
En oo ulkoilmaihminen – ainakaan kesäisin (keväällä mua voi vielä nähdä ulkosalla mut heti ko itikat ilmaantuu ni Pipsa pysyy pirtissä)
Oltiin eilen vihdoin tekemässä niitä klapeja meidän takkaa varten – sehän tulee jo ensi viikolla. Iiik! Poikkihan tuossa meni kun koko ilta touhuttiin – isäntä hakkas kirveellä pienemmäks ja mie itse katselin tuosta pinosta valmiiks sopivia paloja ja heittelin tuonne häkkiin.
Itse sain itselleni pienen flunssan ja aivan järkyttävän kamalan päänsäryn, mutta onneks buranan voimin ollaan tänäänkin menty eteenpäin.
Mutta annetaas kuvien kertoo tarinaa:
![]() |
Iskä näytti ihan ekana miten klapeja tehdään hänen menetelmällään |
![]() |
Pittäähän sitä nyt vähän muotikuvailujakin tehdä kun niin nätisti aurinkokin paistoi – tukkakin liekehti siinä auringonvalossa |
![]() |
Koirulin vartionurkkaus tuolla talon kulmalla – tosin jäljet ei taida kuulua koiralla(?) |
![]() |
Tää se halus vaa rapsutuksia – jouduttii pitää se sisällä ettei ois ollu häiriköimässä Vanha pappara alkaa jo olemaan. Korvan takaa löyty niin makia paikka et takajalka veteli tahdissa menemään |
![]() |
Piia ja halko |
![]() |
Ja sitten jo revetäänkin nauramaan (tota sai tehdä melkee kokoajan, niin hauskaa oli!) |
![]() |
Hyvä ote ja eiku kirves heilumaan (tiedoksi, että tuo kirves oli aika tylsä ja ihan tarkoituksellakin mut hyvin se tolla isän tekniikalla vaa klapeja sai aikaseen) |
![]() |
Emäntäki tahto demonstroida kirvestaitoja – eiköhän silti jätetä ne vaa miesten hommiks. 😉 |
![]() |
Ihana aurinkoinen sää <3 |
![]() |
Semmonen pino ois hommaa, saatiin vasta yks heittomotillinen tehtyä – osahan noista jää isälle eikä sen halkoja tartte sen ihmeellisemmin pienentää ku iso ja levee uunikin on |
![]() |
Siinä esitellään vähän kirvestaitoja, mitkä kyllä sitten jäi siihe kun emäntää alko niin pahasti naurattamaan ja viimeisessä kuvassa hyökättiinkin isäntää kutittamaan |
Saatiin
tosiaan vasta yks heittomotti tehtyä ja vielä on monta jäljellä mutta
ei noilla ole mikään kiire. Kun tuosta metallihäkkyrästä ne sitten vielä
pinotaan nätisti kahteen pinoon kuivumaan. Saadaan iskältä sitten 6v.
kuivatettua klapia tilalle – ens vuonna vissii sit voidaa alkaa käyttää
noita mitä tässä nyt kevään aikana laitellaan kuivumaan.
Tultiin vissiin just silleen kotiin, et päästiin kattomaan Huutokauppakeisaria – ollaan sitä jääty niin kattomaan ja ihan mielenkiintoinen ohjelmahan se on. Mutta tuon jälkeen kun meikäläinen halus vaihtaa yövaatteet päälle ja painuu maaten, ni sain semmosen kiljuhuutamiset kun tajusin et housuistani tippui eräs ikävä salamatkustaja.


46 kommenttia
Kati
Yök, miten ällö hämähäkki. Se näyttää tos kuvassa ihan törkeen isolta. 🙁
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No se oli iso! Ei semmosta pikkuhämistä ois huomannu pimeessä, mut tuon mötikän kyl huomas ja mää kiljuin. Hyyyi! Näitä samaisia on töissäki tullu aina kesäisin vastaan, mut ei ykskää ollu noin iso.
