa itse varmaan zoomailla enemmänkin häävieraita että kuka muu tekee etikettimokan. 🙂 Nyt kun kaikki nämä on niin iskostettu päähän. 😉 Taitavat tosiaan enemmänkin se vanhempi ikäpolvi närkästyä noista mokista kuin nuoret ja tosiaan, pidän itsekin valkoiseen pukeutumista aika räikeänä mokana. Morsiammen kuuluu olla valkoisissa. 🙂
Kiitti tuosta, kaveri kans vinkkas sillo ku lehti tuli että sä oot lehdessä. No öh, en nyt minä mutta kuitenkin. 🙂
RuutuRouva
Ihan "hirven" kaunis ja soppii sinulle! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiitti!
Anonyymi
Ihana mekko! Miten ihmeessä te saatte tilailtua New Lookilta? Mulle herjas ettei muka voi suomeen lähettää 🙁