Vesileikkej%25c3%25a4.jpeg
Blogi

5v. synttäripostaus – Blogin värikäs tie

Multa on kysytty monet kerrat tässä viiden vuoden aikana, että mistä se idea bloggaamiseen oikein lähti. No se lähti oikeastaan siitä että eräs tuttu sitä mulle suositteli ja silloin taisi olla vuosi 2008. En tiennyt mikä oli blogi vaikka niitä taisi silloin olla jo muutama. Kaverille sanoinkin ensin ettei se ole minun juttuni, vaikka en siis ollut yhtään edes perehtynyt asiaan – en ollut edes lukenut yhtäkään blogipostausta! Hyvähän se on aina ensin sanoa, ettei ole oma juttu mutta tässä se on jo lähes naurettavaa omalta osaltani sanoa noin tästä bloggauksesta koska onhan tämä nyt selkeästi ollut mut juttuni.

Alku ei kuitenkaan ollut mitään ruusuilla tanssimista vaikka olen aina
tykännyt kirjoittaa ja olen mieleni suht hyvä siinä – kirjoitusvirheistä
huolimatta. Parit ensimmäiset blogit käsittelivät laihdutusta ja ne
”kuolivat” ennenkuin kunnolla edes alkoivatkaan. Aihe ei vain ollut
itseäni sillä tavalla kiinnostava. Sitten kuvioihin tuli ensimmäinen
kunnon blogini, jolla oli montakin eri nimeä muutaman vuoden aikana kun
blogi oli pystyssä – itse muistan vain tämän yhden: Because I’m
Marvellous. Tämä blogi oli pystyssä 2009-2010. 

Voisinkin hieman valoittaa tuosta ekasta kunnon blogistani, sitä kun ei enää löydy netistä jotta joku voisi käydä sieltä lukemassa – poistin sen silloin aikanaan koska ajattelin että puhtaalta pöydältä aloittaminen olisi ainoa oikea tapa. Varsinkin kun en itse halua että jotain vanhoja tyhmyyksiäni tuotaisiin nykyisyyteen – mennyt kun on mennyttä ja niistä tyhmyyksistä on opittu. Voin tässä parista seikasta kertoakin mitkä johtivat tuohon uuden blogin aloittamiseen. Vaikka olen itse toiminut tyhmästi, niin haluan silti kertoa siitä.

1. Yritin yhdessä vaiheessa laihduttaa ja kirjoitin siitä tuolla blogissa. No tyhmä ja häpeilevä kun olin, niin väritin silloin ruokapäiväkirjaani, en kokonaan mutta pieneltä osin. Tuohon aikaan oli ihan erilaisempaa kirjoittaa laihdutuksesta, koska en silloin vielä ollut sellainen kun nyt olen – en siis uskaltanut kertoa miten oli oikeasti syönyt koska pelkäsin joidenkin lukijoiden palautetta. Kerroin kyllä tästä värittämisestä rohkeasti ja sain vihat niskaani, oikeastaan ihan syystä koska olinhan valehdellut mutta toisaalta toivoin ymmärrystäkin. Tämän takia harkitsin tarkkaan Värikkään elämäni puolella alkanutta Elämäntaparemonttia mutta koin olleeni kasvanut tarpeeksi että kestäisin kyllä enkä sortuisi enää tyhmyyksiin. Kantapää opettaa!

2. Sain perääni nettistalkkerin ja -kiusaajan, joka seurasi mua jokaiselle keskustelufoorumille missä olin ja vainosi siellä. Myös blogiin kirjoitteli niinkin hauskasti, että omalla nimimerkillään oli mukavaa mutta anonyymina ja muilla keksityillä nimillä tekikin kaikkea muuta kuin oli mukava. Kohtasin tämän toisenkin bloggaajan tästä kun sain vihdoinkin selville hänen henkilöllisyytenä, että miksi teki näin ja syyksi sain niin uskomatonta paskaa, etten edes viitsi toistaa. Pyysin häntä sen jälkeen jättämään minut rauhaan mutta tietääkseni ei ainakaan heti jättänyt. Tänä päivänä epäilen että hän on yksi joka kirjoittaa tuolla eräillä nimeltämainitsemattomilla nettisivuilla.