Anonyymi
voi kauhea =( jos jotain pelkään, niin hämiksiä =(( meillä on leivinuuni ja joskus aiemmin tuotiin puut sisälle valmiiksi..vaan siihen loppui tuominen, kun huomasin, että niistä puista tuli aivan tolkuttomasti hämähäkkejä :/ nehän ryökäleet virkosi horroksesta lämpimään päästyään! ja tunnustan, en todellakaan päästäny niitä luontoon taksisin 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, näin varmaan tässäkin oli käynyt. Että kun pääs tänne meidän luokse ni tuliki hämikseen liikettä. 🙂
Anonyymi
"Siinä esitellään vähän kirvestaitoja, mitkä kyllä sitten jäi siihe kun emäntää alko
niin pahasti naurattamaan ja viimeisessä kuvassa hyökättiinkin isäntää kutittamaan"
Ja ikää oli..?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ikää on pian 30v. mutta se ei estä pitämästä hauskaa! Vois ehkä piristää siunkin mieltä kun joskus heittäydyt oikeen lapsenmieliseks. 🙂 Eläkee ottako kaikkea aina niin vakavasti.
Anonyymi
Ei minua ainakaan naurattaisi jos kumppani luistaa hommista kikatellen.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hihihihi! Miie kuule sanon nyt huihai tuolle siun kommentillesi koska molemmat teki aivan riittävästi hommia – repeilyistä ja kutitteluista huolimatta 🙂 Ja hommat kuules luistaa tosi luonikkaasti kun mukana on aimokaupalla huumoria ja iloa!
Armi
Tottakaihan saa parina höpsötellä. Eihän se mitään parisuhdetta oo nähny jos vakavina kökötellään toistensa vieressä.
Meillä ainakin kutitellaan <3 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No tottahan toki! 🙂 Ja tommonen höpsöttely vaan innostaa jatkamaan työntekoa. 🙂
Anonyymi
ApUvA mikä hämis!!!! :O
Mä myös pelkään jokaikisitä hämähäkkiä..IIIK & HYIII!!!!
jOS Havaitsen jossin sellasen niin samaan huoneeseen ei mahduta ja joku sen aina tulee viemään pois tms.! 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Äläpä!
Anonyymi
Jotkut ovat lapsenomaisempia kuin toiset. Nauru pidentää ikää ja sitä rataa.:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Nauru tosiaan pidentää ikää – mää elän taatusti tuhatvuotiaaksi tällä naurumäärällä. 🙂
Anonyymi
Harmi kun ei täällä voi peukuttaa utta näinpä juuri "Jotkut ovat lapsenomaisempia kuin toiset. Nauru pidentää ikää ja sitä rataa.:)"
ei aina tarvitse olla niin vakava! 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Ei todellakaan tarvitse aina olla niin vakava. 🙂
Anonyymi
Nih!:)
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Niiih! 😉
Marikamaria
HYI! Kylmät väreet menee kun katsoo tota hämähäkkikuvaa :/ 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Et oo ainut. Mä viel kauhistelen tota silmän kiilumista. 🙂
Anna / Kuvan mukainen
Tuo näyttää ihan rantahämähäkiltä..iiiks!! alka akutittaa ku kattoo tota kuvaaki. Vaan hienostihan siel on kirves heilunu!
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Joo, varmaan kyseinen hämis ollut. Hyvin on heilunu ja tänään heiluu viel lissää! 🙂
Anonyymi
Miksi noin monta työvaihetta? Eikö olisi riittänyt pinota suoraan pinoihin kuivumaan ja jättää tuo häkittäminen kokonaan välistä..? Jokainen toki tekee tyylillään 🙂
Anonyymi
Minäkin ihmettelin, että miksi ette jättäneet pinoihin kuivumaan sinne isäsi luo?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No nää tehdään isän työvaiheitten mukaan ja sillä on mo-oooonta vaihetta. Ettette oo kyl ainuit jotka ihmettelee…
Villa Kallio
Komeita klapeja saitte aikaiseksi! Me ollaan koko perheen voimin kaadettu puita kumoon ja nyt odeltellaan sitä klapitus aikaa. Onneksi on klapikoneet keksitty. Minä vihaan, inhoan hämyhäkkejä ja tasan sellaisen nähdessäni pomppaan tuolin päälle seisomaan ja alan kiihdyn kiljumaan 0-100:taan muutamassa sekunnissa, kiljun niin kauan kunnes joku kuulee tuskaisen huutoni ja tulee pelastamaan tilanteen. Mikäli kukaan ei kuule ja kukaan ei tule auttamaan niin sitten vain olen siinä ja kiljun tai hyökkään tuollaisen elukan kimppuun kaikin mahdollisin keinoin! :O
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hihihih! Mää en ny ihan tuolille pompi kiljumaan mut porun mää kyl saan aikaseks alta yksikön. 😉
Tia
HYIIIIIII tuota hämistä!!! Pelkään hämähäkkejä ihan hulluna, mutta olen vähän saanut sitä kuriin, sillä "anoppilassa" ranskassa nuita hämiksiä riittää, varsinkin vessassa. Onneksi ne on siellä sellasia aikalailla paikoillaan olevia, niin uskallan äkkiä käydä vessassa ja tuijotella niitä ettei ne vaan liiku 😀 Mutta hyi, jos tuollanen tulis meillä vastaan ottaisin sytkärin ja lakkapullon ja liekittäisin sen (ja polttaisin koko talon siinä samalla) 😀 yök yök yök. Muuten kiva postaus, mut en nyt vaan pääse yli tuosta hämiksestä 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Hyyiii! Mun isän luona on ulkohuussi ni siel kans ku piti käydä asioilla ni sydän syrjällää sai kattoo ettei yksikää tippunu niskaan.
L
minkä verran on heittomotti?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
http://www.halkoliiteri.com/?id=586
Elena / Kauniimpi maailma
Hauskalta näytti teidän halkohommat 🙂 Se on jännä, miten joskus tuollaiset puuhat on vaan tosi hauskaa vaihtelua, mut en sit tiiä jos tarviis kovin usein tehdä, alkais kyllästyttää varmaan pian 😀
Ihan kauheen näkönen hämähäkki, oisin itsekin kyllä ollut kauhuissani. En oo ehkä tyyppiä "kiljuu kurkku suorana", kun näen hämähäkin, mutta onhan ne tosi vastenmielisiä otuksia, ei siitä pääse mihinkään.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No jos tota pitäs 24/7 tehdä, ni kyllä siihen kyllästyisi mutta kun sitä tehdään vaan joskus ni ei niin paha. 🙂 Ja sit ku siinä on iloa mukana ni on kivempi tehdäkki. 🙂 Tänään pinottiin sit klapeja kuivumaan. Viel riittää kyl tekemistä, mut nyt visii tulee isompi tauko. 🙂
Anonyymi
Tuo hämishän näyttää kämmenen kokoiselta!! Hui…toivottavasti kuva hämää 🙂
Ihana ja kiltin näköinen koira rapsutuksista nauttimassa kuvassa.
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No kyllä se reippaan isonkokoinen oli….
No kyllä se koira kiltti on, mut kyl se purrakki ossaa…
Anonyymi
Hyi helkkari, mikä kuvottava hirviö. Jos tuollainen otus ehtisi vilahtaa pakosella jonnekin rakoseen niin en kyllä sen kanssa kävisi nukkumaan samaan huoneeseen – koko ajan stressaisin, että se könyää sieraimesta sisälle tai tulee ja puraisee pään irti. Hämähäkit ja ampiaiset: todiste siitä, että luontoäiti vihaa meitä ja katkerasti. Ynnnh!
T. Heli, jolla ei öttiäisten suhteen ole huumorintajua ollenkaan
Anonyymi
Luontoäiti vihaisi meitä paljon enemmän ilman noita hyönteisiä. Ilman hämähäkkejä meillä olisi moninkertaiset määrät muita lentäviä hyönteisiä, kuten vaikkapa hyttysiä. Myös ampiaiset pyydystävät puutarhasta tuhohyönteisiä. Ja ilman muita pörriäisiä ei olisi enää hedelmiä kaupoissa. Jokaisella on paikkansa ekosysteemissä, sitä on syytä kunnioittaa ja antaa kaikkien karvaisten ja karvattomien elää.
Aino
Niin paljon kuin minäkin hämähäkkejä kammoksun, niin luontoa ja eläimiä kunnioitan, ja eteeni osuvat hämyrit siirtyvät linttauksen sijaan pois sisätiloista. Mehiläisiä en jostain syystä inhoa ollenkaan; meillä on kotona niitä lapsuudessani ihan kasvatettukin. Ja niin kuin edellinen sanoi: jokaisella on paikkansa tässä maailmassa. Ainakin jokaisella eläimellä, kaikista ihmisistä en sitten olisikaan niin varma, kun miettii meidän tekemiä ja tekemättä jättämisiä.
Borneon sademetsässä vietetyt päivät opetti aika paljon (myös sietämään ties mitä ja minkä näköisiä öttiäisiä) kunnioitusta luontoa kohtaan. Siellä jos jossain tuntui siltä, että "olen vain kylässä".
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Jokaisella elävällä olennolla on tarkoituksensa. Mä en oo pitkään aikaa enää tappanu hämähäkkiä, et kyl se on jotenkin metsästetty ja heitetty pihalle. Eikä se ampparikaan iske jossei oo kovin hermostunut. 🙂
Aino
Joo, en tarkoittanutkaan että olisit niitä tappanut 🙂 Oli ihan vain tuollaista yleistä lätinää 🙂
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
No juu ei ei. Mut tuleehan se aika vaistomaisesti että MÄISKIS…. kun rauhallisesti metsästää sen ja vie ulos.
Heli
Jännä, että joku aina kiirehtii kertomaan nämä ekosysteemeihin ja ravintoketjuihin ja kaikkien elävien olentojen ansaittuun arvoon liittyvät sinänsä ihan todet asiat jos heitän ilmoille edellisen kaltaisen kommentin. AINA. Argh!
Eli tarkennan sen verran, että minun kohdallani kyse on pahoista pelkotiloista. Minä ihan todella pelkään, ahdistun ja saatanpa alkaa itkemäänkin jos joudun tekemään liian läheistä tuttavuutta ampiaisten tai hämähäkkien kanssa. Ikinä en niitä tapa kotona: joko avaan ikkunan ja toivon parasta tai maanittelen jonkun tämän asian osalta tervepäisen ihmisen auttamaan ei-toivotut vierailijat muualle. Sutkautukseni luontoäidistä puolestaan oli synkähköä huumoriani, joka selvästi tulisi varata vain niihin tilanteisiin joissa kanssakäymisen välissä ei ole näytöksi kutsuttua seinämää.
Olen itsekin matkustellut aika kattavasti, mm. Kiinassa. Siellä hyttysiä saa välillä pelätä ihan vissistä syystä ja osa hämähäkeistä on kooltaan jotain aivan järkyttävää. Eli kyllä on öttiäisiä nähty ja siedetty täälläkin.
Anonyymi
Voi miten piristävä postaus jälleen kerran.Näitä on aina kiva lukea.Go Pipsa 😀
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
Kiva 🙂
Anonyymi
Millä "salakeinolla" pääsit nopeasti flunssasta eroon?
PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni
En millään… se vaan meni ohitte. Semmonen vuorokauden outo nuha. Niitä on ollu sillo tällö täsä talven aikana. Joskus ku ollu tai tuntunu pahalta, ni oon ottanu hunajateetä. 🙂