
2015 – Asut / Outfits
Mun ei pitänyt tehdä tällaista ”Vuoden 2015 asut” -postausta vaan ajattelin kapinoida sitä vastaan, kun niin moni muu on näitä tehnyt, mutta kun se vain kokoajan pyöri mielessäni enkä ole tällaista yleensä tehnyt, niin nytpä sitten otin ja tein.
Ja oli oikeastaan ihan kivakin että tein koska tässähän näkee hienosti miten tyyli on muuttunut. Jotenkin alkuvuodesta tyyli oli vähän töksähtävä mutta loppuvuotta kohden parani ihan selvästi. Tai ainakin mun silmissä.
Mun on todella vaikea sanoa näistä yhtä suosikkia joten kerron teille mun TOP3 ja siihen kuuluu asut numerolla 1, 5 ja 14. Tämäkään valinta ei ollut kovin helppo koska kaikki nämä 26 asua ovat ihania omilla tavoillaan.
Nyt jäädään odottamaan ja katsomaan millaisia asuja tulee tälle uudelleen vuodelle, vuodelle 2016. Varmasti näkyy tuttuja ja turvallisiakin asuja, mutta ehkäpä näemme jotain muutakin. Ehkä.


19 kommenttia
Kirsi
Nr 1 suosikkini 🙂 Syy: tykkään !
Elina
Tuo vasemmassa alakulmassa on elegantti.:) Ja sitten tykkään tuosta, missä sulla on pinkki hattu, koska hauskat hatut ovat kivoja. Eniten minun tyylinen olisi tuo mustavalkoinen mekko, mikä sulla on kolmanneksi alimmassa keskellä. Mutta sopii myös sinulle tosi hyvin tuon pinkin neuletakin kanssa.:)
Anonyymi
Maksimekko mustan boleron kanssa on paras! <3 Kiva, että teit tän postauksen. Tästä huomaa myös hoikistumisesi mainiosti! 🙂 -E
Anonyymi
3,14,15 toimii! Ootko koskaan kokeillut housuja, jotka ois vähän leveämmät, suoralahkeiset? Vois toimia joissain asuissa paremmin kuin ihan ihonmyötäiset. Hyvää uutta vuotta, keep up the good work 👍
Anonyymi
2 ja 8 suosikkeja, jotenkin nuo leveähelmaiset mekot leventävät olemustasi ennestään.
Näistä kuvista näkee kuinka oot vuoden aikana hoikistunut, itse pyrin samaan nyt tänä vuonna!
Anonyymi
Täältä ääni numerolle kahdeksan 🙂
Frutti di Mutsi
Mun lempparit on 15 ja 16. Niissä on sitä jotain. Hillittyä, mut kuitenkin rentoo ja sit samalla tyylikästä! 🙂
Tiinuli
Maximekko on mun suosikki, mutta on myös muita hyviä kokonaisuuksia
Anonyymi
Nro 8 on mielestäni paras!
Anonyymi
Ääni numerolle 8!!
Anonyymi
Lisäys… myös 19 on nappi. Toki paljon hienoja 🙂
Anonyymi
8 ja 14. Tykkään kyllä mekoistakin. 🙂
Anonyymi
2 ja 8! Sinulle sopii näköjään parhaiten virtaviivaiset ja selkeät vaatteet. Tosiaan nyt sen huomaa, että levenevät helmat leventää ja kapeat housut ja toppi kaventaa!
Anonyymi
8!
Anonyymi
13, 16 ja 20
Anonyymi
Maksimekko & bolero. Ja parhaiten sua pukee hoikistuminen. 👍
Anonyymi
Paras on farkkuleggarit ja vaalea villatakki samanvärisen laukun kanssa tai sitten punakuvioinen maksimekko mustalla bolerolla 🙂
Anniina
Mä tykkään tosipaljon tosta missä on valkomusta mekko ja pinkki pikkulaukku, se on ihanan raikas ja sopii sulle tosi hyvin niin väreiltään kun malliltaankin. Sit tosta valko-beige-musta yhdistelmästä, missä siis on beige neule ja laukku vai onkohan noi sittenkin tummat farkut ettei ihan mustat. Valkonen sopii sulle jotenkin tosi hyvin mun mielestä!
Anonyymi
Tykkään sun blogista tosi paljon sie oot niin symppis❤️ Älä välitä mitä muut sanoo esim oot läski et voi esitellä vaatteita kun olet läski😶 Ole oma itsesi ja älä valitä mitä muut ajattelevat sinusta❤️ Olet täydellinen sellaisena kun olet❤️