Täällä sitä ollaan – Värikkäässä elämässäni – Täällä sitä ollaan oltu jo viisi vuotta eikä loppua näy!
Vaikeuksien kautta voittoon ja näin. Kuten tiedättekin, blogini on käsitellyt aikalailla kaikkea, laidasta laitaan ja tähän blogiin olen ollut erittäin tyytyväinen mutta paljon on myös muuttunut. Tähän blogiin en enää kirjoita yhtä avoimesti kuin vanhaan blogiini. Sitä oppii kantapään kautta, että kaikkea ei kannata nettiin jakaa ja tämäkin on vain vahvistunut kun sain toisen stalkkerin perääni, mutta tällä kertaa oikeassa elämässäni joka johti siihen että kaikki salasin kaikki tietoni ja uuden muuton myötä halusin pitää oman kotini salassa koska en vain yksinkertaisesti kaivannut ketään ylimääräistä pihalle hyppimään.

No kyllähän mä täällä blogissa uskaltauduin jotain sellaista tekemäänkin, mistä olin aikoinaan vannonut, etten enää tekisi – Mä aloitin elämäntaparemontin! Silloin vanhassa blogissa tuntui ettei kaikki lukijat kestä mun laihdutustani, silloin en saanut mitään tsemppejä tällä tavalla kuin täällä. Mut toisaalta mä olin niin heikko silloin, ei ollut mitään motivaatiotakaan. Nyt kun ikääkin on tullut enemmän, niin osaa itsekin toimia eri tavalla, Mutta ei, älkää silti ymmärtäkö että syyttäisin lukijoita kun laihdutukseni meni pieleen – ei se ollut heidän vikansa vaan minun. Halusin vain tehdä tämän huomion että nykyisin saan eri tavalla tsemppiä kuin silloin. No emme me tuijota liikaa menneisyyteen sillä sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee, eikö vain?

Alusta alkaen on kuitenkin paljon muuttunut – mielestäni ihan hyväänkin suuntaan. Kuvat ainakin ovat hurjasti parantuneet, mutta niin on kyllä kamerakin muuttunut laadukkaammaksi. Mielenkiintoista on tässä itsekin seurata, että millaista tässä blogissa on viiden vuoden kuluttua.

13 kommenttia

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Toivottavasti jatkat blogin pitämistä, vaikka tässä ajassa se ei varmasti aina ole se helpoin nakki! Tsemppiä tulevaan ja kaikkea hyvää vuoteesi 2016!

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Juu, jatketaan kyllä vaikka eipä se tässä mitään ruusuilla tanssimista ole ollut mutta eipä elämä yleensäkään ole. 🙂

  • Maria

    Maria

    Hyvää syntymäpäivää blogillesi! Olen lukenut tätä vasta vähän aikaa mutta olen jo ihan "koukussa". Pidän siitä, että kuvaat blogissasi tavallista arkista elämääsi – leipomista, ulkoilua, touhuilua kissojen kanssa jne. Teksteissä on leppoisa tunnelma ja tulee olo, että olet tyytyväinen elämääsi ja osaat iloita pienistäkin asioista, vaikkapa uudesta teestä. Ja kissasi ovat aivan ihania!

    Toivoisin postausta kirjeenvaihdosta ja kirjeiden kirjoittamisesta, sillä se on aika harvinainen harrastus. 🙂 Voisit kertoa esimerkiksi millainen mielestäsi on hyvä kirjeystävä, miten paljon aikaa kirjoittamiseen menee, mistä olet löytänyt kirjeystäväsi, oletko koskaan tavannut heitä, miksi kirjeenvaihto on sinulle tärkeää ym ym. Olisi kiinnostavaa kuulla!

    • Anonyymi

      Anonyymi

      Minusta Marian ehdotus on myos tosi hyva! Kuten aiemminkin olen maininnut, kirjoittelin ennen tosi paljon kirjeita, mutta se on sitten jaanyt… Olisi kiva kuulla sinun kokemuksistasi kirjeenvaihdosta aikuisenakin!

      Joskus myos olet maininnut, etta olet saastanyt blogin lukijoiden lahettamia kortteja. Olisi kiva nahda joku pikku patka niistakin.

      -KKat

    • PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      PipSa / Piia Viena - Värikäs Elämäni

      Kiitoksia. Miepä pistän tuon toiveen itselleni ylös. 🙂

  • Anonyymi

    Anonyymi

    Hyvä, Pipsa! Olet tosi rohkea, hauska ja sinulla on selvästi hirmu hyvä itsetunto, kun et lannistu negatiivisista ihmisistä ja uskallat näpäyttää takaisin! Luen blogiasi säännöllisesti, mutta harvemmin kommentoin. Kiitos paljon blogistasi!
    Maria s

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *