Id Maisemaa2014.jpeg
Blogi

Ei startannu tänään – kokeillaan uudelleen huomenna

Taas on yksi viikonloppu mennyt menojaan ja uusi työviikko ei alkanutkaan sovitun mukaisesti. Mun työviikko alkaa vasta huomenna (toivon mukaan ainakin) koska täällä mä makaan sängyssä, kauheassa vatsakivussa eli en mitenkään hyvissä tunnelmissa. Olen saanut jonkun vatsapöpön joka kääntää ja vääntää mun masuparkaani. Kissatkin sen taitavat kuulla ja jopa ymmärtää, että mamma ei voi oikein hyvin. Zilla nimittäin tuli leipomaan masuani jonka jälkeen jäi siihen makaamaan kun taas Siiri parkkeerasi itsensä mun pään viereen.

Joko siellä odotetaan kesää? Mä ainakin odotan. Ihan jo synttärieni takia. Se olisi sitten 31 vuotta. 31. Vuotta. OMG! Sillon nuorempana ajattelin että 30 vuotta on PALJON. Ikäloppu. Silloin siis kun minä olin 17-vuotias ja veljeni 30-vuotis. Sillon sitä tosiaankin ajatteli että IKÄLOPPU.

No jos tästä sairastelusta jotain positiivista haluaa etsiä. Ja mähän etsin. Niin positiivinen juttu on se että on saanut olla kissojen viekussa, telkkua katsellen. Mihinkään ei oo kiire. Paitsi vessaan.

Mulla oli lauantaina kuvailut noista uusista vaatteista jotka torstaina vihdoin ja viimein tulivat. Tulivat nimittäin kahdessa erillisessä pussissa. Toisen sain jo tiistaina mutta toista piti odottaa torstaihin saakka ja voi että miten odottavan aika oli pi-iiiitkä! Joku lukija taisi joskus ihmetellä miten mä saan kulutettua niin kauan blogin tekemiseen niin erityisesti nuo kuvailut ja videoinnit vievät aikaa ja siihen päälle pienet muokkaukset jotka eivät itsessään kauaa kestä. Mulla meni kaikenkaikkiaan 2,5 tuntia kun kuvasin ja videoin esittelyt lauantain aamupäivällä kun halusin käyttää hyväkseni luonnon omaa valoa.

Oon tykästynyt ihan tosissani tähän eläinkuviolliseen printtimekkoon. Tämän kanssa tuli kuljettua kotosalla. Oli mulla siihen vielä neuletakki päällä vaikkei meillä onneks enää ole mitenkään kylmä kun ollaan aamuin illoin lämmitetty takkaa. Sisälämpö taitaa nyt olla jossain 21,5 asteen paikkailla. Just sopiva. Mä yleensäkin totuttelen uuteen vaatteeseen kotosalla.

Kait tuo mekko sitten villitsi mutkin kun illalla laitoin kaverille viestiä että lähtiskö se mun kanssa nauttimaan yhdet tuapilliset keskustaan. Ja se läks! Eroavaisuus muuten tuohon kuvaan oli se että mulla oli sukkiksien tilalla legginssit. Eipähän tarvinnu ainakaan murehtia vilautteluista. Oli kivaa olla kaverin kanssa pitkästä aikaa pikkuviihteellä vaikka me molemmat pohdittiin että mahtaakohan joku tunnistaa mut ja mennä kirjottelemaan jonnekin. Kun tuntuu että aina jossain joku näkee mut. No, ei me sen annettu silleen vaikuttaa vaan keskityttiin pitämään hauskaa. No mutta parisen tuntia tuli tuolla oltua ettei nyt sen pidempää ja ihan ne yhdet otettiin mutta tuli turistua niin paljon kuulumisia siinä samassa sekä törmättiin muutamiin tuttuihin joiden kans jäätiin suustamme kiinni.

Sunnuntaina meidän piti miehen kanssa mennä ulos kävelylle mutta kun katsottiin mittarista mitä on pakkasta, niin todettiinkin että on viisaampaa pysytellä sisällä. Pakkanen kyllä laihtui mutta sitten alkoi jo tulla pimeä eikä kävelyt enää innostaneet. Mä aloin siinä vaiheessa haaveilemaan saunasta joten ei muuta kuin sauna lämpiämään. Huomaa että näillä pakkasilla on ollut intoa olla saunassa enemmän kuin vaikkapa vielä syksyllä.

Saanks mä kertoo yhden jutun? Saanhan? No ihan sama vaikken sais, kerron kuiteski. *näyttää kieltä* Oon huomannu että jos suklaat pakastaa (joo, kuulit eiku luit oikein) niitä tulee sillon syötyä vähemmän. Koska siinä ehtii nauttimaan mausta. Ihan niinku nyt söisin suklaata tosi paljon. No ei mut viime aikoina eli noin 2-3 viikon aikana mun on tehnyt pitkästä aikaa mieli suklaata ja hamstrasinkin pakastimeen 4kpl Twix patukoita. Sieltä oon sitä mukaan napsinu kun on tehnyt mieli. Myös miehelle oon tarjonnu. Ootteko te keksineet tapoja hillitä syömistä?

Mikähän siinäkin on että aina kun kerron yhdelle kaverille kuunnelleeni taas tätä kappaletta, kysyy hän melkein samantien että oonko mä riidellyt mieheni kanssa. Miksei tuota voi kuunnella ilman että olisi riidellyt, kenenkään kanssa? Mä ainakin tykkään kappaleesta, Lauran ääni sopii tuohon kappaleeseen. Se on melankolinen kappale mutta jota en yleensä kuuntele ollessani surullinen. Outoa ehkä kun yleensä kuuntelen musiikkia sen mukaan millainen tila mielessäni vallitsee.

56 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Itsekin saikulla kun käsi hajosi..=(

    Mulla on suklaat aina jääkaapissa mutta pakastamista en ole kokeillut – kiitos vinkistä! Herkkujen vähentämiseen on välillä toiminut sellainen herkkupäivä, että saa syödä mitä haluaa, mutta pitää syödä ihmisten ilmoilla. Karkkipussit on kummasti pienempiä jos tietää, ettei niitä "saa" ahmaista illalla yksin sohvannurkassa eikä kaupungilla jaksa norkoilla koko päivää nälkää odottamassa vaan pitää päättää joku yksittäinen herkku, jonka tuhoaa sillä kertaa.. =)

    Kuuntelin tuon Lauran kappaleen aikoinaan puhki kun "päätin" päästä vihdoin ja viimein yli exästä. Auttoi. Nykyään vetistelen tuon kuullessani ihan muista syistä.

    Ainiin, puuttukoo tuosta suklaakohdasta tekstiä?

    -AI

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Voi ei, ei oo kiva ku käsi hajoaa. 🙁

      Herkkupäivä on kans tosi hyvä. Mut kokeilehan pakastamista, ainakin suklaan kohdalla toimii eikä mun mielestä makuun vaikuta.

      Lauran kappale on ihana. Mulla siihen ei ole vielä mitään ikävää syytä miksi kuunnella. 🙂

      Ei siitä itseasiassa puuttunut vaan piti ottaa pois tekstiä. 🙂 Kiitti ku huomautit.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Pakkanen laihtui 😀 Varmaan lauhtui kuitenkin, mut hauskasta sanottu noinkin.

    Oletko ihan oksennellutkin vai onko vain vatsakipuja? 🙁 Voimia ja pikaista paranemista!

    Ps. ihana tuo mekko, sopii sulle 🙂

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Joo, lauhtuahan ois oikea sana mutta laihtuminenin kuulostaa sopivalta. 🙂

      Ihan vatsakipuja mulla on eikä mikään oikein pysynyt sisällä. Ja mä just laitoin ruuan tulemaan jos saas nähä oonko illan veskissä vai pysyskö jo sisässä.

      Kiitoksia, mekko on ihana ja tässä vähän toisenlaisessa kulmassa otettu kuva.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Suklaan säilyttäminen pakkasessa tai jääkaapissa hillitsee kummasti sen menekkiä. Ei jäistä suklaata niin tee edes mieli jyrsiä :).

    Pikaista paranemista!
    -hss

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No voi sen noinkin ajatella. Mä tykkään kyl kovasta Twixistä. Mut sitä ku saa siinä kaikes rauhas rouskutella ja nautiskella, ni ei sitä kaipaakkaa koko patukkaa. Yks pala riittää 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Meillä on kaapissa suklaata vaikka kuinka monta levyä. Ei tarvitse laittaa pakastimeen, kun noinkin säilyy pitkään.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No se on hyvä että säilyy noinkin ja kyllähän toki täällä tuollaki tavalla säilyisi. 🙂

    • tuula

      tuula

      Suklaahan ei todellisuudessa säily kovin pitkään, niin ettei sitä kannata kauhean monta levyä edes kotiin ostaa, sitä paitsi miksi edes ostaa jos ei syö, ihanko vain säilyttämista varten pitää olla vaikka kuinka monta levyä? Ettei vaan kuitenkin olisi itselläsi pieni suklaa ongelma, rivien välistä voi lukea, miten yrität Pispaa mollata.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Aika pitkään suklaa kyllä säilyy… Ja voin syödä vaikka levyn kerrallaan tai sitten kerran viikossa yhden palasen. Vaikka kuinka monta on neljä levyä, ei sen enempää. Miksi minä mollaisin Pipsaa? Pipsahan syö suklaata silloin kun tekee mieli.

    • tuula

      tuula

      Oikeaoppisesti säilytettynä, siis viileässä, suklaa säilyy 6 kuukautta. Kukaan fiksusti syövähän ei siis syö koko levyä kerralla, eihän.. ja palan viikkovauhdilla sinulla on siis pilaantumassa siellä monta suklaalevyä.. Sitä, miksi haluat mollata Pipsaa, en tiedä, kateudesta ehkä, kannattaisiko katsoa peiliin ja kysyä sieltä. Kannattaa harjoitella sitä mitä itsestään ulos antaa, koska aika kömpelö kyllä nyt olet sanoissasi..

    • Anonyymi

      Anonyymi

      En ole sanonut, että olisin fiksusti syövä. Päinvastoin. Niin kuin varmaankin suurin osa tämän blogin lukijoista.

    • tuula

      tuula

      Oletko tosiaankin varma? Jos et tunne suurinta osaa tämän blogin lukijoista, niin äläpä silloin väitä varmaankin tietäväsi meidän muiden ruokailutapoja..me muuthan nyt sen sijaan sitten tiedämme sinun tapasi 😀 Ja neljä suklaalevyä on kyllä PALJON..

    • tuula

      tuula

      Ei tietenkään aleta tappelemaan 😀 Kaukanahan tässä tappelusta ollaan.. olet Pipsa niin hyväntahtoinen ja hyvähermoinen ihminen, kun siedät näitä piilov….ilijoita, minä en siedä, eikä kenenkään pitäisi..

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No siltä se pikkuisen alkoi kuulostamaan. 🙂 Eikä kaikki välttämättä ole piilovittuilijoita mutta kyllähän sitä helposti sitä alkaa ajattelemaan kun tietää millä mielellä jotkut tätä lukevat. Ei kannata antaa ärsytykselle valtaa. Se nappasee niin tiukasti otteeseensa.

    • tuula

      tuula

      Juu, ei kaikki ole, mutta tänne niitä kyllä näyttää mahtuvan melkein joka keskustelusäikeeseen. Ja miksi? Koska sinä ikävä kyllä sallit sen. Sinä et ehkä ärsyynny niistä, mutta minä olen sitä mieltä ettei sitä pidä hyväksyä missään eikä kenenkään, ehdottomasti.. Sinulla olisi mahdollisuus halutessasi vaikuttaa ja olla hyvänä esimerkkinä..ei millään pahalla, olet hyvä tyyppi 😀

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Siis mistä te nyt niin päättelette että kolmas kissa on tulossa? Kyllä niitä voi mennä katsomaan ilman ostoajatuksia. Ja sitä paitsi, eihän koskaan saa sanoa ei koskaan. 😉

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei se vatsatauti nyt niin kauaa kestä. Mut kyllä mä aion huomenna töihin mennä vaikka vielä kyllä vähän vielä muljaa mutta on sentää pysyny sisällä.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Älähän kuitenkaan liian aikaisin töihin palaa. Mahataudit kun ovat usein kovin helposti tarttuvia. Saatat vielä tartuttaa tautia töissä tai linja-autossa…

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Hyh, mikä kiire sinne töihin on tartuttamaan vielä kaikki muutkin? Vatsataudin jälkeen pidettävä yksi oireeton päivä ettei pöpöt leviä! Sinä kun vielä nuohoat töissäsi jokaista pintaa, niin äkkiä on epidemia toimistoissa :S En ymmärrä ihmisten kamalaa himoa mennä puolikuntoisina töihin tartuttamaan kaikki muut. Voisitko valottaa mulle omaa näkemystäsi miksi koet että puolikuntoisena on ihan ok mennä töihin? (ja kyllä, olet puolikuntoinen koska tänään olet ollut vielä kipeä).

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Samaa mieltä olen. Tuolla tavalla yksi piittaamaton ihminen sairastuttaa muutkin. Varsinkin juuri tietyissä ammateissa olevat voisivat hoitaa itsensä ensin kuntoon ennen töihin paluuta.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Mä kyllä vähän epäilen että jotain pöpöä nyt levittäisin kun A. menen hanskat kädessä ja B. en levitä omaa sontaani pitkin pieliä. 🙂 Tietääkseni vatsatauti ei muulla tavoin tartu.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Vatsatauti tarttuu pisaratartuntana joskus äärettömän herkästikin esim. Yskiessä, haukotellessa tms. Suosittelisin olemaan kotona kunnes oireet ovat kadonneet ja olet terve.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No tuon pisaratartunnan tiesin mutta että haukotellessakin? No sitähän mä odotin, että oireet loppuu ja ruoka pysyy sisällä eikä tuu vartin kuluttua ulos. Kuntoni on ollut ihan hyvä. Välillä toki mahaan nipisti mutta ei muuten mitään.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Sillä tavallahan nuo taudit juuri leviävätkin, kun liikutaan ihmisten ilmoilla siinä vaiheessa, kun enää pikkuisen nipistää!

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Voi ei 🙁 pikaista paranemista! Se "musta mekko mustan mekon tilalle" -mekko on muuten aivan ihana!! 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Tämä teksti "kuulostaa" jotenkin siltä, että olet saanut näppisinspiraation takaisin. Kiva!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu ja tällä hetkellä taas tuntuu että se lähti vihellellen taas karkuun. 🙁

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Sie oot kyllä viimeisen vuoden aikana ollut tosi paljon sairaana. 🙁 Koitahan parantua ja saada vastustuskyky kuntoon.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Niin oon. 🙁 Ja mua VITUTTAA se. Pitäsköhän laittaa kadonnut ilmoitus tosta vastustuskyvystä. Yhtäkkiä tossa syksyllä se vaan katos. IHmettelen kyllä, kun ei tässä mitään ihmeellistä oo tapahtunut. Tai no, työtä on tullut lisää että oisko joku stressi sitten joka saanu vastustuskyvyn pelästymään ja karkaamaan?

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      No ei se nyt aina ole syypää kaikkeen. Ja kun mulla tota ylipainoa on kuitenkin ollut silloinkin kun olin pi-iiiitkään sairastelematta.

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Ehkä on niin, että jossakin vaiheessa kroppa ei enää kestä ylipainoa. Sehän on tavallaan jatkuva tulehdustila. Sitten alkaa sairastella koko ajan.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Vitsi et ärsyttää, kun ylipainoa syytetään joka helvetin vaivasta. Joo on ylipainoa, mut kyl hoikatkin ihmiset sairastaa! Laihduttaminen on kyl kaikinpuolin hyvä asia, oli sit syy mikä tahansa.

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, oon kuullut hassumpiakin syyttelyitä lihavuudesta. "Mulla on tikku sormessa" "Lihavuuden syy sekin, että tikku meni sormeen". Joo, voi huokaus. 🙂 On kyllä totta että kyllähän se lihavuus vaikuttaa mutta ei silti yksinomaan ole syypää. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Nyt on tosiaan joku mahapöpö liikkeellä. Mulla se alkoi lauantaina ja maanantain vielä pidin vapaata. Eilen jo normaalisti töissä, mutta ei kyllä oikein ruoka maittanut vielä eilen iltapäivälläkään kun on pari päivää ollut jokseenkin syömättä. Naapurissa oli koko viisihenkinen perhe vatsataudissa.

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Mä en pysty olemaan syömättä herkkuja jos niitä on tarjolla. Siksi en osta niitä kotiin ollenkaan. Hyvin on mitat pysyneet kuosissa tällä järjestelyllä

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *